Ootteko käyny Kiinassa ?

Seuraa 
Viestejä8848
Liittynyt26.3.2009

Pitäis mennä parin viikon päästä tuonne Kiinan "piilaaksoon" eli Shanghai-Wuxi linjalle, kun blogiani luettuaan kinkit viisaasti kutsuivat sinne. Enpäs ole tuossa maassa koskaan käynyt, pari kertaa matkalla vain yöpynyt Hongkongissa. Mutta sehän oli länttä, kinkit tuntuivat äpymmiltä kuin japsit, jossa maassa ravasin aikoinaan yhtenään, myös Thaimaasessa ja Ceylonilla (nykyk-mukat kutsuu Sri Lankaksi). Onko kukaan käynyt Kiinassa? Toimiiko siellä nykyisin kuten lännessä? Ainakaan autoa ei saa itse ajettavakseen, Hertzillä on pisteet Pekingissä
ja Shanghaissa, mutta ei voi varata netitse ja muutenkin vain kuskin (komissaari?) kanssa. Amerikkalaisten hotelliketjujen hyviä hotelleja kyllä on vaikka kuinka, alkuun varasin Pudongin
lentokentän viiden tähden Marriotin, 27 euroa yöltä ! Traumani itäisistä tai kommunistisista maista juontuu siitä, kun aikoinani (Ensimmäinen mies, joka on Kekkosen jälkeen kutsuttu Novosibirskiin, kertoi Jukka Ukkola Suomen Kuvalehdessä. No, vain minä olin saanut kutsun, mukaan tuppautui kuusi siipeilijää, joista yksi onneksi oli venäjää puhuva venäjän opas) ravasin ryssänmaata. Jenkkilä on ainoa valkoisen miehen maa, siksi siellä olen käynytkin parisen sataa kertaa !

Sivut

Kommentit (29)

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

En ole käynyt Kiinassa mutta pari parasta ystävääni olivat siellä vaihdossa. Mielenkiintoisia oli juttunsa!

Onko sulla Tanskanen englannin kielinenkin blogi vai miten ne kiinalaiset älysi sen tekstin?

Hämmentää.

Vierailija

HYVÄSTI!!!-naamiomiesmään jälleen kerran "vain asiallisesti puhumassa tieteestä", näemmä. Kai sulla on trikoot päällä?

Hannu Tanskanen
Seuraa 
Viestejä8848
Liittynyt26.3.2009
Vatkain
En ole käynyt Kiinassa mutta pari parasta ystävääni olivat siellä vaihdossa. Mielenkiintoisia oli juttunsa!

Onko sulla Tanskanen englannin kielinenkin blogi vai miten ne kiinalaiset älysi sen tekstin?




No mitä ne jutteli? Käytännnön neuvoja? Puhuvatko ylipäätään
englantia? Jos joskus olet blogiani vilkaissut, linkit ovat lähes yksinomaan englantia, otsikko ja joskus lyhyt yhteenveto vain suomeksi. Täs osoite, kato:

http://ilmastohuijaus.blogspot.com

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008
Hannu Tanskanen
No mitä ne jutteli? Käytännnön neuvoja?

Kuulemma huonosti puhuvat. Muutamia jokka puhuu tosi hyvin, mutta enimmäkseen eivät osaa. Kohtelias pitää olla! Mistään tarjotusta ei saa kieltäytyä. Mutta pääasiassa ovat ihmisiä siinä kun muutkin ja ymmärtävät, että ulkomaalaiset voivat olla outoja. Vieraanvaraisuus on ylitsevuotavaa! Ei saa mainita Tiibettiä. Kannattaa lainata kirjastosta semmonen kirja kuin Businessetiketti, Edita on sen kustantanut. Ja sitten semmonen kirja kun When cultures collide. Saatavana suomeksi nimellä Kulttuurikolareita. Noissa on oman kokemuksen mukaan ihan pätevää tietoa mitä olen kiinalaisia kohdannut. Ja sitten ei kannata yökkäillä jos miehillä on pitkät kynnet. Se ei ole merkki hinttimäisyydestä vaan siitä että mies, jolla on pitkät kynnet ei todellakaan tee mitään ruumiillista työtä. On niin kuin statussymbooli.

Hämmentää.

Jotuni
Seuraa 
Viestejä9534
Liittynyt31.8.2006
Hannu Tanskanen
Pitäis mennä parin viikon päästä tuonne Kiinan "piilaaksoon" eli Shanghai-Wuxi linjalle, kun blogiani luettuaan kinkit viisaasti kutsuivat sinne. Enpäs ole tuossa maassa koskaan käynyt, pari kertaa matkalla vain yöpynyt Hongkongissa. Mutta sehän oli länttä, kinkit tuntuivat äpymmiltä kuin japsit, jossa maassa ravasin aikoinaan yhtenään, myös Thaimaasessa ja Ceylonilla (nykyk-mukat kutsuu Sri Lankaksi). Onko kukaan käynyt Kiinassa? Toimiiko siellä nykyisin kuten lännessä? Ainakaan autoa ei saa itse ajettavakseen, Hertzillä on pisteet Pekingissä
ja Shanghaissa, mutta ei voi varata netitse ja muutenkin vain kuskin (komissaari?) kanssa. Amerikkalaisten hotelliketjujen hyviä hotelleja kyllä on vaikka kuinka, alkuun varasin Pudongin
lentokentän viiden tähden Marriotin, 27 euroa yöltä ! Traumani itäisistä tai kommunistisista maista juontuu siitä, kun aikoinani (Ensimmäinen mies, joka on Kekkosen jälkeen kutsuttu Novosibirskiin, kertoi Jukka Ukkola Suomen Kuvalehdessä. No, vain minä olin saanut kutsun, mukaan tuppautui kuusi siipeilijää, joista yksi onneksi oli venäjää puhuva venäjän opas) ravasin ryssänmaata. Jenkkilä on ainoa valkoisen miehen maa, siksi siellä olen käynytkin parisen sataa kertaa !



Oon käynyt.

Liikkuminen Shanghaissa vaikeampaa kuin Hongkongissa koska taksisuharit ei osaa kieliä. Pyydät tietysti hotellista kiinankieliset laput - toisella puolella määränpää kiinaksi ja toisella puolella hotellin osoite kiinaksi, että pääset takaisin. En itse autoa vuokraisi, ellei ole pakko, koska taksilla pääsee halvalla ja pidemmät matkat junalla tai bussilla.

Suosittelen Shanghaissa markkinoita, Nanjing Road, museo jossa muinaista kiinalaista ja esim siirtomaakaupunginosat, ranta-alue The Bund, temppelialue (kokeile teehuonetta), Pudong ja se huippukorkea rakennus. Sirkusesitys oli uskomaton.

Asuin Peace Hotellissa.
http://www.sinohotel.com/english/hoteli ... hotel.html
Se on hyvin perinteinen luksus-hotelli ajalta ennen kommunismia, mutta ilmeisesti nykyään modernisoinnin kohteena. Sijainti ihan parasta ja kattokerroksessa voi syödä aamiaisen hyvillä näkymillä.

Kadulla liikkuessa kannattaa varoa polkupyöräilijöitä, joita on paikoin paljon.
-

Teekkari
Seuraa 
Viestejä2347
Liittynyt27.4.2008

Setä meni perloksen mukana Kiinaan. Ilmastointilaite huutaa kilpaa lämmönvaihtimen, ikkunat auki, lämmitys täysillä...sellaista kuulemma parhaimmillaan.

Everything you know, is about to change.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008
Jotuni
toisella puolella määränpää kiinaksi ja toisella puolella hotellin osoite kiinaksi, että pääset takaisin.

Kandee myös merkitä siihen lappuun että kumpi puoli on kumpi. Ja ne muuten kierrättää ne taksit...

Hämmentää.

Jotuni
Seuraa 
Viestejä9534
Liittynyt31.8.2006
Vatkain
Jotuni
toisella puolella määränpää kiinaksi ja toisella puolella hotellin osoite kiinaksi, että pääset takaisin.

Kandee myös merkitä siihen lappuun että kumpi puoli on kumpi. Ja ne muuten kierrättää ne taksit...



Mitä kiinalainen taksinkierrätys on?

-

Hannu Tanskanen
Seuraa 
Viestejä8848
Liittynyt26.3.2009

Kiitos neuvoista ! Tuohon taksipuoleen tutustuin jo Bangkokissa,
jossa joutui pitämään kiinni rikkinäistä ikivanhan Toyotan ovea, joka ei suostunut lukittumaan ja suhari pudotteli toista sataa vasenta puolta uskomattomassa kaaoksessa.

Taksia en taida paljon käyttää, Pudongissa menen hotellin courtesy-bussilla ja Wuxiin lupasivat isäntäni hakea ja viedä + tuoda. Mutta noin yleisesti, voiko siellä matkustaa aivan omatoimisesti, ei siis tarvitse kuulua mihinkään ryhmään ja voi varata lennon ja hotellin itsenäisesti netissä? Sosialistimaissahan tuo ei aina ole itsestään selvää ! Kattaako viisumi koko Kiinan vain vain rajatumman alueen?
Lentoasemalta kaupunkiin kuulemma menee maailman ainoa Maglev-juna, sakemannien rakentama? Yhdessä sellaisessa menin aikaa sitten Birminghamin lentoasemalla.

Joku kysyi kävinkö Somaliassa. Outo kysymys. En ja en varmasti käykään. Aafrikassa olen käynyt vain kahdesti Espanjan Saharassa El Aiuunissa lentäen Kanarialta ja kerran päivän Marokon Tetuanissa Gibralttarilta käsin. Se riittikin !
Sukulaisia on kyllä käynyt Etelä-Afrikassakin.

Hannu Tanskanen
Seuraa 
Viestejä8848
Liittynyt26.3.2009

Noh,kiitos, löytyyhän näitä oppaita, mutta toivoin henkilökohtaisia kokemuksia. Olen niin monta kertaa pettynyt matkatoimistojen yms. tietoihin, että usko on mennyt. Useimmiten virkailija itse ei ole käynyt myymässään maassa ja lukee vain ulkoa esitettä.

Vierailija

Mikäli et puhu kiinaa, suosittelen varaamaan tulkkipalvelut etukäteen. Vaikka koulutetumpi väestönosa yleensä englantia osaakin - ainakin välttävästi - tavallinen kadunmies ei osaa.

Hannu Tanskanen
Seuraa 
Viestejä8848
Liittynyt26.3.2009

No, perskeles, siinä meni matka finskin lakon myötä !
Kaikkiin muualta Euroopasta lähteviinkin on Finnairin liittymälento ja jos ei (KLM, BA, Lufthansa) niin hinta on tuplaten. Prskls vielä kerran. Some other time !

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat