Mikä on hyvä ammatti missä töitä?

Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

No, mikä on h yvä ammatti jossa on töitä, nykyään kuin ei kaikki koulutukset työllistä.

Ajattelin ruveta siivoojaksi tai lääkäriksi. Meen iltalukioon vähän matematiikkaa ja kieliä opiskeleen niin haen sitten yliopistoon lääkäriksi opiskeleen. Ei kannata koko lukiota suorittaa koska olen 3 vuotta jo ammattiopistoa käynyt ja sillä saa jatko-opiskeluun mahdollisuuden. Iltalukiossa voi korottaa arvosanoja. Ajattelin kansanopistoon mennä myös opiskeleen Espanjaa jos pitää paeta Etelä-Amerikkaan.

Sivut

Kommentit (19)

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä27002
Liittynyt13.5.2005

Mulla on kolme tuttavaa, jotka ovat lähteneet lääkikseen. Yksi toimii lääkärinä Norjassa, toinen opiskelee Turussa ja kolmas siirtyi opinnoistaan päätoimiseksi urheiluvalmentajaksi. Lääkis on hyvä tavoite. Yksi mielenkiintoisimmista kirjoista pitkään aikaan oli juuri lääkiksen kehitysbiologian kurssin kirja.

Toinen hyvä tie "menestykseen" on ohjelmoinnin opettelu. Siitä taidosta sekä maksetaan että palkitaan usein miten työllä, jonka saa aika pitkälle juuri itse räätälöidä tarpeitaan vastaavaksi. Toki dead-linet rajoittavat, mutta nehän vain toimivat positiivisina haasteina. Näin siis ainakin oman kokemukseni perusteella.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Vierailija

Voin suositella virkamieheksi ryhtymistä. Kunnan ja valtion leipä voi olla joskus kapea, mutta turvallinen, vakaa ja pitkä.

Vierailija

Mitenpä oikeustiedettä pääaineenaan opiskelevalla mahdollisuudet ovat työllistyä valmistuttuaan? Mietin, koska nykyisen työsopimuksen jälkeen on haettava kouluun opiskelemaan ja ala on toistaiseksi vielä hakusessa.

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä27002
Liittynyt13.5.2005
Sakarias
Mitenpä oikeustiedettä pääaineenaan opiskelevalla mahdollisuudet ovat työllistyä valmistuttuaan? Mietin, koska nykyisen työsopimuksen jälkeen on haettava kouluun opiskelemaan ja ala on toistaiseksi vielä hakusessa.

Eräs neljäs kaverini valmistui oikiksesta jollain tittelillä ja siirtyi päätoimiseksi valmentajaksi tuon kolmannen lääkiskaverini kanssa. He ovat jo useamman vuoden hankkineet toimeentulonsa juuri pelkällä valmentamisella.

Ehkäpä kannattaisi myös harkita urheiluvalmentajan uraa?

Riittoisampi keskustelukumppani.

Vierailija
tiäremiäs
No, mikä on h yvä ammatti jossa on töitä, nykyään kuin ei kaikki koulutukset työllistä.

Ennen oli akateemikko hyvä, varsinkin tiäremmiähelle, eikä siinä välttämättä sitten enää juuri tarvinnut tehdäkään mitään, mutta nykyään siinä pitäisi tehdä niin perkeleesti fuskua ja humpuukia...

Vierailija
Sakarias
Mitenpä oikeustiedettä pääaineenaan opiskelevalla mahdollisuudet ovat työllistyä valmistuttuaan? Mietin, koska nykyisen työsopimuksen jälkeen on haettava kouluun opiskelemaan ja ala on toistaiseksi vielä hakusessa.

Valtion virastoissa on lakimiehille töitä erilaisissa asiantuntijatehtävissä.

Ertsu
Seuraa 
Viestejä6541
Liittynyt8.11.2007

Tiäremiehelle. Ryhdy kansanedustajaksi. Palkka on muhkea eikä tarvitse tehdä mitään. Nyt vain haet jonkun puolueen jäsenyyttä ja seuraavissa vaaleissa ehdokkaaksi. Kahden kauden jälkeen saat vielä muhkean eläkkeen alle nelikymppisenä.

Vierailija
Ertsu
Tiäremiehelle. Ryhdy kansanedustajaksi. Palkka on muhkea eikä tarvitse tehdä mitään.

Olet väärässä.

Vierailija

anomalia kirjoitti:

Valtion virastoissa on lakimiehille töitä erilaisissa asiantuntijatehtävissä.
Entäpä miten tuo yksityinen sektori esimerkiksi itsenäisenä yrittäjänä?

-:)lauri kirjoitti:

Ehkäpä kannattaisi myös harkita urheiluvalmentajan uraa?
Nääh, en ole tarpeeksi urheilullinen.

Vierailija

Putkimies amiksessa, harrastele pari vuotta oppiaksesi alan niksit ja sitten oma firma pystyyn. Urakoita on enemmän kuin ehdit tarjouksia suoltaan. Ja vaajaan kymmenen vuoden päästä tahitille "eläkeläiseksi"...

Vierailija

Anomalia tuossa mainitsi virkamies uran. Tämä kiinnostaisi minua, mutta mietin että minkälaista tutkintoa tällainen ura edellyttää. Minulla on opiskelupaikka amk tradenomi(liiketalous), niin antaako tämä hakukelpoisuuden kunnallisiin tai valtion virkoihin? Mitäköhän luokkaa nuo palkat mahtavat olla tuollaisissa viroissa tuola koulutuksella?

Vierailija
Weird'Os

Ei kaikkiin valtion virkoihin ole mitään laissa määriteltyjä vaatimuksia. Soveltuva koulutus käy. Kannattaa hakea paikkoja osoitteesta http://www.valtiolle.fi .

Wiisas
Seuraa 
Viestejä3197
Liittynyt22.11.2007
Weird'Os
Anomalia tuossa mainitsi virkamies uran. Tämä kiinnostaisi minua, mutta mietin että minkälaista tutkintoa tällainen ura edellyttää. Minulla on opiskelupaikka amk tradenomi(liiketalous), niin antaako tämä hakukelpoisuuden kunnallisiin tai valtion virkoihin? Mitäköhän luokkaa nuo palkat mahtavat olla tuollaisissa viroissa tuola koulutuksella?

Se etu ainakin on, että nykyisin amk-tutkinnot sisältävät virkamiesruotsin. Jos jotain urakehitystä suunnittelet, on se kai lähinnä saavutettavissa lisäkoulutuksen kautta, amk käy tehtäviin, joissa riittää alempi korkeakoulututkinto. Sitten töissä ollessa luet ylemmän amk-tutkinnon, niin se menee korkeakoulututkinnosta ja voit edetä uralla.

Palkat riippuvat ihan tehtävästä, se, että yksityisellä tienaa enemmän ei enää automaattisesti pidä paikkaansa.

"kyllä kaikki vielä iloksi muuttuu"

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat