Väkivaltaisuus ja irtisanominen

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Voidaanko työntekijä irtisanoa uhkaavan ja väkivaltaisen käytöksen seurauksena työstään, jos hän käyttäytyy väkivaltaisesti työn ulkopuolisessa työjuhlassa?

Olen miettinyt että kannattaako mennä valittamaan esimiehelle, kun jouduin firman juhlissa väkivaltaisen ja uhkaavan käytöksen uhriksi täysin tuntemattoman ihmisen taholta.

Mikään laki ei tietysti minua turvaa siltä, että kyseinen kaveri potkut saatuaan tulee ja pistää minut kylmäksi. Sen verran hullu taitaa olla, että voisin jopa uskoa näin tapahtuvan.

Itsesuojeluvaistoa on jäljellä sen verran, että taidan jättää viemättä asiaa eteenpäin, vaikka korpeaahan tuo...

Kommentit (8)

Vierailija

Tuo ei ole syy irtisanoa mutta työnantajalla on velvollisuus hoitaa asia parhaaksi katsomallaan tavalla. Työjuhla on myös työnantajan vastuulla.

Vierailija

Eli väkivaltaisuus (tässä tapauksessa lyöminen) ei ole irtisanomisen aiheinen asia?

todellako?!

Mitä työnantaja muka voisi tehdä asiassa? Pitää puhuttelun, torua ihmistä jota ei selvästikään voisi vähempää kiinnostaa?

Vierailija
ronko7eus
Voidaanko työntekijä irtisanoa uhkaavan ja väkivaltaisen käytöksen seurauksena työstään, jos hän käyttäytyy väkivaltaisesti työn ulkopuolisessa työjuhlassa?

Olen miettinyt että kannattaako mennä valittamaan esimiehelle, kun jouduin firman juhlissa väkivaltaisen ja uhkaavan käytöksen uhriksi täysin tuntemattoman ihmisen taholta.

Mikään laki ei tietysti minua turvaa siltä, että kyseinen kaveri potkut saatuaan tulee ja pistää minut kylmäksi. Sen verran hullu taitaa olla, että voisin jopa uskoa näin tapahtuvan.

Itsesuojeluvaistoa on jäljellä sen verran, että taidan jättää viemättä asiaa eteenpäin, vaikka korpeaahan tuo...

Tietysti voidaan Mutta ei se mikään automaatti ole. Saata asia työnantajan tietoon ja tee asiasta rikosilmoitus. Työnantaja sitten päättää miten toimii. Saattaa hyvinkin olla että ko. ilmoitus on se viimeinen tippa joka tarvitaan päätöksen tekemiseen. Tai sitten se on se ensimmäinen...

Vierailija

Pelkästä käyttäytymisestä tuskin tulee mitään, korkeintaan pomo voi antaa pienet nuhtelut tuollaisesta kyseiselle työntekijälle. Olisit provosoinut niin että nyrkki olisi viuhahtanut lättyyn niin olisit saanut korvauksetkin päälle.

Vierailija
TraXter

Jep, näin se käytännössä menee.

Eli väkivaltaisuus (tässä tapauksessa lyöminen) ei ole irtisanomisen aiheinen asia? todellako?!
Ei ole peruste irtisanomiselle koska asia ei kuulu työlainsäädännön piiriin ollenkaan.

Mitä työnantaja muka voisi tehdä asiassa?
Työnantaja on velvollinen käsittelemään asian katsomallaan tavalla joka käytännössä tarkoittaa ERITTÄIN vakavaa puhuttelua+huomautusta ja mahdollisesti muita toimia.
Tämä siis jos työnantaja on yhtään ajan tasalla asioista.
Jos työnantaja ei asiaan puutu niin vaikeuksia seuraa..nimenomaan työnantajalle.

Saata asia työnantajan tietoon ja tee asiasta rikosilmoitus.
Kyllä, juuri näin.

Vierailija

Juopumuksen piikkiin menee ja ilmoittelusta saa vasikan maineen. Jos ei uusiinnu tai uhkaile niin anna olla.

Jos olet kostoretkellä niin päästä helvetti irti mutta kanna myös vastuusi.

Vierailija
tietää
Juopumuksen piikkiin menee ja ilmoittelusta saa vasikan maineen. Jos ei uusiinnu tai uhkaile niin anna olla.

Jos olet kostoretkellä niin päästä helvetti irti mutta kanna myös vastuusi.

Se siinä onkin, että mulla ei ole mitään henkilökohtaista kostettavaa, kun en tunne koko ihmistä.

Päätin antaa asian olla, koska en halua vaarantaa omaa terveyttä yhtään enempää.

Vasikan maine ei tippaakaan haittaa, koska joku raja pitäisi olla sillä miten tuntemattomia ihmisiä saa edes humalassa kohdella. Mutta kuten sanoin, annan asian olla koska en ota sitä riskiä että hormoonipäissään minusta vielä tullaan ja puhalletaan ilmat pihalle.

Seppo_Pietikainen
Seuraa 
Viestejä7615
Liittynyt18.10.2007
tietää
Juopumuksen piikkiin menee ja ilmoittelusta saa vasikan maineen. Jos ei uusiinnu tai uhkaile niin anna olla.

Jos olet kostoretkellä niin päästä helvetti irti mutta kanna myös vastuusi.

Juopumus ei ole puolustus väkivaltaiselle käyttäytymiselle. Päin vastoin.

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

Uusimmat

Suosituimmat