Hanion poistuu foorumilta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kiitos kaikille foorumilaisille, oli mielenkiintoista tutustua teihin.
En palaa kirjoittelemaan tänne. Siirryn operatiivisiin tehtäviin sillä lähi vuodet tulevat olemaan hyvin erikoisia.

Muun ohella "harrastusmielessä" siirryn myös aktiivisesti musiikin pariin, siis myös tekemään musiikkia, näillä näkymin oman studion avaaminen Filippiineillä voi tulla ajankohtaiseksi tässä jonkun ajan kuluttua.
15 vuoden velkavankeus Suomessa päättyy toukokuussa ja kaikki on valmista siihen, että kaikki toistaiseksi toisten nimissä olleet paperit ja omaisuus Filippiineillä siirtyvät omiin nimiini ja elämä voi jatkua. Eli alan toteuttamaan käytännössä monia asioita, joita ei tuona 15 vuoden aikana voinut toteuttaa, mutta kehitellä saattoi!
Vähitellen siirryn sitten kokonaan pois Suomesta. Toiminta paikkani tulee olemaan Filippiinit ja Los Angeles.

Tämäkin on vielä syytä kertoa teille. Tällä foorumilla kirjoitteli nimimerkki taiteilijatyyppi, joka katosi kirjoittelemasta heti sen jälkeen kun oli pettänyt eräässä kaupassa. Tuo petos oli 1700 euroa. Varokaa tätä henkilöä. Hänen tapauksessa tulen ottamaan poliisiin yhteyden jossain välissä.

Eipä tässä tämän enempää. Yrittäkää selvitä tulevista myllerryksen vuosista, parhaat jutut on vielä tulossa.

Adios

Kommentit (6)

Vierailija

Moi moi Hanion!

Olisi ollut mahtavaa joskus istua, kokata & rupatella kanssasi.
Mutta silti: vaikkemme nyt, niin luultavasti tapaamme sattumalta vaikkapa Alaskassa 24 vuoden kuluttua, jollemme ennen sitä. Ikävä kuulla ettemme kenties kuule ennen sitä onnekasta sattumaa. Mutta aika on loppujen lopuksi aika hidas ja nopea.

En oikeasti tunne sinua, joten en tule ikävöimään sinua.
Voi edelleenkin hyvin hyvin hyvin. Ja läheisesi myös. Ja kaikki muutkin.

Saw
Seuraa 
Viestejä6251
Liittynyt20.6.2009

Onnea matkaan.

Young man, there's a place you can go.
I said, young man, when you're short on your dough.
You can stay there, and I'm sure you will find
Many ways to have a good time.

It's fun to stay at the Y.M.C.A.
It's fun to stay at the Y.M.C.A.

Vierailija

Voi hyvin Hanion matkallasi kohti jumaluutta!

Ps. Ensio taisi ehtiä ensin. Hän kertoi viime kesänä saunassa olevansa Jumalan pojanpoika (ei suoraan, mutta laskevassa polvessa) ja olevansa se Jumalan porsas, jonka isä lähetti maailmaan jeesaamaan tyhmiä.

Tuo Jumalan porsas tarkoittaa käytännössä samaa kuin Jumalan karitsa, mutta kun täällä on enemmän sika- kuin lammastaloutta niin Ensio otti meille läheisemmän vertauksen kuvaamaan itseään. Omasta mielestänikin hän on enemmän Jumalan porsas kuin Jumalan karitsa.

Vierailija

Varoitukset on kuultu ja muistettu.
Muistat minut varmasti mutta ole hiljaaa. Turha tällä foorumilla muistuttaa.
Huijarilla ei ole maahan tulemista. Viisumin saanti loppuu lähetystön porteille.
Hyvää jatkoa sinulle Hanion.
Ylätysmiehiä ei kannata yllättää.

- Ystäväsi, long time ago.

Uusimmat

Suosituimmat