Päihteet mukana lähes kaikissa henkirikoksissa

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/10/p ... 00815.html

" [size=150:1zwsafcs]Päihteet mukana lähes kaikissa henkirikoksissa[/size:1zwsafcs]
[size=85:1zwsafcs]
julkaistu tänään klo 10:03, päivitetty tänään klo 10:49[/size:1zwsafcs]

Suomessa lähes kaikki henkirikokset tehdään humalassa. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tuoreen katsauksen mukaan viime vuonna tehtiin 132 murhaa, tappoa ja surmaa, joista neljä viidesosaa tehtiin alkoholin vaikutuksen alaisena. Viidennes henkirikoksista tehtiin huumeiden tai sekakäytön aiheuttaman vaikutuksen alaisena.

Humala näyttelee vahvaa roolia myös pahoinpitelyissä. Viime vuonna tehtiin vajaa 35 000 pahoinpitelyrikosta, joista alkoholin vaikutuksen alaisena tehtiin 70 prosenttia.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan omaisuusrikoksista viime vuonna lisääntyivät kavallukset, petokset ja maksuvälinepetokset. Esimerkiksi petoksia tuli ilmi 16 000, mikä on vajaa viidennes enemmän kuin edellisenä vuonna. Ennakkotietojen mukaan etenkin petosrikosten määrä on jatkanut kasvuaan myös tänä vuonna.

Talousrikollisuudesta vain murto-osa tulee Suomessa poliisin tietoon. Katsauksen mukaan rikoksen aiheuttamalla vahingolla mitaten viime vuonna jäi talousrikollisuudesta piiloon jopa 95 prosenttia.

Kaikkiaan poliisin tietoon tuli viime vuonna lähes 900 000 rikosta, mikä oli kahdeksan prosenttia enemmän kuin toissa vuonna. Yli puolet kaikista rikoksista oli liikennerikoksia. Muista rikoksista kasvua oli pahoinpitelyissä, raiskauksissa ja varkauksissa.

[size=50:1zwsafcs]YLE Uutiset[/size:1zwsafcs]"

Keskustelua juomakulttuuristamme.
Vapaudesta valita juodakko vaiko eikö.
Vapaudesta valita vetääkkö jointin joka voi altistaa seuraavaan, koukuttumista, addiktoitumista..

Mihin kannattaa addiktoitua?
Mistä kannattaa vääntää vitsiä.. hei *hik*
Onko siinä jotakin hauskaa että juodaan aivot pellolle.. tai vaikka vaan annetaan pahalle pikkusormi? Se voi olla kertakäyttöäkin. Yks juhannus tai joulu ja perhe on kaput soromnoo.
Lasillinen viiniä johtaa toiseen jos on addiktioherkkyyttä.

Ei kieltolakia.
Se on nyt nähty miten se lisää vaan viirapäistä käyttäytymistä ja se lisää harmaantalouden mahdollisuuksia rehottaa kun ihmiset ei voi juoda julkisesti, jne.

Puhetta ihmiseltä ihmiselle.
Ei tästä tarvitse muodostua juoppojen valheenpunontaverkkoketjua missä rynnätään shyyllisthämään toishet *hik*.. syystä että vaivaa joku juuttaan syyllisyys itseä ja selitellään selittämästä päästyä että en minä, nokun äiti, nokun muut pojat, nokun muijat soitti viihteelle, nokunmulla oli niin kamala lapsuus, kiree pipa ja liian vähän puisia leluja *yhyy*

Valtiovaltaa haukutaan niin maan perkeleesti taas näinäpäivinä mutta voisko valtiovalta lainlaatijana laatia jonkun konstin ja kikan niin että aikuistenoikeesti ravintolat olis jotenkin eri kuin teinihelvetit, nuorisotiloja muistuttavat juottolat..
Nuorenahan se on vitsa väännettävä kun se on norja ja tuore, taipuisa.

Miten opettaa nuorisoa juomaan oikein?
Miten saada yksilöt tunnistamaan rajansa?
Miten muokata kulttuuria sellaiseksi että esimerkkiä tai apua voi olla tarjolla sieltäkin missä ei ole humalahakuista juomista, väkivaltaa..

Tota.. Onko ainoa keino (Ainoa Oikea Totuus! ja ) vaikuttaa yhteiskunnan tulonsiirtoihin tasaavasti?

Ei kai?
Eikö just se mahdollista sen että rajatilahäiriöiset rähinäviinan juojat, jotka ei muuten vois toteuttaa juopon uraansa, saavat yhteiskunnalta viina ja huumerahat.. alkuun vaan tietenkin ja sitten jengeihin missä harmaasti duunaillen varastetaan, myydään ja ostetaan ja osa päätyy polvilumpiot paskana sairaalaan huumekuriireina.. tai sitten on vihtoreita jokka juo vanhustensa eläkerahat, lastensa lapsilisät, jne.

Just se väestönosahan kun vaan tavallaan on asianosaisia, joilla on taipums addiktoitua.
Emmä mihinkään paratiisiin usko. Ongelmia on mutta kun en kyynikko oo niin puhutaan.
Puhutaan selvin päin!
Päihteistä ja väkivallasta.

Valtavat määrät sairaspoissaoloja!
Paljon rahaa terveydenhuollossa palaa.
Järjestyspoliisi maksaa..
Lastensuojelua, huostaanottoja..
Syrjäytyneitä ihmisiä..
Leipäjonoja..

Kommentit (6)

Jägermeister
Seuraa 
Viestejä1013
Liittynyt23.4.2008

Tuosta oli hankala löytää mielipidettä, jota vastustaa tai olla samaa mieltä.

Sen verran kuitenkin, että alunperin loru kuuluu:
*****, *****, puupallo, peltimuki ja polliisi.

Lorun alkuperä on mullekkin hämärä, veikkaan kuitenkin Oulun suunnan kansanperinnettä.

---

Vierailija

"Tutkan kanssa puskaan ja palatessa polliisin tutun nouto" kulttuurissa hommat menee noin. Joka vuosi tehdään yllättävä yhteys väkivallan ja viinan välillä.

Ertsu
Seuraa 
Viestejä6541
Liittynyt8.11.2007

Tuota samaa olen ihmetellyt, miksi suomalaiseen kulttuuriin kuuluu tuo väkivalta humalassa ollessa. Kuka suomalaisille on opettanut, että humalassa pitää käyttäytyä väkivaltaisesti, kun mikään pakko ei ole ? Itse olen ottanut niin tuhannet kännit elämäni aikana, mutta en ole koskaan käyttäytynyt väkivaltaisesti, saati tappanut ketään. Edes lapseni eivät pidä kännäämistäni mitenkään pahana, vaan tulevat mielellään luokseni viikonlopuksi, vaikka otankin alkohoolia. En ole opettanut heitä pelkäämään humalaista.

Vierailija
Jägermeister
Tuosta oli hankala löytää mielipidettä, jota vastustaa tai olla samaa mieltä.

Sen verran kuitenkin, että alunperin loru kuuluu:
*****, *****, puupallo, peltimuki ja polliisi.

Lorun alkuperä on mullekkin hämärä, veikkaan kuitenkin Oulun suunnan kansanperinnettä.




Ei se mahtunut otsikkoon kokonaan tietenkään..
Mun aloituksista ei juu löydy juurikaan koskaan naiveille idiooteille joko tai olla samaa mieltä, olla eri mieltä eikä ees rastia ruttuun voi laittaa että siltäväliltä.

Jos/kun ei osaa keskustella jostakin apinoimatta jotain haisevaa Socratesta haudassaan miehenmallina niin, että pitää ensin homobileissä tooga päällä pitää nuortapoikaa toogan alla imemässä munaansa niin voivoi.

Ei mulla nyt viiniä tässä tarjoilla ei.
Eikä valmista riitaa.

En mä määrää siitä miten voi keskustella.
En ole auktoriteettisi, en äitisi, enkä mikään haisevasta antiikin kreikasta mallia ottava neiti socrates.
Ei sitä mulle tarvii tulla kertoon ettei osaa keskustella oma-aloitteisesti ilman ettö joku taluttaa.
Kyllä tuosta uutisoinnista puhetta riittää vaikka siitä ei tappelua saiskaan niin että joku saa sulan hattuun ja toinen joutuu juomaan myrkkymaljan.
Sehän hermostui Xantippakin kun tippa lopulta tappo ja äijä ämpäriin hukku. Viskoi tarinan mukaan laskiämpärin äijän päälle. Xantippa kotona hoiti vaimona huushollia orjattarien kanssa ja ulkohommissa oli orjamiehiä ja äijä se vaan maskuliinihegemoniapömpöösissään homosteli vapaana.

*tun vapaat miehet! Kaiken pahan alku ja juuri.

Juomassa jossakin ties mitä lapsilisärahoja, toisten palkkarahoja, sallimassa orjuutta, pakoilemassa vastuuta. Juopot, helpon elämän pelurit.
Sama visio siinäkin kun on opettaja ja 12 opetuslasta ehtoollisella ja viini virtaa..

Kännissä jumaliste aina!

Vierailija
Ertsu
Tuota samaa olen ihmetellyt, miksi suomalaiseen kulttuuriin kuuluu tuo väkivalta humalassa ollessa. Kuka suomalaisille on opettanut, että humalassa pitää käyttäytyä väkivaltaisesti, kun mikään pakko ei ole ? Itse olen ottanut niin tuhannet kännit elämäni aikana, mutta en ole koskaan käyttäytynyt väkivaltaisesti, saati tappanut ketään. Edes lapseni eivät pidä kännäämistäni mitenkään pahana, vaan tulevat mielellään luokseni viikonlopuksi, vaikka otankin alkohoolia. En ole opettanut heitä pelkäämään humalaista.



Ei se ole Ertsu mikään opetusjuttu kait?
Sitähän on paljon tutkittu vimeaikoina sitäkin miks tietyntyyppiset ihmiset jää helpommin koukkuun niin pelaamiseen, kuin muuhunkin, päihteisiinkin. Jollakulla voi olla seksiaddiktio. Jokin vimma "runkata" (anteeksi), itsetyydyttää itseään jatkuvasti. Tuottaa nautintoa, maximoida se.
Se voi olla myös uskonnollista sorttia. "Veisata itsensä nirvanaan" Se voi olla poliittista aatteellisuutta. Änkyrästalinisti voi olla ihan psykosissa..

Mutta siellä taustalla on oltava aina jokin vaikutin.
Minä as-oireisena olen jo tajunnut oman alttiuteni. Elän jatkuvassa vaaravyöhykkeessä, josta voi horjahtaa addiktion tai itsehallinnan puutteen kautta käyttäytymiseen, joka on epäedullista.
Älykäs olen kyllä ja välillä viisaskin, ihan niikuin sinäkin välillä.. mutta jokin neurostatuksessani, hormonitoiminnassani, aivokemiassani, välittäjäaineissani, reseptoreissani, jokin elimellinen vaikutin on kuin "riivaaja".

Minä oon yx niistä joka on syntynyt valmis syntitaakka harteillaan.

Autisminkirjon oireilut ei kuitenkaan ole ainoa selitys.
Maanisuutta löytyy ohi autismin.
Autisteja on vaan n. 1% väestöstä jos sitäkään.
ADHD, sen on todettu vaikuttavan ruotsalaistutkimuksen mukaan kun vangeista 2/3 on jotenkin keskittymishäiriöisesti ongelmoivia, ylivilkkaita, yms.
Oppimisvaikeudet, dysfasia, .. pieniä kehityspoikkeamia aivoissa, lievää kehitysvammaisuutta vaikka siks että on sikiöaikana kärsinyt äidin tupakoinnista, päihdekäytöstä, on voinut synnytyksessä kärsiä happivajetta. Napanuora on kiristynyt kaulan ympärille, tjms.

Omallakin kohdallani kun synnytys eteni ponnistusvaiheeseen ja poltot loppui niin kätilö ja hoitajat kuorossa komensi: "Työnnä, työnnä, lapsi on kriittisessä vaiheessa, ei saa happea, TYÖNNÄ!" Mulla oli työntöpoltot loppu ja pusersin niin että verisuonet päässä rutisi.. ja se tuli sieltä sitten että plopsahti pää edellä! *ah*
Hiukka oli sinertävä, kiikutettiin happikaappiin, mutta teräväpäinen on kuin parsinneula. Mitälie sukuvikaa kun ei meinaa aina sukissaan pysyä?
Mutta.. ei meistä kumpikaan lyö ihmisiä eikä juo niin paljon että löis.
Olen paljon keskustellut jälkikasvuni kanssa alkoholista ja käyttäytymisestä. Hän on opiskellut sellaisen ammatinkin jo yhden missä teki näyttötyön neuropsykologisesta kontekstista lähtien. Aika paljon on asiaa pitänyut työstää kun biologinen siittäjänsä on alkoholisoitunut ja ollut vieläpä hyvin väkivaltainen.

Siks mulle nämä aiheet on ikuisuusaiheita.
Koen kait tarvetta jotenkin auttaa niitä joilla on vaara hukkua pulloon jossa ongelmat kelluu? Toisaalta on hyvä keskustella avoimesti ja läpinäkyvästi niin että koko yhteisö, nekin joilla ei ole omakohtaista ongelmaa, hekin tietäisivät mistä on kyse, ymmärtäisivät.

Ettei tarjota viinaa tai jointtia sellaiselle jolla on ongelmia hallita käyttöään. Yms.
Minulle saa tarjota kyllä huoletta. Jointista kieltäydyn absoluuttisesti! Senverran oon kokeillut ettei niin mitään järkeä. Kirkossa en käy kaatuilemassa, en puhu kielillä. En oo sovinisti joka navanalusjuttuineen häiriköis kenekään intimiteettiä seksin orjana. Voin kieltäytyä tarjotusta lasillisestakin jos ei maita ja on huonot fiilarit.
Ketään en "läpsinyt" miitissä vaikka oli paikalla poliittisia "vihulaisia".. *moiskista* vaan ja halit yhä kaikille!

Väkivalta..
Mä oon sitä paljon aatellut ja kattellut myös sitä että passaaminen ja lelliminen, totuttaminen hetimullekaikki ja justiinsa kun minä sanon.. se ettei joku kestä yhtään vastaansanomista etteikö ottasuonet ala pullottaa ja kädet puristu nyrkkiin..
Jokin sellainen voi olla jopa vielä suurempi vaikutin?

Kasvatus.. vaikka se onkin välillä kuin kirosana.. Kohtelu, se että onko lapsen ympärillä pölvästejä jotka ei anna lapsen kokeilla itse, sotkea hiukan paikkoja opetellessaan, eivät anna lapsen huutaa kun ryntäävät heti palvelemaan ettei se (stna) huuda tärykalvoja rikki..

Pilallepassaaminen..
Oravanpyörä jossa lyödään ja passataan..
Epäitsenäistä.. vaarallista..

Vierailija

Arkkis..
Hän se mäikättää evofeminismistä, että keeneistälallaa.. että muka jokin taho mustamaalaa miehiä ja väittää että jokkut väittää että muka olis jotain juomakeenejä..
Ei kukaan sellaista väitä.

Tulis nyt tähän opiskelemaan yhdessä muiden kanssa.
Itseoppimaan ilman agressivista huutamista ja muiden syyllistämistä.
Tules tänne Arkkis äläkä huuda äläkä hauku naisia.
Kerrankin mahdollisuus puhua ihan nätisti ja pohtia yhdessä.
Miehiä kun nyt ei haukuta.
Yhtäläillä tasa-arvoaikoina alkaa näkyä miten naisetkin juo, riitelee ja joa surmaa ja olletikin on surmanneet ikiajat?
Jossakin luolan hämärissä kun porukka oli hotkinut käyneitä hedelmiä ja marjoja, olleet ensin nousuhumalassa, tanssineet ja laulaneet nuotion ympärillä päissään, sitten naiskennelleet, sitten laskuhumalassa alkaneet kinata että kuka saa kenekin kanssa, salatut elämät julkisiksi ja sitten on nyrkit heiluneet eikä varmaan ole jäänyt naisväeltä nukkuvien luolamiesten surmaaminen kännispäiten ja omien pentujen ravistelu ja läpsiminen, tukistelu krapulassa ja piiskaaminen kun särkee päätä ja *tuttaa.

Fas lapsia on takuulla ollut niin kauan kun ihmiset on syöneet hedelmiä ja marjoja? Siis käyneitä. Sittemmin viiniä.. siideriä, kuoharia, skumppaa..

Uusimmat

Suosituimmat