Tajuntaan vaikuttavien substanssien vaikutus ihmiskuntaan

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ensiksi toivoisin keskustelun (,jos sellaista syntyy,) pysyvän asiallisena asian tiimoilta.

Ihminen on läpi historian pyrkinyt keinotekoisesti muuttamaan tajunnan tilaansa erilaisilla substansseilla, joita on saanut käsiinsä. Käsittääkseni tämä käytäntö on kulttuurista riippumaton. Tällä on varmasti ollut vaikutusta ihmiskunnan historiassa, mutta siitä onko asian merkitys vähäinen vai merkittävä haluaisin kuulla mietteitänne.

Uskonnot ovat yksi esimerkki mihin nämä ovat varmasti vaikuttaneet. Parhaimpana esimerkkinä varhaiset uskonnot ja etenkin shamanistiset sellaiset, joista on jalostunut nykyuskontoja tai ainakin siirtynyt joitain asioita kansanperimään. Läntisissä uskonnoissa kuten kristinusko ja juutalaisuus, oli alkoholi keskeisin päihde (ja olihan Euroopan merkittävissä pakanauskonnoissakin omat viininjumalansa) kun taas itämaisissa uskonnoissa kuten budhalaisuus ja hindulaisuus keskeisempiä olivat kannabis ja ooppium. Näiden alueiden uskonnoilla on toisistaan paljon poikkeava moraalikäsitys ja maailmankatsomus. Kuinka suuri rooli näillä päihteillä oli kyseisten uskontojen muokkaantumisessa?

Länsimaisessa metsästäjä-keräilijäyhteiskunnassa ihminen päihtyi alkoholista korkeintaan satunnaisesti, mutta siirryttäessä maanviljelyyn tarjoutui mahdollisuus alkoholin säännöllisempään nauttimiseen. Miten tämä vaikutti esim. nuoreen kulttuuriin ja kieleen?

Sivut

Kommentit (46)

Vierailija
Näringsvärde

Ihminen on läpi historian pyrkinyt keinotekoisesti muuttamaan tajunnan tilaansa erilaisilla substansseilla, joita on saanut käsiinsä.
Uskonnot ovat yksi esimerkki mihin nämä ovat varmasti vaikuttaneet.





Kyllä varmasti on päihteillä ollut vaikutusta uskontojen syntyyn, vaikka toisaalta hihhulit ovat niin pihalla, etteivät he mitään päihteitä tarvitse. Kristinusko syntyi todennäköisesti näin,
3 "tietäjää" istuskeli jossain oopiumipäissään ja he havaitsivat luonnollisen valoilmiön taivaalla, joka oli tutkimusten mukaan todennäköisesti kahden planeetan ratojen kohtaaminen niin että se näytti maasta katsoen kirkkalta tähdeltä jota ei tavallisesti näy tai sitten supernova.
He miettivät että mikähän tuikku mahtaa olla kyseessä kunnes joku heistä "oivalsi" että se on varmaan viesti jumalalta.
He miettivät jonkinaikaa "viestin" sisältöä ja päättelivät että jumalan poika on syntynyt varsinkin kun vanhassa testamentissa oli näin ennustettu.
"tietäjät" lähtivät etenemään ja koska kaikki kaukaiset kohteet näyttävät seuraavan mukana niin he luulivat että tähti johdattaa heitä.
Saapuessaan johonkin kylään "tietäjät" löysivät viimein vastasyntyneen lapsen (joka olisi voinut olla yhtä hyvin joku muukin kersa)
ja saivat uskoteltua lapsen äidille että kyseessä on jeesus.
He riistivät jeesuksen puoliväkisin mukaansa ja kasvattivat hänet siinä uskossa että hän olisi jotenkin erikoinen, jeesus varmaan uskoi itsekin aluksi olevansa jotain muuta kuin tavallinen ihminen.
Sen aikaiset hallitsijat huolestuivat kun hän sai väkijoukkoja puolelleen ja kutsuivat jesseä kuninkaaksi.
Kun jeesus ei sitten tarkemmin asiaa selvitettäessä osannut tehdä ihmetekoja niin hänen tapettiin sen aikaisella tavalla huijarina.
Tästä ja muista myyteistä ja varhaishihhuleiden typeristä lässytyksistä koottiin sitten uskonto.

Vierailija

Alkoholihan tulee kuvioihin vasta hyvin myöhäisessä vaiheessa(?)

Lukemissani kirjoissa (etsin nimetkin jos jotakuta kiinnostaa) on esitetty että ihmiskunta olisi suorastaan älyllistynyt ja kehittänyt kyvyn henkisiin kokemuksiin nimenomaan popsimalla tajuntaan vaikuttavia kasveja jo iät ajat sitten; itseasiassa sieniä. Psilosybiini-sienet kuulema tykkäävät kasvaa nautaeläinten lannassa, ja esitettyjen näkemysten mukaan alkuihmiset ovat hiippailleet nautaeläinten perässä ympäri savannia ja jossain vaiheessa ovat tällaiset sienetkin sitten eksyneet suuhun asti. Kuulema psilosybiini aiheuttaa varsinaisen puheripulikohtauksen, joten jopa kielen kehitystä saattaa olla kiittäminen tästä psykoaktiivisten sienten nautiskelusta. Sittemmin kyseiset sienet teorian mukaan harvinaistuivat Afrikassa siinä määrin että uskontojen alkuperä unohtui niin ettei shamanistisissa kokemuksissa alkunsa saaneiden uskontojen alkua osattu enää yhdistää alkuperäiseen lähteeseensä. Plus taisipa joku väittää että koko syntiinlankeamus-idea olisi siitä saanut alkunsa että aikoinaan hedelmällisellä Saharan alueella sienien kanssa viihtyneet papittaret heimoineen joutuivat muuttamaan muualle alueen muuttuessa kuivaksi ja karuksi. En muista menikö teoria näin vai omastako päästäni nyt vedän, mutta ilmeisesti tällainen tilanne että papittaret eivät voi enää tarjota uskonnollisia/hengellisiä kokemuksia initoitaville syöttämällä sieniä, joita ei siis enää ole, olisi herättänyt siinä määrin närää että koko naissukupuoli olisi alettu kokea negatiivisessa mielessä > Eeva petti Adamin.

Tuo nyt kuulosti vähän sekavalta ja aivan hutulta ja sitäpaitsi nuo syntiinlankeamusmyytit ovat enemmänkin lähi-idän kamaa. Mutta eihän sitä tiedä mitä porukoita Saharan alueella on aikoinaan pyörinyt. Ja on mielenkiintoista ajatella että se syntiinlankeamus-taru olisi aivan vinksahtanut: ongelma ei ollutkaan se että haukattiin hedelmää, vaan ongelma oli se että haukattavaa eli sieniä ei enää ollut!

Viinan kanssa ei ikinä ole saatu aikaiseksi kuin itkua ja hammastenkiristystä.

Vierailija

Psilosybiinisienet ovat varmasti tunnetuimpia niistä kyseisistä substansseista joita nuori nykyihminen on popsinut. Voisi tässä ajankuluksi googletella niistä lisää mm. niiden levinneisyydestä.

Tuli mieleen jostain lukemani juttu, että ihmiskehossa on pieniä määriä dimetyylitriptamiinia eli DMT:tä, joka on vahva luonnostakin löytyvä psykedeeli. Sitä ilmeisesti erittyy eriityisen paljon helpottamaan prosessia mm. tilanteissa joissa ihminen luulee kuolevansa (Elämä vilisee silmien läpi, valoa tunnelin päässä ym.). Olisivatko nämä trippikokemukset voineet luoda konseptin kuolemanjälkeisestä elämästä? Vaikuttavat ja mielekkäät kokemukset taivaasta ja ns. bad tripit vastaavasti helvetistä.

Yllä mainittu juttu saattaa tosin olla aivan perätön, mutta kuulostaa loogiselta maallikolle

Edit: Qadeshalle: Kyllä kirjan nimet ja tekijät kiinnostaisivat. niistäkin voisi tässä ajankuluksi ottaa selvän

Vierailija
Näringsvärde
Psilosybiinisienet ovat varmasti tunnetuimpia niistä kyseisistä substansseista joita nuori nykyihminen on popsinut. Voisi tässä ajankuluksi googletella niistä lisää mm. niiden levinneisyydestä.

Tuli mieleen jostain lukemani juttu, että ihmiskehossa on pieniä määriä dimetyylitriptamiinia eli DMT:tä, joka on vahva luonnostakin löytyvä psykedeeli. Sitä ilmeisesti erittyy eriityisen paljon helpottamaan prosessia mm. tilanteissa joissa ihminen luulee kuolevansa (Elämä vilisee silmien läpi, valoa tunnelin päässä ym.). Olisivatko nämä trippikokemukset voineet luoda konseptin kuolemanjälkeisestä elämästä? Vaikuttavat ja mielekkäät kokemukset taivaasta ja ns. bad tripit vastaavasti helvetistä.

Yllä mainittu juttu saattaa tosin olla aivan perätön, mutta kuulostaa loogiselta maallikolle




Kyseessä on dimetyylitryptamiini, joka on endogeeninen vain trippifoorumin ym. lähteissä jos oikein olen ymmärtänyt. DMT on kuten serotoniini, mutta siitä puuttuu fenolinen OH-ryhmä ja amiinitypen vedyt ovat korvautuneet metyyliryhmillä.
Valoa tunnelin päässä kokemus syntyy kun näköaivokuoren solut alkavat tuhoutumaan, näkökentän laidoista huolehtivat solut kärsivät hapenpuutteesta ensin.
Toisaalta jonkun tutkimuksen mukaan esim. japanilaisilla on erilaisia kuolemanrajakokemuksia, jotka liittyvät heidän omaan kulttuuriinsa ja uskomuksiinsa.

Vierailija
geocities.com
Euroopassa on vuosituhansia juotu viiniä ja olutta, ja että viinin ja oluen juonnilla on ollut järkevä peruste, veden kautta leviävien tartuntatautien, kuten koleran ja lavantaudin riskin torjuminen. Aikaisempina vuosisatoina veden juominen oli aina riski, jos vettä ei juotu syvältä pulppuavasta lähteestä, tai syvästä kaivosta. Muut veden lähteet olivat mahdollisesti saastuneita. Juomien alkoholikäyminen pienensi riskiä saada tarttuva tauti juomasta.

http://www.geocities.com/ravitsemustiede/alkoholi.htm

Etelä-Euroopassa taas vuosituhansia jatkunut viinin ja oluen kanssa läträäminen on johtanut siihen, että ne yksilöt, jotka alkoholisoituvat helposti, ovat kuolleet nuorempina, ja näin heidän geeninsä ovat harventuneet väestössä, ja vastaavasti niiden ihmisten geenit, jotka eivät alkoholisoidu helposti, ovat runsastuneet väestössä.



Suomessa syntyy vuosittain yli 600 äidin raskauden aikaisen alkoholin käytön vammauttamaa lasta.
Vierailija

Itse olen lukaissut tällaiset kirjat:

Jan Irvin & Andrew Rutajit: Astrotheology & Shamanism (Unveiling the Law of Duality in Christianity and Other Religions)

Terence McKenna: Food of the Gods

Ylempi oli sen verran mielenkiintoinen että piti sitten tutustua tuohon McKennankin tuotantoon, kun tuntuu olevan kovakin stara "alan" fanien keskuudessa. Eiköhän McKennasta voine joku enempikin häntä lueskellut heittää matskua (ja löytyy varmaan Googlesta asiaa pilvin pimein).

Irvinin ja Rutajitin kirjassa käydään enempikin läpi punaisen kärpässienen mahdollista yhteyttä kristinuskon syntyyn. Niitä juttuja on aika vaikea selittää mitä siinä kirjassa seisoo englanniksi, mutta maistiaisina mainittakoon että tyypillinen tapa esittää Jeesus ristillä roikkumassa on kirjoittajien mielestä symboliikkaa joka viittaakin punakärpässienen itiöemän kehityskulkuun... Kuulostaa kaukaa haetulta, mutta jos vähääkään kiinnostaa niin lukekaa kirja. Joulupukin yhteyttä kärpässieneen ei kai kukaan ihmettele (värien kannalta ainakaan).

Otsikon aihetta käsittelee myös fanittamani Graham Hancock (hc-tiedepeikkojen inhokki, olettaisin). Hänen kirjansa Supernatural tutkailee juuri tätä että miten psykoaktiiviset aineet ovat vaikuttaneet ihmiskuntaan ja voiko niiden avulla saada yhteyden jonkinlaiseen vieraaseen älyyn (ei välttämättä mihinkään avaruuden uhvomiehiin kuitenkaan). Hancock viittaa siihen että DNA:ssa suurin osa on ns. roska-DNA:ta eli ainesta jota ei käytetä mihinkään (tai jonka käyttötarkoitusta ei tunneta). Hän välittää ajatuksen että tuo osa perimää olisikin jonkinlaista "kieltä" johon kaiketi sitten voisi saada yhteyden juurikin DMT:n avulla.

Nyt juuri aloittelen kirjaa johon Hancock on kirjoitellut esipuheen. Kirja on Gregory Sams: The Sun of gOd ja käsittelee sitä voisiko aurinko ollakin tietoinen olento... Ja kaiketikin oikeastaan koko universumi yksintein!

Vierailija
fenomenologi

Kyseessä on dimetyylitryptamiini, joka on endogeeninen vain trippifoorumin ym. lähteissä jos oikein olen ymmärtänyt.
Valoa tunnelin päässä kokemus syntyy kun näköaivokuoren solut alkavat tuhoutumaan, näkökentän laidoista huolehtivat solut kärsivät hapenpuutteesta ensin.



Voiko/saako/halutaanko tämä ymmärtää... ovatko lähteet riittävän luotettavia?
http://www.maps.org/news-letters/v04n2/04230cal.html

Tohon valoa tunnelin päässä kokemuksen yhdistämiseen näköaivokuoren solutuhoon en löytänyt lähdettä... koskeeko tuo tuho jokaista valoa tunnelin päässä kokemusta...

T:DMT jesus: son of god v.s sun of god

Petu
Seuraa 
Viestejä2287
Liittynyt17.3.2005

Tajunta ja huumeet ovat eri asia. Ihmiset ovat olleet jo tajunnan alaisena, kun ovat luoneet taidetta. Sen jälkeen taisi tulla jo ensimmäiset puhutut kielet.
Huumeet tulivat shamaaneille, papeille( laiskoille paskoille, joille ei hotsittanut työn teko) ,ns. yhteisön ohjaaville tekijöille.Nämä ovat pitäneet uskoa "tuonpuoleiseen" muodossa tai toisessa.
Tajunta yksilöityneessä yhteisössä tulee vain ja ainoastaan omalta vaikutuspiiriltään. Lapsen mieli kehittyy ensisijaisesti omilta vanhemmiltaan, muut ovat "tukemassa" sitä.

Vierailija

En täsmälleen muista, mistä ravintoaineiden historiaa käsittelevästä kirjasta luin, mutta uskoin heti; olut keksittiin ennen puuroa ja leipää, koska viljanjyviä säilytettäessä niihin pääsee helpolla kosteutta ja ne rupeavat käymään.

Muistetaan, että sekä Mesopotamiassa että Egyptissä olut oli sakeaa puuroa, jota usein nautittiin pillillä.

Vierailija
o
Jeesusjoulusienistä löytyy dokkarikin. Ei kyllä mitenkään vakuuttavaa. Oliko kirjallinen esitys parempi?

http://video.google.com/videoplay?docid ... 983229569#




Sori, en jaksa tihrustaa kahtaa tuntia videota monitorilta. Mutta jos joku jaksaa nähdä vaivaa niin katsokoon ja heittäköön tuosta vaikka jonkun kirjallisen referaatin.

***

Sivumennen sanoen on aika hassua että on olemassa kyldyrellejä tyyppejä jotka voivat suu vaahdossa tuomita täysin kaikki huumeet, ja samaan hönkään ryhtyä lausumaan romantiikan ajan runoilijoiden tuotoksia ääneen... Juuri jostain dokkarista opin että se oli Keatskin opiumpäissään niitä runojaan kirjoitellut. Xanadu se vissiin oli se hänen tunnetuin teoksensa; minä en näistä niin tiedä mutta mainitsen kun saattaapi jotakuta kiinnostaa.

Pitäisikö kaikki sellainen kulttuuri kieltää josta voidaan esittää epäilys että on taidettu tehdä luovia tekoja kaikenlaisten aineiden vaikutuksen alaisena?

Vierailija

Ihminen käyttää murto-osan aivokapasiteetistaan. Toiset substanssit, kuten monet psykedeelit laajentavat tajuntaa ja oikein käytettynä avaavat aivojen potentiaalia ymmärtää asioiden yhteyksiä.
Tällaiset kokemukset ovat varmasti synnyttäneet paljon taidetta, filosofiaa ja keksintöjä.

Vierailija

Uskonnot syntyivät eräänkin tarinan mukaan transsimaisista ”shamanistisistä” kokemuksista, kokija ei välttämättä usko mihinkään, ei ainakaan omaan tarinaansa... vaan ainoastaan tulkitsee kokemuksensa päivätietoisuudessa... symbolisesti välittää … monesti ei edes välitä, sillä mitä hyötyä on kertoa tarina, joka vaatii uskoa sen tulkitsijalta, ikään kuin harhauttaa uskomaan… tarinan avain on itse kokemuksessa, ei uskossa, ei tarinassa.
Tarinat ovat aina epämääräistä muminaa, kuunnelkaa vaikka tätä tarinaa… minä kerron a, sinä tulkitset b.

Tarinan tulkitsijalla, jolla ei ole korreloivaa kokemusta voinee kuitenkin olla primitiivinen kaipuu kokea jotakin tarunhohtoista, mystistä… mielikuvituksellista… ja uskonto voikin olla ikään kuin eräänlainen korvike vaillinaiselle jääneille kokemukselle… ja siis saa aikaan +fiboja.

Uskonnollisuutta on aistia, että kaiken koetun takana on jotakin, jota mielemme ei ymmärrä ja jonka kauneus ja ylevyys tavoittavat meidät vain epäsuorasti ja heikkona heijastumana. Tässä merkityksessä olen uskonnollinen.
*einstein*

Tässä yhteydessä on hyvä tarkastella omaa uskonnollisuuttaan … jokaisella meillä kun on jumala… Jos jumala määritetään, joksikin mitä ihmismieli käsitä… hukkaamme mielemme, jumala olisi kaikki mitä on… mutta koskapa fyysinen selviytymisemme on kiinni mielestämme, emme tee näin… vaan sanomme, että käsitimme sitä sun tätä… ja hukkaamme jumalan oman mielemme käsitykseksi.

Tiede palstan ylivoimaisesti suosituin jumala on kaiketi sattuma… kaikki käsittävät, että on satumainen sattuma jo pelkästään syntyä ihmisenä… asia on käsitelty. Hyvinkin yksinkertaista. Mitään ei jää sattumanvaraiseksi

Kokijan tarinaa mantraamalla matalalta pauhaavien urkujen avituksella, kynttilöiden lepattaessa, tiede/taide pyhättöjen mosaiikki seiniä valaisten … saadaan kaiketi sitten fiboja puhtaasti sisäsyntyisesti… lepatus efekti voi tosin laukausta myös Grand Malin ja silloin voi kuulla kuinka kolehtikin/hiukkaskiihdytin laulaa hoosiannaa, vaikka Glasgow'n kooma-asteikko ei antaisi tähän edes oikeutusta…

Suurempi apu kokijoiden ”myyteistä” on sille joka lähtee etsimään, tosin sanoen eksyneelle kokijalle… joka aina vain, yhä uudestaan... löytää itsensä alastomana kulttuurinsa ulkopuolelta…

Lampaat jäivät aitaukseen, sormellaan sohimaan pyhättönsä kattoa… susihukkaset, osoittelivat puolestaan lampaita turhanpäiväisestä yhden sormen esityksistä... uskosta jonka uskoivat lampaan omaavan…

Mitä muuta… Kielen evoluutio ehdottomasti… keksittiin uusia sanoja, tarinoita, asioita eli ajatuksia. mm: öö , aha, ja joo, joo…

Jos ja kun tieteellisestikin erää substanssit tarkentavat näköä... ei kai voi väittää, etteikö siitä olisi ollut hyötyä ihmiselle, joka esim: metsästää tai kerää puolukoita... sieniä. Nykyään sokeatkin ruokitaan kaupassa.

Tietoisuuden evoluutio… olkoonkin että tietoisuutta ei ole edes ole olemassa käsitteenä… ainoastaan rajattomana kokemuksena.
Tästä tullaankin kokemuskentän laajenemiseen...

Vaikutukseen maailmankuvaan… matkailu avartaa… puhutaan sitten alitajunnasta tai ylitajunnasta, kulttuurista riippumatta on ollut aina seikkailijoita, jotka lähtevät retkelle… olisiko kyseessä kutsumus ammatti, tiedä häntä… ja niin he tuovat saaliitaan näytille… niin taiteen kuin tieteen nimissä… ehkäpä muotoja on muitakin… vaikkapa puheripuli ja oksennustauti.

Valitettavasti meidän kulttuurissamme seikkailu tarkoittaa yhtä kuin pyhättömyyden häväistystä toisin sanoen rikosta. Vaihtoehtona voi myös olla saatanan palvonta, noituus, joulupukkeus, poron kusetus, harhaoppi, mikä tahansa syytös kelvannee… rikos länsimaista yhteiskuntaa vastaan tapahtuu juurikin kokemalla? Kaikki muu sallittaneen…

Onneksi kulttuuriaan voi halutessaan vaihtaa ja käyttöjärjestelmänsä päivittää… naked ape os. on yllättävän vakaa, ilmainen... ei sisällä viruksia kuten muut järjestelmät... linuxin virus on itse käyttäjä.

Uudet lakiesitykset mahdollistavat myös meditoinnin kriminalisoinnin, sisäsyntyisesti erittyvän dmt extradosen vuoksi… nukkuva vauva on myös mahdollista eristää yön ajaksi tarkkailuun, ja laskea kohonneita dmt pitoisuuksia…luvattomasta sisäsiittoisesta aivokemiasta tuomittu pappi helias kivitetään kuoliaaksi… roviolla ja ristillä hän olikin jo käynyt. amon

Jos elämä on itsessään tarkoitus… sen kai voisi kokea sellaisena kuin se on, eikä kokemuksella olisi välttämättä kulttuurisidonnaisia rajoja… ei isää, eikä äitiä, ei edes jumalaa vartioimassa rajoja… vain sinä, joka sekin pian haihtuu…

Suurin yksittäinen rajoitin kokemukselle olet sinä. Jos saat intuatiivisesti kutsun seikkailuun... seikkailusi ensimetreillä törmäät hyvinkin kuuluvasti tähän häilyvään rajoittimeen...

T:häilyvä rajoitin

Vierailija

Varhaisin päihde on taitanut olla sienet ja muut kasvi päihteet kuten hamppu, joidenkin kasvien marjat/siemenet ja oopiumiunikko, mutta myöhemmin kun oivalluskyky vähän kehittyi niin havaittiin, että alkoholia syntyy käymisreaktiossa ja näin sai alkunsa maailman pahin päihde joka liuottaa aivosi lopulta olemattomiin ja saa sinut käyttäytymään agressiivisesti.

Ja kyllä päihteet ovat vaikuttaneet kulttuureihin. Joivathan nämä "shamaanit" esim. poron kusta sen jälkeen kun (tiesittekö, että muutkin eläimet kuin ihminen syö tarkoituksella psykedeelejä?) poro oli syönyt sieniä ja nähneet sitten visuaaleja/halluja ja vajonneet ns. "unimaailmaan". tällä on ollut varmasti voimakas vaikutus uskontojen syntyyn.

Mitä nyt jotain uskontoon liittyviä tapahtumia jotka ovat vaikuttaneet jollain tavalla merkittävästi kulttuuriin/historiaan tulee nyt mieleen ainakin juutalaisvainot, kristinuskoisten kansanmurhat (toki tässä asiassa vahvana vaikuttajana on ollut myös se, että näillä "vääräuskoisilla oli paljon senaikaista "lalaa" joka on varmasti kiinnostanut vallanpitäjiä enemmän kuin pappien saarnat) vääräuskoisia kohtaan, luolamaalaukset, profetiot, aamuherätykset kirkonkelloon, kaikenlaiset häiritsevät ja ahdistavat pelot peikoista pimeässä metsässä jne. ja tietenkin tieteen kehityksen hidastuminen.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat