Ovatko uskonto ja hengellisyys eri asioita?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Minusta ovat.

Uskonto pyrkii selittämään maailmaa, jolloin se astuu tieteen reviirille. Uskomisessa on kysymys tiedosta ja sen hyväksymisestä. Uskontojen pahe on minusta se, että ne pyrkivät tiedollisilla totuuksillaan hallitsemaan ihmisiä.

Hengellisyyttä voi sen sijaan olla mielestäni ilman uskontoa. Hengellisyys on käsittääkseni mielentila, jossa kokee syvää rauhaa ja virtaviivaisuutta maailman kanssa. Se on subjektiivista kokemista, johon voi päästä mm. meditoimalla. Hengellisyys ei sinällään ole tieteen kanssa mitenkään ristiriidassa, koska hengellisyydessä ei pyritä tiedollisesti selittämään mitään asioita.

Albert Einstein sanoi kerran, että uskonnoista buddhalaisuus lienee fiksuin uskonto, jos sitä nyt uskonnoksi voi edes nimittää.

Mielestäni tiedepiireissäkin voitaisiin alkaa puhumaan hengellisyyden hyvistä puolista. Jotkut sanovat, että se on parasta mitä on. En pidä mitenkään tieteellisesti mahdottomana, että maailmassa on ollut ja on nk. valaistuneita henkilöitä, jotka ovat jatkuvasti korkeassa hengellisessä mielentilassa. Siinä ei tarvitse olla mitään yliluonnollista. He kokevat ainoastaan mielensä olevan harmoniassa ja virtaviivaisuudessa olevaisuuden kanssa. Aivoskannereillakin ollaan havaittu, että buddhalaismunkkien aivot toimivat eri tavalla kuin normi-ihmisen.

Sivut

Kommentit (25)

Vierailija

Pitkästä aikaa hyvä aloitus.
En sano mitään. Olenko vihdoinkin, oppinut pitämään suuni kiinni. Puhukaa te puolestani.

Voin kai silti yhtyä näkemykseesi

Vierailija

Minne henkilön on päästävä meditoimalla?

Ovat samoja asioita. Tämä mukamas hengellisyys on jo uskonto monine rituaaleineen ja ihmeellisine ilveilyineen.

Vierailija

Eri asioita, näin olen aina käsittänyt. Uskonto muodostuu aina ihmisryhmän hierarkisesta järjestelmästä, joka saa ohjauksen joltain ylemmältä tai korkeammalta jumaluudelta tai muulta kohteelta. Tästä sitten vielä monijakoisemmaksi mennessä tulee vastaan käsite kultti.
Hengellisyys viittaa sanana ihmiseen joka on sisäistänyt oman uskontonsa sanoman ja elämätavan sellaiseksi joka parhaiten seuraa ko. uskonnon arvoja, oppeja ja käsityksiä.

Henkisyys ei tarvitse uskontoa. Se on tapa ajatella ja käsitellä olemassaolevaa ja koettua ympäristöä ja sen tapahtumia. Se on tasapainoinen tila näkyvän ja näkymättömän ympäristön kanssa, ja mukana.

Vierailija

Yhdessä blogissa puhuttiin mielen "energiatasoista" ja eri mielentiloja oltiin pisteytetty energiatasojen mukaan. Sinällään epätieteellistä, eikä perustu tutkimuksiin, mutta omalle ajattelulle sopi lähteä pisteyttämään eri mielentiloja.

Valaistuminen 700-1000
Rauha 600
Ilo 540
Rakkaus 500
Järki 400
Hyväksyminen 350
Halukkuus 310
Neutraalius 250
Rohkeus 200
Ylpeys 175
Viha 150
Halu 125
Pelko 100
Suru 75
Apatia 50
Syyllisyys 30
Häpeä 20

Hiukan eri mieltä olen järjestyksestä ja nuo pisteethän ovat siis hatusta vedettyjä.

Mutta, kun miettii omalta kohdalta niin voi sanoa ainakin, että rauhan tunteessa on luovempi kuin esim. paniikin tai vihan tunteessa. Nk. alhaisiin mielentiloihin lukisin ainakin paniikin, raivon ja syvän inhon. Alhaisissa mielentiloissa ei kykene tietoisesti hallitsemaan itseään.

Itselläni korkeimmat mielentilat ovat olleet mielentiloja, joissa olen rauhallinen ja filosofinen. Silloin luovuus ja syvälliset ajatukset kukkivat. Tuosta meditatiivisesta tilasta ei ole vielä kunnollista kokemusta. Pitäisi varmaan alkaa harrastamaan.

Vierailija
Peksa
Minusta ovat.

. Uskontojen pahe on minusta se, että ne pyrkivät tiedollisilla totuuksillaan hallitsemaan ihmisiä.




Tiedekö sitten ei pyri?

Vierailija
Peksa
Minusta ovat.

Uskonto pyrkii selittämään maailmaa, jolloin se astuu tieteen reviirille. Uskomisessa on kysymys tiedosta ja sen hyväksymisestä. Uskontojen pahe on minusta se, että ne pyrkivät tiedollisilla totuuksillaan hallitsemaan ihmisiä.

Hengellisyyttä voi sen sijaan olla mielestäni ilman uskontoa. Hengellisyys on käsittääkseni mielentila, jossa kokee syvää rauhaa ja virtaviivaisuutta maailman kanssa. Se on subjektiivista kokemista, johon voi päästä mm. meditoimalla. Hengellisyys ei sinällään ole tieteen kanssa mitenkään ristiriidassa, koska hengellisyydessä ei pyritä tiedollisesti selittämään mitään asioita.

Albert Einstein sanoi kerran, että uskonnoista buddhalaisuus lienee fiksuin uskonto, jos sitä nyt uskonnoksi voi edes nimittää.

Mielestäni tiedepiireissäkin voitaisiin alkaa puhumaan hengellisyyden hyvistä puolista. Jotkut sanovat, että se on parasta mitä on. En pidä mitenkään tieteellisesti mahdottomana, että maailmassa on ollut ja on nk. valaistuneita henkilöitä, jotka ovat jatkuvasti korkeassa hengellisessä mielentilassa. Siinä ei tarvitse olla mitään yliluonnollista. He kokevat ainoastaan mielensä olevan harmoniassa ja virtaviivaisuudessa olevaisuuden kanssa. Aivoskannereillakin ollaan havaittu, että buddhalaismunkkien aivot toimivat eri tavalla kuin normi-ihmisen.




Hengellisyys on jokaisen ihmisen oma mahdollisuus ottaa kantaa asioihin, kuten myös oma vakaumus.
Ihmisten "tieämys" on hyvin vajavaista, eikä meitä jaotella sen mukaan "mitä me kuvittelemme" tietävämme.
Elämä ei ole mikään "ihmisten jako tilaisuus", jossa hyvät ja pahat jaotellaan.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Käsitän uskonnon installaatioksi joka ei suvaitse oman oppinsa ulkopuolisia jumaluuksia. Profeetat ja käsitys kuolemanjälkeisesti elämästä voivat kuitenkin olla yhteisiä.

Se ettei suvaitse ulkopuolisia jumaluuksia tarkoittaa tietenkin sitä ettei voi uskoa että olisi kysymys samoista jumalista. Mielestäni antiikin päivistä on tässä asiassa menty pahasti takaviistoon. Ihmisillä ei ollut vanhaan aikaan mitään ongelmaa mieltää jonkin tietyn paikan jumaluudet aivan samoiksi kuin oman kotiseudun jumaluudet, nimet vain olivat erilaiset. Mistä ihmeestä tämä kauhea kiukku muiden jumalia kohtaan oikein alunperin tuli? Juutalaisuudesta?

Onko kyse uskonnoista jos eri paikoissa kehittyneiden järjestelmien komponentit ovat keskenään vaihdettavissa? Ei jos ensimmäiseksi kirjoittelemani kappale pitää paikkansa.

Jos mennään ajassa vieläkin taaksepäin ja toisaalta jos mennään maailmassa tietyille alueille, löydetään shamanismi joka ei tunnusta mitään rajoja. Hengellisyys on tällöin käytännön hengellisyyttä. Luonnossa liikkuessa tulee luonnostaan maaginen olo, ja maagisuutta eniten tulvillaan olevat ihmiset ovat yhteisöään (tai edes itseään...) palvelevia shamaaneja. Ehkä hieman tärähtäneitä, ehkä tärähtäneisyys on väistämätöntä koska ihmisyhteisön toiminta on aina tärähtänyttä (uskoa tosissaan olevansa se nimi jonka on vanhemmiltaan saanut, samaistua kaikkeen mitä heimo periteenään tuuttaa, olla kyselemättä ja kyseenalaistamatta...), tällöin tärähtäneisyydestä pois tärähtävä onkin ehkä enemmän järjissään kuin tavikset...

Uskontojen parissa tärähtäminen ei johda mihinkään positiiviseen. Siinä ei ole mitään villiä voimaa kuten luonnossa. Siinä kuuluu tärähtää juuri siten kuin joku jossakin päätti sinun puolestasi, ja olla kokoajan tekemisissä yhteisön kanssa ollen samaa mieltä kaikessa kaikkina aikoina kaikkialla. Shamaani saa olla eri mieltä kuin tavikset ja häntä vähän pelätään, mutta hänestä on enemmän apua kuin auktoriteeteista jotka ovat pappeina määräilemässä niitä jotka eivät ole hengellisesti niin lahjakkaita (ja pahimmillaan nämä papitkaan eivät ole, ovat ehkä nääkähtäneempiä sieluja kuin tavikset!)

Selvää lienee että en pidä uskonnoista. Hengellisyys on okei, aikuisten kesken.

Vierailija

Hieno aloitus.

Eri asioita minustakin, mutta tässä törmätään taas siihen ikuiseen kiistaan siitä, että eri ihmiset käyttävät samoja sanoja eri tarkoituksessa.
Sanoilla kun on sanakirjamerkitys, mutta lisäksi henkilökohtainen merkitys, joka poikkeaa toisistaan eri ihmisellä.

Eli aloittaja teki jaon uskonnollisuuteen ja hengellisyyteen, joista uskonnollisuus liittyy järjestäytyneisiin uskontoihin, hengellisyys on sisäisen rauhan tilaa ja ykseyden tunnetta maailman kanssa uskonnosta riippumatta.

Kana Murva taas määritteli uskonnon sosiaaliseksi järjestelmäksi, hengellisyyden uskonnon sanoman sisäistämiseksi ja henkisyyden sisäisen rauhan tilaksi.

Ymmärsin kai oikein?

Olipa tuo tila nimeltään hengellisyys tai henkisyys, allekirjoitan sen, ettei se vaadi taakseen minkäänlaista uskontoa. Se on hetki, jolloin tajuaa olevansa osa jotakin suurta ja hienoa kokonaisuutta, olipa se sitten Jumalan suunnitelma, maailmankaikkeus tai elämän valtava sukupuu. Tuntee itsensä pieneksi, mutta samalla rauhassa ja tasapainossa olevaksi, ja osaa arvostaa ympäröivän maailman kauneutta. Ne ovat niitä hetkiä, kun tajuaa käsivarrella istuvan hyttysen olevan tavattoman kaunis olento, joka vähintäänkin ansaitsee pienen veriuhrinsa.

Peksa

Mielestäni tiedepiireissäkin voitaisiin alkaa puhumaan hengellisyyden hyvistä puolista. Jotkut sanovat, että se on parasta mitä on.

Joskus herää ajatus, että tiedepiireissä nimenomaan kaivattaisiin hengellisyyttä siinä muodossa, että välillä rauhoituttaisiin miettimään asioita laajemmin, omaa roolia maailmassa, ylipäätään tieteen- ja elämänfilosofiaa sen pohjalta, mitä tutkijanuralla on opittu. Se voisi opettaa arvostusta muita tieteenaloja kohtaan (poikkitieteisyyttä kun rajoittavat edelleen monet perinteiset väheksyvät asenteet), parantaa tutkimusetiikkaa ja... no, tehdä tutkijoista miellyttävämpiä ihmisiä.
Ekologian alalla minua häiritsee usein tutkijoiden tapa käyttää eläimiä tutkimusvälineinä, ikään kuin niillä ei olisi sen kummempaa arvoa kuin pinseteillä ja mikroskoopeilla. Ei tutkita eläimiä, vaan käytetään niitä ekologisten teorioiden tutkimiseen. Tämä asenne näkyy sitten kunnioituksen puutteena ja eläinten huonona kohteluna. Ei mietitä, onko se tutkimuksen tulos ihan oikeasti vaikkapa 500 sudenkorennon kivuliaan kuoleman arvoinen. Pieni hetki hengellisyyttä, oman pienuuden ja oman tutkimuksen laajemman arvon tajuamista, voisi laittaa tällaisen aivan uuteen valoon.

tippa
Peksa
Uskontojen pahe on minusta se, että ne pyrkivät tiedollisilla totuuksillaan hallitsemaan ihmisiä.



Tiedekö sitten ei pyri?

Joskus pyrkii. Toisinaan valitettavasti, jos tiede valjastetaan politiikan avuksi. Toisinaan pakosta, kuten herätys luonnon suojelun tarpeeseen. Ihmisten käyttäytymisen hallitseminen ei ole kuitenkaan itse tarkoitus, vaan tiedon hankkiminen.
Lisäksi tiede ei tietenkään kerro ehdottomia totuuksia, vaan tämänhetkisen tiedon perusteella todennäköisiltä vaikuttavia asioita. Niistä jokaiselle jää mahdollisuus tehdä omat päätelmänsä.

Vierailija
Peksa
Minusta ovat.

Uskonto pyrkii selittämään maailmaa, jolloin se astuu tieteen reviirille.





Väärin. Uskonto ei astu tieteen alueelle, koska tiede käsittelee, ja pystyy käsittelemään, niin pientä osaa koko todellisuudesta.
Uskonto etsii vastauksia elämän suurimpiin kysymyksiin, kuten mikä on kaiken olemassaolon alkuperä, olemus ja tarkoitus, ja mitä olemassaolo on?
Ja myös sitä voisiko olla muita, meitä korkeampia olemassaolon ja tietoisuuden tasoja, jota Jumala ja kaikki yliluonnollinen edustaa.

Tiede keskittyy lähinnä siihen evoluutioteoriaan. Joka käsittelee ainoastaan sitä miten elämä maapallolla on kehittynyt, sekä asioita, joita voidaan havaita ja tutkia tieteen menetelmin ja empiirisesti, eli vain pikkuriikkistä osaa koko olemassaolon mysteeristä.

Tiede ei juurikaan ota kantaa siihen mikä voima on kaiken olemassaolon takana (koska joku voima siellä täytyy olla).
Puhutaan alkuräjähdyksestä, mutta ei juurikaan sen syistä, alkuperästä ja sen alullepanneesta laukaisijasta. Eikä siitä mitä todellisuus ja olemassaolo tarkoitti ennen alkuräjähdystä.
Vaikka siellä ne kaikkein mielenkiintoisimmat ja vaikeimmat kysymykset ovat.
Myös ajan käsite on määriteltävä uudestaan jos tälle alueelle mennään, ja kohdataan ajattomuuden ulottuvuus, joka kääntää nurin koko käsityksemme todellisuudesta.

Siksi juuri ateistit esittävät jatkuvasti tuota mielestään ihan johdonmukaista kysymystä: "mistä se Jumala sitten tuli"? Mikä osoittaa ateistin ajattelun rajoittuneisuuden.

Käsitys ajattomuudesta ja olemassaolon muista ylemmistä tasoista panee teistin mielikuvituksen laukkaamaan. Siitä syntyy huikeita uskonnollisia visioita ja tarinoita, jotka ovat sadunomaisuudessaan naiveja.
Mutta tämä on vain keino etsiä totuutta. Siinä mennään alueelle, jota ateisti-tiedemies ei ole näkevinäänkään.

Tiede keskittyy siihen mitä se pystyy tutkimaan. Mikä rajoittuu elämän kehitykseen maapallolla, ja aikaan alkuräjähdyksen jälkeen.

Jos tiede tai tiedemies päätyy siihen päätelmään, että maailmankaikkeus on aina ollut, jää edelleen avoimeksi kysymys olemassaolon todellisesta olemuksesta ja syystä ja mahdollisista muista ulottuvuuksista.

Tiede tutkii myös ihmistä, mutta sillä ei ole paljonkaan sanottavaa ihmisyydestä ja ihmisarvosta. Ne asiat otetaan itsestäänselvyyksinä, mutta niiden perusteita ei juuri pohdita, koska siihen tieteen keinot eivät riitä.

Kaikki uskonnot ovat syntyneet näistä elämän suurimmista ja syvällisimmistä kysymyksistä. Ei siis siitä että löydetään vastaukset niihin, vaan siitä että yleensä kohdataan ne.

Vierailija

Minulle ovat eri asioita. Ihmisellä on hurjasti hengellisyydestä ja uskovaisuudesta palkitsevia malleja päässään. Onko parempaa fiilistä kuin kokea jokaisen osasensa olevan erottamaton osa rakkaan kaikkeuden kanssa.

Vierailija

Minä miellän hengellisyyden pyrkimykseksi hahmottaa todellisuuden kokonaisrakennetta ja omaa paikkaa tuossa rakenteessa. Hengellisyys on siis metafyysisten kysymysten asettamista ja kohtaamista. Uskonto on asia erikseen, mutta uskolla itsessään voi olla hengellinen ydin.

Nykymaailmassa tiede ja metafyysiset maailman selitysmallit eivät todellisuudessa kilpaile keskenään: tiede ja "hengellinen" pohdinta nähdään perustavasti erilaisina, yhteismitattomina toimina, kuten tässä ketjussa on jo moneen otteeseen kuvattukin. Tieteen ytimessä on järki,kyky kategorisoida ilmiöitä, arvioida todennäköisyyksiä jne. Hengellisyyden ytimessä taas on jonkinlainen nykytieteen silmin epämääräiseltä näyttävä tunne. Joskus ajateltiin, että todellisuudessa on jokin totaalinen järki itsessään ja ihminen voi oman ajattelunsa avulla tavoittaa tämän perusrakenteen. Tämä nähtiin järjen ensisijaisena tehtävänä. Nykytiede ei kysy miksi- vaan miten-kysymyksiä ja uskonto on menettänyt länsimaissa ison osan voimastaan, joten ihminen on aika yksin oman hengellisyytensä äärellä. Ainoat pelastajamme ovat taide ja filosofia

Vierailija
tippa
Minä miellän hengellisyyden pyrkimykseksi hahmottaa todellisuuden kokonaisrakennetta ja omaa paikkaa tuossa rakenteessa. Hengellisyys on siis metafyysisten kysymysten asettamista ja kohtaamista. Uskonto on asia erikseen, mutta uskolla itsessään voi olla hengellinen ydin.

Nykymaailmassa tiede ja metafyysiset maailman selitysmallit eivät todellisuudessa kilpaile keskenään: tiede ja "hengellinen" pohdinta nähdään perustavasti erilaisina, yhteismitattomina toimina, kuten tässä ketjussa on jo moneen otteeseen kuvattukin. Tieteen ytimessä on järki,kyky kategorisoida ilmiöitä, arvioida todennäköisyyksiä jne. Hengellisyyden ytimessä taas on jonkinlainen nykytieteen silmin epämääräiseltä näyttävä tunne. Joskus ajateltiin, että todellisuudessa on jokin totaalinen järki itsessään ja ihminen voi oman ajattelunsa avulla tavoittaa tämän perusrakenteen. Tämä nähtiin järjen ensisijaisena tehtävänä. Nykytiede ei kysy miksi- vaan miten-kysymyksiä ja uskonto on menettänyt länsimaissa ison osan voimastaan, joten ihminen on aika yksin oman hengellisyytensä äärellä. Ainoat pelastajamme ovat taide ja filosofia




Ehkä tieteenkin pitäisi yrittää ottaa kantaa "miksi" kysymyksiin, mutta siinä helposti likaa oman hiekkalaatikkonsa.
Historiaa ja saavutuksia on helpompaa selittää "miten" vastauksilla.
Eräs tieteen harjoittajien ongelma, että ei välttämättä olla antennit pysyssä, joka suuntaan, eli hengellisyyttä pidetään
tieteeseen kuulumattomana mahdollisuutena.
Uskonnot ovat lähtökohtaisesti maallistuneita ja niiden sanomat ovat ajan kuluessa vääristyneet.
Toki uskontojen kuuluisi muuttua yhteiskuntien kehittyessä, mutta ei omaa sanomaansa vääristäen.
Ns. pyhissä kirjoituksissa on virheitä, joka on useille vaikeaa myöntää.
Uskontojen sanoma "haalistuu ja muuttuu" vuosituthansien saatossa ihmisten toimesta, siksi ne eivät vastaa monenkaan omaa vakaumusta.
Esim. kristinusko puhuu helvetistä, vedenpaisumuksesta, pirusta, valitusta kansasta, ym, joiden olemassaoloa useat "uskontoihinkin" uskovat ihmiset eivät hyväksy.
Mainitsematta sen sijaan jää esim. evoluutio, ihmisen henkinen kehitys, jne.
Ei ihminen koskaan "hallitse" universumia, mutta toivottavasti kehittyy teknisen tietämyksen lisäksi myös henkisesti.
Ihmisen henkisyyskin on paljolti riippuvainen ajasta ja ympäristöstä.
Senhän jo historia osoittaa.
Kuitenkin olemme vastuussa teoistamme.

Vierailija
Verity

Siksi juuri ateistit esittävät jatkuvasti tuota mielestään ihan johdonmukaista kysymystä: "mistä se Jumala sitten tuli"? Mikä osoittaa ateistin ajattelun rajoittuneisuuden.

Käsitys ajattomuudesta ja olemassaolon muista ylemmistä tasoista panee teistin mielikuvituksen laukkaamaan. Siitä syntyy huikeita uskonnollisia visioita ja tarinoita, jotka ovat sadunomaisuudessaan naiveja.
Mutta tämä on vain keino etsiä totuutta. Siinä mennään alueelle, jota ateisti-tiedemies ei ole näkevinäänkään.

Tiede keskittyy siihen mitä se pystyy tutkimaan. Mikä rajoittuu elämän kehitykseen maapallolla, ja aikaan alkuräjähdyksen jälkeen.




Tämä taitaa olla näkökulmasidonnaista. Itse taas näen uskonnon astuvan tieteen alueelle, kun jonkin uskonnollisen kirjoituksen perusteella ajatellaan voitavan kyseenalaistaa mm. luonnontieteelliset tutkimustulokset.

Ateisti kai kysyy sitä kysymystään siksi, että yrittää alleviivata tätä uskonnon ja tieteellisen maailmankuvan rajaa. Tiede käsittääkseni hyvinkin selkeästi kyllä tunnustaa kykenemättömyytensä nähdä esim. aikaan ennen alkuräjähdystä. Mutta toisaalta se haluaa pitää uskomukset oman metodinsa ulkopuolella ja pitäytyä niissä tuloksissa, joita nimenomaan tieteen keinoin on saavutettavissa. Vaikka samalla tunnustaakin niidenkin rajallisuuden. Kyllä se on ennemminkin uskontojen heiniä julistaa kertovansa totuutta kaikesta.

Eipä taida tiede moneenkaan ihan jokapäiväiseen maanpäälliseen kysymykseen kyetä antamaan vastausta. Mikä tieteenala tarjoaisi vastauksen elämän tarkoituksellisuuden löytämiseen, onneen tai rakkauteen? Ei auta psykologia ihmistä oman elämänsä valinnoissa juurikaan. Vaikka tarjoaakin tietopohjaa ymmärtää ihmisen psyyken toimintamekanismeja, se ei ole pätevä kertomaan yksilölle, mikä on kussakin tilanteessa onnellisuuden takaava valinta.

Joillekin tieteen ulkopuolelle jääviin kysymyksiin löytyy vastauksia uskonnoista. Joku toinen kokee ne yhtä lailla rajoitteisiksi antamaan vastauksia. Elämänsä dilemmaa ratkoo ihminen aina vain itsensä varassa loppujen lopuksi. Itse joutuu apukeinonsakin valitsemaan, kukaan ei voi tehdä sitä puolestamme. Eiköhän se kristinuskonkin vapaa tahto jotenkin tätä tarkoita?

Vierailija
Verity
Peksa
Minusta ovat.

Uskonto pyrkii selittämään maailmaa, jolloin se astuu tieteen reviirille.




Uskonto etsii vastauksia elämän suurimpiin kysymyksiin, kuten mikä on kaiken olemassaolon alkuperä, olemus ja tarkoitus, ja mitä olemassaolo on?
Ja myös sitä voisiko olla muita, meitä korkeampia olemassaolon ja tietoisuuden tasoja, jota Jumala ja kaikki yliluonnollinen edustaa.



Väärin. Puhut nyt hengellisyydestä ja yleisestä elämän filosofiasta etkä uskonnosta. Noita kysymyksiä voi etsiä ilman että asiaan liittyy mikään uskonto. Minä itse olen agnostikko enkä kannata mitään uskontoa. Silti etsin vastauksia moniin noista kysymyksistä aktiivisesti. Hengellisyys on mielestäni elämän filosofiaa ja oman merkityksen etsimistä. Itsensä vertaamista olemassa olevaan ympärillä.

Näkökantasi tieteeseen vaikuttaa kovin suppealta. En näe syytä siihen, että tiede ei voisi selittää näitä samoja olemassa olon kysymyksiä, joita väität uskonnon pääasiallisesti metsästävän. Tiede selittää asioita aloittamalla tutkimaan sitä fyysistä maailmaa jota se voi mitata. Se pyrkii ymmärtämään miten todellisuus ympärillämme toimii. Tämä uskonto, niin kuin sinä sen ymmärrät, ei välitä siitä miten asiat toimivat (muutoin se olisi hyvin kiinnostunut tieteestä ja kannustaisi sitä) vaan harppaa suoraan kokonaisuuden merkitykseen. Jos näin arkijärjellä miettii, niin tulee sellainen olo, että olisi täysin mahdotonta ymmärtää kokonaisuuden merkitystä jos ei ymmärrä miten se toimii. En myöskään yritä väittää että tiede tietäisi NYT totuuden tai ymmärtäisi maailmaa. Tiede on nuorta ja se on vasta lähtenyt mittaamaan olemassaolon hiekkarantaa jyvä kerrallaan.

Jäi mainitsematta se, että uskonto on mielestäni vain ihmisten välistä sosiaalista kulttuuria. Se perustuu toki haluun saada vastauksia olemassaolon suuriin kysymyksiin eli henkisyyteen, mutta ei suoranaisesti vaadi sitä.

Tieteen yksi "ongelma" uskontoon nähden (jos niitä nyt on pakko verrata) maailman ymmärtämisen työkaluna, on se, että sen näkökulmasta yksittäinen ihminen on huomattavasti lähempänä kärpäsen paskaa merkityksellisyydessä, kuin jotain jumalan omaa kuvaa, joka on tärkeä riippumatta siitä millainen on. Tämä on ihmismielelle pelottavaa. Tiede tuntee ihmisen ja luonnon mekaniikkaa sen verran, että pystyy melko tyydyttävässä määrin selittämään ja ymmärtämään ihmisen polun syntymästä kuolemaan. Se ei kuitenkaan ole kyennyt osoittamaan että ihmisestä jäisi jonkinlaista kuolematonta sielua elämään kuoleman jälkeistä elämää. Tämä on varmasti yksi niitä suurimpia pelon aiheita, joita tiede luo ihmiselle. Sen myöntäminen että oma minuus loppuisi, on itsesuojeluvaistollekin niin suuri pala purtavaksi, että ihmiset eivät yksinkertaisesti uskalla hyväksyä tätä mahdollisuutta.

Hengellisyys on oman näkökantani mukaan yksi ihmisen selviytymiskeino. Uskonto taas on sosiaalinen ilmiö, jossa osa ihmisitä haluaa hallita muita ja osa taas haluaa että heille annetaan tarkoitus. Joukkoon mahtuu myös niitä, jotka todella etsivät noita suuria vastauksia suuriin kysymyksiin, mutta en usko että ihmisellä "mutuilemalla" mitään mahdollisuutta osua oikeaan, tai ymmärtää maailmankaikkeutta.

Tieteestä vielä... Uskon että tieteellä on paremmat mahdollisuudet löytää perimmäinen todellisuus kuin yhdelläkään uskonnolla. Periaatteessa. Mutta en usko että ihmiskunta tieteineen selviää hengissä tarpeeksi kauaa... Ei tällä menolla.

Itse odotan mielenkiinnolla tuota päivää jona itseni kuolo korjaa. Sitten näkee vieläkö tämä mieli on olemassa jollain tasolla vaiko ei. Siihen asti täytyy koettaa nautiskella ja pohdiskella suurten kysymysten äärellä.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat