"Parasta ennen päivämäärä"

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Nykyään on määritelty tarkkaan miten vanhoja tuotteita on "turvallista" käyttää.
Tämä ei koske yksin elintarvikkeita.
Lähes kaikilla tuotteilla on pvm, joka ilmoittaa jotakin.
Lääkkeet, ruoat, jne.
Miten vakavasti suhtaudut tähän lähes "jumalalliseen" päivämäärään?
Tietysti tietyt ruokatarvikkeet valmistus- ja pakkaustavasta riippuen on aika helppoa määritellä vanhoiksi.
Menettääkö esim. lääke tehonsa, jos se on vanhentunut?
Itse olen huomannut todellista vanhentumista vain kaloissa.
Ovatko tuotteissa ilmoitetut päivämäärät kohdallaan?

Kommentit (15)

Lithops
Seuraa 
Viestejä102
Liittynyt11.10.2009

Kyllä mä luen ainakin sitä kuin lakipykälää. Kerran eräässä valmisruoassa oli päiväykseen vielä kolme vuorokautta aikaa, mutta kun kaivoin sen jääkaapista ja piti pistää mikroon, olikin päältä jo homeessa. Mieluummin en syö edes huomenna vanhaksi menevää, valmisruoissa siis. Maidot ja leivät yms. on aika helppo vielä aistinvaraisesti tarkistaa syömäkelpoisiksi, mutta niistä kuutiometrien sammiossa pyöritetyistä valmismössöistä ei voi olla oikein varma, onko sekaan heitetty esim. varaston nurkasta löytynyttä "vielä hetken hyvää" raaka-ainetta.

Itseäni ihmetyttää, että miksi nykyään esim. shampoissa ja saippuoissakin on viimeiset käyttöpäivät ja monissa muissakin aineissa...?

Saw
Seuraa 
Viestejä6251
Liittynyt20.6.2009

Kosmetiikan ja pesuaineiden koostumus muuttuu ajan mittaan. Valmistajille on tullut urputusta, kun kymmenen vuotta vanha aine ei tehoa. Siksi päiväyksiä käytetään. Ja lisäksi on useissa tuotteissa sellainen avoimien kipon kuva, jonka sisällä on teksti 12M tai 24M, ja vastaavia, jotka tarkottaa että tökötti on hyvin säilytettynä avaamisen jälkeen sopivaa käytettäväksi vuoden tai kaksi.

Tuotteiden säilyvyys riippuu säilytyspaikoista ja tavoista. Siksi omat aistit on parempi keino havaita säilyvyys kun lukujen tarkastelu.

Young man, there's a place you can go.
I said, young man, when you're short on your dough.
You can stay there, and I'm sure you will find
Many ways to have a good time.

It's fun to stay at the Y.M.C.A.
It's fun to stay at the Y.M.C.A.

RaahenTiikeri
Seuraa 
Viestejä973
Liittynyt18.2.2009

Leipää ja leivonnaisia ei meidän huusollissa syödä,mutta semmoiset on(olisi) helppo ihan aistin varaisesti katsoa joko kelvollisiksi tai ei.Juustoja emme käytännössä osta kuin -40% PVm hintoihin,ja kovat juustot kyllä säilyy tosi hyvin.Kananmunatkin menee aika pitkään hyvinä päivämäärän jälkeen.Tänään vanhenevana tarjouksesta ostettu kerma saatetaan juoda huomen aamulla kahvin kanssa,ei mitään vikaa.Saatetaan ostaa tarjouksesta tämänpäiväistä jauhelihaa ja tehä mureke huomena ym...ei niiden päiväysten kanssa niin kauhean tarkkaa kyllä ole.Mutta niinkuin joku kirjoittikin,kala ottaa itteensä aika herkästi ja siinä ne päiväykset on tarpeen.

Vierailija

Varsinkin elintarvikkeissa kannattaa huomata se ero, mikä "parasta ennen" ja "viimeinen käyttöpvm" välillä on. Maitotuotteissa myyntipakkaukseen merkitty päivä on tuotteen viimeinen kaupan myyntipäivä, jonka jälkeen tuote - esim. maito - säilyy vielä noin viikon nauttimiskelpoisena jääkaapissa. Muistan itse syöneeni raejuustopurkin, jonka viimeinen myyntipäivä oli neljä viikkoa aiemmin. Maito ei koskaan säily näin kauan.

"Parasta ennen" löytyy monista elintarvikkeista, esim. suklaasta. Sen jälkeen valmistaja ei enää vastaa tuotteen laadusta, mutta silti sitä voi turvallisesti nauttia myöhemminkin; maku ja laatu alkaa pikkuhiljaa huonontua tuon päiväyksen jälkeen. Kannattaa maiskutella ensin, jos löytää hyllystään vanhentuneita "parasta ennen" tuotteita.

Lihan ja kalan suhteen on oltava tarkkana, koska niihin on merkitty myyntipakkauksiin "viimeinen käyttöpvm". Sen jälkeen mikrobit saattavat lisääntyä näissä tuotteissa nopeasti; ruokamyrkytyksen vaara lisääntyy. Monissa kaupoissa näihin tuotteisiin on lisätty näkyvä tarra "-30%" tai "-50%", mikä tarkoittaa sitä, että tällainen tuote kannattaa valmistaa ja syödä viimeistään myyntipäivän jälkeisenä päivänä.

Lääkkeissä "käytettävä ennen" päivämäärä tarkoittaa lähes aina sitä, että mainitun päivämäärän jälkeen lääkkeen tehoa ei enää voida taata. Lääkkeet eivät siis yleensä pilaannu, kuten elintarvikkeet, mutta ne menettävät tehonsa vanhetessaan.

Vierailija
Starman
Nykyään on määritelty tarkkaan miten vanhoja tuotteita on "turvallista" käyttää.
Tämä ei koske yksin elintarvikkeita.
Lähes kaikilla tuotteilla on pvm, joka ilmoittaa jotakin.
Lääkkeet, ruoat, jne.
Miten vakavasti suhtaudut tähän lähes "jumalalliseen" päivämäärään?
Tietysti tietyt ruokatarvikkeet valmistus- ja pakkaustavasta riippuen on aika helppoa määritellä vanhoiksi.
Menettääkö esim. lääke tehonsa, jos se on vanhentunut?
Itse olen huomannut todellista vanhentumista vain kaloissa.
Ovatko tuotteissa ilmoitetut päivämäärät kohdallaan?



Parasta ennen päiväykseen suhtaudun suht. löyhästi. Mutta jos tuotteessa on viimeinen käyttöpäivä, niin tutkin ensin tuotteen. Pitikin heti käydä katsomassa nuo öö.. en kerrokkaan kuinka vanhat kalkkunat jääkaapista. Mutta kyllä mä ne tänään paistan..

Barbaari
Seuraa 
Viestejä13621
Liittynyt4.10.2007

Ainakin itse olin viikon sängyssä toipumassa kun otin vanhentuneita aspiriineja. Kun olin muuttanut omaan kämppään niin sain jotain lääkkeitä vanhemmiltani mutta väärissä paketeissa.

Siihen parasta-ennen päivämäärään lasketaan vielä se että kuinka kauan se joutuisi olemaan suolistossa. Sielläkin se mätänemisprosessi jatkuu. Muutaman päivän vanhasta ruoasta tai lämpimässä säilytetystä voi seurata ruokamyrkytys joka ei yleensä ole kovinkaan vaarallista.

DerMack
Seuraa 
Viestejä1839
Liittynyt16.3.2005

Kalan kanssa kannattaa melkein lähteä siitä että ostaa 'tuoreena' marketin tiskistä tai torilta ja valmistaa samana päivänä. Eihän se pilalle heti mene mutta maussa huomaa jos sitä on seisotettu jääkaapissa ylimääräistä turhan takia.

Hapanmaitotuotteet ei juur mene miksikään kuhan ei ihan vuositolkulla jemmaile, eli kaikki jugurtit, juustot, piimät yms. Maitokin on ok niin pitkään kunhan tulee purkista ulos ilman sattumia.

mutta on sitä tullut kerran ostettua 2 lootaa -30% tarralla merkattua maksalaatikkoa, toinen oli ihan jees mutta toinen kasvatteli hometta pinnallaan... että ei niihin päivämääriin kannatta sokeasti luottaa tohonkaan suuntaan...

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

Yksi hupaisimmista on hiilitabletteihin printattu parasta ennen -päiväys.

Mitä on vanheneva hiili?

EU-säädännöstä tuo johtuu ainakin apteekkarin mukaan.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Vierailija
Lithops
Kyllä mä luen ainakin sitä kuin lakipykälää. Kerran eräässä valmisruoassa oli päiväykseen vielä kolme vuorokautta aikaa, mutta kun kaivoin sen jääkaapista ja piti pistää mikroon, olikin päältä jo homeessa. Mieluummin en syö edes huomenna vanhaksi menevää,



Herää kysymys miten ihmiskunta on voinut selvitä hengissä miljoonia vuosia kun saaliseläimessä tai poimituissa hedelmissä ei ole ollut "parasta ennen.." merkintää.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

Tarkkailja tuossa jo kirjoittikin kaiken oleellisen. Lisään sen verran, että omien aistien ja järjen käyttö on aina sallittua. Esim. joku lihapaketti on saattanut ottaa osumaa sen verran että suojakaasu on hiljoilleen häippässyt jolloin tuote voi olla pilalla kauan ennen ilmoitettua päiväystä. Tai maitopurkin kylmäketju voi olla katkennut syystä tai toisesta. Mutta nuo ovat poikkeustilanteita. Päivämääriin ei kannata tuijottaa. Minulla on tapana rikkoa pari, kolme viikkoa vanhat juomalasiin ennen käyttöä ja haistella muita tuoretuotteita ennen valmistusta.

Hämmentää.

Vierailija

Nämä päivämäärät ovat loppujen lopuksi arvioita. Niissä on varmaankin joku sopiva varmuusmarginaalikin. Ideana on että niitä noudattamalla voidaan olla melko varmoja, ettei kenelläkään mene maha sekaisin tai tule muuten paha mieli.

Lihan ja kalan kohdalla päivämäärä kuitenkin on melko tarkka ja siitä on hyvä pitää kiini. Niissä mikrobiologinen pilaantuminen saattaa yhdessä päivässä edetä harmittomasta haitalliseksi. Niissä viimeinen käyttöpäivä tarkoittaa juuri sitä mitä siinä sanotaan. Sen jälkeen tuotetta ei kannata käyttää, ellei tuotetta ole pakastettu, suolattu, kuivattu tai muuten käsitelty.

Monet muut tuotteet kuitenkin todellisuudessa säilyvät paaaaaaaaaaljon pidempään, mitä paketissa lukee.Maito, jugurtti, juusto, jauhot ja monet muut tuotteet taas ovat spektrin vastakkaisessa päässä. Kuivat ja tai happamat tuotteet säilyvät sopivissa oloissa niin pitkään ettei täsmällistä päivämäärää kannata edes arvailla. Monissa tällaisissa tuotteissa ei ole viimeistä käyttöpäivää vaan pikemminkin "parasta ennen" päivä. Toisinaan sekin on vain kuukauden tarkkuudella. Tällöin siis tuote on päivämäärän jälkeenkin vielä syötävä, muttei välttämättä yhtä kaunis tai miellyttävä, kuin uutena. Suklaasta rasvat tulevat pintaan, hedelmät kuivuvat, margariini härskiintyy tai vedet nousevat pintaan, mansikkahillo homehtuu jne. Kullakin on omat haittansa, mutta peli ei varsinaisesti ole menetetty vaikkei tuote olisikaan samanlainen kuin kaupasta haettuna. Se voi kaikesta huolimatta olla aivan syömäkelpoinen.

Säilymiseen vaikuttaa toki moni muukin asia kuin mikrobiologia. Rasvat tuppaavat härskiintymään, jolloin tuotteen maku ja muut ominaisuudet eivät enää vastaa odotuksia. Tuskinpa siitä hirveästi kipeäksi tulee, mutta härski rasva vain ei maistu hyvältä, joten tuotteen voidaan tällöin katsoa pilaantuneen. Rasvojen pilaantuminen tällä tavon on puhtaasti kemiallinen reaktio, eikä sitä voi pysäyttä mitenkään. Sitä voi vain hidastaa tiettyyn rajaan saakka.

Päivämääriin suhtautuminen siis riippuu todella monesta asiasta. Näitä ovat mm. tuote, säilytysolot, säilyvyyttä edistävät/heikentävät toimenpiteet, pilaantumistyyppi ja mahdolliset riskit.

Uusimmat

Suosituimmat