Rakettilaukauksien seuranta.

Seuraa 
Viestejä13621
Liittynyt4.10.2007

Ensimmäinen beettasoihtuihin perustuva täysin venäläinen avaruusalus siirtyy laukaisualustalle Baikonurin avaruuskosmodromissa huomista laukaisuaan varten. Alueella on nähty outoja valoilmiöitä taivaalla ja jotkut meteorologit arvelevat laukauksen todennäköisyydeksi 50%. Mikäli laukaus epäonnistuu niin se siirtynee ensi viikolle. Miehistö on äärimmäisen monikulturillinen ja siellä on yksi jokaista kansalaisuutta. Suomalaisittain mielenkiintoista että matkassa on myös oma sisunauttimme.

Raketin uskotaan antavan selvyyden maailmankaikkeuden syntyhetkistä ja monilla mittauslaitteillaan sen sanotaan tuottavan muitakin tieteellisiä läpimurtoja.

Kommentit (3)

petsku
Seuraa 
Viestejä1473
Liittynyt6.6.2009

Venäjän avaruushallinto ilmoittaa, että hanke on peruutettu. Syytä projektin jäädyttämiselle ei ole vielä ilmoitettu. Varmistamattomien lähteiden mukaan uskotaan astro-, kosmo-, taiko-, svedu- ja sisunauttien saapuneen pakolaisina Suomeen hakemaan turvapaikkaa heitä avaruudessa uhkaavalta kolkolta kohtalolta.

Barbaari
Seuraa 
Viestejä13621
Liittynyt4.10.2007

Avaruusalus on laukaistu onnistuuneesti kohti puolitoistavuotta kestävää Marsvisiittiä varten. Alus ennen kuin saapuu Marssiin hakee vauhtia kerran kiertämällä Saturnuksen, Venuksen ja kahdesti Jupiterin. Jotain puhetta on ollut astro- taiko- kosmo- ja niin edelleen nauttien vastahakoisuudesta matkaanlähdöstä. Tämä on herättänyt maailmalla keskustelua siitä, että voiko lento ylipäätään onnistua. Merkittävänä lennon haasteena on se että miten nämä ihmiset voidaan pitää puolitoistavuotta avaruusaluksessa ilman että tulisivat hulluiksi ja alkaisivat tappaa toisiaan. Ratkaisuksi ei ole keksitty mitään muuta kuin se että jokaiselle on annettu omat puukot, aseet ja kaksi kiloa matkaan joista ase ja puukko painaa yhteensä puolitoistakiloa.

Suomessa on taas herättänyt keskustelua sisunauttimme pakolaishakemus omaan maahamme. Hakemustulvan käsittelyssä kestää jonkinaikaa ja Suomi on luvannut lakisääteisesti kustantaa näiden elämisen kulut käsittelyn ajaksi. Hinnaksi on tullut jo nyt neljätoistamiljardia euroa.

Uusimmat

Suosituimmat