Sydämen repolarisaatio muutos

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Voisiko joku asista tietävä valaista mistä on oikein kyse. Lääkärini sanoi että ei ole vaarallinen ja että esiintyy jonkun verran nuorilla ihmisillä. Mutta sitten törmäsin netissä tälläiseen:

"Suomalaisilta merkittävä sydänkuolemiin liittyvä löytö

Suomalaistutkijat ovat havainneet aiemmin tuntemattoman EKG-poikkeaman, joka näyttäisi lisäävän sydänkuolemien vaaraa enemmän kuin tupakointi, kolesteroliongelmat tai kohonnut verenpaine.

Tämä sydänfilmissä ilmenevä ns. varhainen repolarisaatio sydämen alaseinän kytkennöissä havaitaan noin kolmella henkilöllä tuhannesta. Henkilöillä, joilla poikkeavuus todetaan, on kolminkertainen sydänkuoleman vaara ja lähes nelinkertainen äkillisen sydämen pysähdyksen vaara, tulokset paljastavat.

Tässä vaiheessa tutkijat eivät tiedä onko poikkeaman taustalla periytyvä sydämen sähköiseen toimintaan liittyvä muutos, vai liittyykö löydös johonkin piilevään rakenteelliseen sydänvikaan.

Havainnot tekivät Oulun yliopiston sisätautien klinikan kardiologian tutkimusryhmä yhdessä Päijät-Hämeen keskussairaalan ja terveydenhuoltolaitoksen tutkijoiden kanssa. Heidän aineistonsa kattoi yli 10 000 keski-ikäisen suomalaisen terveystiedot ja EKG-tulokset, jotka kerättiin osana ns. autoklinikkatutkimusta vuosina 1966-1972.

Kolmenkymmenen vuoden seurannan aikana vajaat 2 000 henkilöä kuoli sydänkohtaukseen. Äkilliseen sydämen pysähdykseen menehtyi lähes 800 henkilöä.

Tulokset julkaistiin arvostetun New England Journal of Medicine -lehden internetsivuilla."

Ketä nyt pitäisi uskoa???

Kommentit (6)

Vierailija

No onko sulla juuri tuo repolarisaatiomuutos mitä tutkimus käsittelee? Niitäkin on nääs moneen lähtöön...

Jos on, niin siinä tapauksessa on hyvinkin mahdollista että olet riskissä. Tuohan on vielä aika uutta tietoa, ei välttis jokaisen lekurin kopassa vielä.

Vierailija

Lääketieteen ala on niin valtava, ettei kukaan lääkäri pysty seuraamaan täydellisesti edes omaa suppeaa erikoisalaansa!

Uutta tietoa virtaa niin nopealla tahdilla, että ihan hyvin voi olla ettei kyseinen lääkäri ole päivittänyt tietojaan kyseisen sydänjutun osalta.

Ota artikkeli puheeksi lääkärisi kanssa!

Vierailija

Joo nimenomaan tuo varhainen repolarisaatio. Suvussa on paljon sydän ja verisuonitauteja ja korkeaa verenpainetta, itsellänikin siihen lääkitys ja ikää ei ole edes 30. Tässähän rupeaa olemaan pullat aika hyvin uunissa. Pitäisköhän tosta käydä pyörähtämässä lekurissa?

Vierailija
Magneetti
Joo nimenomaan tuo varhainen repolarisaatio. Suvussa on paljon sydän ja verisuonitauteja ja korkeaa verenpainetta, itsellänikin siihen lääkitys ja ikää ei ole edes 30. Tässähän rupeaa olemaan pullat aika hyvin uunissa. Pitäisköhän tosta käydä pyörähtämässä lekurissa?




Jees mutta kuten ed. viestissä totesin niin noita repolarisaatiomuutoksia on useampaa kuin yhtä sorttia, esim urheilijoilla on repolarisaatiomuutos yleinen EKG:n ns. etuseinäkytkennöissä.

Terveysportista

Aikainen repolarisaatio ("early repolarization") on erittäin yleinen. Se tulee parhaiten esiin rintakytkennöissä V2–V4 ST-segmentin yli 2 mm:n nousuna. Tällöin T-aalto on useimmin korkea, mutta sen loppuosa voi olla negatiivinenkin. Muutokset korjaantuvat rasituksessa: ota uusi EKG kyykkyhyppelyn jälkeen.



Tuo pahanlaatuisempi muutos näkyy taas EKG:n alaseinäkytkennöissä (mm. II, III, aVf).

Mutta, voit toki varmistaa asian vielä omalta lekuriltasi jos vaivaa mieltä

Vierailija

Hoitaja kysyi sydänfilmissä että urheilenko paljonkin ja sanoin että mitä nyt autolle kävelen.Lääkäri epäili että johtuisi hoitamattomasta kohonneesta verenpaineesta. Tiettävästi minulla oli useita vuosia todella korkea verenpaine hoitamattomana ( alapaine alimmillaan 105, yleensä 124 paikkeilla ja yläpaine jossain taivaissa). En olisi uskonut kuinka erilainen olo tuli kun sain verenpaine lääkityksen, loppui rinnan vihlomiset ym. puristukset mitä näihin liittyy, mutta tuo poikkeama nyt on ja pysyy...

Uusimmat

Suosituimmat