Joutuuko Mauno Saari käpälälautaan Haavikko-kirjasta?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Aluksi asia ei kiinnostanut mutta luettuani Jukka Kemppisen blogi-kirjoituksen, on olemassa kaikki edellytykset että Mauno Saari saattaa kuin saattaakin joutua käpälälautaan Haavikko-kirjastaan.

http://kemppinen.blogspot.com/2009/10/m ... stelu.html

"Mauno Saari ihmettelee kirjassaan ”Haavikko-niminen mies”, miksi kieltäydyin auttamasta häntä tämän kirjan tekemisessä, vaikka olemme olleet yhteistoiminnassa aikaisemmin.

Vastaus ihmettelyyn on kysymyksessä. Arvioin ettei Saarella ole henkilökohtaisia edellytyksiä suoriutua tehtävästään. Ostettuani torstaina kirjan ja tutkittuani sitä arvioin olleeni oikeassa.

En tarkoita asiavirheitä, joita laskin tänään päässäni toista sataa. En tarkoita oikeudellisesti vääriä arviointeja, joita Heikki Haavikko ainoana perillisenä tiettävästi punnitsee nyt.

Tarkoitan sitä, että Saari on antanut Haavikon vetää itseään huulesta. Hänellä oli tuollaisia draamallisia monologeja ja äkillisiä päähänpistoja, joita Saari on kirjannut todisteina ja totuuksina omien välähdystensä lisäksi.

En olisi varmaan ottanut kirjaan kantaa lainkaan ilman kohta selostamaani tuomariasiaa. Vaimovainajastani kirjassa puhutaan, mutta kaikki olennainen on jo julkaistu Haavikon toimesta yli kymmenen vuotta sitten. Minulle itselleni annettua roolia harmittelen. Olisi ollut hyvä, jos kirjoittaja olisi pysynyt aiheessaan, joka on Haavikko. Mutta hän ei ymmärrä Haavikon tuotantoa, eikä ole ottanut selvää siitäkään, mikä olisi ollut luettavissa toisista kirjoista – myös Haavikon omista.

Kirjassa ja sitä ennen lehdessä on tarina hovioikeudessa käsitellystä jutusta, jossa olisin tiemmä yrittänyt kostaa jotain Haavikolle. Tätä en osannut odottaa.

Oikeusjuttu on selostettu tyypillisesti väärin, ja myös lukijalle välitetty kuva, että ratkaisun muuttuminen korkeimmassa oikeudessa olisi erikoista – ”tyly” – on asiantuntematon. Hovioikeuden ratkaisut muuttuvat usein korkeimmassa oikeudessa. Tässä oikeusjutussa oli kysymys tekijöiden vaatimuksista kirjan alennusmyynnin jälkeen tapahtuneen jäännöskappaleiden hävittämisen (remaindering) yhteydessä. Asiasta on esitetty oikeuskirjallisuudessa toisistaan poikkeavia tulkintoja G. Nyberghin 1930-luvun kirjoituksista ja Saxénin kustannussopimusta koskevasta väitöskirjasta alkaen, eikä se ole edes kovin tärkeä ongelma.

Hovioikeudessa päätöksen tekee kolme tuomaria, ei yksi. Asia koskee siis muitakin kuin minua.

Haavikko todella teki 90-luvulla Eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun asian johdosta. Kantelussa oli kysymys esteellisyydestä, jota oli tietenkin mietitty jaostolla ja presidentin kanssa ennen jutun käsittelyä ja päädytty siihen, etten ollut jäävi.

Oikeusasiamiehen ratkaisun mukaan Haavikon kantelu oli aiheeton. Asianajaja Matti Norri, joka lienee laatinut sen, pahoitteli asiaa minulle jälkeenpäin ja sanoin rehellisesti, etten ollut tuota episodia muistanutkaan. Nyt kertomaani ei ole kirjassa. Oikeusasiamiehelle olin todennut, että väitetyn vihamiehyyden aiheuttanut ”Prospero” oli ilmestynyt myöhemmin kuin kantelun kohteena ollut oikeusjuttu oli ratkaistu eli että se ei voinut olla ”kostamisen” syy.

Kirjassa lukee, että Haavikon asiassa kysymys oli henkilökohtaisesti kostosta. Jos tuomari tekee väärän tuomion vihamielisyydestä, laki sanoo, se on tuomarin viraltapanon peruste. Syytös on siis erittäin vakava.

Kun kantelu on aikanaan jo todettu perusteettomaksi, täytyisi kai lähettää Saaren kirja oikeuskanslerille sellaisia toimenpiteitä varten, joihin asia antaa kenties aihetta.

Muuta kertaa en ollut Haavikon kanssa tekemisissä välillisesti enkä välittömästi vuoden 1987 jälkeen. Tai itse asiassa soitin hänelle 1994 vaimoni pyynnöstä, koska vaimoni halusi tavata Haavikon ennen kuolemaansa. Haavikko lupasi tulla, mutta ei tullut.

Saaren selostus vihan kierteestä Haavikon ja minun kesken on sekoittaa kirjan entuudestaan sekavaa juonta. Totena en sitä pidä.

Meille oli syntynyt lapsi vuonna 1984. Haavikko kävi kerran katsomassa Ahvensalmella eli kirjassa usein mainitussa kylässä olevaa mökkiäni ja lasta 80-luvulla. Tapaaminen oli sävyisä. Syötiin uusia perunoita ja lohta.

”Prospero”, jonka syntyhistoriasta nyt kerrottuun en luota, oli mielestäni paha kirja. Suutuin siitä. Toisaalta vaimostani Marjasta ei ole uutta kerrottavaa tuon kirjan jälkeen. Siitä mitä Marja kertoi Paavosta, ystävistään Otavassa ja taloon liittyvästä, minä en puhu. Ne ovat yksityisiä asioita.

Sitten on tapahtunut kovin paljon, isoja asioita. En usko edes ajatelleeni ihminen Haavikkoa 2000-luvulla ennen kuin hänen veljensä soitti minulle ja sanoi, että Paavo haluaisi tavata ja puhua ”menneisyydessä tapahtuneista vääryyksistä”.

Kuolevan miehen viesti oli hieno ele, ja lupasin tulla heti. Tapaaminen ei koskaan toteutunut, koska Haavikko oli sanonut haluavansa varata sen hetkeen, jolloin hän olisi kohtuullisissa voimissa. "

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat