Minä olen maailman napa!

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Etteikö muka saa olla itsekäs?

Parisen päivää puhuneena ja pohtineena aiheessa sosiopaatit ja sosiopatia, jossa itsekeskeisyys ja itsekkyys nousee esiin kuin tehtaanpiipusta tupruava saastesavu sirottuen pienhiukkaspäästöinä viattomien lähesten sieraimista sisäänhengitettäväksi ja äsken poikettuani aiheessa "tyhmyys onnellisuutta" koin tarpeelliseksi perusbalanssin löytymisen nimissä nostaa esiin itsekkyyden tervettä puolta.

Suomalaisessa kulttuurissa eritoten korostuu itsekeskeisyyden ja itsekkyyden.. hm.. suoranainen halveksunta yhä vaikka siitä on jauhettu vuosikymmeniä. Kait, tai tietenkin se muuallakin ongelmallista on, ei tässä nyt mitään maailman kummajaisia kansana olla mutta korostuuhan se meillä. Etenkin syrjäseuduilla ja köyhempien keskuudessa, koluttamattomampien keskuudessa.

Ilmiötä voidaan selittää "darvinismilla". Alkukantaisella primitiivikäyttäytymisellä, laumahierarkialla.. voidaan toki selittää mutta ontuu kyllä ne selittelyt välillä ja pahasti.
Useimmiten kiihkeimmin selittää omassa paradoksaalisuudessaan ne reppanat, jolla on suurimmat ongelmat oman elämänsä hallinnassa, omien tarpeiden tunnistamisessa, omien himojensa ja hedonisminsa hillitsemisessä ja hehän sitten juurikin ajautuvat "epäitsekkyytensä" kautta ongelmista tosiin.. vai pitäisikö minun sanoa me ajaudumme? Siihen joukkoonhan minäkin kuulun. Ei ole mitenkään helppoa olla itsekäs kun potee synnynnäistä neurovammaisuutta ja on varhaislapsuutensa viettänyt perheessä jossa rääkättiin välillä pelkästään siksi että piti ottaa luulot pois! *Auts!* jumalauta!
Viha nousi, se kohisi verenä suonissa. *tutus voimistui välillä vihaksi vailla vertaa.
Lienee ollut aikoinaan hiinäjahiinä ettei minustakin joku kallonkutistaja olis päässyt tekemään tsykoanlyyziä että ihan sosiopaattinen narsitipsykopaattihan se on, lapsena jo tappanut oman isänsä ja jatkanut miesten murhaamista..

Minähän suunnittelin aika paljonkin pikkutyttönä sen hullun äijän likvidointia, sen joka nöyrryytti, pilkkasi, haukkui, satutti. Aina kun se huomasi että olen iloinen ja tykkään jostakin niin se käyttäytyi kuin olis ollu sisarkade velipuoli, tjms. Aikuinen mies? Se kyllä systemaattisesti huolehti sitä ettei minulla olis saanut olla ei niin mitään kivaa. No.. joskus kun se oli nousuhumalassa, se oli höveli ja joskus harvoin muutenkin. Oli sillä hyvät hetkensä mutta ei ole niistä ollut kantamaan häntä itseään sen koommin kuin meitä jälkeläisiäänkään mutta jokin minua on auttanut päätymään yli viiskymppiseksi ja yhä tajuamaan että minäitte olen se joka on tärkeintä minulle.

Aikuistuttuani hokasin sen jo suht varhain että minäitte siinä vaan aikaani haaskaan kun pyörin jonkun itsetuntovammaisen liekanarussa. Saalishan sellainen on joka on puolustuskannalla ja tuhertaa itkuiikkana toisten mollaamisen tahdissa. Niitä kun välillä ilmaantuu peesissä parvena. Yks alottaa, toinen ilmestyy sen seläntaakse, kolmas ja kohta koolla koko kööri joka luulee että sakinhivutuksella olis aina jokin ylin mahti. V*tut!
Kunhan ovat häipyneet ja pääsen tolpilleni, kopistelen tomut yltäni, onnun omaan loukkooni, puhdistan naarmut, .. tietenkin tämän modernin ajan ja aikuisuuden aikana mielenpahat, psyykkeen nirhamat. Jos oon yleensä moisia edes saanut.

Leuhkimiseen ei mulla riitä minäittessä retostelemista. Hauras se on ja ajoittain ahdistaa, masentaa, vituttaa, väsyttää. Niin lopen uupuneeksi tekee pelkästään jo oma pää ja keho.
Teininä tuli joskus uhkuttua ja puhkuttua. Miten lapsellista. Mutta olishan se omituista jos ei lapsi sais olla kuin lapsi ja käyttäytyä taitamattomasti. Yhätikin "meikäläiset" aikuisinakin välillä vaikuttaa lapsilta mutta en tiä sitten onko se vaan harhaa siitä että monet, valtaosa ihmisistä on kuin harmaata massaa, joka kontrolloi toinen toisiaan pitäen yllä valtaväestön jotain yhteisidentiteettiä, jossa on mukana myös sitä ettei edes kyvykkäät sais näkyä joukosta.

On se kait tyypillistä ihan missä vaan?
Etenkin Jenkkilästä on kansanhuviksi, "huviksi" tuotu töllöttimeen outoja ohjelmia joitten pääsisältö on siinä kun rahdataan pramille ihmisiä munaamaan itsensä kun jännittävät tai eivät vaan osaa jotakin ja sitten päätään taakseppäin nojaavat, häijyilmeiset ja rumastipuhuvat ällötykset saa muka haukkua niitä ihmisiä vapaasti. Ihan sairasta.
Erityisesti se teini-idols, jossa houkutellaan keskenkasvuisia, se on hirvee. Halveksittavaa.
Muitakin on.
Sitä uutisvuotoakin välillä katselen ja naurattaakin joskus mutta välillä pistää siinäkin vihaksi että milläköhän lihaksilla nekin äijät ja ämmät siellä muita pilkkaa?
Mitä ne on itte sellaista tehneet että olis varaa sellaiseen?
Onko niillä pohjimmiltaan ittellään hyvä olla kun pitää munata ittensä julkisesti irvailemalla milloin ketäkin?
Ei kai kukaan kuvittele (?) että vastuun ilkeydestään voi sälyttää jollekin yhteisölle, joka taputtaa mukana?
Vaikka se tapahtuis telkkarissa ja olis olevinaan viihdettä?

Minäkö tosikko?

Plakiointi jo sinällään on aika läyhästä.
Suomessa on maksettu semmoset määrät TV-lupamaksuja että niillä pitäis olla varaa keksiä itte jotakin muuta eikä syöttää ihmisille tuutista sellaista paskaa, joka naurattaa vähämielisiä, elämäänsä tyytymättömiä, kateita, katkeria ja ennekaikkea niitä jotka pakoilee ottamasta vastuuta, pakoilee asettumasta itse kohteeksi kaltaisilleen.

Noh.. Samanlainen minä ihmisenä pohjimmiltani oon kuin kuka muu tahansa. En siis missään nimessä puhu itsekkyydestä sairaanmitassa. Paljon muitakin ominaisuuksia ihmisessä täytyy olla kuin itsekeskeisyys ja itsekkyys mutta kai tästä jo ilmi kävi että mistä puhua?
Ei tietenkään minusta Pönnistä (hei vaan taas pöhköimmät).
Itsekkyysestä yleisellä tasolla. Sen merkityksestä. Tärkeydestä, arvokkuudesta. Siitä miten kunkin pitäisi pyrkiä saavuttamaan oikeutensa olla terveesti itsekeskeinen ja itsekäs.

Kommentit (4)

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Ehkä sitä on tai vaikuttaa itserakkaalta jos on ollut ongelmia jo lapsesta asti rakkauden saamisen kanssa. Kun huomaa ettei sitä rakkautta pahemmin ole tarjolla (tämähän ei välttämättä tapahdu tietoisesti, harva lapsi osaa suoraan järkeillä että ympäristössä ei rakasteta ketään eikä häntäkään), pitää kehittää jonkinlainen motiivi elämiselle itsestään käsin kun ei sitä ulkopuoleltakaan ole tulossa. Jotkut keskittyvät antisankaruuteen. Viina vie ja mömmöt maittavat, laitetaan maailma hajalle ympäriltä ja ajetaan se hevonenkin seinää päin, kunhan on tullut todistettua kaikille että minä se tässä elän & elämöin.

Itselleni tulee ihan kumma olo aina silloin tällöin kun havaitsen että on ihmisiä jotka ihan oikeasti osaavat rakastaa omia lapsiaan ja näyttävät sen kanssa. En nyt sentään usko että entisaikoina on suorastaan vihattu lapsiaan (vaikka omassa suvussani tällaista meininkiä onkin ollut kun mennään polvissa taaksepäin), mutta jotenkin vaan tulee sellainen tunne ettei tämä suomalainen luonne ole oikein normaali kun ne kertomukset rakastavasta vanhemmasta tai isovanhemmasta eivät helposti osu kohdalle kun tapaan ihan oikeita eläviä ihmisiä. Vai onko se niin että "surkea surkean löytää" kuten kissa Karvinen sanoo...? Kun pyörii ns. luusereitten piirissä, ei tajua että oikeasti ihmisillä onkin ihan helkkarin mukavaa toistensa kanssa?

Itse olen itselleni maailman napa sen vuoksi etten omaa sellaisia harhakuvitelmia että ketään toista oikeasti voisi piiruakaan kiinnostaa minun olemiseni & tekemiseni. Tai jos jostain kumman syystä satunnaisesti kiinnostaa, niin kyllä se ihastus siitä vihastukseksi muuttuu kun näkee että minussa on muitakin piirteitä kuin se joku juttu mikä viehättää. Yleensä se viehätys kohdistuu verbaaliseen itseilmaisuuni. Imarteleehan se tietenkin, mutta kyllähän tämä maa sellainen runonlaulajien taistelutanner on että turha täällä on mitään suuria luulla itsestään jos nyt vähän osaa kirjoitella ja niitä näitä jutella. Minulle kielen käyttäminen on kuitenkin kova juttu, koska missään muussa en niin koe olevani oma itseni kuin kirjoittaessani.

Sen vuoksi tuntuu masentavalta että kotonakin oli sellainen asenne etten oikeastaan saisi kirjoittaa mitään koska se kirjoittaminen juuri osoittaa että luulen itsestäni jotain erityistä. Eihän itsestään saa mitään luulla. Kaikki me ollaan paskoja kun oikein silmin katsotaan.

Mutta entä jos vaihtaisi ne silmät? Entä jos joku päivä ei kokisikaan että tulee jotain älyllisiä orkkuja tai oman etevyyden huippukokemuksia kaivamalla kaivamasta päästyään että saa kaiken mahdollisen paskan esiin niin itsestään kuin muistakin? Onko se muka jotain erinomaista älykkyyttä että osaa esitellä muiden tai itsensä huonoutta? Onhan nyt jokaiikka kumminkin aina jossain huono, on niitä sokeita pisteitä ja puutteita ja kaikenlaista rujoutta ja muotopuolisuutta. Mitä siitä oikein kirjaa pitämään!

Suomalaiset viehättyvät Conan O'Brienin juttuihin koska mies kuulostaa vaatimattomalta ja solvaa jatkuvasti itseään. Milloin hän on olevinaan homo ja milloin mitäkin, kumminkin sellaista mistä niitä hyväksyviä nyökyttelyjä sitten ropisee varsinkin Suomessa. Kaikki rakastavat vaatimatonta ja itseään vähättelevää ihmistä. (Paitsi sitten tietenkin jos joka päivä tulee joku voi voi kun olen kurja, yääh byhyy itseni murhaan -show niin sitten ei enää rakkautta ropise.)

Miksi on niin helppo mennä yli tai ali? Miksi on vaikeaa löytää sellainen terve itserakkaus ja itsensä hyväksyntä jossa tietää mitä on, hyvässä ja pahassa, eikä paljon hötkyile satunnaisista sönköttäjistä? Totuus kumminkin on että yksin tänne synnytään ja yleensä yksin lähdetäänkin, lopultakaan sitä ei seiso kuin oman itsensä varassa, ja ne henkiset jalat joilla seisoo tulee olla kunnossa. Tottakai siihen tarvitaan kanssakäymistä muiden kanssa että höhlimmät höperrykset pysyvät kurissa. Mutta eihän se nyt aina voi olla pelkkää keppiä (haukkuja), ei toisaalta porkkanaakaan (ylistystä). Henk.koht. olen eräällä tahollani ihmetellyt tajuavatko muutamat ihmiset ollenkaan kestä puhuvat kun ovat esittäneet minusta suopeita näkemyksiä, ja sitten taas toisella taholla (tahtoo sanoa täällä tällä kertaa, tietenkin), on taas toisenlaista problematiikkaa. Yritä tässä sitten ymmärtää että mikä on ihmisten mielipide minusta, kun se on niin jakautunut. Toisaalta: miksi sillä on niin suuri merkitys? Pitäisikö olla vai olla olematta, siis se merkitys?

Itsevarmoja ihmisiä tuskin pahemmin kiinnostaa jokaiikan näkemys itsestään. Oikein itsevarmoja tuskin kiinnostaa päästä joka paikassa esittämään arvioita muistakaan. Heille elämä sujuu muutenkin, ilman jatkuvaa pistetaulukon pitämistä että kuka mitenkin on missäkin onnistunut ja olisiko syytä jaella laiskanläksyjä?

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009
Lasse S. Liittynyt
mieletön monologi. jaksa lukea



Kirjoita siis oma. Maailmannapa-ketjussa jokainen saa olla maailmannapa, vai kuinka?

Ei ole mikään pakko lukea. Ei ole myöskään pakko kertoa että ei jaksa lukea. Se kun ei valitettavasti oikein todista mistään muusta kuin omasta hapannaamaisuudesta.

Vierailija

Lasse menee liittymään ihan mihin lystää. On estolistalla enkä juttujaan lue ja piste.

Mieletöntä ei aloituksestani saa jos ei ole itse mieletön.
Suomalaislla on niin valtavasti ongelmia yhä itsensä kanssa ettei mitään rajaa ja puhumista riittää. Etenkin niillä, joilla enemmän on ongelmia arvostaa itseään ja sitten sitäkautta muita.

Vaikka meillä on lakiin kirjattu aikapäiviä sitten että väkivalta on kriminaalinen tapa viestiä nonverbaalisesti niin sitä näkee ylistettävän välillä ihan maasta taivaaseen. Käsittämätöntä. Ylistäjinä yleensä itsetuhoisuuteen ajautuneet, joita on kesana ensin piesty ja pilkattu, mätkitty ja mollattu, kaikki kiva on kielletty, hyvänäpidosta ei tietoakaan. Iljetykseksi ja irstaudeksi on nimetty normaali nyhjääminen ja sitten toisaalta joillakin pervoilla menee niin överiksi että lääpitään ja ronitaan yhä isompia lapsia joista pitäis älytä ottaa hyppyset irti heti kun ne alkaa kavahtaa kosketusta ja muutenkin.

Överiks tuppaa menemään oli niin tai näin.
En ole edistysuskoinen. Tiedän että kehitys on ylämäkiä, alamäkiä, alhoja, ahdinkoja, välillä Daavideita, Goljatteja, linkoja ja sinkoja. Donquijoten mittelöitä tuulimyllyjä vastaan ja siinä mitellessä ei kaikki muista/osaa/kykene rakastaa ees omaa lastaan.
Minä oon äiti ja sohlannut siinäkin mutta kyllä mä kuitenkin kersaani oon rakastanut. Joinankin aikoina hammasta purren pakottamalla itteni siihen pakottamaan joutunut. Mitä lie synnytyksen jälkeistä masennusta noussut pintaan.. välillä vieläkin.. *hupsista*

Kun ei oo helppoo ittee jota rakastaa vaan kuin hattaraa nuollen sydänrillit pinkkinä päässä pojottaen niin sitä on saanut äitinäkin olla nolona sojottaen muitten arvioitavana ja .. no, hyvä etten ole kaikkiea ollut kuulemassa mitä muut on puhuneet. Ne joilla elämä kantaa paremmin. Hyvä ettei kaikkea ihmiset sano suoraan vaikka olen kuullut joittenkin törmänneen huoraan kun on kohdalle osuneet. Pöh..

Melki aina kun jonkun juorun kautta on moitteet tulleet niin siinä onkin paljastunut joku poliittinen tai uskonnollinen erimielisyys. Mustasukkaisuus tai kateus. Usein luulo siitä että minulla olis jotakin minkä oon saanut ikäänkuin kähvellettyä tai muuten hyötynyt jostakin mistä se pahanpuhuja pelkää osattomaksi jäävänsä tai peräti kärsivänsä.

Kun jonkun naisystävän muijakaveri nälväsee niin se on selvä pyy kuin Mannisen varis. Mustis. Oma ystävä ei nälvi. Se iloitsee mukana tai suree. Arvostaa.. jos osaa arvostaa itteensä.

Uusimmat

Suosituimmat