Tarvittaisko eduskuntaan koira opettamaan laumahierarkiaa?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Ihmiset rakastaa ja "rakastaa" eläimiä, etenkin kissoja ja koiria. Ihan ok. jos niitä osataan hoitaa hyvin ja sopeuttaa sääntöihin. Nisäkkäät on usein laumasieluja, koirat etenkin. Kissoista ei niin harmia muualla kuin lintuja pyydystämässä tai kuseksimassa pikkulasten hiekkiksiin, joskus vaarantamassa liikennettä. Koirat, ne on tottelevaisia otuksia kun niillä on luontaisesti samantyyppinen laumahierarkia kuin ihmisillä. Viihtyvät ja saalistavat porukassa ja tarvitsevat siihen hyvät säännöt.

Koiria on suomessa tällähetkellä valtavat määrät.
Koiranulkoiluttaja on tuttu näky kevyenliikenteen väylällä.
Nooh.. autoilijat tarvii ajokortin päästäkseen liikkumaan ajotiellä, mutta muualla vallitsee viidakon lait ja niistä määrää paljolti kaikkein taitamattomimmat.

Monet liikkuu fillareilla tai kävellen, harrastaa juoksemista, yms. Kävelytiet on liikkumista varten.
Jotkut ei tajua. On äitejä jotka luulee että liikkumaväylät on heidän lastensa puistoja ja leikkipaikkoja. Taajamassa ja sen läheisyydessä voi olla hankala päästä sukkelasti kulkemaan kun pitää varoa jatkuvasti ettei aja jonkun höpsövanhemman lapsen päälle. Sama se on koirien kanssa.
Usein hurtta on 10m. flexin päässä seilaten impulsiivisesti miten sattuu ja narun päässäolija kälättää kännykkäänsä katsomatta ympärilleen.

Kaikilla pitäis olla kuitenkin mahdollisuus liikkua.
Ajotiellä liikkuvia kyllä kytätään ja sakotetaan hyvin hanakasti mutta niitten ulkopuolella ei ole minkäänlaista kontrollia, ei liikennesääntöjä nimeksikään. Tyhmempien ehdoilla mennään jos mennään. Joskus seisoskellaan ja käydään sanaharkkojakin.

Oletan että vaikka lukutaito on joillekkin hankalaa, niin käytännössä liikennemerkein, symbolein voidaan viestiä säännöt melko tyhmillekkin yksilöille.

Suomi on tällainen takapajula missä asuu mettäläisiä jotka ei ole tottuneet sääntöihin. Huuteleva että vapautta pitäis vaan saada lisää ja lisää.
Samat huutelijat usein vaatii että byrokratiaa on vähennettävä, verotusta on vähennettävä, yksilönvapauksia on lisättävä.
Mettäläisiä nuo on.
Sivistymättömiä moukkia jotka potee oppimisvaikeuksia ehkä siks että ovat niin itsekeskeisiä ja itsekkäitä että sosiaalisten ongelmointiensa kautta suhtautuvat sääntöihin ja järjestykseen kielteisesti.
Kaiken huipuksi kuittailevat huonoa käytöstään jollain luonnonvalinnalla joka muka sallii öykkäröinnin. Siis ihmistenkö?

Koiratkin on fiksumpia kuin monet itsekkäät ihmiset.
Niillä on selkäytimessä arvojärjestykset. Kultakin kykyjensä mukaan ja kullekkin tarpeidensa pätee koiralaumassa sääntö.
Senverran ihmiset on ehkä jalompia että säälivät heikompiaan..

Sen takia niitä liikennemerkkejä pitäis kevyenliikenteenkin väylille saada ja myös niitä pitäis kontrolloida ettei siellä vallitse pösilömeininki.

Syrjäkylien jälijättöiset peräkamarihenkilötkin joutuu noudattamaan kans sääntöjä. Maaseudulla kotieläimet tarhataan ja siks kait maalaiset oppii sen että koiria ei saa päästää irti ja mailla en ole törmännyt kuin kerran pököpääperheeseen jolla pihassa oli aina irrallaan kaks koiraa. Jouduin kulkemaan omien koirieni kanssa pihansa ohi linja-autopysäkille mennessäni ja useamman kerran myöhästyin kun oli pakko päästää omat koirat irti tappelemaan pököperheen piskien kanssa. Isompia verinaarmuja ei koskaan tullut ja jonkunverran ne uskoi pihavahdit kun äxerasin mutta olihan se noloa niitten koirien omistajien puolesta.

Lopulta soitin poliisille ja tietääkseni ne koirat ammuttiin.
Enkä ollut ainoa valittaja ja uhri.
Lähistöllä karjatalousfarmarit kuin tietä käyttäneet autoilijat tekivät valituksia myös.

En ole ongelman kanssa yksin.
Siitä on tässäyhteydessä turha länkyttää oonko mä pöpi ja mikä on mun henk. koht. pöpiysaste tai laatu. Huomio oleelliseen.
Koitakaa muutkin pöpit tajuta mistä puhun..

Heikkojen ehdoilla mennään aina.. tavallaan mutta vahvat, fiksut ja viisaat luo infran jossa pitäis päästä liikkumaan ja liikuttumaan myös positiivisesti.
Halpaa hyötyliikuntaa mahdollisimman paljon jokaisen ulottuville, se on kuin satais laariin ja bruttokansantuote kasvaa kohisten kun kansalaiset voi hyvin.

Vangithan liikennemerkkejä tekee, ei olis siis sinällään mikään uus aluevaltaus.
Hau hau!

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat