Vihreät ehdottavat 48%:n tasaveroa

Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005

Uutinen Kauppalehdessä:
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uu ... 0/01/29717

Vihreä liitto on kaavailemassa uusiksi Suomen verotusta taantuman aiheuttamien budjettiongelmien vuoksi. Vihreän puolueen asialistalta on nyt paljastunut täyteministeri Sinnemäen suulla ensimmäinen ja tärkein uudistus. Sinnemäki haluaa asettaa suomalaisille yrittäjille 48%:n tasaverokannan. Tämä toisi laskelmiensa mukaan verotuloja lisää 350 miljoonaa euroa - sillä oletuksella, että yksikään yrittäjä ja omistaja ei huomaisi moista muutosta ja lakkaisi nostamasta yrityksien voittovaroista verotonta 9%:n siivua, tai siirtäisi yrityksen kirjanpitoa ja liiketoimintaa maihin, joissa kapitalismiin kohdistuva vaino ei ole näin tavatonta.

Kysyttäessä ehdotuksen vaikutusta yrittämiseen kannustamiseen, Sinnemäen harkittyihin perusteluihin lukeutuu mm seuraava varsin erinomainen totamus: "Yrittäjälle jää mahdollisuus vähentää tappioita." Onpa oivasti ajateltu. Tässä mitä ilmeisemmin haetaan sellaista vaikutusta, että tappion tekeminen muuttuu vähemmän vastenmieliseksi, jolloin esim. ikäviltä yt-neuvotteluilta lomautuksineen ja irtosanomisineen vältytään jos yrityksen tulovirta jostain syystä romahtaa. Kustannuksia ei enää siis tarvitse leikata, koska "tappiothan voi vähentää". Näinpä yritys voi pyöriä vielä täydellä teholla ehkä jopa vuosia, ennenkuin sen varallisuus on kokonaan poltettu, johto pakkaa kassan laukkuun ja poistuu maasta, ja velkojat hakevat yrityksen konkurssiin. Kirpaisevien joidenkin henkilöiden irtisanomisten sijaan koko lössi saa nauttia ansiattuja etuja ja indeksipalkankorotuksia vielä ainakin - seuraavien vaalien yli.

Toinen Sinnemäen keskeinen argumentti kuului: "Yrittäjät varmasti ajattelevat, että yrittäjällä on huomattavasti paremmat tulot kuin mitä palkansaajana on mahdollista". Tämä on tietysti hyvinkin pätevä päätelmä, sillä tokihan sillä nyt on väliä, mitä valtioneuvoston palkollinen Sinnemäki ajattelee, että yrittäjä ehkä voisi ajatella omasta tilanteestana ja ansiomahdollisuuksistaan. onhan se väärin,e ttä Sinnemäki voi nykysiessä maailmantilassa ajatella, että ehkä joku voi ajatella että yrittäjyys saattaisi olal jopa ihan hauska ja kannattava juttu. Parempi siis varmistaa, että ei jää muuta vaihtoehtoa kuin vähennellä tappioita, jolloin ei synny liikaa houkutusta epäilyttävään yritystoiminnan harkitsemiseenkaan. Pahimmat lurjukset kun vetävät itsensä lisäksi firmaan mukaan vielä viattomia ulkopuolisiakin palkkatyöntekijöinä.

Kuvitellaanpa että 5 kaverusta perustaa yrityksen jonka tarkoituksena on työllistää heidät itsensä ja ehkä työntekijöitäkin. Kukin satsaa firmaan 20 000 euroa säätöjään, siis omaa kertynyttä varallisuuttaan. Nyt firman tasearvo on siis 100 000 eur. Jos yritys tekee tilikaudella voittoa vaikkapa 50 000 euroa kaikkien kulujen jälkeen, sen pitää maksaa tietysti voitostaan veroa 26% eli 13 000 euroa. Tämän jälkeen halutessaan yritys voi maksaa omistajille osinkoa ylimääräisistä voittovaroista, joita siis on jäljellä 37 000 euroa. Vaihtoehtona on myös jättää raha yritykseen kasvattamaan sen omaisuusarvoa ja esim. mahdollistamaan investoinnit ja varautumisen huonoihin aikoihin. Viime laman aikana esim. firmojen taseet olivat tyhjiä koska yleensä ylimääräinen raha pyrittiin omistajien toimesta kuppaamaan ulos mahdollisimman nopeasti. Asian korjaamiseksi laadittiin laki joka mahdollistaa osakkaiden nostaa 9% jakokelpoisista varoista verottomana. Siis ilman että sitä enää uudestaan verotetaan, kun raha siirtyy yrityksen tililtä osakkaan tilille. Tuon ylittävä osuushan verotetaan erinäisten kaavojen mukaan pääoma- ja palkkatulona kuten aiemminkin. Tämä onkin toiminut erinomaisetsi; muutoksen myötä taseet ovat kasvaneet ja yritysten elinkelpoisuus ja investointikyky parantuneet huimasti. Veroton osinko kannustaa kasvattamaan yritystä suureksi ja vakavaraiseksi eikä kuppaamaan kaikkea tienattua irtorahaa heti tilaisuuden tullen pois. Takaisin esimerkkiimme; tässä tapauksessa 9% 100 000 eurosta on siis 9000 euroa, eli se on maksimimäärä "verovapaina" jaettavista osingoista. Tämä jakautuu viidelle osakkaalle tasan, eli kullekin jää jaettavaksi 1800 euroa verovapaata osinkoa. Tämä siis vuoden työstä henkilöille jotka ovat sijoittaneet omaa rahaansa 20 000 euroa per lärvi. Yhteensä 9000 euroa yrityksen voitosta, josta on jo maksettu 13 000 euroa veroa. Onhan se nyt selvää, että moinen epäkohta pitää saada kuriin. Toisin sanoen, muutetaan verotus sellaiseksi että se rankaisee a)omistamisesta eli yritystoiminnan rahoittamisesta, b)yrittäjyydestä eli siitä että omalla työllään voisi tianata, c)yrityksen kannattavana, vakavaraisena ja elinkelpoisena pitämisestä, jos nyt joku kutienkin tyhmyyksissään firman perustaa.

Niin, se veroprosentti. Yrityksen tekemästä voitosta verotetaan ensin 26%. Jäljellejäävästä osasta - mikäli siitä maksetaan osinkoja, verotettaisiin osakkaalta edelleen Sinnemäen ehdotuksessa 30%. Kokonaisveroprosentti siis 48,2%.

Kyllä kaikki työ ja omistus pitää saada valtiolle; yksityinen sektori työnantajina ja omistajina on tapettava Suomesta. Neuvostoliiton epäonnistuminen ei johtunut kommunismista vaan venäläisten tyhmyydestä - näin mahtaa Vihreiden puoluejohto asiaa kulissien takana järkeillä. Yrittäjiä kuristava korkea tasavero hoitaa tämän. Ainakin enimmäkseen. Yltiörikkaimpia se ei ehkä hetkauta, tai heitä jotka voivat siirtää firman ulkomaille.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Sivut

Kommentit (243)

Vierailija

Joo haistakaa víttu. Viroon vaan; ETA-alueelle saa myydä roinaa vapaasti ja näyttää lahden yli persettä Suomen pellepoliitikoille.

Olbe
Seuraa 
Viestejä1447
Liittynyt16.3.2005
Kosh
Niin, se veroprosentti. Yrityksen tekemästä voitosta verotetaan ensin 26%. Jäljellejäävästä osasta - mikäli siitä maksetaan osinkoja, verotettaisiin osakkaalta edelleen Sinnemäen ehdotuksessa 30%. Kokonaisveroprosentti siis noin 47%.



Hyvä kirjoitus. Ja täysin järjetön ehdotus vihreiltä, kuten moneen otteeseen osoititkin.

Pieni korjaus tuohon laskemaasi veroprosenttiin: mikäli tunneajattelija Sinnemäen ehdotus toteutuisi, olisi kokonaisveroprosentti:
100%-(100%-26%)*(100%-30%)=48,2%.

Kiinnostaako sijoittaa Suomeen, tai perustaa yritys?

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
Olbe

Pieni korjaus tuohon laskemaasi veroprosenttiin: mikäli tunneajattelija Sinnemäen ehdotus toteutuisi, olisi kokonaisveroprosentti:
100%-(100%-26%)*(100%-30%)=48,2%.



Totta, kiitos korjauksesta.

Olbe

Kiinnostaako sijoittaa Suomeen, tai perustaa yritys?



No onneksi muissa hallituspuolueissa osattaneen laskea ja ajatellakin. ieköhän tämä tiedetä vihreissäkin. Niinpä luulen että koko ehdotuksen idea oli vain halpaa populismia; siis antikapitalistien ja muiden tyhmien luuserien suosion haaliminen.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Aweb
Seuraa 
Viestejä41238
Liittynyt16.3.2005

Etkös sinä Kosh joskus ole puhunut jonkinlaisen tasaveromallin puolesta, vai muistanko päin honkia?

Teuvo: "Aweb on tosi tyhmä eikä Hänen tyhmempää ole kuin Phony, asdf, Mummo"

Vierailija
Kosh
siis antikapitalistien ja muiden tyhmien luuserien suosion haaliminen.



Antikapitalistit ovat siis aina luusereita? Ikävän asenteellinen heitto joka silmissäni syö koko kommenttisi uskottavuuden.

Periaatteessa hyvä ,että joku uskaltaa olla rohkea ja pyöhentää vallitsevan ideologian uskonkappaleita.Samalla ravistellaan jäykkiä rakenteita ja kyseenalaistetaan saavutettuja etuja.On vaadittava myös yrittäjiltä saavutettujen etujensa kyseenalaistamista koska he vaativat sitä muilta.

kairamo
Seuraa 
Viestejä1517
Liittynyt13.12.2006
Kysyttäessä, miten osinkojen verotus kannustaa ihmisiä ryhtymään yrittäjiksi, Sinnemäki piti pienen tuumaustauon.

- Yrittäjälle jää mahdollisuus vähentää tappioita. Yrittäjät varmasti ajattelevat, että yrittäjällä on huomattavasti paremmat tulot kuin mitä palkansaajana on mahdollista.




Annin mielestä pitää palkita yrityksiä tappion tekemisestä.

Tehkää tappiota, se kannattaa, huudahtaa Anni.

An nescis, mi fili, quantilla prudentia mundus regatur.
(Axel Oxenstierna)

Vierailija
Olbe

Kiinnostaako sijoittaa Suomeen, tai perustaa yritys?



Veroprosentilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa kannattaako sijoittaa tai perustaa yritystä Suomessa. Kyse on siitä tuleeko yrityksestä/sijoituksesta voittoa. Vituttaa tuommonen rikkaiden vinkuminen veroista vaikka osinkojen kautta vedetään liiviin satojatuhansia jopa miljoonia vuodessa. Siitä vaan vittu perustamaan firmoja/tehtaita Monacoon ja ei tartte veroja maksella. Ei sillä ei mahda sekään kannattaa.

Vierailija
El Loco
Kosh
siis antikapitalistien ja muiden tyhmien luuserien suosion haaliminen.



Antikapitalistit ovat siis aina luusereita? Ikävän asenteellinen heitto joka silmissäni syö koko kommenttisi uskottavuuden.

Periaatteessa hyvä ,että joku uskaltaa olla rohkea ja pyöhentää vallitsevan ideologian uskonkappaleita.Samalla ravistellaan jäykkiä rakenteita ja kyseenalaistetaan saavutettuja etuja.On vaadittava myös yrittäjiltä saavutettujen etujensa kyseenalaistamista koska he vaativat sitä muilta.




Siis ikäänkuin tökitään sokeita tikulla silmiin että ne näkisivät?

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
Aweb
Etkös sinä Kosh joskus ole puhunut jonkinlaisen tasaveromallin puolesta, vai muistanko päin honkia?



Et muista. Oikeudenmukainen, eli kaikille sama tasavero olisi mielestäni ihan hyvä ja kokeilemisen arvoinen systeemi. Nythän ei ollut kyse siitä, vaan yksityisen yrityksiin sijoittamisen rankaisemisesta korkealla tasaverolla. Seurannaisvaikutuksina mm. yksityisyrittäjyyden alasajo.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Vierailija
trollix
Olbe

Kiinnostaako sijoittaa Suomeen, tai perustaa yritys?



Veroprosentilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa kannattaako sijoittaa tai perustaa yritystä Suomessa. Kyse on siitä tuleeko yrityksestä/sijoituksesta voittoa. Vituttaa tuommonen rikkaiden vinkuminen veroista vaikka osinkojen kautta vedetään liiviin satojatuhansia jopa miljoonia vuodessa. Siitä vaan ***** perustamaan firmoja/tehtaita Monacoon ja ei tartte veroja maksella. Ei sillä ei mahda sekään kannattaa.



Kannattamisessa on kyse myös siitä että tuottaako firma voittoa riittävän nopeasti.

Kynnys sijoitukseen nousee aika korkeaksi jos rahaa pitää laittaa kiinni miljoonia että voittoa tulee sellaisia määriä että sillä elättää itsensä. Vähän kuin yrittäisi selvitä elämässä pankkitilin koroilla - onnistuu vain niiltä joilla on jo valmiiksi tolkuttomat määrät rahaa.

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
El Loco
Kosh
siis antikapitalistien ja muiden tyhmien luuserien suosion haaliminen.



Antikapitalistit ovat siis aina luusereita?



Tyhmiä luusereita. Ei pidä sotkea tavallisiin, fiksuihin luusereihin joita on paljon enemmän.

El Loco

Ikävän asenteellinen heitto joka silmissäni syö koko kommenttisi uskottavuuden.



Se olikin ns. syötti. Henkilöt, joiden kyky keskittyä asiaan hämärtyy moisesta, eivät ole keskustelun kannalta oleellisia. Tämä on siis eräänlainen seula joka jakaa keskustelijat jyviin ja akanoihin.

Jos ministeritason henkilö on pätevä lausumaan julkisuudessa moisia asenteellisia idioottimaisuuksia, niin eiköhän se tällä palstalla sallita kerran minullekin.

El Loco

Periaatteessa hyvä ,että joku uskaltaa olla rohkea ja pyöhentää vallitsevan ideologian uskonkappaleita.



Kiitos kiitos, joskaan ei Vihreiden aivopierujen ruotiminen kovin suurta rohkeutta vaadi.

El Loco
On vaadittava myös yrittäjiltä saavutettujen etujensa kyseenalaistamista



Kuten esimerkiksi?

El Loco
koska he vaativat sitä muilta.



Kuka ja missä?

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Vierailija

Tasavero kohdistettuna yrityksiin tai yksittäisiin henkilöihin ei ole oikeudenmukaista tai kannattavaa paitsi jos myös tulot ovat tasaiset eli jokaiselle sama palkka ja näin ollen jokaiselle ihmiselle sama elintaso.
Se olisi oikeudenmukaista ja ihmisarvon huomioon ottavaa.
Ei se että lisätään pienituloisten suhteellista vastuuta yhteiskunnan pyöritämisestä entisestään lisää oikeudenmukaisuutta tai tasa-arvoa.
Jokainen kantakoon korsia kekoon resurssiensa mukaan,
se on oikeuden mukaista...
Kateus tai ahneus molemmat yhtä huonoja asioita.

Ainakin näin matalasti koulutetun maalaisjärjellä ajattelevan tollon mielestä verotuksessa on korjattavaa mutta ei todellakaan madallettavaa tai tasattavaa.....

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
trollix
Olbe

Kiinnostaako sijoittaa Suomeen, tai perustaa yritys?



Veroprosentilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa kannattaako sijoittaa tai perustaa yritystä Suomessa.



Eikö? 26% versus 48% pääoman tuottojen veroasteen erona on aika rankka ja merkittävä.

trollix

Vituttaa tuommonen rikkaiden vinkuminen veroista vaikka osinkojen kautta vedetään liiviin satojatuhansia jopa miljoonia vuodessa.



Ai kuka vetää? Kuka avausviestini kuvitteellisessa esimerkissä teki niin?

Ymmärrätkö, että miljoonien osinkotuotot tarkoittavat kymmenien, ellei satojen miljoonien omaisuutta. Sellaista ei keskimääräisellä yrittäjällä/osakkaalla Suomessa ole. Normaalisti kyse on luokkaa kymmenien tuhansien sijoituksesta, kuten avausviestini esimerkissä. Minimiosakepääoma on 2500 euroa ja aika moni firma pyörii ainakin aluksi ihan sillä.

trollix

Siitä vaan ***** perustamaan firmoja/tehtaita Monacoon ja ei tartte veroja maksella.



Niin no, siihenhän se menee jos tarpeeksi ahtaalle laitetaan. Viro on jo nykyään aika suosittu, Monaco epäkäytännöllisempi.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Olbe
Seuraa 
Viestejä1447
Liittynyt16.3.2005
trollix
Olbe

Kiinnostaako sijoittaa Suomeen, tai perustaa yritys?



Veroprosentilla ei ole mitään tekemistä sen kanssa kannattaako sijoittaa tai perustaa yritystä Suomessa.



Tämäpä mielenkiintoista. Miksei veroprosentti ole sitten vaikkapa 90 %, tai 100 %?

trollix
Kyse on siitä tuleeko yrityksestä/sijoituksesta voittoa.



Jep, ja jos tästä voitosta pitää maksaa puolet veroa, niin erittäin moni sijoittaja, ylikansallisen firman päättäjä tai potentiaalinen yrittäjänalku miettii, onko Suomi oikea paikka tämän voiton tavoittelulle.

trollix
Vituttaa tuommonen rikkaiden vinkuminen veroista vaikka osinkojen kautta vedetään liiviin satojatuhansia jopa miljoonia vuodessa. Siitä vaan ***** perustamaan firmoja/tehtaita Monacoon ja ei tartte veroja maksella. Ei sillä ei mahda sekään kannattaa.



Minä en ainakaan ole erityisen rikas, mutta haluaisin silti maksimoida läheisteni hyvinvoinnin; t.s. nähdä Suomen paikkana, jossa kannattaa tehdä työtä ja yrittää. Tämä onnistuu edesauttamalla yritysten kannattavuutta, joka edelleen luo lisää työtä tekijöille.

Alkoholi- ja tupakkavero vaikuttavat vähentävästi alkoholin- ja tupakankäytön määrään. Miten kuvittelet työn ja yritysten verotuksen vaikuttavan?

Vierailija
Olbe

Tämäpä mielenkiintoista. Miksei veroprosentti ole sitten vaikkapa 90 %, tai 100 %?



No edelleenkin osinkotulojen verotus voi olla korkea. Tärkeintä on kuinka paljon sitä massia jeataan ei suinkaan kuinka paljon sitä verotetaan.

trollix
Kyse on siitä tuleeko yrityksestä/sijoituksesta voittoa.



Jep, ja jos tästä voitosta pitää maksaa puolet veroa, niin erittäin moni sijoittaja, ylikansallisen firman päättäjä tai potentiaalinen yrittäjänalku miettii, onko Suomi oikea paikka tämän voiton tavoittelulle.



Se voi kyllä olla. Se on sitten kokonaan toinen asia kannattaako valtion vain keskittyä siihen että houkutellaan ylikansallisia firmoja maahan vai onko muita tapoja luoda tuotantoa/varallisuutta.

trollix
Vituttaa tuommonen rikkaiden vinkuminen veroista vaikka osinkojen kautta vedetään liiviin satojatuhansia jopa miljoonia vuodessa. Siitä vaan ***** perustamaan firmoja/tehtaita Monacoon ja ei tartte veroja maksella. Ei sillä ei mahda sekään kannattaa.



Minä en ainakaan ole erityisen rikas, mutta haluaisin silti maksimoida läheisteni hyvinvoinnin; t.s. nähdä Suomen paikkana, jossa kannattaa tehdä työtä ja yrittää. Tämä onnistuu edesauttamalla yritysten kannattavuutta, joka edelleen luo lisää työtä tekijöille.



Juu eihän kukaan näin ole väittänyt. Itsekkin olen yksityisyrittäjä tai no paremmin sanottuna osakas firmassa jossa työskentelen. Silti kannatan tuota osinkotulon verotusta. Ylllättävää eikö totta Ja ihan näin tiedoksi, että mikäli yritys ei kannata syy ei yleensä ole todellakaan verotuksessa vaan epäpätevässä johdossa. Mikäli Suomessa ei saa yritystä kannattamaan niin kyse on yleensä päin helvettiä lasketuissa katteissa tai muissa johdon mokailuissa.

Alkoholi- ja tupakkavero vaikuttavat vähentävästi alkoholin- ja tupakankäytön määrään. Miten kuvittelet työn ja yritysten verotuksen vaikuttavan?



Nämä eivät ole vertailukelpoisia asioita. Kun alkoholiverotusta nostetaan salakuljetun/itsetehdyn viinan määrä nousee ihan samoihin kulutuslukemiin. Alkoholin kulutuksessa ei juuri tapahdu muutosta, mutta sen hankintatavassa tapahtuu.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat