Pappojen sotatarinat

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

En itsenäisyyspäivän, vaan Advocatus Diabolin bloggauksen inspiroimana päätin avata vaarien - ja miksei naispuolistenkin vaarien - sotaan liittyviä anekdootteja käsittelevän viestiketjun. Ote on hyvin kvalitatiivinen ja toivon aihetta rajattavan rintamakokemuksiin.

Lääkintämiehenä talvisodassa toiminut ukkini ei omakohtaisesti kertonut minulle sotakokemuksistaan, koska tämä kuoli ollessani vasta pieni vauva. Siispä tämän sotaa koskevat harvat anekdootit ovat siis isäni minulle välittämiä. Mainittakoot myös, ettei ukkini erityisemmin sotakokemuksistaan kertonut edes omalle pojalleen - tämän johdosta omat ansioni jäänevät kovin vähäisiksi tässä nimenomaisessa ketjussa.

"Ukkini sai tuta tykistökeskityksestä ja hautautui maasta irronneen hiekan, mullan ja kivien alle juoksuhautaan, jonne tämä olisi ilmeisimmin kuollut elleivät aseveljet olisi tätä ylös ennenaikaisesta haudastaan kaivaneet."

"Joukkosidontapaikalle tuotiin sotilas, jonka leuan oli kranaatinsirpale repinyt irti. Haavoittunut ei kyennyt puhumaan, mutta ukkini mukaan silmistänsä huomasi, että paljon olisi halunnut tämä vielä sanoa."

EDIT1: ...ja jos tiukkaa tekee tarinoiden suhteen, niin mukaan kelpuuttetakoot myös tuttujen sotaveteraanien sotatarinat.
EDIT2: Kannanotot jätettäkööt vähemmälle, elleivät ne kuulu oleellisena osana kyseiseen anekdoottiin. Ei välikäsiä tai anakronismia.
EDIT3: Tarinat olisi tietenkin hyvä kursivoida tai jotenkin erotella alkuperäisestä tekstistä.

Sivut

Kommentit (29)

Vierailija

Omituinen kysymyksenasettelu.

Minun kaksi sukulaistani kuoli talvisodan sijaan vankileireillä 1918. Isoisäni veli ja setä. Toinen ammuttiin suomenlinnassa ja toinen h1n1-sikainflunssaan luultavasti Lahdessa. Näitä ei kukaan juhli tai muistele - paitsi minä näin itsenäisyyspäivän juhlahumussa.

Toope
Seuraa 
Viestejä23157
Liittynyt23.7.2006

Isäni kertoi lapsuudestaan (synt. -39) enojensa sodanjälkeisestä elämästä:

Pohjoissuomalaisella suurtilalla oli monta sukupolvea samalla tilalla. Isä oli kadonnut (naistenmies , joka myös kaatui.) mutta enoja oli monta. Neljä enoa lähti sotaan, joista yksi tuli arkussa takaisin.

Sodan jälkeen nämä jäljelle jääneet veljekset palasivat maatöihin, mutta kävivät sotaa läpi keskenään työviikon jälkeen viikonloppuisin. Tilan naiset ottivat lapset pois häiritsemästä ja siirtyivät toisiin huoneisiin antaen miesten käydä läpi sotatraumojaan (viinan kanssa, tietenkin). Ja niitä tarinoita riitti. Kavereita oli kaatunut paljonkin, omasta kylästäkin. Lauantain tupaistujaiset eivät varmasti olleet lapsille sopivia (vaikka niitä yrittivät kuunnellakin). Mutta hyvä, että puhuivat, koska kunnon miehiä heistä tuli.

Tuskin parempaa terapiaa voi olla kuin se, että käy kokemuksiaan läpi rintamatoveriensa kanssa.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä13828
Liittynyt27.11.2006

Isoisäni kuoli Helsingin pommituksissa. Työtapaturman vuoksi 30-luvulla lievästi invalidisoituneena ei joutunut rintamalle mutta oli hakemassa tavaroita talosta, johon tuli osuma.

Mihinkäs kohtaan rasti laitetaan?

Ihmiset tekevät tulevaisuuden.

Vierailija

Isoisäni kertoi että miksi Suomessa on joukko-osasto nimeltään Kaartin jääkärirykmentti.

Turkki hyökkäsi verisellä tavalla Bulgariaan 1876. Venäjä -ja siihen kuuluva Suomi- ajoi ne pois, koska suojeli kristittyjä raakuuksilta. Omat menetykset oli myös mittavat, siihen sotaan oli kuitenkin mentävä ihmisyyden nimissä.

Jo Pariisin rauhansopimuksessa 1856 Venäjä vaati Ottomaaneja lopettamaan dhimmi-lait, mutta Ranskan vastustuksen takia orjuus sai jatkua.

Suomalaiset pärjäsivät sodassa ja ja huomionosoituksena tsaari antoi yksikölle kunnianimen Vanhan kaartin pataljoona.

Detaljina kerron että Bulgarian puolustusministeri vuonna 1880 oli nimeltään Johann Casimir Ehrnrooth. Ei ihan peribulgarialainen nimi (?).

Tämä sota jakoi Punaisen Ristin kahteen osaan; punainen risti ja punainen puolikuu. Tolstoin kirja Anna Karenina kertoo Turkin sodasta. Näin sanoo wikipedia.

Pariisin sopimus 1856 määräsi myös Ahvenanmaan militarisoinnin. Ainoa pykälä mitä edelleen sopimuksesta noudatetaan.

Vierailija

Ukkini kertoi minulle vankienhakumatkoistaan rintamalinjojen taakse, kun pikkupoikana intin häntä kertomaan "sotajuttuja".

Eräänä kertana nappasivat mukaan venäläisen sotilaan, joka sitten piti jotenkuten saada omalle puolelle omien kuulusteltavaksi. Ongelmaksi muodostui vangin luita kalvava pelko, jonka seurauksena kaveri kohtuu kovalla äänellä kertoi haluttomuuttaan tulla tapetuksi sieppaajiensa toimesta, vaikka häntä useamman kerran kehoitettiin olemaan hiljaa jolloin hänelle ei tehtäisi mitään. Tilanne eskaloitui rintamalinjaa takaapäin lähestyttäessä niin pahaksi, että ainoaksi vaihtoehdoksi ryhmää johtaneelle ukilleni jäi hiljentää venäläisvanki lopullisesti pelastaakseen oman ryhmänsä hengen olemalla joutumatta paljastuneeksi äänekkään vangin johdosta.

Silmistä ja olemuksesta näki, että ukkini yhä edelleen piti kyseistä hetkeä sydämellään. "Yllättäen" pikkupojan kyselyt sotajutuista lopahtivat siihen.

Vuosikymmeniä myöhemmin osa ukkini takalinjan retkistä päätyivät elokuvaksi asti.

Piett
Seuraa 
Viestejä771
Liittynyt12.4.2007

Kumpikaan omistani ei kertonut ainuttakaan tarinaa sotavuosistaan. Äidiltä tosin kuulin, että hänen isänsä tuotiin rintamalta mielisairaalaan.

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Ei ole kuollut vielä mihinkään täyttää 83 seuraavaksi. Minun isoisä oli viimeisessä ikäluokassa mikä oli sodassa.

17 vuotiaana oli. Eli 1944 vuonna. Nykyisen koiviston kohdalla, mikä taitaa kuulua Pietariin nykyään. Niin sielä oli sotimassa ja sitten ne joutu evakoitumaan laivalla suomeen. Kuin venäläiset hyökkäsi. Saksalaisten avustuksella ne evakoitiin. En tiedä taisi päästä Helsinkiin astin laivalla.

Äidin isä oli Talvisodassa ja jatkosodassa. Rintaman takana erikoistehtävissä. Sissijoukoissa vai mitä ne oli.

Tämä on jo kuollut oli niin kova tupakoimaan, niin kuoli varmaan ennenaikaisesti.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Isäni isä kuoli sodassa kun isäni oli vasta pikkulapsi. Jäi sotajutut kuulematta. Äitini isän edesottamuksista en tiedä, liekö ollut liian nuori sotaan.

Vierailija

Jätin äänestämättä, ainakin yksi yhtä sukupolvea ylempää meni talvisodassa. Kirjeet kotiin on säilytetty mutta en ole vielä tutustunut.

Käsittääkseni tämä soti samassa rykmentissä kuin Tuurin Talvisota-romaanin kertoja ja saattaa jopa olla mukana eräänä sivuhenkilönä. Kaatumispaikka ainakin täsmää.

RaahenTiikeri
Seuraa 
Viestejä973
Liittynyt18.2.2009

vuonna 1999 kuollut äitin isäni oli nuorinta ikäluokkaa(jos siis -26 syntyneet oli nuorimmat kutsutut)joka oli mukana.Oli hevosmiehenä ja automiehenä(ei korttia silloin)lapin sodassa.Varsinaisiin taistelutoimiin ei kai osallistunut juurikaan,mutta muutamassa tykistökeskityksessä joutui makaamaan sen verran että painajaisista kärsi pitkään.Lentopommituksia ei kaiketi lapissa edes esiintynyt?Ainoat tarinat joita minun päähäni on tarttunut niistä vähistä kerrotuista,on tupakanpurujen käyttäytyminen tykistökeskityksen jälkeen.Tupakan puru kulemma menee uskomattoman linttaan paineessa,ja sellaisista käärittyyn sätkän täytyy laittaa purua enemmän,että tulee edes jonkun mallinen tupakka.
Toinen tarina on vailinainen,koska en muista tarinan toista päähenkilöä varmaksi,mutta joka tapauksessa nuori sotilas oli sairastunut,valitti ja valitti,kävi monta kertaa lääkärille näyttämässä ja aina vaan epäiltiin lusmuilijaksi,ja isoisäni kuuli tästä sattumalta ja meni tapaamaan tuota makailevaa miestä.Isoisäni sanoi,että se on tulehtunut umpisuoli,ja näin olikin.Myöhemmin leikkauksen jälkeen oli sanottu,että selviäminen oli tunneista kiinni.Tämä umpisuolen tulehdukseen sairastunut nuori mies oli joko vaarini veli,jonka olemisesta vaarini kyseisellä alueella ei tiennyt ennen tavattuaan tuon sairastelevan miehen,tai sitten se oli(tämän version muistan ikäänkuin todenmukaisempana ja kirkkaampana) vaarini siskon tuleva aviomies,jonka vaarini tuli sitten myöhemmin 50-luvulla tavanneeksi siskonsa alettuaan seurustella ko.miehen kanssa.Eli eivät siis tunteneet toisiaan sota-aikana.
Yleisesti ottaen isoisäni ei paljon sodasta puhunut,eikä kärsinyt painajaisia lukuunottamatta.Mutta sota-aikaisen autoilun merkitystä itselleen korosti aina.Ajoi kuulemma valtavat matkat kuorma-autoa kortittomana,ja toimi sitten siviilissäkin kuorma-autoilijana kortin suoritettuaan ja myöhemmin myymälä-auton hoitajana,ja oli loppuun asti suuri autoilun ystävä,ja taisi autokaupan tieteellisen tarkat metkut melkein kilometrilleen,vaihtoi auton aina uuteen oman menetelmänsä perusteella,jolla uskoi vaihtavansa auton optimaalisen oikeana hetkenä mitä tulee ajettuihin kilometreihin.Oli kova laskumies muutenkin,edelleen mummolasta voi löytyä kymmenen vuoden jälkeen(kuoli siis -99)korkeajännityksiä tai vanhoja nykyposteja,joihin on laskettu jotain ulkopuoliselle tuntematonta lyijykynän pätkällä.Teki tyhjästä kohtuullisen omaisuuden 50-luvun asuntokaupoilla(tyhjänpäälle otetuista riskilainoista).Kumpikaan ko.isovanhemista ei ollut vauraasta suvusta.Rakensivat hartiapankilla talon ja kiinnitti siihen aikaan löyhässä olleen lainan muutamiin asuntoihin suurissa kaupungeissa,ja myivät sopivaan aikaan.
Sama isoisä muuten ehdotti omille vanhemmilleni(eli siis tyttärelleen ja isälleni)heidän perhettä aloiteltuaan(synnyin -79) 100 000 markan lainaa pankista taloa vastaan,joka sijoitettaisiin täysmääräisenä Nokian osakkeisiin.En tiedä tiesikö,että kumisaapas-alalle on tulossa murros,mutta täysin totena vanhempani tätä ehdotusta kertoo.Uskoakseni jo tuolla 100 000 sijoituksella olisi melkoisiin omaisuuksiin päässyt esimerkiksi akiavälillä 1979-2000.No,yhtäkaikki,vanhempani eivät mukaan lähteneet,eikä kukaan ole jälkeen päin leikitellyt mahdollisten voittojen suuruudella.

Vierailija

- Isän isä (sisällissota, talvisota ja jatkosota). Aina etulinjassa, menetti kolme sormea kesällä -41. Ei juuri sotajuttuja (eikä muitakaan juttuja). Kertoi kerran ruokapöydässä juttua matojen täyttämistä venäläissotilaista joita oli käännellyt tupakin toivossa (tädit nieleksivät oksennusta tarinan aikana .)Painajaisia vielä vanhoilla päivillä. Toi sisällisodasta kiväärin ja pistimen jotka hautasi ladon alle ja löydettiin vasta 70-luvulla (pistin on tuossa vieressä kirjahyllyssä ja ainakin sitä on johonkin käytetty kun on niin kuhmuilla). Toi jatkosodasta tuliterän Suomi-konepistoolin mutta tuli junassa toisiin ajatuksiin ja nakkasi aseen liikkuvasta junasta johonkin jokeen. Ei ikinä enää koskenut aseisiin.

-Äidin isä (talvisota, jatkosota). Etulinjassa. Ei ikinä puhunut sodasta (eikä juuri muustakaan). Äidin mukaan sille suositeltiin jotain mitalia mutta oli kieltäynyt kun kuulemma ihmisten tappamisesta ei pitäisi/saa jaella mitaleita (tästä häntä suuresti arvostan).

- setä 1. (jatkosota, lapin sota). Haavoittui vatsaan kesällä -44. Ei puhu sodasta. Täydellinen herrasmies.

- setä 2. (jatkosota). Etulinjassa. Jäi ryhmineen kesällä -44 linjojen taakse ja seuranneet tapahtumat on hämärän peitossa/salaisia vaikka hän ja osa ryhmästä palasikin takaisin (äidille huonoja uutisia sillä samaan aikaan sai tietää, että toinen poika oli haavoittunut ja toinen kadonnut ja aviomieskin oli jossain etulinjassa). Ei puhunut sodasta. Joskus mainitsi, että halusi SS-joukkoihin vapaaehtoisena (jotakin serkkuja oli jo liittynyt) mutta isä oli sotia jo nähneenä kieltänyt moiset hölmöilyt.

-setä 3. (jatkosota). Etulinjassa. Kertoi joskus ryssien ruumisarkuista eli T-26 panssareista joita oli tarkoitus tuhota panssarintorjuntakiväärillä. Myöhempiin venäläispanssareihin aseella ei ollut vaikutusta mutta kuulemma niillä ammuttiin alas lentokoneita ja yksittäisiä vihollisia pitkiltä matkoilta. Näki painajaisia vanhemmalla ikää ja muistan hänen kerran huutaneen jotain kaasunaamarista eräänä yönä. Muistan myös hämärästi hänen kertoneen, että ruumiin palaessa (ilmeisesti jossain polttoaineessa tms.) niiden raajat liikkuivat ja nytkähtelivät.

- eno (jatkosota). Etulinjassa. Ei puhunut sodasta mutta kuulemma kertoi sen olevan typerintä ja järjettömintä mitä mitä ihminen voi kuunaan tehdä.

- "amerikan setä", isän serkku. Lensi B-17 ja B-24 pommittajia euroopassa. Tarkemmin sanottuna toimi koneen pommittajana. Muistan hänen kertoneen tarinan jossa pommit olivat kerran jääneet koneen pommikuiluun tai telineisiin kiinni ja hänen piti saksalaisen ilmatorjunnan konetta riepotellessa kontata pommikuilun läpi ns. "cat walkia" pitkin, joka on suurinpiirtein jokin kapea lankku jonka alapuolella avautui saksalaiset maisemat kun pommiluukut olivat jumittuneet auki-asentoon. Kuulemma ainut kerta kun oli pelännyt oikein kunnolla sodassa. Jossain netissä on jopa kuvia hänestä ja koneista millä lensi.

Eli lähiperhe selvisi suurin piirtein hengissä sodista. Mitä nyt pikku naarmuja ja muuta sekä asteittaista kuuroutta. Muita sukulaisia myös kuoli ja invalidisoitui. Päällepäin kenelläkään ei ollut suurempia vaikeuksia sopeutua siviilielämään mutta varmaan siellä alitajunnassa myllersi vuosikymmeniä. Sodan häviämisessä oli se hyvä puoli, että maa jouduttiin nostamaan uudestaan jaloilleen kovalla työllä jolloin ei ollut aikaa murehtia menneitä. Painajaiset tulivat sitten eläkeiässä kun oli aikaa miettiä. Kaikki lukivat paljon sotakirjoja ja ilmeisesti yrittivät sitä kautta purkaa ajatuksia. Kukaan ei juuri käynyt missään veteraanikokoontumisissa koska kuulemma siellä porukka vain rehenteli omilla sotajutuillaan.

Kuulemma kerran isän isä (joka oli suorastaan jäykkyyden ja tuppisuisuuden perikuva) oli kimpaantunut ja käynyt jonkun raiveleihin kiinni paikallisessa ravitsemusliikkessä kun oli kuullut kahden veteraanin keskustelevan siihen tyyliin, etteivät kuulemma kertaakaan olleet ampuneet ketään vaikka olivat etulinjassa olleet. Jostain syystä silloin oli "käämit palaneet faffalta".

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat