Maidon BCM7 syynä 1 tyypin diabetekseen ja sydäntauteihin?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

2007
Uudessa-Seelannissa on muutama kuukausi sitten ilmestynyt kirja, jossa esitetään uutta tutkimustietoa maidon terveysvaikutuksista. Kirjan nimi on Devil in the Milk (Paholainen maidossa) ja sen kirjoittaja on maatalousalan tutkija Keith Woodford.

Suomalaisittain kirjan tekee mielenkiintoiseksi se, että suomalaiset sairaustilastot esiintyvät siinä usein.

Kirjaan on koottu tuloksia yli kymmenen vuoden ajan tehdyistä tutkimuksista, joita on tehty maidon A1- ja A2-proteiineilla. Proteiinien erona on, että A1 tuottaa BCM7-nimistä ainetta, joka on muun muassa voimakas oksidantti. A2-proteiinissa tätä ainetta ei ole.

Se, kumpaa proteiinia maidossa on, riippuu karjasta. Kirjan mukaan suomalaiset lehmät tuottavat pääosin A1-proteiinia.

Ensimmäisenä tutkimuskohteena oli maidon ja ykköstyypin diabeteksen mahdollinen yhteys, jota selvitettiin eläinkokeilla. Osalle hiiristä annettiin A1-maitoa, ja ryhmästä lähes puolet sairastui diabetekseen kahdeksassa kuukaudessa. A2-maidolla ruokituista hiiristä yksikään ei sairastunut.

Seuraavaksi otettiin vertailtavaksi sydäntautitilastot ja maidon kulutus 20 maassa. Suurimmaksi A1-maidon kuluttajaksi samoin kuin sydäntautien sairastajaksi nousi Suomi. Vertailussa mukana olleista Euroopan maista vähiten sydäntauteja esiintyi Ranskassa, jonka lehmät ovat valtaosin A2-lehmiä.

Tutkijoiden mukaan vertailu antaa vahvan näytön, että maissa, joissa juodaan eniten A1-maitoa, on myös eniten sydänsairauksia ja diabetesta. He esittävät myös oletuksen, että maissa, joissa lapset juovat paljon maitoa, diabeteksen riski on suurempi kuin muualla.

Tutkimuksissa sivutaan myös laktoosi-intoleranssia ja maitoallergioita, joista useimmat ovat yhteydessä proteiineihin. Niinpä monet ihmiset, joille lehmän maito ei sovi, voivat juoda vuohen maitoa, joka on A2-maitoa.

Tutkimukset ovat luonnollisesti aiheuttaneet suurta hämminkiä ja vastalauseita kotimaassaan. Siitä huolimatta A2-maito on jo neljä vuotta ollut kaupan hyllyillä sekä Uudessa-Seelannissa että Australiassa.

Etenkin isot meijeriyhtiöt ovat asiantuntijoidensa suulla mitätöineet tutkimustuloksia. Käännettä on kuitenkin ollut näkyvissä, kun ihmiset, jotka eivät voi juoda A1-maitoa ovat alkaneet käyttää A2-maitoa. Tällä hetkellä se revitään Uudessa-Seelannissa käsistä.

Vaikka A1-maidon ja sydänsairauksien ja diabeteksen välinen yhteys onkin tutkijoiden mielestä ilmeinen, he myöntävät, että lisätutkimusta tarvitaan.
http://www.hs.fi/keskustelu/post!reply. ... ID=1571909

Sivut

Kommentit (35)

Vierailija
fenomenologi
2007
Kirjan nimi on Devil in the Milk (Paholainen maidossa) ja sen kirjoittaja on maatalousalan tutkija Keith Woodford.



Pikaisen haun perusteella näyttäisi siltä, että Keith Woodford ei ole ikinä julkaissut ainuttakaan tieteellistä artikkelia tästä A2-maidosta.

Sen sijaan, hän kirjoittaa tavallisille ihmisille tarkoitetun kirjan jonka mukaan kutakuinkin kaikkien maailman sairauksien syy on vääränlainen maito...

fenomenologi

Käännettä on kuitenkin ollut näkyvissä, kun ihmiset, jotka eivät voi juoda A1-maitoa ovat alkaneet käyttää A2-maitoa. Tällä hetkellä se revitään Uudessa-Seelannissa käsistä.



...ja tämä A2-maito sattuu olemaan A2 Corporation -nimisen yrityksen rekisteröimä tavaramerkki ja tuote. Montakohan prosenttia maidon myynnistä menee itse herra Woodfordille?

Ja tässä muuten Naturessa julkaistua juttua aiheesta:
"The A1/A2 milk hypothesis was ingenious. If the scientific evidence had worked out it would have required huge adjustments in the world's dairy industries. This review concludes, however, that there is no convincing or even probable evidence that the A1 beta-casein of cow milk has any adverse effect in humans.

This review has been independent of examination of evidence related to A1 and A2 milk by the Australian and New Zealand food standard and food safety authorities, which have not published the evidence they have examined and the analysis of it. They stated in 2003 that no relationship has been established between A1 or A2 milk and diabetes, CHD or other diseases."

Lähde: http://www.nature.com/ejcn/journal/v59/ ... 2104a.html

Haiskahtaa aika pahasti lehmän lannalta, if you ask me...

Vierailija

Aivan!

Varmasti jokaisesta terveyteen edes vähän liittyvästä asiasta on kirjoitettu kirja, jossa vedotaan moniin tutkimustuloksiin ja kerrotaan suuren teollisuuden piilottelevan totuutta.

Suurin osa näistä kirjoista on roskaa, jonka tarkoituksena on vain säikäyttää ihmiset käyttämään esim muunlaisia elintarvikkeita, ja tietysti tuoda kirjailijalle rahaa. Pelottavat sensaatiouutiset (myös kirjallisuudessa) lyövät aina itsensä läpi paremmin, kuin teokset joissa osoitetaan ettei mitään riskiä ole havaittu.

Löysin yhden hänen tutkimusraportin:

http://www.lincoln.ac.nz/story_images/4 ... s14210.pdf

Siinä kyllä kovasti osoitetaan tilastoin A1-proteiinin ja diabeteksen välistä tilastollista yhteyttä.

Monesta asiasta löytyy vastaavanlainen tilastollinen yhteys, mutta se ei ole sama kuin syy-yhteys!

Mukana on varmasti lukuisia sekoittavia tekijöitä, jotka korreloivat havaitun yhteyden kanssa.

Tällä hetkellä en itse ole vakuuttunut todistusaineistosta, ja jatkan maidon litkimistä entiseen tahtiin. Jos resursseja löytyy, asian lisäselvittelyt ovat varmasti hyödyllisiä. Näin voidaan taas päästä yhdestä turhasta pelonaiheesta irti, tai jopa saada lisävahvistusta kirjan hypoteesille.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14029
Liittynyt23.6.2005

Onhan tuota A1-beta-kaseiinia epäilty jo vuosia eri terveysongelmien suhteen ja aiheesta on kova vääntö edelleen menossa:

http://ruohikolla.blogspot.com/search/l ... a-kaseiini

On kyllä totta, että maito ei käy kaikille ja siitä saatava kalsium on ylihypetettyä. Miksi meillä Suomessa on niin älyttömästi lonkkamurtumia, jos saamme niin paljon kalsiumia ravinnostamme?

Tosiasiassa puolet nykyisestä kalsiumin saannista riittäisi useimmille ihan hyvin, mikäli D-vitamiinin ja K2-vitamiinin saanti olisi kunnossa. Monilla on myös magnesiumin vajausta, koska kalsium vastavaikuttaa monella tasolla kalsiumin kanssa.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija
Neonomide
Onhan tuota A1-beta-kaseiinia epäilty jo vuosia eri terveysongelmien suhteen ja aiheesta on kova vääntö edelleen menossa:

http://ruohikolla.blogspot.com/search/l ... a-kaseiini

On kyllä totta, että maito ei käy kaikille ja siitä saatava kalsium on ylihypetettyä. Miksi meillä Suomessa on niin älyttömästi lonkkamurtumia, jos saamme niin paljon kalsiumia ravinnostamme?

Tosiasiassa puolet nykyisestä kalsiumin saannista riittäisi useimmille ihan hyvin, mikäli D-vitamiinin ja K2-vitamiinin saanti olisi kunnossa. Monilla on myös magnesiumin vajausta, koska kalsium vastavaikuttaa monella tasolla kalsiumin kanssa.




Kaseiini, eikä varsinkaan D-vitamiini liity asiaan millään tavalla. D-vitamiinia varten on oma ketju, mene etsimään, ei tarvitse joka ketjuun avautua siitä aiheesta.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14029
Liittynyt23.6.2005

Linkkini lopussa oli juttua kuinka ykköstyypin diabetes on liitetty tuohon A1-proteiiniin.

Puhumme kyllä käsittääkseni ihan samasta asiasta. Kaseiini on kyllä tasan tarkkaan tuo A1- ja A2-proteiinimuoto, vai olenko missannut jonkin salakäsitteen ?

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija
Neonomide

On kyllä totta, että maito ei käy kaikille ja siitä saatava kalsium on ylihypetettyä. Miksi meillä Suomessa on niin älyttömästi lonkkamurtumia, jos saamme niin paljon kalsiumia ravinnostamme?

Tosiasiassa puolet nykyisestä kalsiumin saannista riittäisi useimmille ihan hyvin, mikäli D-vitamiinin ja K2-vitamiinin saanti olisi kunnossa. Monilla on myös magnesiumin vajausta, koska kalsium vastavaikuttaa monella tasolla kalsiumin kanssa.




Kukaan tässä ketjussa ei ennen sinua puhunut kalsiumista, ei D-vitamiinista eikä K2-vitamiinista.

Olisiko mitenkään mahdollista, että et kirjoittaisi jokaiseen ketjuun D-vitamiinista? Olisi todella mukavaa jos kirjoittaisimme vain siitä mikä on ketjun aiheena, kiitos.

Vierailija

Tässä kansanterveyslaitoksen sivuilta joku vuodatus, siinä ei otettu huomioon eri tyyppisiä maitoja.

Eläinkokeiden perusteella on esitetty, että lehmänmaito saattaisi lisätä diabeteksen riskiä. Kuitenkin ihmistutkimusten tulokset ovat edelleen ristiriitaisia. Eniten on tutkittu lehmänmaidon aloittamisiän yhteyttä diabeteksen riskiin: vain noin puolet tutkimuksista tukee hypoteesia, toinen puoli ei. Varhaisen maitoaltistuksen merkitystä tyypin 1 diabetekseen kytkeytyvien autovasta-aineiden ilmaantumisriskiin on arvioitu muutamissa seurantatutkimuksissa. On huomionarvioista, että tutkittavien määrät ovat toistaiseksi kaikissa näissä töissä olleet hyvin pieniä.

Ensimmäinen tyypin 1 diabeteksen ravintointerventioon pohjautuva ehkäisykoe, TRIGR-tutkimus, alkoi professori Hans Åkerblomin johdolla vuonna 2002. Tässä kansainvälisessä tutkimuksessa selvitetään, voidaanko tyypin 1 diabetes ehkäistä korvaamalla tavanomainen lehmänmaitopohjainen äidinmaidonkorvike hydrolysoidulla, pilkottuja proteiineja sisältävällä korvikkeella kuuden ensimmäisen elinkuukauden aikana. Tutkimukseen osallistuvien lasten äitejä kannustetaan imettämään. Jos täysimetys jatkuu kuuden kuukauden ikään saakka, sen jälkeen aloitetaan tutkimuskorvikkeen käyttö. TRIGR -tutkimuksessa imettävien äitien osuus on suuri, 95 prosenttia kaikista tutkimukseen osallistuvista äideistä aloitti imetyksen (The TRIGR Study Group 2007). Esitutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että tyypin 1 diabetekseen kytkeytyvien autovasta-aineiden ilmaantumista voidaan ehkäistä tai viivästyttää tyypin 1 diabeetikon ensimmäisen asteen sukulaisilla antamalla imetyksen jälkeen hydrolysoitua äidinmaidonkorviketta tavanomaisen sijasta.
http://www.ktl.fi/portal/suomi/tietoa_t ... _diabetes/

Vierailija
Neonomide
Linkkini lopussa oli juttua kuinka ykköstyypin diabetes on liitetty tuohon A1-proteiiniin.

Puhumme kyllä käsittääkseni ihan samasta asiasta. Kaseiini on kyllä tasan tarkkaan tuo A1- ja A2-proteiinimuoto, vai olenko missannut jonkin salakäsitteen ?




Tässä on nyt kyse 7 aminohapon pituisesta peptidistä, Tyr-Pro-Phe-Pro-Gly-Pro-Ile, se ei ole tässä keskustelussa tärkeää mistä se on peräisin, vaan mitä se mahdollisesti aiheuttaa.
Olen tuhlannut kanssasi aikaa ihan riittävästi, palataan asiaan jos on jotain aiheeseen liittyvää kerrottavaa, mielummin kuitenkaan ei, ei tarvitse tulla täyttämään tätäkin ketjua ylipitkillä vuodatuksilla.

Casomorphins are peptides, i.e., protein fragments, derived from the digestion of milk protein. The distinguishing characteristic of casomorphins is that they have an opioid effect.

The most important casomorphins from bovine milk are those released from the digestion of β-casein into β-casomorphins, sometimes denoted as BCM followed by a numeral indicating the number of amino acids in the sequence. It can be noted that BCM7 has been implicated in a number of medical conditions, including diabetes, heart disease, and symptoms of autism and schizophrenia[1][citation needed]. However, it appears that only some individuals are susceptible.[citation needed]

In cattle, the amount of β-casein - and, hence, the potential release of β-casomorphins - varies between species and breeds. Typically, beta-casein comprises about one-third of the casein in milk, or about 12 grams per liter of milk. However, there are at least 13 different variants of the β-casein protein in cattle population, with any one cow producing milk that will contain either one or two of these 13 variants.[citation needed]

Each variant fits into one of two main categories known as A1 and A2. In cattle, A1-type β-caseins have the amino acid histidine at position 67, whereas the A2-type β-caseins have the amino acid proline at position 67. Laboratory experiments show that the casomorphin known as BCM7 is released only from the A1-type β-caseins.[2] The potential release of BCM7 is about 0.4 grams per litre of milk (assuming as above that there are 12g of β-casein per litre).

Human digestion may break down casomorphins into inactive dipeptides by the enzyme dipeptidyl peptidase-4.[3][4] This enzyme is found in the digestive tract and in some endocrine cells.

There is also the potential for release of casomorphins from human milk. However, human BCM7 (Tyr-Pro-Phe-Val-Glu-Pro-Ile) differs from the bovine form (Tyr-Pro-Phe-Pro-Gly-Pro-Ile) at two amino acid positions.[citation needed]

Scientific understanding of the biochemistry and pharmacology of casomorphins is incomplete. A recent scientific review is provided by Kaminski et al. (2007).[5]
http://en.wikipedia.org/wiki/Casomorphin
Tässä vähän tarkemmin naudan beetakasomorfiinin rakenne, H-Tyr-Pro-Phe-Pro-Gly-Pro-Ile-OH

totinen
Seuraa 
Viestejä4876
Liittynyt16.3.2005

Beeta kaseiinin ja tyypin I diabeeteksen yhteydestä on pubmedissä joitakin tutkimuksia. Kyseessä näyttäisi olevan immuunireaktio, joten D- ja K-vitamiinit voisivat auttaa:

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/sites/entre ... Suggestion

Yhtenä ratkaisuna ongelmaan olisi beetakaseiinin hydrolysointi.

Vierailija
totinen
Beeta kaseiinin ja tyypin I diabeeteksen yhteydestä on pubmedissä joitakin tutkimuksia.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/sites/entre ... Suggestion

Yhtenä ratkaisuna ongelmaan olisi beetakaseiinin hydrolysointi.




Tässä ketjussa on tarkoitus keskustella ihan mistä tahansa muusta asiasta, mutta ei D-vitamiinista.
Kiitoksia linkistä, en ole vielä ehtinyt tutustua koko aiheeseen kuin pintapuolisesti,
2008
BACKGROUND: Early exposure to cow's milk (CM) proteins have been implicated in the pathogenesis of type 1 diabetes (T1D). OBJECTIVE: We analyzed the development of the humoral immune response to dietary CM proteins in early childhood and its relation to later T1D. SUBJECTS AND METHODS: We studied a subgroup of 94 children randomized to be weaned to a CM-based infant formula in the trial to reduce insulin-dependent diabetes mellitus in the genetically at risk (TRIGR) pilot study. All subjects carried human leukocyte antigen-conferred T1D susceptibility and had an affected first-degree relative. After 7 years of follow-up, 8 subjects had progressed to T1D, 15 had at least one disease-associated autoantibody, and 71 remained autoantibody negative (controls). Immunoglobulin (Ig) G and IgA class antibodies to whole CM formula, beta-lactoglobulin (BLG), bovine serum albumin, and alpha-casein and IgG antibodies to bovine insulin (BI) were measured with enzyme-linked immunosorbent assays from sequential samples. RESULTS: The children with later T1D showed increased IgG levels to BLG from 3 to 18 months of age (p = 0.028) and enhanced IgA levels to CM formula at the age of 9 months (p = 0.022) compared with controls. In the children with an affected father or sibling, IgG antibodies to BI were higher in autoantibody-positive subjects than in autoantibody-negative subjects at 18 months of age (p = 0.022). CONCLUSION: An enhanced humoral immune response to various CM proteins in infancy is seen in a subgroup of those children who later progress to T1D. Accordingly, a dysregulated immune response to oral antigens is an early event in the pathogenesis of T1D.
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/1850 ... d_RVDocSum

Vierailija
Neonomide
On kyllä totta, että maito ei käy kaikille ja siitä saatava kalsium on ylihypetettyä. Miksi meillä Suomessa on niin älyttömästi lonkkamurtumia, jos saamme niin paljon kalsiumia ravinnostamme?

No ei käy maito kaikille, mutta ei käy mikään muukaan.

Olisiko niiden lonkkamurtumien kanssa mitään tekemistä sillä että meillä on vuodessa ainakin kuutena kuukautena... *rumpujen pärinää* ...maa jäässä?!

Vähän vanhemman ihmisen ei paljon tarvitse kaatua kun joku paikka menee rikki. Varsinkin jos kaatuu väärin. On hyvin tärkeää että osaa kaatua oikein. Oikeastaan oikeinkaatumista pitäisi opettaa peruskoulussa.

PeterH
Seuraa 
Viestejä2875
Liittynyt20.9.2005

Mutta kuten joku täällä jo mainitsi, kysymys on siitä että imeväisikäiselle lapselle annetaan lehmänmaitoa liian varhaisessa vaiheessa, silloin kun imeväisen suolisto on vielä liian läpäisevä.

Sitä vaan, että olin elänyt siinä käsityksessä että kyseessä ei ole A1-proteiini vaan maidossa esiintyvä lehmän insuliini. Imeväisen immuunijärjestelmä tunnistaa insuliinin vieraaksi, ja syntyy autoimmuunireaktio joka ottaa kohteeksi lapsen oman haiman, ja haiman kyky tuottaa insuliinia tuhoutuu.

Johanna Paronen: Dietary insulin and the gut immune system in type 1 diabetes

Tässä on kuitenkin kyse proteiinista eikä insuliinista? Miten tuo proteiini sitten laukaisee diabetekseen johtavan tapahtumaketjun?

Vierailija
Neonomide

Miksi meillä Suomessa on niin älyttömästi lonkkamurtumia, jos saamme niin paljon kalsiumia ravinnostamme?

Liukkaat kadut?
Onko niitä enemmän kuin muissa pohjoismaissa? Tai edes enemmän kuin vaikka Etelä-Euroopassa?

Vierailija
MLT
"Tässä on kuitenkin kyse proteiinista eikä insuliinista?"

Insuliinihan ei ollut proteiini?

MLT




Ei, insuliini on hormoni, joka muodostuu kahdesta peptidistä.
Ei tässä ole kyse proteiinista vaan beetakasomorfiinista tai jostain muusta yksinkertaisesta maidon yhdisteestä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat