Lehmille tulppa pers..n

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Kohuraportti: Lihantuotanto aiheuttaa yli puolet hiilidioksidipäästöistä
20.11.2009 20:32

World Watch -instituutin tuoreen raportin mukaan lihantuotanto aiheuttaa yli puolet maailman kasvihuonekaasupäästöistä.

Määrä on selvästi aiemmin arvioitua enemmän. Helsingin Sanomien mukaan tähän asti on arvioitu, että 18 prosenttia kasvihuonekaasupäästöistä olisi peräisin lihantuotannosta. Luku perustuu YK:n alaisen ruoka- ja maatalousjärjestön FAO:n vuonna 2006 julkaisemaan raporttiin.

World Watchin tutkijoiden mukaan lihantuotanto aiheuttaa ainakin 51 prosenttia päästöistä. Arviossa ovat mukana muun muassa karjaeläinten hengityksestä aiheutuvat päästöt.

Aiempaa raporttia World Watch arvostelee muun muassa siitä, että FAO:n tutkijat ovat jättäneet jotkut päästölähteet kokonaan huomiotta ja aliarvioineet joitakin päästölähteitä.

Tulokset tukevat käsitystä, että kasvisruokavalioon siirtymällä voitaisiin nopeasti vähentää hiilidioksidipäästöjä ja hillitä ilmastonmuutosta.
IS
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkom ... id=1776029
Mitään ilmastonmuutosta ei ole, vaikka jäätiköt sulaa, se on vain harhaa sanoo äärimmäisen nerokkaasti Hannu Tanskanen.

Sivut

Kommentit (25)

Vierailija
fenomenologi

Eivät suinkaan lehmät tuota tulppaa tarvitse vaan tämä ilmiö:

Alastomat naiset tanssivat perjantaina alastomalle yleisölle.
"Ihanaa ja luonnollista"
Tanssiyleisö riisuutui alasti Helsingissä 20.11.2009 23:29
Iltasanomat Lauantai 21.11.2009
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1773665

http://www.iltasanomat.fi/videot/viihde/1773600

TODELLA SAIRASTA! Tulppa perseeseen ja avohoidosta umpihoitoon!!

PeterH
Seuraa 
Viestejä2875
Liittynyt20.9.2005
fenomenologi
Tulokset tukevat käsitystä, että kasvisruokavalioon siirtymällä voitaisiin nopeasti vähentää hiilidioksidipäästöjä ja hillitä ilmastonmuutosta.

Tai sitten siirrytään syömään vähemmän pieriviä eläimiä, esmes kanoja ja kaloja.

Pokasaha
Seuraa 
Viestejä1466
Liittynyt16.3.2005

Kanojen kasvatukseen tarvitaan valtavat määrät viljaa ja varsin huonolla hyötysuhteella, samalla viljamäärällä voitaisiin ruokkia ihmiset paljon järkevämmin.
Kalojen kassikasvatukseen taas käytetään kalajauho jonka raaka-aine on meristä ryöstökalastettua, myös tämä kala olisi sopivaa ihmisravintoa ilman että se kierrätetään kasvatuskalojen kautta.
Kalarehun hyötysuhde on tosi huono, kassilohikilon kasvatukseen menee useita kiloja kalarehua ja toisaalta merien kalakannat tulevat tämän rehunhankinnan myötä romahtamaan.
Meidän tulisi aivan tosissaan alkaa suosia enempi kasvisperäistä ravintoa ja vain silloin tällöin täydentää sitä liha ja kalaruualla, mutta vaikeaa se varmasti on,
olemme niin tottuneet tähän lihalla mässäilyyn.
Olen kyllä huomannut, että nuoret ovat alkaneet suosia yhä enenevässä määrin kasvisruokia, ehkäpä tulevaisuudessa siihen tullaan siirtymään, aika sen näyttää.

Kansakunta joka kieltää historiansa, häviää maailmankartalta.
Pokasaha

syytinki
Seuraa 
Viestejä8916
Liittynyt18.8.2008
Erakko
Uskokaa minua edes tässä asiassa. Lehmä ei pieri ! Lopetetaan ensin männyntaimet popsivat hirvet. Sen lisäksi ne kakkivat ja kusevat lumeen.

Älä unohda poroja.

Samoja perkeleitä. Nirri vain pois kaikilta ja paliskunnat maanviljelijöiksi. Kauheata tuhlausta kun Lappia pidetään pelkkänä porojen laitumena ja suojelualuekeskittymänä.

Mitä nyt hillaa joskus keräävät ja vähän pottua kasvattavat.

Lisäksi huomautan, että vuodenvaihde on lähellä. Myyvät silloin "kissanpieruja". Ehdoton kielto tarvitaan. Tietysti hiukan kiinnostaa, että miten ne saavat kissojen pierut talteen.

Vierailija
syytinki
Lisäksi huomautan, että vuodenvaihde on lähellä. Myyvät silloin "kissanpieruja". Ehdoton kielto tarvitaan. Tietysti hiukan kiinnostaa, että miten ne saavat kissojen pierut talteen.

Josko tällaisella:

Vierailija

Tuossa kissankantotelineen pers'ruuvissa on "vasenkätinen" kierre. Siinä on ajatusta. Katinkannon aikana, jos sitä raahataan oikeassa kädessä, anustappi on kätevä kiristää kävellessä vasemmalla kädellä vastapäivään kiertäen.

Pokasaha
Seuraa 
Viestejä1466
Liittynyt16.3.2005
MarsMan

Sinäpä sen keksit, suorastaan nerokasta, minä jo ihmettelin miksi siinä on vasenkätinen kierre.

Kansakunta joka kieltää historiansa, häviää maailmankartalta.
Pokasaha

Vierailija
Pokasaha

Olen kyllä huomannut, että nuoret ovat alkaneet suosia yhä enenevässä määrin kasvisruokia, ehkäpä tulevaisuudessa siihen tullaan siirtymään, aika sen näyttää.

Älä unta näe. Kun synteettinen lihantuotanto käynnistyy tosissaan, rehuihin kajotaan entistä kitsaammin. Synteettisen lihan kilohinta putoaa äkkiä kymmenesosaan - ja laatu on aina tasaista, puhdasta ja symmetristä säiettä, ei rustoja tms. elukan ominaispiirteitä.

Olbe
Seuraa 
Viestejä1447
Liittynyt16.3.2005

En vähättele lihantuotannon vaikutusta kasvihuonekaasupäästöihin, vaikka tuo yli puolet kovin korkealta tuntuukin. Samaan hengenvetoon kuitenkin totean, että en ole valmis joustamaan lihapainotteisesta ruokavaliostani pätkääkään.

Sen sijaan energiankulutuksestani voisin tinkiä, ja hyväksyisin sähkön & kaukolämmön hinnan moninkertaistumisen (ainakin yksityisille henkilöille, en teollisuudelle).

Korkeampaa hintaa voisin myös maksaa lihasta, jonka tuottamisesta on koitunut runsaasti päästöjä, mutta ruokavaliotani en vaihda. Maatalouden päästöjä kun on mahdollista vähentää mm. eläinten oikeanlaisella rehulla.

Pokasaha
Seuraa 
Viestejä1466
Liittynyt16.3.2005
Bushmaster
Pokasaha

Olen kyllä huomannut, että nuoret ovat alkaneet suosia yhä enenevässä määrin kasvisruokia, ehkäpä tulevaisuudessa siihen tullaan siirtymään, aika sen näyttää.

Älä unta näe. Kun synteettinen lihantuotanto käynnistyy tosissaan, rehuihin kajotaan entistä kitsaammin. Synteettisen lihan kilohinta putoaa äkkiä kymmenesosaan - ja laatu on aina tasaista, puhdasta ja symmetristä säiettä, ei rustoja tms. elukan ominaispiirteitä.

Enpä oikein usko tuohon väitteeseen, että kasvisruoan suosio romahtaisi synteettisen lihan markkinoille tulon myötä, kasvikset ovat olleet aina osa ihmisen ruokavaliota ja tulevat siinä myös pysymään.
Jos synteettinen liha saataisiin keksittyä, niin mitenkäs sitten kävisi näille meidän pihvieläimille joita maailma on täynnä? Pitäisikö näille lajeille perustaa jonkinlaiset reservaatit joissa niiden lajit saataisiin säilymään, tulisiko kuvioon myös nautojen salametsästys, ainahan riistaruoka ja varsinkin kielletty kiehtoisi ihmistä.
Entäpä lihaa syövät villieläimet, saataisiinkohan ne tottumaan synteettiseen lihaan, vai annettaisiinko niiden jatkaa lihalla mässäilyä siihen asti kunnes itse keksivät siirtyä synteettiseen muonaan?

Olisihan tuo kovin innostavaa päästä maistamaan synteettistä sisäfileetä, jos tarjolla olisi, heti kyllä kokeilisin.

Kansakunta joka kieltää historiansa, häviää maailmankartalta.
Pokasaha

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

Lopetetaan kasviksija syövät ihmiset, ne ne juuri piereskelevät eniten.

Jos että minua usko niin nielkää hernekeittoa, niin jopa alkaa metaani virtaamhan. Maailma on pärjännyt melko pitkhän hyvin ilman ihmisijä, ny'ko
non alkanhet lissäintymhän on ongelmia ilmennyt enenevässä määrin.
Niin että eise ny niin paha ole se sikalentsu, hyvä jos se listis puolet enemmän porukkaa, varsinki etelän aljuja.

Pokasaha
Seuraa 
Viestejä1466
Liittynyt16.3.2005

Miten olisi Aslak synteettinen poronliha ilmakuivattuna, maistuisko, vai ottaisitko mieluummin sen hernerokan?

Kansakunta joka kieltää historiansa, häviää maailmankartalta.
Pokasaha

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat