Niinistö kurjistaa kansanedustajien elämän! Voi, voi , voi..

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015
Niinistö säästökritiikistä: Tarkoitus oli olla esimerkkinä
Perjantai 20.11.2009 klo 09.32

Eduskunnan puhemiehen mielestä hän ei ole ainoa syypää kulujen karsimiseen.
Sauli Niinistön mukaan tarkoitus oli olla esimerkkinä tavalliselle kansalle.

Iltalehti kertoi eilen, että eduskunnan puhemies Sauli Niinistö (kok) on joutunut vastatuuleen kansanedustajien keskuudessa. Muun muassa Tero Rönni luonnehti Niinistön säästötalkoita "pikkusieluiseksi kiukutteluksi.

Ilta-Sanomat jatkaa samalla linjalla kertomalla, että myös kokoomusedustajien joukosta löytyy arvostelijoita. Niinistö pohdiskeli asemaansa Huomenta Suomen haastattelussa.

Niinistö luonnehti harrastuskerhojen ja pikkujoulujen säästöjä pikkujutuiksi.

- Toteaisin sen, että eduskunnassa on kyllä muidenkin kuin minun toimesta, muun muassa ensi vuoden budjettia, karsittu käyttömenoiltaan noin neljä prosenttia. Tarkoitus oli antaa hivenen tällaista signaalia tavallisille kansalaisille, että sielläkin ymmärretään, että vaikeuksia on tulossa ja että ymmärretään myöskin etukäteen antaa hieman esimerkkiä, että mekin olemme valmiita kohtaamaan ne. Kyllä siinä tietysti moitteita tulee, Niinistö puntaroi.

IL




http://www.iltalehti.fi/uutiset/2009112 ... 3_uu.shtml

Kerättäisiinkö kolehti kurjille ja köyhille kansanedustajille, että saavat pikkujoulunsa ja muut mukavansa?

Meillä kansalla kun on karttuisa käsi! Viis meidän nälästä!

Kommentit (1)

Vierailija

Kertoikohan Niinistö lapsille habbo-hotellissa, että suomalaisilla lapsilla on oikeus KARVATTOMAAN elämään.

Karvattoman elämän takaamiseksi suomalaisille lapsille on perustettu moniammatillinen työryhmä, joka hädän hetkellä (karvan löytyessä lapsen vaatteista tai muusta, mikä on lasten lähettyvillä) rientää apuun pelastamaan lapset karvalta ja lapsille taataan turvallinen karvaton ympäristö valtion ja kuntien tuella.

http://kaisaruokamo.blogspot.com/

Tämä on tärkeä edistysaskel lasten oikeuksiin.

Uusimmat

Suosituimmat