Suuri saunakeskustelu - äänestys !

Seuraa 
Viestejä8848
Liittynyt26.3.2009

Sauna - tuo suomalaisen toinen koti, mutta mikä on oikea sauna ja oikea saunominen, kas siinä kysymys? Aloitetaan löylykilpailuista (modet: tämä on tiedettä, kuten myöhemmin selviää, at least hope so ):

Idioottimaistahan kilpailu siitä, kuka eniten polttaa itseään on, mutta miehet ovat sitä Suomessa kautta aikain harrastaneet. Muistan ikimuistettavan kisan ruotsinlaivalla pari vuosikymmentä sitten:

Meitä oli kolme miestä lauteilla, pari hyväkroppaista eli me kaksi laitimmaista ja läski välissä. Toinen laitimmaisista heitteli vettä kiukaalle ja minä usutin, "On vähän koleeta, heitätkö lisää !". Äijä hiiltyi ja paiski vettä tosissaan, kun kisa oli kestänyt kymmenisen minuuttia, tämä loisti jo punaisena kuin joulupossu, mutta sisu ei antanut periksi. Minulla oli salainen ase, olin ollut vartin jääkylmässä altaassa ja olisin kestänyt vaikka avotulella. Juuri kun alkoi näyttää siltä, että tämä kaveri häviää kisan, tuli yllätysratkaisu; välissämme hiljaa ollut läski pyörtyi ja kaatui alas lauteilta.

Säikähtäneenä lopetimme kisan, muiden saunojien avustuksella läski asetettiin pesuhuoneen lattialle makaamaan ja saunottaja lähti etsimään lääkäriä. P...le, kuoliko se? Syytetäänkö meitä? No,pian läski kuitenkin helpotukseksemme toipui ja lähti nolona altaalle.

Ikimuistoinen kisa !

Sivut

Kommentit (47)

Vierailija

Avantouintiin yhdistettynä sopivimmaksi lämpötilaksi olen huomannut 110 astetta. Äänestin 100 astetta. Se on eräänlainen keskiarvo omista saunomisistani, joihin lähes aina liittyy uiminen - oli kesä tai talvi. Silloin harvoin kun uintimahdollisuutta ei ole 70 astetta on ihan sopiva lämpötila.

Vierailija

Riippuu saunasta. Pienessä kerrostalon sähkösaunassa 70 on maksimi. Kunnollisessa puusaunassa 80-90 astetta on sopiva jos lauteet on rakennettu oikein ja pää ei ole liian lähellä kattoa.

Vierailija

Mitä parempi sauna, sitä korkeamman lämpötilan sietää. Ja sitten riippuu saunomisajasta. Joskus saunottu neljäkin tuntia, silloin 60-asteinen jälkilämpö voi olla suloinen kuin mikä.

Äänestin 80, olisin äänestänyt 70 jos olisi ollut tarjolla.

Miesten kulttuuriin liittyvät lämpökilpailut ovat ehkä armeijan perua. Kovalla lämmöllä saatiin nopea kierto, kun piti saada aikatehokkaasti puhtaaksi iso miesjoukko. Ja tuleehan siitä hyvät endorfiinikännit. Saunakohtainen ja mielentilakohtainen kysymys.

Saw
Seuraa 
Viestejä6251
Liittynyt20.6.2009

Sellainen 70 astetta on ihan hyvä lämpö.

Mulla nousee syke turhan korkeeksi sitä kuumemmassa. Harjoituksen puutetta ja rapakuntoisuutta vissiin. Nesteytyksessä ei pitäisi olla ongelmia.

Young man, there's a place you can go.
I said, young man, when you're short on your dough.
You can stay there, and I'm sure you will find
Many ways to have a good time.

It's fun to stay at the Y.M.C.A.
It's fun to stay at the Y.M.C.A.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26835
Liittynyt16.3.2005

Saunan sopiva lämpötila riippuu kosteudesta. Itse pidän kyllä laajasta skaalasta. Itse lämmitän yleensä noin 80 asteiseksi ja heitän löylyä kohtuudella, mutta pidän myös 60 asteisesta hyvin kosteasta ja 100 asteisesta kuivahkosta löylystä. Äärimmäinen kuivuus on kyllä epämiellyttävää.

Jos nyt kisaamaan pitäisi ruveta, niin markka kelloon ja kunnolla löylyä, niin kipu ratkaisee kisan ennen kuin se menee terveyttä vaarantavaksi maratoniksi.

Vierailija

Riippuu todella paljon saunasta. Ensinnäkin, puusauna on aina puusauna, siitä ei pääse mihinkään. Sähkösaunojakin on niin erilaisia. Osa parempia, osa huonompia. Parhaissa sähkösaunoissa on 100 astettakin ollut hyvä lämpötila. Normaalisti 70-80 astetta on itselle yleispätevä ohje. Ja avanto, jos pääsee, kruunaa kaiken. Liian kuuma ja kuiva löyly ei ole hyvä. Liian kosteakaan ei ole paras mahdollinen.

Paul M
Seuraa 
Viestejä8560
Liittynyt16.3.2005

80 on hyvä jos on kunnollinen kiuas. Siitä saa juuri sopivasti löylyjä heittelemällä myös kireän kuumuuden aikaan. Jos ei kaipaa kireää niin ripottelee vain nimeksi vettä kiukaalle eli sen verran ettei tunnu kuivalta kiduksissa.

En arvosta saunomisen pilaamista liian kuumalla. Nautiskelun puolella siis mennään.

Kärsimystä oli heti-valmiin kanssa muinoin. Ennen kuin sain puukiukaan toimimaan, oli minulla sähkökiukaan paikalla heti-valmis. Ristin sen ei-koskaan-valmis-kiukaaksi. Kylmään saunaan sai aina mennä. Kummallinen höyrysauna sillä tuli ja sääliksi kävi puuosia. Kylmä hiki tosin valui kylmille lauteille. En tiedä oliko hikeä vai iholle tiivistyvää kosteutta.

Kyseessä oli kokeilu ja ostin ei-koskaan-valmis-kiukaan käytettynä. Möin pienellä voitolla seuraavalle kokeilijalle ja asensin Harvian Northern Lights-disainia. 9 kW tiukkaa tavallista sähkötehoa siinä. Tosin en ole sitä käyttänyt 9 vuoden aikana kuin muutaman kerran vuodessa. Puukiuas on niin eri luokkaa saunomisessa. Ilma vaihtuu ja energianlähteenä voi käyttää vaikka koirankusetusreissuilla kerättyjä keppejä.

Hiirimeluexpertti. Majoneesitehtailija. Luonnontieteet: Maailman suurin uskonto. Avatar on halkaistu tykin kuula

Vierailija

Kunnon puusauna järven rannalla, josta pääsee kätevästi pulahtamaan veteen! Sähkösaunat loukkaavat oikean saunan nimeä. Ilmastointi on oleellinen osa. Ilman tulee kiertää ettei tule hapenpuutetta.

Itse en ole puoleen vuoteen päässyt kunnolla saunomaan. Viimeksi oli kesämökillä. Siellä on todella tehokas kiuas. Saunan pinta-ala on vain 8kuutiota ja kiuas riittäisi 8-20 kuutioon. Täyttää juuri sen minimi vaatimuksen. Kait olen jonkin sortin masokisti, mutta suosikkini on mennä about 100 cel saunaan heittää löylyä kuin mielipuoli ja sitten jäätävään suihkuun. Ahh niin raikasta!

Vierailija
Paul M
...Puukiuas on niin eri luokkaa saunomisessa. Ilma vaihtuu ja energianlähteenä voi käyttää vaikka koirankusetusreissuilla kerättyjä keppejä.



En tiedä onko totta vai tarua, mutta muistan kuin sitä olisi jossain tutkittu, että saunassa puukiukaalla olisi joku erityinen vaikutus ilmaan. Täten löylyt olisivat rentouttavammat. Muistaako kukaan?

Hannu Tanskanen
Seuraa 
Viestejä8848
Liittynyt26.3.2009

Asetetaanpa kysymys toisin, mikä on kuumin sauna, jossa olette olleet?

Kaksi ennätystä omasta kokemuksesta:

1. Helsingin Kalastajatorppa-hotellin VIP-sauna, + 140 C mittarin mukaan. Meitä oli Kaukomarkkinoiden johtokuntaa ja kalifornialainen vieras. Laude, jolla jalat olivat, oli niin kuuma, ettei sillä pystynyt pitämään jalkojaan. Jenkki tuli irvistellen pariksi minuutiksi mukaan ja sanoi: "Kaliforniassa ei kukaan usko, kun kerron !".

2. Novosibirskin yliopiston sauna elokuussa 1990, ehdottomasti kuumin sauna elämässäni. Kaksi seitsemän hengen seurueestamme uskaltautui ryssien mukaan (lähinnä yliopiston proffia), allekirjoittanut ja Matti-arkkitehti. Ihmettelimme, kun venäläiset vetivät puupohjaiset sandaalit
jalkaan. Emme ihmetelleet enää, kun menimme löylyyn. Valtava puukiuas oli lämmittänyt saunan niin kuumaksi, että
lattian puisella ritilällä ei pystynyt kävelemään paljain jaloin.
Siperialaisia nauratti, kun me kaksi suomalaista saunamiestä pian pakenimme uima-altaalle. Lämpötilasta en tiedä, mutta
tuntui parilta sadalta !

Seppo_Pietikainen
Seuraa 
Viestejä7615
Liittynyt18.10.2007

Jos saunassa ei silmät kuivu päähän se on hikinen läävä, eikä mikään sauna!

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

Vierailija

Väittäisin, että kysymys on väärin asetettu!

Ensinnäkin se, mikä on "oikea" lämpötila, riippuu löylyhuoneen suhteellisesta kosteudesta; jos löylyhuone on hyvin kuiva, +90C ei tunnu juuri miltään, mutta jos löylyhuone on erittäin kostea, +70C miltei jopa polttaa ihoa.

Eli yleisellä tasolla ei voida kysyä näin, koska tilanne on aina saunakohtainen asia.

-:)lauri
Seuraa 
Viestejä26990
Liittynyt13.5.2005

60 astetta on ollut tässä viimeisimien vuosien aikana aika optimaalinen lämpötila. Siinä saa kiskottua riittävän teräviä löylyjä ja viihtyy lauteillakin pitempään kun ei ole mitenkään infernaaliset lämpötilat. Joskus vuosia sitten lämmitimme landella saunan 120 asteeseen. Kiukaasta lähtevä metallihormi oli 1,5 metrin matkallaan kokonaan hehkuvan punainen. Se oli aavistuksen turhan rohkea lämpötila minun makuuni, mutta tulipahan testattua.

Riittoisampi keskustelukumppani.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat