Jushtshenkon myrkyttäminen lavastettu

Seuraa 
Viestejä2371
Liittynyt24.3.2009

[size=150:u41ly74a]Ukrainalainen tutkinnanjohtaja: Jushtshenkon myrkyttäminen lavastettu[/size:u41ly74a]

01.10.2009

Ukrainan pääsyyttäjän viraston edustaja ja tutkinnanjohtaja Larisa Tsherednitshenko kirjoittaa raportissaan, että todisteet viittaavat siihen, että Jushtshenkon myrkyttäminen presidentinvaalien 2004 aikana oli lavastettu.

Tutkimuksen perusteella selviää, että Jushtshenkon verinäytteet lähetettiin Yhdysvaltoihin, jossa ne manipuloitiin ja vasta sen jälkeen toimitettiin Itävaltaan. Raportin mukaan Jushtshenkon vaimolla, joka on USA:n kansalainen, sekä amerikkalaisten tiedustelupalvelun agenteilla oli keskeinen rooli operaatiossa.

Jushtshenkon leiri sekä useat länsimaiset tahot implikoivat Venäjän turvallisuuspalvelun sekaantuneen Jushtshenkon myrkyttämiseen. Todellisuudessa siis show järjestettiin amerikkalaisten agenttien toimesta tarkoituksena mustamaalata Venäjää.

Tässä yhteydessä amerikkalainen tutkiva journalisti Wayne Madsen muistuttaa, että myös Litvinenko- tapauksessa on yritetty syyllistää Venäjän turvallisuuspalvelua, vaikka poloniumin jälkiä löytyi Venäjän oikeudelta pakoilevalta ja Lontoossa majailevalta oligarkilta Boris Berezovskilta.

Eli esiin tulleet faktat kyseenalaistavat länsimaisen valtamedian russofobisia piirteitä omaavia tulkintoja.

Evgenia Hilden-Järvenperä

lähde: http://www.vunet.org/ulkomaat/ukrainala ... 10582.html

lähde: http://www.rt.com/Top_News/2009-09-28/ukrainian-president-poisoning-fals...

Pakkoruotsi on yleissyövyttävä aine.

Sivut

Kommentit (25)

Vierailija
New Scientist
UNSIGHTLY skin growths helped to save the life of Ukrainian president Viktor Yushchenko after he was poisoned five years ago. That's the verdict of doctors who have treated and monitored Yushchenko since a would-be assassin laced his soup with dioxin in 2004.

It now turns out that Yushchenko was probably saved by the benign but ugly lumps called hamartomas that grew on his face and body - seen in the December 2004 photo below - which helped isolate the dioxin from his vital organs. They also helped to break down the poison, known more precisely as TCDD, by producing powerful enzymes called cytochrome P450s, which are normally confined to the liver.

The benign growths developed from skin stem cells. "A new organ was created out of normal structures of the skin, made to detoxify the dioxin," says Jean-Hilaire Saurat, the dermatologist heading the team that treated Yushchenko at the Swiss Centre for Human Applied Toxicology in Geneva.

"He's not completely clean yet, but we've got more than 95 per cent of it out now," says Saurat.

Reporting the work in The Lancet, Saurat adds that the findings will be invaluable for treating and detecting milder cases of dioxin poisoning or contamination (DOI: 10.1016/s0140-6736(09)60912-0).

L
Seuraa 
Viestejä7878
Liittynyt17.3.2005

Tvomas

Wiki:

In August 2009, The Lancet published a scientific paper by Swiss and Ukrainian researchers on the monitoring, form, distribution, and elimination of TCDD in Yushchenko after he presented with severe poisoning. The 2004 TCDD levels in Yushchenko's blood serum were 50,000-fold greater than those in the general population.[21] This new study also concluded that the dioxin "was so pure that it was definitely made in a laboratory".[22]

Et kai sentään väitä, että Yushchenko itse otti mömmöt. Tuskin sentään niin kova oli hinku presidentiksi, että tuollaisen riskin olisi ottanut. Käsittääkseni oli pieni ihme, että hän selvisi hengissä. Ja jos olisi ollut itse aiheutettu homma, luulisi, että olisi käyttänyt jotain, joka ei tuhoa ulkonäköä.

Ja englantilainen Lancet ei ole mikään USA:n hallinnon käsikassara, vaan arvostettu vertaisarvioitu julkaisu. Joka mm aikoinaan julkaisi mielestäni kevyin perustein Johns Hopkins sairaalan tutkijoiden tähtitieteellisen korkeita arvioita kuolonuhreista Irakissa.

Noi sun linkkisi ovat ilmiselvästi puhdasta propagandaa. Se sun Putin kätyreineen on vastuussa sekä Yushchenkon että Litvinenkon myrkytyksistä nykytiedon mukaan. Jos muuta paljastuu, luemme siitä kyllä arvostettavista lähteistä.

http://en.wikipedia.org/wiki/Viktor_Yus ... ontroversy

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26993
Liittynyt13.5.2005
L
Ja englantilainen Lancet ei ole mikään USA:n hallinnon käsikassara, vaan arvostettu vertaisarvioitu julkaisu. Joka mm aikoinaan julkaisi mielestäni kevyin perustein Johns Hopkins sairaalan tutkijoiden tähtitieteellisen korkeita arvioita kuolonuhreista Irakissa.

Missä kohdassa ne perusteet olivat keveitä kontekstissa tiede?

Riittoisampi keskustelukumppani.

L
Seuraa 
Viestejä7878
Liittynyt17.3.2005

Lauri

Lancetissä olleesta tutkimuksesta:

The report's authors derive this figure by estimating how many Iraqis died in a 14-month period before the U.S. invasion, conducting surveys on how many died in a similar period after the invasion began (more on those surveys later), and subtracting the difference. That difference—the number of "extra" deaths in the post-invasion period—signifies the war's toll. That number is 98,000. But read the passage that cites the calculation more fully:

We estimate there were 98,000 extra deaths (95% CI 8000-194 000) during the post-war period.

Readers who are accustomed to perusing statistical documents know what the set of numbers in the parentheses means. For the other 99.9 percent of you, I'll spell it out in plain English—which, disturbingly, the study never does. It means that the authors are 95 percent confident that the war-caused deaths totaled some number between 8,000 and 194,000. (The number cited in plain language—98,000—is roughly at the halfway point in this absurdly vast range.)

...

The problem is, ultimately, not with the scholars who conducted the study; they did the best they could under the circumstances. The problem is the circumstances. It's hard to conduct reliable, random surveys—and to extrapolate meaningful data from the results of those surveys—in the chaotic, restrictive environment of war.

...

Beth Osborne Daponte, senior research scholar at Yale University's Institution for Social and Policy Studies, put the point diplomatically after reading the Lancet article this morning and discussing it with me in a phone conversation: "It attests to the difficulty of doing this sort of survey work during a war. … No one can come up with any credible estimates yet, at least not through the sorts of methods used here."

http://www.slate.com/id/2108887/

L
Seuraa 
Viestejä7878
Liittynyt17.3.2005

Fenomenologi

Kirjoitit:

se on sitten eri asia kuka sitä antoi.

Myrkyn tarjoillut henkilö voi olla kysymysmerkki, mutta taustalla oli taatusti Venäjä.

Vai olisiko sinulla jotain uskottavaa vaihtoehtoa tarjota?

Vaikka Jushtshenkon poliittiset vastustajat, en tiedä, en ollut näkemässä.

L
Seuraa 
Viestejä7878
Liittynyt17.3.2005

fenomenologi

Kirjoitit:

Vaikka Jushtshenkon poliittiset vastustajat

Venäjä etenkin oli selkeästi Yustshenkoa vastaan ja ja Yanukovicin puolella.

Ja jos Venäjällä ei ollut roolia, miksi Venäjä ei luovuta epäiltyjä Ukrainaan?

Wiki:

Ukrainian prosecutors said Russia has refused to extradite one of the men, the former deputy chief of Ukraine's security service, Volodymyr Satsyuk, because he holds both Russian and Ukrainian citizenship[24].

Ihan samalla tavalla Venäjä ei luovuta Litvinenkon mitä todennäköisimmin murhannutta Lugovoita Britanniaan. Taisivatpa valita jopa parlamenttiin murhaajamme.

Vierailija
Tvomas
[size=150:17t0f74c]Ukrainalainen tutkinnanjohtaja: Jushtshenkon myrkyttäminen lavastettu[/size:17t0f74c]

01.10.2009

Ukrainan pääsyyttäjän viraston edustaja ja tutkinnanjohtaja Larisa Tsherednitshenko kirjoittaa raportissaan, että todisteet viittaavat siihen, että Jushtshenkon myrkyttäminen presidentinvaalien 2004 aikana oli lavastettu.

Tutkimuksen perusteella selviää, että Jushtshenkon verinäytteet lähetettiin Yhdysvaltoihin, jossa ne manipuloitiin ja vasta sen jälkeen toimitettiin Itävaltaan. Raportin mukaan Jushtshenkon vaimolla, joka on USA:n kansalainen, sekä amerikkalaisten tiedustelupalvelun agenteilla oli keskeinen rooli operaatiossa.

Jushtshenkon leiri sekä useat länsimaiset tahot implikoivat Venäjän turvallisuuspalvelun sekaantuneen Jushtshenkon myrkyttämiseen. Todellisuudessa siis show järjestettiin amerikkalaisten agenttien toimesta tarkoituksena mustamaalata Venäjää.

Tässä yhteydessä amerikkalainen tutkiva journalisti Wayne Madsen muistuttaa, että myös Litvinenko- tapauksessa on yritetty syyllistää Venäjän turvallisuuspalvelua, vaikka poloniumin jälkiä löytyi Venäjän oikeudelta pakoilevalta ja Lontoossa majailevalta oligarkilta Boris Berezovskilta.

Eli esiin tulleet faktat kyseenalaistavat länsimaisen valtamedian russofobisia piirteitä omaavia tulkintoja.

Evgenia Hilden-Järvenperä

lähde: http://www.vunet.org/ulkomaat/ukrainala ... 10582.html

lähde: http://www.rt.com/Top_News/2009-09-28/ukrainian-president-poisoning-fals...

Äähhh.... edes jotain rajaa sillä Venäjä-myönteisyydellä voisi olla. http://www.vunet.org/ ???? Oletan että kirjoittelet näitä ihan huumoripohjalta, toivottavasti ainakin.

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26993
Liittynyt13.5.2005
L
Lauri

Lancetissä olleesta tutkimuksesta:

The report's authors derive this figure by estimating how many Iraqis died in a 14-month period before the U.S. invasion, conducting surveys on how many died in a similar period after the invasion began (more on those surveys later), and subtracting the difference. That difference—the number of "extra" deaths in the post-invasion period—signifies the war's toll. That number is 98,000. But read the passage that cites the calculation more fully:

We estimate there were 98,000 extra deaths (95% CI 8000-194 000) during the post-war period.

Readers who are accustomed to perusing statistical documents know what the set of numbers in the parentheses means. For the other 99.9 percent of you, I'll spell it out in plain English—which, disturbingly, the study never does. It means that the authors are 95 percent confident that the war-caused deaths totaled some number between 8,000 and 194,000. (The number cited in plain language—98,000—is roughly at the halfway point in this absurdly vast range.)

...

The problem is, ultimately, not with the scholars who conducted the study; they did the best they could under the circumstances. The problem is the circumstances. It's hard to conduct reliable, random surveys—and to extrapolate meaningful data from the results of those surveys—in the chaotic, restrictive environment of war.

...

Beth Osborne Daponte, senior research scholar at Yale University's Institution for Social and Policy Studies, put the point diplomatically after reading the Lancet article this morning and discussing it with me in a phone conversation: "It attests to the difficulty of doing this sort of survey work during a war. … No one can come up with any credible estimates yet, at least not through the sorts of methods used here."

http://www.slate.com/id/2108887/

Jaa, tuosta kyllä voi saada esittämäsi kaltaisen fiiliksen. Minä olen ollut puolestani siinä käsityksessä, että vuoteen 2006 mennessä Irakissa oli kuollut Lancetin mukaan yli puoli miljoonaa siviiliä siinä missä ORB surveyn mukaan kuolonuhreja oli vuoteen 2007 mennessä n. 700 000 - 1,2 miljoonaa. Iraq Family Health Survey sitä vastoin esittää kyllä huomattavasti maltillisempaa linjaa kuolleiden siviilien määrästä edellisiin nähden ilmoittaen kuolonuhrien määräksi n. 150 000 kpl 2006 mennessä ja toinen maltilliosemman linjan edustaja Iraq Body Count project sai tulokseksi nähdäkseni vain jotain 90 000 vuoteen 2008 mennessä. Koska en ole tutkimusmenetelmiin sen syvällisemmin tutustunut ja pidän Lancettia (näistä ainoana) tieteellisenä julkaisuna, en vielä pelkästään näillä eväillä luokittelisi Lancetin arvioita ainakaan liian kevyiksi perusteiksi.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Tvomas
Seuraa 
Viestejä2371
Liittynyt24.3.2009
L
taustalla oli taatusti Venäjä

Venäjä, Venäjä, Venäjä

Mies juopottelee itsensä sairaaksi ja sitte syytetään Venäjää.

Pakkoruotsi on yleissyövyttävä aine.

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26993
Liittynyt13.5.2005
Tvomas
Mies juopottelee itsensä sairaaksi ja sitte syytetään Venäjää.

Tuota, mitkä ovat nuo lääketiteelliset perusteet väittämällesi? Onko tuollainen muutos todellakin mahdollista viidessä vuodessa pelkällä alkoholilla?

Riittoisampi keskustelukumppani.

L
Seuraa 
Viestejä7878
Liittynyt17.3.2005

Lauri

Kirjoitit:

Jaa, tuosta kyllä voi saada esittämäsi kaltaisen fiiliksen. Minä olen ollut puolestani siinä käsityksessä, että vuoteen 2006 mennessä Irakissa oli kuollut Lancetin mukaan yli puoli miljoonaa siviiliä siinä missä ORB surveyn mukaan kuolonuhreja oli vuoteen 2007 mennessä n. 700 000 - 1,2 miljoonaa. Iraq Body Count project sitä vastoin esittää kyllä huomattavasti maltillisempaa linjaa kuolleiden siviilien määrästä edellisiin nähden ilmoittaen kuolonuhrien määräksi nähdäkseni vain jotain 90 000 vuoteen 2008 mennessä.

Selkeästi Bushin ja Pentagonin vastainen IBC yrittää laskea kaikissa yksittäisissä väkivaltaisissa tilanteissa kuolleet ja päätyvät noin sataantuhanteen kuolleeseen. Sitten paikalle tulee tutkijoita, jotka kaivelevat esiin mitä merkillisimpiä tilastotyökaluja, ja saavat aikaan kymmenkertaisia lukuja. Mikäköhän siinä oikein on? Onkohan ihan validit työkalut käytössä tilastonikkareillamme?

Ja:

Koska en ole tutkimusmenetelmiin sen syvällisemmin tutustunut ja pidän Lancettia tieteellisenä julkaisuna, joka ei siten skeidaa pääsääntöisesti julkaise, en vielä näillä eväillä luokittelisi Lancetin arvioita ainakaan liian kevyiksi perusteiksi.

Kyllä mua ihmetyttää, että Lancetin vertaisarvioinnin läpäisi tutkimus, josta Yalen Beth Osborne Daponte pikaisen vilkaisun jälkeen sanoo:

"It attests to the difficulty of doing this sort of survey work during a war. … No one can come up with any credible estimates yet, at least not through the sorts of methods used here."

Toisaalta, sen on huomannut, että on poliittisuskonnollisluonteisia asioita, kuten väitetty ihmisen aiheuttama lämpeneminen, joiden kohdalla arvostuimmatkin julkaisut, kuten vaikkapa Nature ja Science, tinkivät perinteisistä vaatimuksistaan.

Mutta lopetetaanko Irakin sodan ja muun kaaoksen uhrien käsittely tässä? Tästä on keskusteltu tällä palstalla jo monessa ketjussa, mutta jos ne eivät sovi, voi aina tehdä uudenkin ketjun. Ei kuitenkaan pilata tätä myrkytysmeininkiä tällä, eihän?

L
Seuraa 
Viestejä7878
Liittynyt17.3.2005

Tuomas

Kirjoitit:

Venäjä, Venäjä, Venäjä

Mies juopottelee itsensä sairaaksi ja sitte syytetään Venäjää.

En juo juurikaan, enkä ainakaan sairastumiseen asti. Tai siis aikanaan opiskeluaikoihin verrattuna en juurikaan juo. Eukolla eri mielipiteet.

Vai ymmärsinkö jotain väärin?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat