Kristussyndrooma

Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

On liuta elokuvia joissa tyyppi itse hakemalla hakeutuu mankelista läpi vedettäväksi, tilanteisiin joissa hän saa kärsiä raskaimman kautta ja lopussa koittaa jonkinlainen katharsis. Esimerkkinä tulee äkkiseltään mieleen Brainstorm (se missä on Christopher Walken) ja taannoin pikakelauksella kärsimäni Altered States (Muutostiloja).

Mel Gibsonin The Passion of the Christ on valitettavasti jäänyt välistä. Kaikkea ei jaksa.

Mikä kärsimyksellä voittoon -tyyppisessä sankaritarussa viehättää ihmiskuntaa ajasta aikaan ja ikuisuuksiin asti? Sekö että siihen on niin helppo samaistua, kaikki kärsivät väistämättä edes jonkin verran elämänsä aikana, ja tarinat joissa kärsimys jotenkin palkitaan antavat toivoa. Toisaalta toivo tekee elämästä helvetillisen koska se saa monen jatkamaan vaikka väkisin, ja jatkaessaan elämää eli eläessään he tulevat tehneeksi tekoja jotka aiheuttavat muille aina vain enemmän kärsimystä.

Ehkä asiaa ei edes pysty lähestymään kovin teoreettis-pinnallisella tavalla koska kärsimys on uutettu koko olemukseemme viimeistä solua myöten. Emme edes synny tänne ilman että aiheutuu kärsimystä. Ehkä asia josta ei pääse yli eikä ympäri, jokin mikä on väistämätöntä ja vääjäämätöntä eli kärsimyksen pakkopulla on pakko glorifioida ja kullata mukamas ihanaksi ja hyödylliseksi, ettei mene järki?

Kommentit (12)

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009
Rousseau

Mikä kärsimyksellä voittoon -tyyppisessä sankaritarussa viehättää ihmiskuntaa ajasta aikaan ja ikuisuuksiin asti? Sekö että siihen on niin helppo samaistua, kaikki kärsivät väistämättä edes jonkin verran elämänsä aikana, ja tarinat joissa kärsimys jotenkin palkitaan antavat toivoa.



Ajattelen samoin. Laulu kertoo: meistä jokainen on jollain lailla laulun arvoinen...

Toisaalta meitä kiehtoo menestyminen. Erityisesti tiukoissa paikoissa kysytään sitä, että menestyykö vai ei. Mielestäni sankaruus voi olla oikeaa sankaruutta ja tämä vie meitä eteenpäin yhteisöinä. Ajatelkaa tilannetta, jossa kukaan ei olisi koskaan taistellut hyvän puolesta?

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Vierailija
eskimo
Ajatelkaa tilannetta, jossa kukaan ei olisi koskaan taistellut hyvän puolesta?



Mutta mikä on "hyvää"? Kuka/mikä sen määrittelee?

Vierailija
Dark Shade
eskimo
Ajatelkaa tilannetta, jossa kukaan ei olisi koskaan taistellut hyvän puolesta?

Mutta mikä on "hyvää"? Kuka/mikä sen määrittelee?

Kai nyt jokainen älykäs pystyy määrittämään hyvän

Se on hyvää, että sun annetaan olla rauhassa, jotta voit toteuttaa itseäsi --------- Tee samoin muille

Vierailija
Rousseau
On liuta elokuvia joissa tyyppi itse hakemalla hakeutuu mankelista läpi vedettäväksi, tilanteisiin joissa hän saa kärsiä raskaimman kautta ja lopussa koittaa jonkinlainen katharsis..

Ihmiset eivät ymmärtäneet Jeesusta. Ei Jeesus halunnut kärsiä (ota pois minulta tämä malja...); hän halusi vain ystävyyttä ihmisten kanssa.

Äsken tuli TV-ykköseltä aivan käsittämätön dokumentti; Orpo Luna valas, joka haki ystävyyttä, mutta sai vain kärsimystä.

http://www.youtube.com/watch?v=0ruu-UN4 ... re=related

Juuri tuollainen Jeesuskin oli. Hän ei halunnut mitään pahaa itselleen eikä kellekään muulle, mutta siellä oli paljon sellaisia tyyppejä, jotka halusivat ajaa hänet pois...

Katselkaa tuo hieno dokumentti Luna-valaasta. Ihmiset luulivat, ettei heidän pidä olla ystäviä sellaisen kanssa, joka tulee täysin vapaaehtoisesti ystäväksi.

Tuo sopi niin täydellisesti omiin ajatuksiini, ettei ihmisen tule lainkaan pitää mitään eläintä kiinni itsessään, vaan ihmisen tulee käyttäyttä niin, ettei yksikään eläin koe ihmistä uhkana

http://www.google.fi/search?hl=fi&q=wha ... =&aq=f&oq=

Mikään ei voi voittaa ystävyyttä; ystävyys on suurempaa kuin mikään rakkaus. Kuunnelkaa sen dokumentin tarinoita, joita ihmiset kertovat; he sanovat, ettei mikään maailmassa ole niin hienoa kuin saada olla jonkun toisen luontokappaleen ystävä.

Ainoa asia, jolla ihminen voi kokea ystävyyden, on hyväksyä toinen olento. Mikään ei ole maailmassa niin helppoa kuin hyväksyntä. Mikään ei ole niin salattua kuin ystävyys; tiede eikä uskonto ei voi milloinkaan selittää ystävyyttä.
Ystävyyden voi kokea vain ystävänä. Sitä ei löydy koeputkesta eikä se ilmenny kirjojen "totuuksia" hokemalla.

Kaikkeus on tehty ystävyyttä varten

"This is wrong. If the orca wants to make friends with people LET IT!"

"Thanks for all the Luna footage, Orcagirl! I live in Texas and sadly, I hadn't heard Luna's story until after his death. I wish I could have seen him (or any wild orca for that matter) in real life! He was a beautiful boy and touched many lives I'm sure"

Vierailija
Dark Shade
eskimo
Ajatelkaa tilannetta, jossa kukaan ei olisi koskaan taistellut hyvän puolesta?



Mutta mikä on "hyvää"? Kuka/mikä sen määrittelee?



Voittaja.

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Näin loppuosan Luna-valaan tarinasta. Tippahan siinä meinasi linssiin tulla. Että mikä ihme siinä on että nämä kaikki eläintarinat aina päättyvät surullisesti. - Mutta kuolemahan korjaa kuitenkin aina väistämättä kaikki, ennemmin tai myöhemmin.

Jos varmuudella tietäisi mitä on kuoleman jälkeen, ei ehkä kaikessa elämässä ja olemisessa olisi aina sellainen surureunus ja melankolinen vire mukana (ainakin itselläni). Ehkä kärsimyskin olisi vain ohimenevä ryppy ja hikka.

Vierailija

Mitä hyötyä evoluution kannalta on siinä, että ihmiselle tulee tippa linssiin? Sehän vain huonontaa näköä hetkellisesti.

Tai mitä hyötyä tunteista. Olisi hauskempaa jos kaikki olisimme Robocop-koneita, jotka tekee toisistaan selvää sarjatuliaseilla ja siirtyy sitten odottamaan seuraavaa tehtävää.

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009

Vaikuttais siltä, että kristussyndrooman takana on annos lahjomattomuutta. Tällaisia ihmisiä ei voi kuin ihailla. Joskus lahjomattomuus voi ilmetä typeryytenä, mutta silloin kun ei, niin kyse lienee aika harvinaisesta ilmiöstä. Onko näin?

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Jaa-a. Itseäni ärsyttää tietynlaisessa Kristus-syndroomassa se että ihminen menettää oman tahtonsa, oman persoonallisuutensa - hänestä tulee jonkinlainen "elävä myytti", hän elää kuin kollektiivisen tietoisuuden purkautumisväylänä. Kertakaikkiaan yhteisöä, ei itseään varten.

Itselleni on hyvin tärkeää että on kokemus omasta minuudesta, siitä että on oma itsensä eikä joku marionetti mitä "suuremmat voimat" riepottavat. Toisaalta egona oleminen on pirun rasittavaa kuitenkin ja välillä siitä ottaisi mielellään lomaa. Mutta sellaista lomaa mikä on iloa ja nautintoa, ei jotain kärsimystrippiä...

Vaikka onhan sitä tietysti kaikenlaisia don Quijote -juttuja tullut läpikäytyä pienessä mittakaavassa. Olisi varmaan aika raskasta olla vaikkapa valaanpyynnin vastustaja, oikein sellainen asiassa oikeasti panoksensa antava. En muista nimeä mutta yksi tyyppi on tällainen että menee vaikka paatilla puhki pähki päin pyyntialuksia. Varmasti jatkuva tappouhka päällä. Hienoa työtähän hän tekee, tai ainakin siis itse hyväksyn myös tuollaiset "kansalaistottelemattomuus"-tyyppiset touhut kun mikään muu ei enää tehoa ahneutta vastaan. Mutta aina kiinnostaa että mikä ihmisen psyykessä on se ratkaiseva tekijä että on tarvis heittäytyä vaikka koko maailmaa vastaan, kärsimään jonkin oikean asian, totuuden tms. puolesta.

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009

^

Minusta ajattavia asioita tai periaatteita ei tarvitse nähdä vain niin, että on yhteisön asialla. Eikö monesti ole juuri niin, että radikalisti tai asioiden muuttaja kokee asiat omakohtaisina.

On luonnollista, että osa ihmisistä asettuu uusien tavoitteiden taakse, mutta tämä ei ole mitenkään muuttajan toiminnan kannalta välttämätöntä.

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Rousseau
Seuraa 
Viestejä16844
Liittynyt13.11.2009

Niinno, se voikin olla niin että päätyy "yhteisön asiaksi" sitten jälkikäteen. Esim. jos joku Jeesus on ollut olemassa, hän on voinut hyvinkin ajaa ihan ikiomaa agendaansa ja vasta pikkuhiljaa porukat ovat miettineet että tässähän meillä on "meidän" oma tyyppi.

eskimo
Seuraa 
Viestejä1521
Liittynyt12.5.2009

Noin luulen.

Sanonta kuuluu, ettei kukaan ole "messias" omalla maalla. Toisaalta oma aika ei tunnusta sankareitaan. Sankareille annetaan tunnustus vasta heidän kuoltuaan. Näin kai yleensä. Menettelyyn on omat syynsä.

(Itse Jeesus oli kyllä oman ryhmänsä suosiossa jollain tapaa)

Juha Myllärinen, Lappeenranta

Uusimmat

Suosituimmat