Miten saada IP vaihdetuksi tarpeen mukaan?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Onko mitään keinoa jolla saisi satunnaisia, vaihtelevia IP-numeroita käyttöönsä? Meillä ei ole pysyvää IP:tä, mutta sama IP näkyy viikosta toiseen kun katson whatismyip.com:sta.

Eräällä foorumilla jossa ei ole pakko rekisteröityä yksi tyyppi on ilmeisesti syystä tai toisesta siinä asemassa että hän kykenee seuraamaan muiden kirjoittajien IP-numeroita ja juoksee sen vuoksi palstalta toiselle perässä aukomassa päätään käytin mitä hyvänsä nimimerkkiä. En jaksaisi hänen kanssaan alkaa tappelemaan, mutta ei niitä jatkuvia ivallisia töksäytyksiäkään viitsisi lueskella. Luulen että koska hän kehtaa tällaista perässä juoksemista tehdä, hänellä ei jostain syystä ole edes pelkoa siitä että saisi huomautuksen tai porttikiellon vaikka kuinka vainoaisi muita kirjoittajia.

Kyseinen häirikkö on muillakin foorumeilla tehnyt mitä omaan pieneen mieleen juolahtaa, ja kaikki jotka puuttuvat hänen toimintaansa saavat vain vuosikausien kostonkierteen osakseen. En tiedä onko hänellä jotain erityistä teknistä tietotaitoa, kaveri sopivassa asemassa tms. - eikä oikeastaan kiinnostakaan.

Olen jostakin kuullut että olisi olemassa palveluita joiden kautta saa vaihtuvia IP-numeroita käyttöön. Onko tämä luvallista, ja jos on niin tiedättekö mitään tällaisia saitteja?

Sivut

Kommentit (61)

Vierailija
Utelijaeliö

Vaihtuu se IP jos pidät koneen irti verkosta riittävän kauan. MAC-osoitteesta se tuon katsoo. Joissakin ADSL-purkeissa pystyy ulkoisen MAC-osoitteen vaihtamaan, mutta silloin pitää olla NAT käytössä jotta palveluntarjoaja ei näe verkkokortin MAC-osoitetta. MAC-osoitteen itse vaihtelulla on pieni riski että tulee sama osoite joka on jo jollain käytössä. Käytännössä haitta rajoittuu siihen jos käy huono mäihä ja samassa verkossa on kaksi samaa MAC-osoitetta jolloin reititykset ei toimi kun operaattorin laitteet ei tiedä mistä milloinkin on kyse.

Itsellä oli joskus viritelmä että koneessa oli kaksi verkkokorttia. Jos syystä tahi toisesta piti äkkiseltään saada uusi IP, riitti kun tökkäsi johdon kortista toiseen, jolloin MAC-osoite vaihtui.

MAC-osoite on siis (teoriassa) jokaisen verkkolaitten laitteen yksilöivä kiinteä osoite.

ovolo
Seuraa 
Viestejä5370
Liittynyt7.7.2007

Netti on minulla modemin NATin takana eli reititys päällä ja kun menen modemin asetuksiin, vapautan nettiosoitteen (release) modemista ja sen jälkeen uusin (renew) osoitteet, niin taas on uusi osoite käytössä.

Jos on sillattu yhteys, niin tietokoneella suorita-->cmd ja sitten ipconfig/release ja senjälkeen ipconfig/renew, niin todennäköisesti sulla on uusi osoite.

Vierailija
ovolo
Netti on minulla modemin NATin takana ja kun menen modemin asetuksiin, vapautan (release) modemista osoitteet ja sen jälkeen uusin (renew) osoitteet, niin taas on uusi osoite käytössä.

Jos on sillattu yhteys, niin tietokoneella suorita-->cmd ja sitten ipconfig/release ja senjälkeen ipconfig/renew, niin todennäköisesti sulla on uusi osoite.

Ei tuo välttämättä toimi. Ei ainakaan minulla toiminut Elisan eikä tässä nykyisessä DNA:n liittymässä. Riippuu DHCP-palvelimen "vanhenemisajasta"(mikä olikaan se oikea termi). Joillain operaattoreilla tuo voi toki olla pieni, vaan turhaa liikennettä lisää se.

ovolo
Seuraa 
Viestejä5370
Liittynyt7.7.2007
OzziXX

Minulla on paikallinen Telekarelia ja toimii. Aikaisemmin toimi ihan välittömästi. Nyt ovat vissiin rukanneet noita uusimisaikoja, että joutuu odottamaan osoitteen vapautumisen jälkeen noin 10 -15 sek, jonka jälkeen renew.

Homma lähti aikoinaan siitä, että eräältä tiedostopalvelimelta osiin pilkottua tiedostoa imuroidessa ilmaiseksi piti pitää 10min tauko, ennenkuin sai toisen osan imuroitua. Mutta huomasin, että kun IP:n vaihtaa, niin voikin jatkaa välittömästi...

Sitten jos on reitittävä yhteys, niin jos on 2 modeemia, niin vaihtaa välillä toisen modemin, niin osoitekin on uusi. Siltaavassa yhteydessä 2 verkkokorttia ja vaihtelee verkkokortista toiseen...

Vierailija
Utelijaeliö
Eräällä foorumilla jossa ei ole pakko rekisteröityä yksi tyyppi on ilmeisesti syystä tai toisesta siinä asemassa että hän kykenee seuraamaan muiden kirjoittajien IP-numeroita ja juoksee sen vuoksi palstalta toiselle perässä aukomassa päätään käytin mitä hyvänsä nimimerkkiä.

Moderaattoreilla kai tuollainen mahdollisuus (ja oikeus) on. Kuinkahan palstalla vieraileva pystyisi kaivelemaan muiden kirjoittajien ip-osoitteita mielensä mukaan?

Meillä kirjoittajilla on kullakin enemmän tai vähemmän helposti tunnistettava tyylimme eli ilman ip-osoitettakin monet voi tunnistaa nimimerkin muuttamisesta huolimatta.

Vierailija

Tämä aihe haiskahtaa vahvasti multinickeilijän IP-bännin kiertämiskeinojen kalastelulle. En kirjoittaisi mitään neuvoja.

Vierailija
Armitage
Tämä aihe haiskahtaa vahvasti multinickeilijän IP-bännin kiertämiskeinojen kalastelulle. En kirjoittaisi mitään neuvoja.

Ehkä, ehkä ei. Mutta on hänelläkin oikeus anonymiteettiin. Jos hän on häirikkö kuten epäilet, hän on moderaattoreiden ja palstan valvojien päänvaiva. Heillä on kyllä keinot estää häiriköiden pääsy palstalle jos tarvetta on.

Jos joku stalkkaa ja häiriköi netissä jotakuta seuraamalla ip- tai muita verkkotietoja, eipä sekään mukavaa ole.

Utelijaeliö
Eräällä foorumilla jossa ei ole pakko rekisteröityä yksi tyyppi on ilmeisesti syystä tai toisesta siinä asemassa että hän kykenee seuraamaan muiden kirjoittajien IP-numeroita ja juoksee sen vuoksi palstalta toiselle perässä aukomassa päätään käytin mitä hyvänsä nimimerkkiä. En jaksaisi hänen kanssaan alkaa tappelemaan, mutta ei niitä jatkuvia ivallisia töksäytyksiäkään viitsisi lueskella. Luulen että koska hän kehtaa tällaista perässä juoksemista tehdä, hänellä ei jostain syystä ole edes pelkoa siitä että saisi huomautuksen tai porttikiellon vaikka kuinka vainoaisi muita kirjoittajia.

Kyseinen häirikkö on muillakin foorumeilla tehnyt mitä omaan pieneen mieleen juolahtaa, ja kaikki jotka puuttuvat hänen toimintaansa saavat vain vuosikausien kostonkierteen osakseen. En tiedä onko hänellä jotain erityistä teknistä tietotaitoa, kaveri sopivassa asemassa tms. - eikä oikeastaan kiinnostakaan.

Tälläkin palstalla kirjoittelee eräs nimimerkki jonka toiminta sopii tuohon kuvaukseen.

No, mutta vastaukseni alkuperäiseen kysymykseen. Ehkä helpompaa kuin olla jatkuvasti vaihtamassa omaa ip-osoitettaan on käyttää proxya eli välityspalvelinta jonka kautta voit vierailla sivustoilla anonyyminä. Netissä on runsaasti ilmaisia välityspalvelimia vapaassa käytössä.

SamBody
Seuraa 
Viestejä5785
Liittynyt3.5.2008
Riemuidiootti
Armitage
Tämä aihe haiskahtaa vahvasti multinickeilijän IP-bännin kiertämiskeinojen kalastelulle. En kirjoittaisi mitään neuvoja.

Ehkä, ehkä ei. Mutta on hänelläkin oikeus anonymiteettiin. Jos hän on häirikkö kuten epäilet, hän on moderaattoreiden ja palstan valvojien päänvaiva. Heillä on kyllä keinot estää häiriköiden pääsy palstalle jos tarvetta on.

Jos joku stalkkaa ja häiriköi netissä jotakuta seuraamalla ip- tai muita verkkotietoja, eipä sekään mukavaa ole.

Hä? Taidat olla suht' pihalla internet-teniikoista? Ei kukaan pysty "seuraamaan ip-tietoja" muiden osalta muuten kuin luvattoman huonosti suojattujen palveluiden kautta. Ja mikähän se ongelma silloin onkaan ja mikä siihen korjaus?

http://www.vapaakielivalinta.fi/
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi/
Tunnustan poikkeavuuteni: perustan näkemykseni enemmän omaan ajatteluun kuin auktoriteetteihin.

salai
Seuraa 
Viestejä7264
Liittynyt17.3.2005
SamBody
Hä? Taidat olla suht' pihalla internet-teniikoista? Ei kukaan pysty "seuraamaan ip-tietoja" muiden osalta muuten kuin luvattoman huonosti suojattujen palveluiden kautta. Ja mikähän se ongelma silloin onkaan ja mikä siihen korjaus?

Kuulemma eräät "Lasset" tai "Ticot" linkittävät omilta palvelimiltaan kuvia useille foorumille - osassa lienevät olleet ajoittain admineitakin.

Palvelimiensa (ja varsinkin hallinnoimiensa foorumien) logeista he sitten kuulemma kyttäävät noiden kuvien lataajien IP-osoitteita. Ainakin hiljaisempina aikoina (öisin) pelkkiä viestien vastausten ja logien kellonaikoja vertailemalla saa kuulemma selville yksittäistenkin kirjoittelijoitten IP:t.

Mutta huhupuhetta kai se vain on, koska ei ole vielä tullut haastetta käräjille.

Mitä tahansa edellä esitetyistä väitteistä saa epäillä ja ne voidaan muuttaa toisiksi ilman erillistä ilmoitusta. Kirjoittaja pyrkii kuitenkin toimimaan rehellisesti ja noudattamaan voimassa olevia lakeja.

sinnipirtti
Seuraa 
Viestejä5161
Liittynyt1.7.2007

admineilla on oikeus kerätä ip osoitteita. ip osoite ei kerro käyttäjästä mitään yksityishenkilölle jollai ei ole pääsyä operaattorin tietoihin ja logeihin

jos haluatte ollla nns. näkymättömiä nini käyttäkää proxyja. se vain että niitäkin voi seurata.

toisen polven pilkkuvirhe

Vierailija

Ehkä kokeilen tuollaista proxya, jos se ei ole kovin vaikeaa. Tekniikasta en oikein ymmärrä ja menee yli hilseen nuo kaikki ketjun alkupään jutut. Parempi etten lähde laitteiden kanssa säätämään.

Ei minulla ole tässä asiassa muuta motiivia kuin saada olla rauhassa. Mielestäni minulla on oikeus siinä missä kuin muillakin kirjoitella sille yhdelle, todella laajalle foorumille. Olen muuta kautta kuullut minua häiritsevän tyypin leuhkineen olevansa kyseisellä foorumilla jonkun palstan valvoja, en tiedä minkä. Arvelen että hän sitä kautta pääsee IP-osoitteisiin ja osaa siten juosta perässä palstalta toiselle vaikka aihepiiri olisi täysin muu kuin missä hän alunperin alkaa päätään aukomaan.

Meillä oli aikoinaan kaikenlaista yhteenottoa, enkä ole ainoa jonka kanssa hän on riitaantunut. Enkä ole myöskään ainoa jota hän jahtaa vuodesta toiseen, tiedän ainakin kaksi muuta. Koska on mahdollista että hänellä on yhteyksiä tai kaveruus johonkin tahoon jolla on netissä jos ei muuallakin todellista valtaa, en usko että auttaa alkaa valittaa hänestä minua kiinnostavan foorumin ylläpitoon. Eräällä toisella foorumilla hän ainakin hankkiutui sen palstan ylläpitäjän kaveriksi ja aikaansai sen että yksi toinen hänen kanssaan aivan muualla tapellut heitettiin sieltä pysyvästi pihalle.

Tyyppi siis pyörii usealla foorumilla ja järjestää ikävyyksiä kaikkialla minne sattuu. Ja tarvittaessa valehtelee suut silmät täyteen niin että se jota hän kiusaa onkin lopulta se varsinainen syypää ihan kaikkeen.

Rajansa kaikella. Ei sitä viitsisi ikuisesti maksaa jotain syntivelkaa vain sen takia että hölmöyttään on alkanut tapella moisen ikuisesti teinin tasolle jääneen tapauksen kanssa. Lopetin jo, hänkin voisi niin tehdä, mutta kun ei!

Saw
Seuraa 
Viestejä6251
Liittynyt20.6.2009

Toivottavasti kiusaaminen pysyy foorumeilla, eikä yllä tosielämään.

Young man, there's a place you can go.
I said, young man, when you're short on your dough.
You can stay there, and I'm sure you will find
Many ways to have a good time.

It's fun to stay at the Y.M.C.A.
It's fun to stay at the Y.M.C.A.

Vierailija

En vaan osaa?

http://www.proxyt.net/

Kokeilin sellaista että menin tuon sivuston kautta yhdelle omalle foorumilleni ja katsoin myöhemmin lopputulosta. Ihan sama IP sinne oli kirjautunut kuin minulla nyt on kotonakin.

Mitä iloa näistä proxyistä on? Tarkoitus olisi nimenomaan saada eri IP-numeroita käyttöön että se yksi ei seuraa niitä pitkin perässä. Testituloksessani luki kyllä kirjautumisnimeni sijasta Vieras, mutta ei se nimi ole nyt se ongelma vaan IP.

Luulen että kyseinen taho on sen verran älykäs kuitenkin että tietää ettei tosielämään asti tulla perässä tai siitä seuraa jo väistämättä ikävyyksiä hänelle itselleenkin. On tässä niin moni hänestä kärsinyt että jos tarvis niin todistajia löytyy kyllä. Sitten ei enää auta mitkään pappa betalarit tai mitä hänellä oikeasti lieneekään oman esiintymisensä perusteella taustajoukkoina.

Vierailija
Utelijaeliö
Tarkoitus olisi nimenomaan saada eri IP-numeroita käyttöön että se yksi ei seuraa niitä pitkin perässä. Testituloksessani luki kyllä kirjautumisnimeni sijasta Vieras, mutta ei se nimi ole nyt se ongelma vaan IP.

Paras neuvo tuli jo toisessa viestissä. Sammuta tai sammuttakaa virta koneesta tai kaikista, jos niitä on useampia. Nykäise nettiboxista virtapiuha irti ja anna olla ainakin koko yön tai päivän tai vaikka viikonlopun. Kaikista nettivermeistä vaan virrat pois.

Tämän pitäisi riittää siihen, että palveluntarjoajan DHCP vaihtaa IP:n.

Ellei tämäkään auta, niin sitten tuo kortin vaihto. Noiden proxyjen kanssa se on aina sellaista pelaamista.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat