Ympäristökeskus valehtelee tai peittelee totuutta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Prisma-Studio 01.12.2009:
"Ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen vastustajat ovat erinäisten salaliitto-teorioihin uskovia hörhöjä, joiden mielipiteitä ei tule ottaa vakavasti.

Jari Lyylimäki
tutkija, Ympäristökeskus"

Ohjelmassa ei mitenkään kommentoitu Hadleyn tietomurron yhteydessä paljastettuja ilmastotutkijoiden järjestelmällistä ilmastotietojen vääristelyä ja vastustajien härskiä panettelua sähköpostiviesteissään.

Sähköpostiviesteissä alan tutkijat pohtivat avoimesti mm. moraalisia ja juridisia ongelmia, joita syntyy heidän tieteellisten havaintojen muokkaamisesta “sopivammaksi” nykyiseen poliittiseen ilmapiiriin, eli siis miten korostaa ilmastonmuutoksen uhkakuvia.

Viestejä on vuodettu satoja. Yliopisto yrittää selvittää sisäisten tutkimusten avulla, miten tietomurto oli mahdollinen. Myös poliisi tutkii tapausta.

Yhdessä viestissä mm. todetaan avoimesti, että historiallisia lämpötilamittauksia on muokattu nykynäkemykseen sopivammiksi.

Atte Korhola, Helsingin yliopiston ympäristönmuutoksen professori kertoo, että kohu väitetystä koordinoidusta vääristelystä perustuu todellakin aitoihin sähköposteihin.

Korhola kertoo tuntevansa henkilökohtaisesti viesteissä olevat henkilöt. Hän on tutkinut sähköposteja ja sanoo olevansa järkyttynyt siitä, että datan vääristäminen vaikuttaa olleen niin tietoista.

Kysymys ei ollut yksittäistapauksista, jossa Prisma-Studio-ohjelmassa viitattiin, vaan arvostetuimman ilmastontutkimuskeskuksen tutkijoiden massiivisesta tietojen vääristelystä.

Ilmastonmuutosdebatin skeptikkoleiriin kuuluva Patrick J. Michaels tutki myös asiaa. Kun hän tutki materiaalia, niin ensiksi se näytti tylsältä tiedemiesten kirjeenvaihdolta, mutta tutustuttuaan siihen tarkemmin hän löysi viesteistä todisteita yhteistuumin tapahtuneesta raakadatan salaamisesta riippumattomilta tutkijoilta. Kirjeenvaihdosta löytyi myös suunnitelmia siitä, kuinka Michaelsin mainetta tiedemiehenä voitaisiin laskelmoidusti turmella.

"Tämä osoittaa, kuinka pitkälle nämä ihmiset ovat valmiita menemään kiertääkseen sääntöjä ja mustatakseen toisten ihmisten mainetta hyvin vakavalla tavalla",
"Tämä ei ole savuava ase vaan sienipilvi" Michaels sanoi New York Timesille.

Vuotaneen materiaalin voi ladata täältä:
http://www.megaupload.com/?d=75J4XO4T
http://thepiratebay.org/torrent/5171206 ... OI2009.zip

Tässä muutamia viestejä, jotka viittaavat huijaukseen:
http://www.anelegantchaos.org/emails.ph ... 318616.txt
http://www.anelegantchaos.org/emails.ph ... 756944.txt

Kommentit (12)

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

Miksi uusi aloitus jo läpikäydystä aiheesta?

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

surreal
Seuraa 
Viestejä978
Liittynyt10.11.2007
Aweb
Miksi uusi aloitus jo läpikäydystä aiheesta?



Komppaan. Sinänsä täysin asiallinen ja perusteltu postaus Tuomakselta, mutta ylläpito voisi yhdistää kaiken rönsyilevän CRU-keskustelun tuohon isoon ketjuun, niin on helpompi seurata.

Vierailija

Kilpailu: Ketkä ovat suomen Jones ja Mann. Voittajalle hatullinen jääkarhun paskaa. Syötäväksi siinä samantien.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005
tietää
Kilpailu: Ketkä ovat suomen Jones ja Mann. Voittajalle hatullinen jääkarhun paskaa. Syötäväksi siinä samantien.



Pitää järjestää äkkiä. Niin kauan kuin jääkarhuja vielä on.

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Vierailija
Aweb
Miksi uusi aloitus jo läpikäydystä aiheesta?



Miten niin läpikäydystä aiheesta. Nyt se varsinainen ilmastonmuutos-terrorismikeskustelu vasta alkaa

vorrester
Seuraa 
Viestejä615
Liittynyt22.7.2005

Ympäristökeskus on viherpiiperöiden läpimädättämä. Eli virkoihin on ajautunut eko ja eettisen elämäntavan kannattajia turhan paljon.
Kannanotot on sitten henkilökohtaisen suuntauksen mukaisia.

Samaa on tulossa eläinlääketieteen puolelle. Eettisesti ajattelevat eläinoikeus aktivistit hakeutuvat koulutukseen. Koulutusvaiheessa tuskaillaan koulutukseen kuuluvan mm. koe-eläinten leikelyn oikeudellisuudesta.
Voi vain kuvitella mitä seuraa kun eläinoikeus aktivisti eläinlääkärinä pääsee esim. läänineläinlääkärin virkaan.

Eli pienikin ryhmä saa paljon vaikutusvaltaa päästessään päättäviin virkoihin.

http://www.gaudeamus.fi/?p=1893

Vedenpaisumus, taivasputoaa niskaan, Gaia teoria...huh

Aivopierun tunnistaa rivin alun merkistä *

Volitans
Seuraa 
Viestejä10670
Liittynyt16.3.2005
Tuomas_Akvinolainen
Prisma-Studio 01.12.2009:
"Ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen vastustajat ovat erinäisten salaliitto-teorioihin uskovia hörhöjä, joiden mielipiteitä ei tule ottaa vakavasti.

Jari Lyylimäki
tutkija, Ympäristökeskus"




Varmaan täytyy lakimieheen ottaa yhteyttä julkisesta herjauksesta sitten.

Vierailija
Tuomas_Akvinolainen
Prisma-Studio 01.12.2009:
"Ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen vastustajat ovat erinäisten salaliitto-teorioihin uskovia hörhöjä, joiden mielipiteitä ei tule ottaa vakavasti.

Jari Lyylimäki
tutkija, Ympäristökeskus"




Jahas, että eivät sitten enää öljyteollisuuden äänitorvia. Tuli vain noista salaliittoteorioista mieleen...

Kyllähän se tuokin pitää uskoa kun se tutkija oikein sanoo. Kyllä se on varmasti sen asian tutkinut ja perustaa sanomansa vertaisarvioituun tilastolliseen evidenssiin.

Ilmastonmuutoksen epäilijät ovat siis muuttuneet pirun palvojista sekopäiksi. Noin sitä tieteellistä keskustelua käydään Ylen ASIAohjelmissa. Mistäköhän sitä lupamaksua oikein maksetaan, ei laadusta ainakaan.

Vierailija
tietää
Kilpailu: Ketkä ovat suomen Jones ja Mann. Voittajalle hatullinen jääkarhun paskaa. Syötäväksi siinä samantien.



Heh, lueskelen näitä vasta nyt. Tälle kunniamaininta.

Vierailija

Laajoja postituslistoja ovat käyttäneet, tokkopa tuo suomalaisten nimien löytyminen tämän Suuren Saatanallisen Salaliiton jäsenyydestä kertoo.

Löytyy muuten enemmänkin suomalaisia kuin mitä tuossa listassa esiintyy, vajaa luettelo...

Uusimmat

Suosituimmat