Maailma kaipaa rohkeita ihmisia ja rohkeita keinoja

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Maailma kaipaa rohkeita ihmisia ja rohkeita keinoja poistamaan vaaryytta.

Mikaan ei tunnu menevan perille niin on hyva etta joku herattaa nukkuvat ruususen unestaan.

__________________________________

Brittipastori muutti seitsemättä käskyä
23.12.2009 0:01
A A AP–HS

Tim Jones
LONTOO. Brittipastori Tim Jones on aiheuttanut kohun vilkkaimpien joulumarkkinoiden aikaan. Jonesin mukaan Raamatun seitsemäs käsky, "älä varasta", ei olisikaan aivan kiveen hakattu.

Jos on riittävän köyhä ja epätoivoinen varastaakseen, neuvoo pastori suuntaamaan rikosretken suurten kauppaketjujen tavarataloihin, ei pienyrittäjien kulmapuoteihin, ja ottamaan vain sen, minkä välttämättä tarvitsee.

Robin Hood -tulkinnalle ei tiistaina ymmärrystä sadellut Englannin kirkon, kauppiaiden tai poliisin edustajilta.

Näkemyksensä Jones esitti sunnuntain saarnassaan St. Lawrencen kirkossa Yorkissa, 350 kilometrin päässä Lontoosta pohjoiseen.

Englannin kirkon edustaja aikoo kutsua pastorin puhutteluun.

"Myymälävarkauskaan ei ole rikos vailla uhria. Se ei auta ihmisiä. Ja viimeinen asia, mitä epätoivoinen ihminen haluaa, on jäädä kiinni varastelusta. Siksi mielestämme tämä neuvo on hyvin epäviisas", kirkon tiedottaja Eleanor Course sanoi.

Jones sanoi seisovansa sanojensa takana. Hän valitti uutistoimisto AP:lle vain sitä, että lehdistö nosti esiin aivan väärän asian.

"Kun suljemme hädänalaisilta jokaisen yhteiskunnallisesti hyväksyttävän reitin, jää jäljelle vain yhteiskunnallisesti tuomittava", hän sanoi. "Vastustan sitä, että yhteiskunta on sopeutunut pohjimmaisina oleviin ihmisiin ja tullut sokeaksi heidän tarpeilleen", Jones selitti.

Britannian vähittäismyyjien liitto on suuttunut. "Haavoittuvien ihmisten auttaminen on sosiaalijärjestelmän tehtävä, jota me rahoitamme miljardien verorahoilla joka vuosi", liiton tiedottaja Richard Dodd ryöpytti. "Varastamiselle ei ole selityksiä."

Myös Pohjois-Yorkshiren poliisi tuomitsi pastorin puheet. "Ensinnäkin myymälävarkaus on rikos, ja sen oikeuttaminen missään oloissa on erittäin vastuutonta. Rikoksiin ryhtyminen vain takuulla pahentaa asioita", poliisin tiedote korosti.

Aina vedotaan sosiaalijarjestelmaan. Apua ei haluta antaa. Vanha klisee, "ma maksan veroja", kukaan ei nae oikeaa asiaa sanojen takana. Ehkapa lisaantyneet myymalavarkaudet lopulta herattavat.

Gabriel tukee, Tim Jones on rohkea ihminen!

Kommentit (2)

Vierailija
Gabriel

Gabriel tukee, Tim Jones on rohkea ihminen!




Pubikin tukee.

Vanhat näkemykset uudesta suusta - tässä suhtautuminen tabuun nimeltä omaisuus kontra köyhyys - tekevät vain hyvää yhteiskunnalle.

Vierailija
Gabriel
Robin Hood -tulkinnalle ei tiistaina ymmärrystä sadellut Englannin kirkon, kauppiaiden tai poliisin edustajilta.

Kauppiaat ja poliisit ymmärrän kyllä mutta ettei kirkkokaan hyväksy! Tosi ihmeellistä kun se kumminkin hyväksyy homoseksin jonka harjoittajat uudessa testamentissakin rinnastetaan varkaisiin ja murhaajiin.

Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. 1.Kor. 6:9-10

Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia. 1.Tim. 1:9-10

Uusimmat

Suosituimmat