Nykyajan ihmiset kadottaneet ilon?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Muistatteko milloin viimeksi olitte spontaanisti iloisia ilman erityistä syytä?

Suomessa iloisia ihmisiä löytyy paikoista joissa tarjotaan alkoholia, muulloin samanlaista iloa kohtaa harvoin. Olen miettinyt, onko iloisuus ihmisen luontainen tunnetila vai ei. Voi olla, että se on on vain jotain amerikkalaista tapakulttuuria, josta on tullut kansainvälinen normi.

Toisaalta muistan, miten usein lapsena heräsi aamulla iloisena, vaikkei siihen ollut mitään varsinaista syytä. Katoaako tämä kyky aikuisena ?

Ilottomat ihmiset eivät välttämättä ole masentuneita, voivat olla vain vakavia tai tasaisia luonteeltaan. Määrittääkö kulttuuri sen miten iloisuuden tunteet ilmenee, vai liittyykö se biologiseen aivojen kehitykseen? Eri maiden välillä on kyllä iloisuudessa eroja, muistaakseni olen jonkun tutkimuksen aiheesta lukenut.

Sivut

Kommentit (50)

Piru Naiseksi
Seuraa 
Viestejä3164
Liittynyt16.3.2005

Pieni lapsi osaa iloita aikuisten mielestä vähäisistä seikoista tai itsestäänselvyyksistä. Muutaman vuoden ikäinen tenavahan ei ole vielä nähnyt tai kokenut kovinkaan paljon tai ainakaan kyennyt jäsentämään ja ymmärtämään aistimaansa. Niinpä hän ihmettelee silmät ymmyrkäisinä asioita, jotka varttuneet henkilöt mieltävät selviöiksi - tai suorastaan kokevat eri tavoin kuin lapset. Tiedämmehän, että lapsi saattaa remahtaa iloiseen pulppuavaan nauruun havaitessaan tapahtuman, joka aikuista harmittaa. Eikä lapsi tällöin saata ymmärtää sitä, miksi äiti noituu esimerkiksi pyykin värjääntymistä lapsen mielestä hauskankirjavaksi.
Nykyaikuisilla on myös niin paljon huolia, että he eivät osaa tai uskalla tuntea iloa pikkuasioista huolten keskellä painiskellessaan. Jotkut saattavat yhä ajatella niinkin, että on suorastaan synti iloita jostain, kun esimerkiksi muut elämän perusasiat tuntuvat menevän retuperälle. Mutta eivathän vaikeudet katoa, vaikka ne kohtaisi mustana murehtien, kaihtimet aistimien edessä päivänsäteitä torjumassa! Kyky iloita vaikeuksienkin keskellä auttaa jaksamaan.
Tekoilo, "pitää pitää hauskaa, kun kerran on se-ja-se juhlapäivä", löytynee sen sijaan jokaisen nykyihmisen tunnevarastosta.

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008

Kyllä mää melkein aina iloinen olen. Kiitos d-vitamiinin. Uskonkin nykyajan ihmisten ilottomuuden johtavan kyseisen vitamiinin puutoksesta.

Mut enpä osaa sanoa oonko ilman mitään syytä iloinen.
Kyllä mää oon iloinen jo siitä että saa hyvät yöunet.

Itelläni ei ole tapana murehtia asioita, kun asiat tulee jos on tullakseen. Ei ne asiat miksikään muutu jos niitä murehtii.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Vierailija
väläys

Toisaalta muistan, miten usein lapsena heräsi aamulla iloisena, vaikkei siihen ollut mitään varsinaista syytä. Katoaako tämä kyky aikuisena ?




Aamulla kun meidän pikkuipana herää se hymyilee ensimmäiseks naama leveenä. Se saa mutkin heti hyvälle tuulelle. Kyllä mä iloa koen lähes päivittäin, mutta sellanen posketon pulppuileva ilo ja innostus on nykyään harvinaista.

Seppo_Pietikainen
Seuraa 
Viestejä7615
Liittynyt18.10.2007

Voipi olla. Parikymmentä vuotta sitten kesätöissä ollessani, eräs "Ahonen" otti muutaman päivän vapaata osallistuakseen isoäitinsä hautajaisiin.

Takaisin tultuaan tokaisi: "Huonot hautajaiset, tanssittiin vain kolme tuntia".

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

jormala
Seuraa 
Viestejä66
Liittynyt13.10.2009

Tämä nykyinen suorituskeskeinen tehostettu yhteiskunta tuhoaa ihmisten onnellisuuden. Jatkuva kiire, yhteisöllisyyden ja perhearvojen katoaminen. On vain minä itse, läheisistä ei niin väliä. suurimmat ongelmat kumpuaa työelämästä kun sopulilauman päät eivät enää kestä rikkaiden ja valtaapitävien ahneutta vaan parhaassa työiässä olevat ihmiset ajetaan loppuun sairauseläkkeelle tai pahimmassa tapauksessa itsemurhan partaalle kuten jokin aika sitten kävi eräässä isossa narikassa.

Lapsena luulin että aikuisilla on helppoa kun ne tietää kaiken niin niillä ei ole mitään ongelmiakaan, kunpa saisin vielä olla lapsi.

Leone
Seuraa 
Viestejä4564
Liittynyt16.3.2005

Minä olen yleensä aina iloinen, paitsi jos joskus harvoin satun olemaan pienessä hiprakassa, silloin nimittäin olen erittäin iloinen. Ehkä syy on siinä, etten turhia stressaile pikkuasioilla. Enkä murehdi huomista. Lisäksi muistan joka ilta iloita päivästä, jona voin olla iloinen. Varmaan on niinkin, että mitä kauempana ruuhka-Suomesta koto löytyy, sitä iloisempia yleensä ovat ihmiset. Länsimainen hyvinvointikäsite on itse asiassa pahoinvointia. Mutta tämä nyt on tätä, eiköhän ne asiat joskus taas palaudu raiteilleen.

jiitu
Seuraa 
Viestejä266
Liittynyt29.8.2006
Piru Naiseksi
Nykyaikuisilla on myös niin paljon huolia, että he eivät osaa tai uskalla tuntea iloa pikkuasioista huolten keskellä painiskellessaan.



Uskallanpa sanoa, että kyse on suorastaan päinvastoin. Kun katsoo köyhässä maailmassa ihmisiä, jotka kamppailevat joka päivä ruuan saannista jne. ja sitä, kuinka iloisia he ovat, ymmärtää, että ihminen on luotu kamppailemaan, kuten muutkin elikot tässä maailmassa ja siksi elämän perushuolet eivät aiheuta onnettomuutta.

Kyse on siitä, että nyky-yhteiskunta on vienyt kamppailun väärään suuntaan: pois ihmissuhdekeskeisestäelämästä. Vain ja ainoastaan ihmissuhteet tuovat sen syvimmän ilon. Nyt kamppailemme toisia ihmisiä vastaan sosiaalisesta asemasta, joka perustuu voimakkaasti menestykesen muualla kuin sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Ilo löytyy perusasioista täälläkin, jos niitä osaa etsiä ja uskaltaa sen hyväksyä.

Stinger
Seuraa 
Viestejä4719
Liittynyt18.2.2006

Eivät ihmiset ole kadottaneet ilon tuntemisen kykyä, vaan taitaa olla enempi suomalaisen aikuisväestön tapana olla tuomatta sitä iloaan julki ihan jo perinteisestikin. Oikein runokin tehty siitä, jossa kehotetaan kätkemään onnensa ja iloitsemaan siitä yksinään.

Kell`onni on

Kell`onni on, se onnen kätkeköön,
kell` aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.

Ei onni kärsi katseit`ihmisten,
Kell`onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.

-Eino Leino-

Saattaa olla tuo onnen ja ilon tunteiden näyttämättömyys pelkoa siitä, että sitä kadehtivat ihmiset sitten tulevat ja pilaavat sen pienenkin onnen tai ilon hetken. Ja toisaalta monelle näyttääkin olevan myrkkyä se, että jollain toisella menee vähänkin hyvin ja pahaa puhutaan jopa niistä, jotka näkevät vaivaa ja tekevät töitä elämänsä ja onnensa eteen. Jos henkilöllä itsellään on paha mieli, niin naapurikaan ei saa olla iloinen, vaan hänenkin elämästään on saatava jollain keinolla yhtä synkkää kuin itsellä ne tuntemukset ovat.

”Tietämättömyys antaa ihmiselle paljon luultavaa.”
-George Eliot

abskissa
Seuraa 
Viestejä3654
Liittynyt9.10.2008

Ehkä meillä on vain väärä käsitys siitä, mitä ilo on. Pysyvä iloisuus olisi luonnotonta.

Vai oltaisiinko tässä oikeilla jäljillä hyvinvoivien pahoinvoinnin suhteen? Aiheuttaako vapaus liikaa paineita? Ruoho näyttää aina vihreämmältä jossain muualla, kun on paljon valinnanvaraa.

We're all mad here.

Vierailija
väläys
Muistatteko milloin viimeksi olitte spontaanisti iloisia ilman erityistä syytä?

Suomessa iloisia ihmisiä löytyy paikoista joissa tarjotaan alkoholia, muulloin samanlaista iloa kohtaa harvoin. Olen miettinyt, onko iloisuus ihmisen luontainen tunnetila vai ei. Voi olla, että se on on vain jotain amerikkalaista tapakulttuuria, josta on tullut kansainvälinen normi.

Toisaalta muistan, miten usein lapsena heräsi aamulla iloisena, vaikkei siihen ollut mitään varsinaista syytä. Katoaako tämä kyky aikuisena ?

Ilottomat ihmiset eivät välttämättä ole masentuneita, voivat olla vain vakavia tai tasaisia luonteeltaan. Määrittääkö kulttuuri sen miten iloisuuden tunteet ilmenee, vai liittyykö se biologiseen aivojen kehitykseen? Eri maiden välillä on kyllä iloisuudessa eroja, muistaakseni olen jonkun tutkimuksen aiheesta lukenut.




Kun herää ja katsoo vielä nukkuvaa vaimoa niin ajattelee perhana kaiken helvetin jälkeen kaikki menikin hyvin. Minä ainakin olen avoimesti iloinen. Tämä taas on usein ongelma koska suurin osa suomalaisista on tiukkapipo nipottaja mentaliteetin omaavia. Pitäisi nauttia kun kaikki on hyvin. Jopa lainsäädäntö on tehty pitämään ihmiset Suomessa varpaillaan.

Vierailija
Piru Naiseksi
Pieni lapsi osaa iloita aikuisten mielestä vähäisistä seikoista tai itsestäänselvyyksistä. Muutaman vuoden ikäinen tenavahan ei ole vielä nähnyt tai kokenut kovinkaan paljon tai ainakaan kyennyt jäsentämään ja ymmärtämään aistimaansa. Niinpä hän ihmettelee silmät ymmyrkäisinä asioita, jotka varttuneet henkilöt mieltävät selviöiksi - tai suorastaan kokevat eri tavoin kuin lapset. Tiedämmehän, että lapsi saattaa remahtaa iloiseen pulppuavaan nauruun havaitessaan tapahtuman, joka aikuista harmittaa. Eikä lapsi tällöin saata ymmärtää sitä, miksi äiti noituu esimerkiksi pyykin värjääntymistä lapsen mielestä hauskankirjavaksi.
Nykyaikuisilla on myös niin paljon huolia, että he eivät osaa tai uskalla tuntea iloa pikkuasioista huolten keskellä painiskellessaan. Jotkut saattavat yhä ajatella niinkin, että on suorastaan synti iloita jostain, kun esimerkiksi muut elämän perusasiat tuntuvat menevän retuperälle. Mutta eivathän vaikeudet katoa, vaikka ne kohtaisi mustana murehtien, kaihtimet aistimien edessä päivänsäteitä torjumassa! Kyky iloita vaikeuksienkin keskellä auttaa jaksamaan.
Tekoilo, "pitää pitää hauskaa, kun kerran on se-ja-se juhlapäivä", löytynee sen sijaan jokaisen nykyihmisen tunnevarastosta.



Nykyaikuiset huolestuvat useimmiten ilman oikeaa syytä. Ei kaiken kuulu mennä "oikein".

Vierailija
Stinger
Eivät ihmiset ole kadottaneet ilon tuntemisen kykyä, vaan taitaa olla enempi suomalaisen aikuisväestön tapana olla tuomatta sitä iloaan julki ihan jo perinteisestikin. Oikein runokin tehty siitä, jossa kehotetaan kätkemään onnensa ja iloitsemaan siitä yksinään.

Kell`onni on

Kell`onni on, se onnen kätkeköön,
kell` aarre on, se aarteen peittäköön,
ja olkoon onnellinen onnestaan
ja rikas riemustansa yksin vaan.

Ei onni kärsi katseit`ihmisten,
Kell`onni on, se käyköön korpehen
ja eläköhön hiljaa, hiljaa vaan
ja hiljaa iloitkohon onnestaan.

-Eino Leino-

Saattaa olla tuo onnen ja ilon tunteiden näyttämättömyys pelkoa siitä, että sitä kadehtivat ihmiset sitten tulevat ja pilaavat sen pienenkin onnen tai ilon hetken. Ja toisaalta monelle näyttääkin olevan myrkkyä se, että jollain toisella menee vähänkin hyvin ja pahaa puhutaan jopa niistä, jotka näkevät vaivaa ja tekevät töitä elämänsä ja onnensa eteen. Jos henkilöllä itsellään on paha mieli, niin naapurikaan ei saa olla iloinen, vaan hänenkin elämästään on saatava jollain keinolla yhtä synkkää kuin itsellä ne tuntemukset ovat.




Typerää. Sanon minä. Jos on onnellinen niin se pitäisi tuoda julki ja jos on suruja niin se jakaa. Näin syntyy yhteishenki.

Vierailija
abskissa
Ehkä meillä on vain väärä käsitys siitä, mitä ilo on. Pysyvä iloisuus olisi luonnotonta.

Vai oltaisiinko tässä oikeilla jäljillä hyvinvoivien pahoinvoinnin suhteen? Aiheuttaako vapaus liikaa paineita? Ruoho näyttää aina vihreämmältä jossain muualla, kun on paljon valinnanvaraa.




Hyvinvointi voi passivoittaa ihmistä kun ei ole mitä tavoitella, mutta tyytyväisyys on toinen asia. Mitä tarkoitat vapaus? Kuka on oikeutettu määrittelemään vapauden?

Vierailija

Ei lapsena ollut mitenkään erityisen onnellista. Aina oli ongelmana se, ettei homma oikein ollut omissa käsissä. Liian paljon tapahtui muiden päätösten perusteella, ja oli pakko tehdä sitä, mitä "pitää" tehdä. Aikuisena on toki vastuussa, mutta sehän juuri on onnellista. Saa itse valita osansa. Ei ole pakko totella muita - tai ainakin voi vaikuttaa siihen, kenen toteltavaksi asettuu.

Aikuisena tietenkin tulee vähemmän niitä aivan uusia ihmeellisiä kokemuksia, mutta vastapainoksi osaa myös murheet asettaa omaan kokoonsa helpommin. Jos joku sanoo ikävästi, ei se olekaan enää maailman vakavin murhe.

Sitäpaitsi voihan sitä halutessaan vaikka opetella jonkin uuden taidon. Minäkin rupesin ihan nollatilasta lähes nelikymppisenä laskettelemaan. Eipä ollut mitään ihan uutta taitoa tullutkaan opeteltua pitkään aikaan ennen sitä. Oli kivaa nauttia pikästä aikaa alkuvaiheen nopeasta kehittymisestä.

Vierailija

Viime vuosina en ole ollut erityisen onnellinen, koska olen ollut masentunut. Kuitenkin aivan viime aikoina olen silloin tällöin kokenut spontaaneja ilon hetkiä eli masennus on alkanut hiukan helpottaa!

Edellisestä kirjoittajasta poiketen olen kyllä sitä mieltä, että lapsena asiat olivat paremmin ja olin onnellisempi. Kaipaan sitä aikaa helvetisti. Silloin oli onnellinen, koska kaikki kiehtoi, eikä tajunnut asioita syvällisemmin. Eikä se minua ainakaan suuremmin häirinnyt, että ei saanut itse päättää asioista. On sitä aikuisenakin monien typerian lakien alaisena, eikä saa elää niinkuin aina haluaisi, mutta kyllä sitä silti voi onnensa löytää. Lapsena jotenkin käsitti kaiken paljon turvallisempana ja jotenkin todellisempana, vaikea selittää.

Edit: Feminine, kyllä mielestäni aikuisena on enemmän asioita joita "pitää tehdä", kuin lapsena. Esim. työnteko, vastuun ottaminen kodinhoidosta, raha-asioista, ihmissuhteista, elämisestä ylipäänsä. Lapsena ei pitänyt tehdä oikeastaan mitään vaan sai tehdä juuri niitä asioita mitkä kiinnostivat. En oikein ymmärrä tuota, vai oletko itse joutunut tekemään lapsena työtä ym.?

No joo, siinä mielessä lauseesi tietysti ymmärtää, jos tarkoitat sillä juuri vanhempien vallan alla olemista ja vapauden puutetta. Ilmeisesti tulkitsin sen hieman väärin. Elämä oli tietysti rajoitetumpaa.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat