Kärsimyksen kokemus, hyvä ja paha, oikeus muutokseen

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Tässä on pidempään tullut tuotua esille mahdollisimman irvokkaita asioita jotta saisin painotettua sitä mitä maailmassa tapahtuu ihan oikeasti ja todella, muuten nämä keskustelut jäävät pinnalliseksi pyörittelyksi jossa oman lintukotonsa turvasta nautiskelevat ihmiset kuvittelevat ettei minkään maailman epäkohta tule heidän omaa elämäänsä häiritsemään koskaan millään tavoin. Ns. ulkopuolelta kuten muista kulttuureista tuleviin vaikutteisiin suhtaudutaan vähän kuin tv-ohjelmaan tai internetin tarjontaan; ei ole minun ongelmani eikä kosketa mitenkään minua.

Erityisesti on nyt tullut ihmeteltyä kipua ja oma katsantokantanihan on että tarpeetonta kipua ei tulisi toisille ihmisille aiheuttaa. Tässä on tuotu esille taas kerran ettei ole olemassa mitään hyvää eikä pahaa. Ymmärrän kyllä että hyvä ja paha ovat suhteellisia, varsinkin siltä pohjalta että lukemattomat ihmiset tekevät omasta mielestään nimenomaan hyvää silloin kun he tekevät jotain mikä teon kohteelle voi kuitenkin ilmentyä "pahan" kokemuksena.

Kun en niin kauheasti ole perehtynyt suuriin historian nimiin, filosofioihin ja sen sellaiseen, en tiedä tohdinko ilmoittautua jonkinlaiseksi rousseaulaiseksi. Mutta ehkä jonkinlainen määrite olisi hyvä löytää, en ikuisesti halua ponnistaa pelkältä sellaiselta pohjalta kuin että "nuoruus meni teosofian parissa".

Elikä lähtisin siitä että se millaisena ihmisenä syntyy on se mitä pitäisi kunnioittaa ja pyrkiä säilyttämään mahdollisimman pitkälle tämä luontainen olotila. Toki olen erittäin kiinnostunut kollektiivisista tulevista ja menevistä sanoisinko taipumuksista mitä ihmiskunta osoittaa, psykologiasta, mytologiasta ja historiastakin tietyssä määrin. Jos hyvän ja pahan määritteitä kertakaikkiaan ei ole suotavaa käyttää, niin lähdetään sitten siltä pohjalta että kaikki mitä ihmiskunta on saanut aikaiseksi ei ole erityisen hyödyllistä eikä rakentavaa.

Ajatellessani nimenomaan psykologiaa ja psykiatriaa (mikä toki menisi tuonne lääketieteen puolelle) juolahti nimittäin mieleeni että mikäli ihmisen omalla subjektiivisella kokemuksella hyvästä ja pahasta ei myöskään ole mitään merkitystä, niin minkä vuoksi sitten vaivaudumme lainkaan hoitamaan ja terapoimaan ihmisiä jotka katsovat vammautuneensa sen vuoksi että joku teki heitä kohtaan pahan eli väärän teon?

Jos hyvä ja paha ovat suhteellisia, miksi pahoinpitelyn uhriksi joutunut kehtaa valittaa sairaalassa maatessaan kipujaan, saati vaatia että pahoinpitelijä pitää saattaa oikeuteen?

Mielestäni jokin on mennyt pahasti vikaan jos katsotaan tieteellisyydeksi sitä että päätetään muodikkaasti että mitään "hyvää" tai "pahaa" ei ole. Tietenkään tieteiden ei ole syytä ottaa kantaa moraaliongelmiin, mutta kuitenkin meillä on tieteitä jotka reagoivat niihin tilanteisiin joissa ihmiset kokevat että heidän on saatava apua ja jonkinlainen muutos elämäänsä, ehkä jopa jonkun toisen elämään (vrt. lapset toimittavat väkivaltaisen ja psykoottisen vanhempansa hoitoon).

Kärsimystä maailmassa tulee aina olemaan eikä se siitä miksikään muutu että ottaa siitä itselleen kohtuuttomia paineita joita ei pysty purkamaan (kuten teen). Mutta tämä abstrakti näennäisfilosofinen pyörittely mitä näillä keskustelufoorumeilla harjoitetaan, sellainen jääsydäminen huihai-mentaliteetti jossa kaikki on kaikkea ja mikään ei ole mitään ei oikein nappaa. Ehkä pitäisi olla erikseen filosofia-palsta jolle en kyllä suin surminkaan tulisi pyörimään, koska en jaksa sitä touhua että kokonaisia ihmiselämiä kohdellaan välinpitämättömästi jonkin ihmeellisen ideologian pohjalta ja ennenkaikkea vaaditaan ettei mikään saa ikinä muuttua. Jos joku haitallinen installaatio on joskus ihmisten keskuudessa syntynyt, niin mikä siitä tekee niin erinomaisen arvokkaan ettei siitä saa päästää irti?

Entä jos lähdemme siltä pohjalta liikenteeseen että yksilö määrittelee itse minkä hän kokee hyödyllisenä ja minkä ei? Henk.koht. minun on todellakin hyvin vaikeaa ymmärtää niitä jotka asettavat jonkinlaisen "heimon" tai yhteisön ylimmäisimpään päätösvaltaan omistamaan jokaisen keskuudessaan syntyneen yksilön kuin tämä olisi eläin vailla itsetietoisuutta.

Jos Freud ja Jung olisivat ajatelleet ensisijaisesti hyvän ja pahan suhteellisuutta ja sitä kuinka yksilön kokemuksilla ei suuremmassa mittakaavassa ole juurikaan merkitystä, he tuskin olisivat pyrkineet auttamaan neuroottisia ja ahdistuneita ihmisiä. Tietysti psykiatrian ja psykologian välinen ero on vissi ja tuppaa helposti unohtumaan, mutta eiköhän psykologiassakin kuitenkin mielletä joitakin asioita haitallisiksi ja joitakin hyödyllisiksi? Jos tavallinen ihminen voi saada psykologilta arvion missä kuvaillaan läpi hänen luonteenpiirteitään, eikö kokonainen ihmisryhmäkin voisi sellaisen saada? Minkä vuoksi se että ihmisiä on kokonainen ryhmä ikäänkuin päästää heidät pälkähästä ja joukkovoima takaa sen että ryhmän aivoituksia ei saa mitenkään tuoda esille, saati varsinkaan arvostella?

Emmehän me enää polta ihmisiä roviolla tai emme sulje ihmisiä homoseksuaalisuuden tähden vankilaan tai mielisairaalaan. Kaikki on muuotoksenalaista. Olen hivenen optimisti ja kuvittelen että useimmiten muutos on parempaan päin (ainakin näissä yksilön oikeuksia koskevissa asioissa), ihmetyttää vain että joillekin on jotenkin kauhean tärkeää tuoda aina esille ettei mitään tai ketään voi arvostella millään perusteella koska kysymys on erilaisista kulttuureista ja ihmisistä.

Samaa lajia me kaikki olemme. En millään voi uskoa että jos jotakuta satutetaan, häntä ei "oikeasti" satu koska yhteisö päätti ettei häntä voi sattua tai hän ei saa ilmaista kipuaan ääneen.

Tiede käsittääkseni mieltää ettei ihmisen fyysistä ruumista ja psyykeä voi erotella selkeästi erikseen? Minkä vuoksi kuitenkin jotkut uskovat että tahdonvoimalla voi jopa aikaansaada sen että ruumiin kokemukset ovat jotenkin olennaisesti erilaisia kuin sellaisella joka ei ole sen tietyn järjestelmän parissa jossa kyseistä tahdonvoimaa edellytetään ja siihen kannustetaan/pakotetaan?

Omistavatko ryhmät jäsenensä? Jos niin, niin miksi ja millä perusteella? Eikö yksittäisillä ihmisillä ole oikeutta muutokseen ja johtuuko se siitä että hän sattuu syntymään kulttuuriin joka yrittää härkäpäisesti pitää kiinni menneestä ajasta ja toisesta ympäristöstä?

Kommentit (1)

Vierailija

Mielenkiintoinen asia tähän liittyen oli ennen psykokulttuurin nousua se että kirkolla oli valta ihmisiin ja se loi helvetin ja taivaan ja imperatiivit minkälainen toiminta johtaa kumpaankin paikkaan...

Nykyään psykokulttuuri vaikuttaa olevan enemmän se jolla hallitaan, terveys, lääketiede... Mutta lähinnä juuri nämä kaikki uudet diagnoosit psyykkisellä puolella mikä on toivottavaa ja mikä ei toivottavaa..

Kyllä kai tämän vapaan markkinatalouden jatkuessa luultavasti yksilö oikeudetkin muuttuvat sallivammiksi tai sitten huomattavasti brutaaleimmiksi kun hyvinvointivaltio hajoaa käsiin kun ylikansalliset yritykset maksaa veronsa mieluummin halvempiin maihin eikä osallistu terveydenhoitoon..

Mut joo onhan täs jotain kehitystä jo tapahtunut esim,

abortit sallittu

avioerot sallittu

samaa sukupuolta olevien avioliitot sallittu

vielä kun se hamppu jonain päivänä niin,
it's not just the marijuana, it is the marijuana personal freedom

Uusimmat

Suosituimmat