Parantuminen persoonallisuushäiriöstä.

Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Joskus oli juttua että ei niistä parane, mutta ilmeisesti paranee.

jos syntyy hitaasti häiriö, niin se paraneekin hitaasti. eli saman lailla lähtee pois kuin tuleekin. Toki pitää itse tiedostaa ja psyykata aivot sillain oikein lailla. Itse ainakin olen näin parantunut, sama juttu jos on keskittymishäiriöitä, niin keskittyy vaan väkisinkin niin sekin onnistuu.

Itsellä on todettu myöskin hyvä päättelykyky, niin en tiedä sitten onko älykkyydestä apua siihen että pystyy parantumaan paremmin kuin eka tiedostaa.

Sivut

Kommentit (22)

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14020
Liittynyt23.6.2005

Riippuu monesta asiasta ja häiriön vakavuudesta sekä tietenkin oheisoireista, joita ilman ko. häiriötä ei välttämättä koskaan edes huomata. Tietysti on syytä myös kysyä, mitä tarkoittaa "paranemisella". Itselläni on patologisiksi luonnehdittavista ihmisistä lähipiirissäkin hyvää kokemusta - monipuolinen ja ei-paapova välittäminen voi uskoakseni usein auttaa.

Tämäntyyppisen mielenterveysongelman yleensäkin - jos niin sallitaan - voinee kiteyttää jonkinlaisena reagointitapojen jähmeytenä, joka häiritsee suoraan ja epäsuoraan häiriöstä kärsivää ihmistä. Mukana on usein ahdistus- ja masennusoireita sekä pakkomielteitä. Mikäli näitä saa hallintaan eri metodein ja voi oppia uusia tapoja reagoida asioihin, saa parempaa sosiaalista kohtelua, mikä edelleen tukee toipumista. Lähipiirin rooli on varmasti valtava.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija

Onnea Tiäremies!

Vaaditaan valtavan tervettä omaa minuutta/persoonaa että kykenee ajattelemaan kuin Neonomide.

Olen samaa mieltä ja luin juuri että narsismi on ihmisen suojamekanismi, jokainen kai täällä rakentelee jonkinlaisia suojia ympärilleen tai sitten voi olla että on saanut hyvän terveen tukiverkoston ympärilleen.

Referoituna Duedecimin sivuilta silmiini pisti seuraava asia

Jokainen asia, missä narsisti kokee että toinen on parempi, aiheuttaa sietämätöntä huonommuuden tunnetta eli kateutta narsistissa. Narsistilla on korostunut tarve olla antava osapuoli, jolloin hän kokee olevansa parempi kuin muut. Hän haluaa olla se, jota muut tarvitsevat ja kadehtivat.



Oliko esim. murhaaja hoitajan motivaatio hakeutua hoitoalalle juuri tämä , tarve olla antava osapuoli.

Vierailija

Masennus ja ahdistus ovat kuin kivi kengässä ja persoonallisuushäiriö on valkosipuli. Ahdistuksen ja masennuksen tuntee itse, mutta muut eivät välttämättä näe. Persoonallisuushäiriötä ei itse tiedosta, mutta muut kyllä huomaavat sen.

Tämä hidastaa toki toipumista, kun ongelmat ja konfliktit tuntuvat aidosti olevan ympäristön syytä.

Toipumista hidastaa myös persoonallisuuden muuttumisen yleinen jähmeys. Persoonallisuus on vuosien kuluessa muovautunut hiljalleen sellaiseksi, että olemme mahdollisimman hyvin toimivia ympäristössämme (lapsuuden koti, toveripiiri, koulu, jne.). Sitten kun ympäristö muuttuu, eli mennään töihin tai vaikkapa solmitaan parisuhde, ei aiempi toimintamalli välttämättä enää toimikaan. Muotti kun on kerran valettu tietynlaiseksi, pyrkii se kuitenkin säilyttämään muotonsa.

Vertaisin persoonallisuutta luonnonvoimien hiljalleen muovaamaksi joeksi, jonka aika on kaivertanut tietynlaiseksi. Sitten jos vesi alkaakin virrata toisesta suunnasta, eli olosuhteet muuttuvat, ei vanha joen muoto olekaan enää toimivin. Tällöin oireet tulevat esiin. Joki alkaa hiljalleen sopeutua, mutta muutos ottaa aikaa.

Persoonallisuus säilyy siis muovautumiskykyisenä ja persoonallisuushäiriöiden hoito psykoterapialla onkin usein tuloksellista. Myös aika hioo terävimpiä särmiä pois ja persoonallisuushäiriön oireet lievenevätkin usein iän myötä.

Vierailija

Persoonallisuushäiriöt ovat myös kiisteltyjä diagnooseja, koska niitä on käytännössä mahdotonta erottaa persoonallisuudesta ylipäätään ja koska persoonallisuuden piirteiden medikalisoiminen sinänsä on kyseenalaista. Meillä Suomessa niistä tosin ei kiistellä, koska täällä uskotaan kaikki heti. Olen itse seurannut esimerkiksi "narsismin" ympärillä vellovaa keskustelua, ja siinä näkyy minusta kaikista selkeimmin näitten diagnoosien ongelmallisuus. Siis miten voidaan diagnosoida jotain pelkästään toisten ihmisten kokeman subjektiivisen mielipahan tai sisäistetyn uhriuden takia? Usein näyttää myös siltä, että häiriöiseksi leimattu on itse jonkinlaisen vainon kohteena.

Luin äskettäin naisesta, joka joutui "narsistin uhrin" uhriksi. Hänen miehensä oli hurahtanut narsismin teoriaan, alkoi lukea valtavasti sitä käsittelevää kirjallisuutta ja ravaamaan "uhrien" järjestämillä luennoilla. Eipä aikaakaan, kun uhrius oli sisäistetty ja oma vaimo havaittu syylliseksi pahaan oloon. Lopputuloksena oli se, että mies piinasi naista vuosikausia narsismisyytöksillä ja ties minkälaisella häiritsevällä käyttäytymisellä, kunnes nainen oli niin piipussa, että yritti tehdä itsemurhan ja joutui mielisairaalaan. Sairaalassa joku valistunut lääkäri sitten totesi, että tällaisesta narsistileiman käytöstä on tullut huolestuttava muoti-ilmiö ja että sen taustalla on usein narsistin uhriksi itsensä kokevan omat ongelmat ja "motiivit jotka eivät kestä päivänvaloa".

Minulla on sellainen teoria, että persoonallisuushäiriöt ovat usein sosiaalisia konstruktioita. Ne ovat tulosta siitä, että ihmisten elämä noin ylipäätään on sosiaalisesti vääristynyttä modernissa yhteiskunnassa. Yhteiskunnan yksilökeskeinen ja epäsosiaalinen rakenne synnyttää ihmisissä häiriintyneeltä vaikuttavaa käyttäytymistä, koska ihminen on luonteeltaan sosiaalinen eläin ja on näin ollen jatkuvassa konfliktissa oman ihmisluontonsa ja modernin yhteiskunnan odotusten ristipaineessa. Tästä vieraantuneisuudesta aiheutuvat ongelmat sitten medikalisoidaan, eli redusoidaan yleisen yksilökeskeisyyden hengessä yksilöön itseensä sen sijaan että huomattaisiin niitten kytkeytyminen laajempaan sosiaaliseen kuvioon.

On kiinnostavaa miettiä esimerkiksi sitä miten ihmisten käyttäytymiseen vaikuttaa se, että he ovat sosiaalistuneet yksilökeskeisessä yhteiskunnassa, mutta joutuvat kuitenkin ennemmin tai myöhemmin läheisiin ja usein hyvinkin symbioottisiin suhteisiin toisen ihmisen kanssa, esim. parisuhteessa. Jotenkin tuntuu, että varsinkin parisuhteet ovat ongelmallisia nykyihmisille, koska niissä he joutuvat toimintaympäristöön, joka poikkeaa täysin ympäröivän yhteiskunnan yksilökeskeisyydestä. Ts. pitäisi yhtäkkiä oppia ottamaan toinen huomioon, olemaan yhteisöllinen, ja se heittää elämän sekaisin. Näitä kipuilevia suhteita sitten medikalisoidaan ja todetaan jompikumpi osapuolista esim. "narsistisesti häiriintyneeksi", vaikka kyse olisi vain yhteiskunnan yleisen mentaliteetin soveltamisesta parisuhteeseen.

Vierailija
Ilmateur
Persoonallisuushäiriöt ovat myös kiisteltyjä diagnooseja, koska niitä on käytännössä mahdotonta erottaa persoonallisuudesta ylipäätään



Mitä tarkoitat tällä ja missä tällaista kritiikkiä on esitetty? Ei henkilöllä ole toki hänen omasta persoonasta erillistä persoonallisuushäiriötä, vaan hänellä on tietty persoonallisuus, joka tiettyjen kriteerien täyttyessä saa tämän ikävän leiman.

Ilmateur
ja koska persoonallisuuden piirteiden medikalisoiminen sinänsä on kyseenalaista.



Se toki tunnustetaankin, että persoonallisuus ei ole sairaus. Se voi kuitenkin olla kehittynyt tavalla, joka aikaansaa normeista poikkeavaa käytöstä. On mielestäni makuasia ja näkökulmakysymys, pitääkö sen diagnosoimista mielekkäänä.

Ilmateur
Minulla on sellainen teoria, että persoonallisuushäiriöt ovat usein sosiaalisia konstruktioita.



Persoonallisuushäiriöihin, kuten toki moniin muihinkin asioihin tässä maailmassa, on useita näkökulmia, jotka voivat olla kaikki omasta näkövinkkelistä katsottuna tosia. Ne eivät siis kumoa toisiaan, vaikka saattavat vaikuttaa kovasti erilaisilta.

Tilanteessa tuleekin miettiä, minkä näkökulman soveltaminen tuottaa hedelmällisimpiä tuloksia tässä kyseisessä asiassa. Yhteiskunnallinen näkökulma persoonallisuushäiriöihin voi olla tehokkain, vaikkapa kun vallanpitäjät säätävät lakeja ja asetuksia, kun taas yksilöpsykologinen näkökulma voi olla tehokkain, kun pyritään helpottamaan yksilön oloa. Eivät ne siis korvaa toisiaan, eivätkä edes kilpaile keskenään.

Vierailija

Pikainen katsaus medikalisaation kritiikkiin (Google) osoittaa, että kaikki eivät pidä ns. persoonallisuushäiriöitä objektiivisina häiriöinä. Etenkin ujouden ja sosiaalisen arkuuden medikalisaatiota näkee kritisoitavan tässä yhteydessä.

Minua ei oikein huvita sellainen relativismi, että kaikki totuudet ovat yhtä hyviä ja että niistä voi valita minkä tahansa tilanteesta riippuen. On selvää, että ongelmien medikalisoiminen tuottaa niistä kärsivälle subjektiivista helpostusta, mutta tätä ei tulisi pitää sairauden kriteerinä. Monet ihmisethän kokevat nykyään, että heidän täytyy saada jokin tietty diagnoosi, koska se toisi huojennusta koettuun syyllisyyteen. Tätä ei kuitenkaan voi pitää diagnostisena kriteerinä. Vastustan tätä nykysuuntausta, jossa ihmisille jaetaan diagnooseja kuin kaupan hyllyltä vain siksi, että niillä saadaan näennäinen ratkaisu johonkin monimutkaiseen ongelmakokonaisuuteen.

Vierailija
Ilmateur
Näitä kipuilevia suhteita sitten medikalisoidaan ja todetaan jompikumpi osapuolista esim. "narsistisesti häiriintyneeksi", vaikka kyse olisi vain yhteiskunnan yleisen mentaliteetin soveltamisesta parisuhteeseen.



Minusta ongelma saattaa olla siinä, että myös psykoterapeutit unohtavat sen, että ihmiset eivät ole koskaan kovin kypsiä ihmisiä henkisellä tasolla, kun aloitetaan terapia. Asennoidutaan liikaa lääkäri ja potilas maisesti, kun pitäisi asennoitua opettaja ja oppilas maisesti. Ei ole ihme, että narsismi kiinnostaa aiheena, sillä ihmiset haluavat sitä kautta yrittää kypsyä hetkessä, jolloin imetään liikaa valmiiksi pureskeltua tietoa, joka jää ilman itsereflektiota. Ajatellaan, että luettu teksti sellaisenaan on kuin lääkeliuoksen nieleminen. Terapian tulokset syntyvät yksilöllistä rataa. Siksi esim. kritiikki psykoterapian tehottomuudesta on mielestäni usein järjetöntä. Nämä kritiikin esittäjät eivät näytä haluavan oikeasti tasapainoisia yhteiskunnan jäseniä, vaan haluavat näennäisesti toimivan yhteiskunnan, jossa tuollainen ihmisyksilöiden välinen kuilu kasvaa entistä suuremmaksi. Tämän kaiken voi päätellä siitä, minkä tasoista kritiikkiä julkisella tasolla psykoterapiaa kohtaan tarjotaan.

Psykoterapiaa ei voi jouduttaa, sillä se on kuljettava yksilöiden ehdoilla, ei esim. kiihtyvän informaatioyhteiskunnan ehdoilla. Jos taas halutaan näennäisesti tasapainoista ihmistä, niin silloin on puskettava henkilö täyteen lääkkeitä. Ei nimittäin ole muita keinoja. Tällainen lääkehuuruinen henkilö on myös helpommin suggeroitavissa politiikalla, jossa muut päättävät, mistä tämä lääkehöyryillä toimiva ihmisen tulisi pitää ja mitkä ovat sopivia ihanteita. Esimerkiksi. psykoterapeuttien valtakritiikkiä en juuri tästä syystä allekirjoita. On mielestäni aivan sama ovatko ihmiset psykoterapeutin sätkynukkeja vai politikkojen sätkynukkeja. Lopputulos on silti sama, hengetöntä vellovaa massaa ja toisistaan entistä vieraantuneempia ihmisiä... jolloin lisääntyy tarve sosiaaliselle kontrollille yhteiskunnassa.

Vierailija
Ilmateur

Luin äskettäin naisesta, joka joutui "narsistin uhrin" uhriksi. Hänen miehensä oli hurahtanut narsismin teoriaan, alkoi lukea valtavasti sitä käsittelevää kirjallisuutta ja ravaamaan "uhrien" järjestämillä luennoilla. Eipä aikaakaan, kun uhrius oli sisäistetty ja oma vaimo havaittu syylliseksi pahaan oloon. Lopputuloksena oli se, että mies piinasi naista vuosikausia narsismisyytöksillä ja ties minkälaisella häiritsevällä käyttäytymisellä, kunnes nainen oli niin piipussa, että yritti tehdä itsemurhan ja joutui mielisairaalaan. Sairaalassa joku valistunut lääkäri sitten totesi, että tällaisesta narsistileiman käytöstä on tullut huolestuttava muoti-ilmiö ja että sen taustalla on usein narsistin uhriksi itsensä kokevan omat ongelmat ja "motiivit jotka eivät kestä päivänvaloa".



No . Tiedän myös ihmisen joka ei ole osoittanut vielä lyhyen tuttavuuden perusteella ainuttakaan narsistista piirrettä, mutta on kertomansa mukaan menneiltä läheisiltä tahoilta luokiteltu narsistiksi..

Pakko hänen kyllä on olla sillä palvon häntä, vaikka hän enemmänkin ehkä vaivaantuu palvonnasta..

Vierailija

Persoonallisuushäiriö on kieltämättä hieman harhaanjohtava käsitys. Kaikki persoonallisuuden piirteet voidaan luokitella häiriöksi jollain mittakaavalla.

Voit olla outo, narsistinen tai ylimielinen, mielistelevä tai liian suorasanainen, loukkaava, liian tasapaksu, tylsä tai tekopirteä, perverssi, sinisilmäinen, kevytkenkäinen, hillitty, melankolinen, flegmaattinen, hullu, tyhmä, analyyttinen, laiska, psykopaatti, ilmeetön, persoonaton, juntti, snobi, homofobisti, valehtelija, trolli, mukahauska, ärsyttävä, egoisti, hedonisti, nisti...........

Vierailija
Lightlux
No . Tiedän myös ihmisen joka ei ole osoittanut vielä lyhyen tuttavuuden perusteella ainuttakaan narsistista piirrettä, mutta on kertomansa mukaan menneiltä läheisiltä tahoilta luokiteltu narsistiksi..

Pakko hänen kyllä on olla sillä palvon häntä, vaikka hän enemmänkin ehkä vaivaantuu palvonnasta..


Taidat trollata. Tosi narsisti pystyy myös hurmaamaan hyödylliseksi katsomansa ihmisen tehokkaasti. Josta päästäänkin siihen, että niinhän useimmat kai tekevät tehdessään itseään tykö ihmiselle, josta kovin pitävät ja johon palavasti haluavat tutustua enemmän tai vähemmän (luultavasti enemmän) itsekkäin pyytein.

Vierailija

Jokaisella on (toivottavasti) pesoonallisuus, mutta vakuutan, että varsinaisen häiriön kyllä erottaa. Siis ainakin uhrin näkökulmasta. Olen osallistunut yhdistyksen Mielenterveyspotilaiden Omaiset ry toimintaan ja kuullut erinäisiä tarinoita (joskaan en tietenkään voi kertoa niitä vaitiolovelvollisuuden vuoksi).

Voin vakuuttaa, että aidon narisistisen persoonallisuuden erottaa nälväisyistä, samoin aidon persoonallisuushäiriön, ja vitsejä ne eivät ole. Joskus tilanne johtaa kuolemaan, ellei useampiinkin.

Vierailija

Kyllähän noita ihan normaaleja ujouksia ja ihmisarkuuksia koitetaan nykyisellään luokitella häiriöiksi niitäkin ja kehitellä diagnooseja mitä luonnollisimmille asioille jotka kuuluvat sinällään elämään ja ovat sen spektrin rajoissa mikä voidaan laskea ihmisten erilaisuudeksi.

Typeräähän se on koittaa tehdä hiukankin eroavista luonteen piirteistä häiriö, mutta se on tämän tasapäistävän ja kaikkea muuta kuin ihmisen ehdoilla toimivan kulttuurin vaikutus josta saamme nauttia täysin siemauksin.

Varsinaiset persoonallisuushäiriöt sitten ovatkin jo hieman muuta ja vaikuttavat yleensä hyvin rankallakin tavalla yksilön tai läheisten elämään. Ne ovat myös todellisia poikkeamia niistä rajoista joitten sisällä suht normaali elo vielä mahdollistuu.

Mitä sitten narsismiin tulee, meillä kaikilla on narsistisia piirteitä, kellä enemmän kellä vähemmän. Joillain jopa ihan tympeyteen asti.

Varsinainen narsistinen persoonallisuushäiriö on kuitenkin ihan muuta ja sellaisen omaavalla on ihan aitoja uhreja usein.

Mikä siitä hauskan tekee on se, että Teppo Tavallisen normaalin rajoissa olevat narsistiset piirteet yleensä häiritsevät, elleivät suorastaan okseta jos niitä on ylenmäärin.

Niko Narsistin, siis aidosti narsistisen persoonallisuushäiriön omaavan ihmisen, narsistisia piirteitä ei välttämättä edes huomaa tai tajua ja siksi siinä uppoaakin hyvin helposti sellaisen ihmisen pauloihin.
Mitään uhrejakaan ei olisi jos häiriöllä ei olisi todellisia piirteitä ja sellaisen omaavalla olisi niitä taitoja manipuloida ja käyttää ihmisiä.

Toki se voi esiintyä sellaisellakin ihmisellä joka ei suoraan muita kykene manipuloimaan, eli ei ole ihastuttavan hurmaava tai vastaavaa. Silloin se esiintyy vaan hiukan muissa muodoissa.

Vaikka ihminen olisi kuinka egoistinen tai itsekeskeinen, ei hänellä vielä varsinaista narsistista persoonallisuushäirötä välttämättä ole.

Yleensäkin peruskeskusteluissa vaan kaikki erilaiset häiriöt kuvitellaan niiksi muodoiksi joita yleensä normi elämässä nähdään ja joista ei oikeasti ole kovin isoa haittaa kellekään, kun taas ne todelliset häiriöt ovat oikeasti vakavia joko yksilölle tai läheiselle jossain muodossa.

On hiukan eri asia lukea niistäkin kun kohdata niitä reaalitodellisuudessa, se muuttaa melkoisesti näköalaa...

Ancient

Vierailija

Luulen, että pelkkä kateus voi aikaan saada narsistiksi leimaamisen. Käistykseni mukaan älykäs ihminen usein pohtii hiljaa yksin asioita ja keskittyy tekemisiinsä antaumuksella, jolloin ympäristön huomiointi saattaa kaventua ja kuinka moni tällainen ihminen on luokiteltu narsistiksi??

Lisäksi kun asiaan saattaa kuulua hiljainen, ujo luonne, sekä näyttelykyvyn vähäisyys, niin bingo..

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat