2010 Fifa World Cup South Africa

Seuraa 
Viestejä3638
Liittynyt12.8.2007

Niin, kisathan alkavat vasta kesällä, mutta kamppailu alkoi jo kauan sitten. Suurin osa maailman maista, Suomi mukaan lukien, on jo tippunut taistosta. Karsinta on jo itsessään ollut huikea näytös.

Alkaa olemaan selvillä aika moni kisoihin lähtevä joukkue.

Euroopasta 7:

Hollanti (ei yhtään häviötä karsinnassa)
Saksa (ei yhtään häviötä karsinnassa)
Englanti (ei yhtään häviötä karsinnassa)
Serbia
Italia (ei yhtään häviötä karsinnassa)
Espanja (ei yhtään häviötä eikä tasapeliä karsinnassa)
Tanska (ei yhtään häviötä karsinnassa)

Kaikkiaan Euroopasta valitaan 13 joukkuetta, joista kaksi selviää 14.10 ja loput neljä marraskuussa lohkojen (8 lohkoa) toiseksi tulleiden välillä suoritettavan karsinnan jälkeen.

Suomi on oman lohkonsa kolmas Saksan ja Venäjän jälkeen eli ei huono, mutta ei kisoihinkaan.

Afrikasta 3:

Norsunluurannikko
Ghana
+ Etelä-Afrikka (isäntämaa automaattisesti kisoihin)

Afrikasta selviytyy yhteensä 6 juokkuetta.

Pohjois- ja Etelä-Amerikasta ja Karibialta 2:

MEKSIKO!
usa

Yhteensä 3,5 (käytännössä 3 tai 4: neljäs karsii Etelä-Amerikan lohkon viidennen kanssa).

Aasiasta 4:

Pohjois-Korea
Etelä-Korea
Japani
Australia

Aasiasta yhteensä 4,5 (eli 4 tai 5: Aasian Bahrain karsii Oseanian lohkon voittajan Uuden-Seelannin kanssa).

Oseanian lohkosta ei valita kuin yksi, siis jos Uusi-Seelanti tiputtaa Bahrainin, muuten ei yhtään.

Etelä Amerikasta 3:

Paraguay
Brasilia
Chile

Etelä-Amerikasta valitaan 4,5.

E-Amerikan lohkossa Argentiina on pinteessä ja Euroopassa Portugali.

Omat suosikit: MEKSIKO (!), Tanska, Saksa, Japani ja Koreat. Toivon, että Euroopasta selviäisi vielä IRLANTI ja KREIKKA ja Afrikasta Algeria ja Tunisia. Muita suosikkeja varmasti muodostuu kisojen alettua!

Virallinen ketju on siis avattu nyt. Tähän päivitetään vielä loput finalistit, sen jälkeen seuraa enimmäkseen hiljaisuutta, kunnes kesällä räjähtää käyntiin.

Mulgeron

Sivut

Kommentit (164)

Alveron
Seuraa 
Viestejä3638
Liittynyt12.8.2007

Saksa tasoitti kun peliä pelattu 90 min. Hieno peli silti. 1-1 kolminkertaista maailmanmestaria ja huippumaata vastaan.

Tänään pelataan melkein kaikki loput karsinnat.

Ruotsin puolella olen, heillä on häviävän pieni oljenkorsi jäljellä.

Mulgeron

Alveron
Seuraa 
Viestejä3638
Liittynyt12.8.2007

Slovakia ja Sveitsi ovat mukana! Kuten myös Honduras ja Argentiina. Mahtaa olla honduraksenpojilla riemu katossa.

Argentiina ilmeisesti vain leikki läpi karsinnan ja piti tahallaan jännitystä yllä. Valmentaja Diego Armando Maradona on tyytyväinen.

Mulgeron

Alveron
Seuraa 
Viestejä3638
Liittynyt12.8.2007
Alveron

Edit: En hiffannut Anon lihavointia. Aasian lohkossa on uusittu yksi ottelu tuomarin virheen takia.



Tai sitten ei ole. Menin siihen alkeelliseen lankaan, että uskoin jonkun fanaatikon foorumiviestin olevan totta. Mitään salllalliittoa ei ehkä olekaan. Joka tapauksessa Irlannin maajoukkue on kokenut suuren vääryyden.

Mulgeron

Alveron
Seuraa 
Viestejä3638
Liittynyt12.8.2007
-:)lauri
Alveron
Ranska meni kisoihin Henryn kaksoiskäsivirheen ansioista.



Mikä kertookin lajista kaiken oleellisen.



Olet väärässä.

Mulgeron

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26991
Liittynyt13.5.2005
Alveron
-:)lauri
Alveron
Ranska meni kisoihin Henryn kaksoiskäsivirheen ansioista.



Mikä kertookin lajista kaiken oleellisen.



Olet väärässä.



Lajissa jalkapallo, on kyse sääntöjen ovelasta rikkomisesta, mikä selittääkin syyn, miksei suomalaiset yltiötunnolllisina ole lajissa vielä maailmanlaajuisesti pärjänneet. Esim. käsitteen filmaaminenkin olen oppinut juuri jalkapallosta. Näin ankarien todisteiden valossa olisi siis sinunkin syytä tunnustaa tosiasiat.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Vierailija
Alveron
Alveron

Edit: En hiffannut Anon lihavointia. Aasian lohkossa on uusittu yksi ottelu tuomarin virheen takia.

Tai sitten ei ole. Menin siihen alkeelliseen lankaan, että uskoin jonkun fanaatikon foorumiviestin olevan totta. Mitään salllalliittoa ei ehkä olekaan. Joka tapauksessa Irlannin maajoukkue on kokenut suuren vääryyden.

Irlanti hävisi ja Ranska menee kisoihin. Se on oikein ja menee sääntöjen mukaan.

Kun tuomari maalin jälkeen määrää pallon keskiympyrään ja puhaltaa pilliin, niin maalia ei voi perua enää millään. Ei edes sodalla.

Kansainväliset jalkapallon säännöt eivät tunne pykälää, jolla ottelu voitaisiin uusia erotuomarivirheen vuoksi. Se olisi sata kertaa pahempi juttu jos sääntöä ei noudatettaisi.

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26991
Liittynyt13.5.2005

Kyllä se sokeakin jyvä joskus kanan löytää, sitä paitsi en myönnä taikka kiellä mitään, kunhan vain vihjailen.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Alveron
Seuraa 
Viestejä3638
Liittynyt12.8.2007
anomalia
Alveron
Alveron

Edit: En hiffannut Anon lihavointia. Aasian lohkossa on uusittu yksi ottelu tuomarin virheen takia.

Tai sitten ei ole. Menin siihen alkeelliseen lankaan, että uskoin jonkun fanaatikon foorumiviestin olevan totta. Mitään salllalliittoa ei ehkä olekaan. Joka tapauksessa Irlannin maajoukkue on kokenut suuren vääryyden.

Irlanti hävisi ja Ranska menee kisoihin. Se on oikein ja menee sääntöjen mukaan.

Kun tuomari maalin jälkeen määrää pallon keskiympyrään ja puhaltaa pilliin, niin maalia ei voi perua enää millään. Ei edes sodalla.

Kansainväliset jalkapallon säännöt eivät tunne pykälää, jolla ottelu voitaisiin uusia erotuomarivirheen vuoksi. Se olisi sata kertaa pahempi juttu jos sääntöä ei noudatettaisi.




Kai se on pakko hyväksyä. Tosin tulevaisuudessa videotuomari tai vastaava päättäjä tuskin muuttaisi pelin luonnetta huonompaan suuntaan.

Mulgeron

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat