Kokemuksia VHH:sta ja paleodieetistä

Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006

Haluaisin tehdä pienen kyselyn. Tuli mieleen tuolla toisessa ketjussa. D-vitamiinista oli jo erilaisia päiväkirjoja ja kokemusketjuja, mutta nyt haluaisin selvittää myös näiden pinnalla olevien dieettien vaikutuksia. Ihan sen takia, koska minua kiinnostaa ihan kovasti. Tuntuu ettei virallisia tutkimuksia aiheesta vielä kamalasti ole, ja niissäkin on usein jotain pielessä. Uteliaisuudesta siis haluan nähdä, miten tässä kyselyssä käy. Minä kun olen saanut sen vaikutelman, että suurimmalla osalla kyseiset dieetit tuottavat hyvää tulosta täällä.

VHH ja paleodieetti on eri asioita, mutta niissä on myös yhteistä tuo hiilareitten rajoittaminen. Molemmat kiinnostavat minua, ja kokemuksia saa kertoa kummasta vain. Miksi aloitit VHH/paleon, kuinka pitkään olet noudattanut/noudatit, tapahtuiko muutoksia terveydentilassa ja/tai olotilassa ja mihin suuntaan, mitä söit, menikö elimistöltä totuttelemiseen aikaa ja kuinka paljon? Myös ikä ja sukupuoli voi olla hyvä mainita, ehkä, jos haluaa, ja muutenkin vähän elämäntavoista, liikkumisesta.. niin ja sekin että miten vaikuttanut liikuntaan, jos sellaista harrastanut. Ja kaikkea muutakin mitä tulee mieleen, nyt ei itsellä tullut muuta.

Kritiikkiä äänestysvaihtoehtoja kohtaan saa myös esittää, mutta täytyy ottaa huomioon ettei tuohon mahdu kuin kymmenen vaihtoehtoa, ja mielestäni nuo ovat kuitenkin oleellisia tekijöitä. Jos omaa ei löydy niistä, jätä äänestämättä ja kerro se täällä tekstimuodossa.

くそっ!

Sivut

Kommentit (19)

Kulaushaikara
Seuraa 
Viestejä1023
Liittynyt27.4.2009

Aloitin VHH-ruokavalion siksi, että kärsin ärtyneestä paksusuolesta, joka on ollut ruokavaliolla hoidossa enemmän ja vähemmän vuodesta 2002. Silloin hiivadieetti auttoi vatsavaivoihini, mutta miten sattuu -syöminen tuo oireet takaisin. VHH-dieetti ei paljon poikkea aiemmin noudattamastani ruokavaliosta, jätin vain tiukemmin viljat ja perunan pois, söin ennen juurella leivottua täysruisleipää. Rasvoja ja proteiinia syön nyt hieman enemmän kuin aiemmin.
Ruokavalio on sopinut minulle hienosti, suoli toimii hyvin. (Kohta 8 kk.) Ainoa kielletty herkku on jäätelö, siihen lankean silloin tällöin.

RaahenTiikeri
Seuraa 
Viestejä973
Liittynyt18.2.2009

Aloitin ensimmäiset hiilihydraattitietoiset kokeilut 2007 syyspuolella.
Syitä:ns.paskaruokavaliolla(alikalorit,pelkkää ravinteetonta paskaa kerran päivässä.joskus viikonloppuisin tolkuttomasti kaljaa ja sipsejä) hankittu valtava hyllyvä maha,muuhun kroppaani täysin epäsuhtainen.Läheisen vakava liitännäis sairaus vahvasti sukurasitteisen diabeteksen seurauksena(koko 7 sisarusparvi sairastaa)
Aluksi,alkuvuonna 2007, jonkin verran harrastelin liikuntaa ja vain järkevöitin ruokavaliota(ts.älyttömät paskat pois...eli ei 2-3 Pringles tuubia lauantaina kaljakorin kanssa)+aloin syömään arkisin kulutukseni verran ravinteikasta ja hiveniä sisältävää ruokaa,kun aiemmin arki linjaus oli kevytjugurttia kulaus aamulla ja illalla pasta-laaki runsaiden leipien kanssa(ehkä 900kcall päiväsaannolla),töissä joskus joku valmismikroruoka.Ja taas innon puuskissa toisinaan älytöntä kituilua yhdistettynä liikuntaan.Ei hyvä.
Eli syksyllä 2007 alkoi ensimmäiset kokeilut sitten hiilihydraattien rajoituksessa ja aineiden laatuun satsaamisessa.Aluksi nämä perinteiset ongelmat,eli päähän iskostunut rasvakammo,liikaa nautittu proteiini ym...
Sanotaanko että ehkä 2008 vuoden ensimmäisellä neljänneksellä olin sorvannut ruokavalion jokseenkin järkeväksi ja olo oli hyvä.verenpaineet ja sokerit hyvät.painoa oli 9-10 kiloa vähemmän kuin maha-pringles-kalja elämän aikana.Eli painon pudotus ei valtava,mutta vaate koossa ja ulkonäössä muutos oli valtava.Aika pieni olen ollut aina painavimmillani sen n.71kg/171cm,mutta kaikki oli vatsalla.Eli maha oli todella erottuva roikkuva säkki.puolen vuoden VHH-yrityksien jälkeen siis painoa oli noin 58-60.
Nyt tämä 2 vuotta tuosta hetkestä on mennyt tasaisesti ja ruokavaliota jalostaen.Olen noin 59 kiloinen,ja kestän ajoittaiset poikkeamat ruokavaliossa pisempien kyläreissujen,tai rellestyskausien muodossa.Olen suht timmi,pientä jäntevää lihasta ja yleisesti ottaen kiinteä.Herkuttelen joka päivä.Saan ravinteita ja energiaa varmasti enemmän kuin koskaan.puoleentoista vuoteen ei ole ollut iho-ongelmia joita ennen oli naamassa,kyynärpäissä,polvitaipeissa.Entisenä hammasvammaisena olen iloinen,että pystyn juomaan kylmää ja kuumaa.Hampaat ei vihlo enää juuri missään tilanteissa.
Makuaisti ei sallisi enää paluuta entiseen(pöyristyttää ajatus kolmen vuoden takaisesta valmispinaattilettu-rasiasta eväänä yövuorossa).
Vanhemmilla tulee toisinaan seurattua verensokereita jos tulee käytyä kylässä.Ne ovat säntillisen tasaiset,kolmen-neljän tunnin paastolla yleensä odotetunlaiset 4,6(jos käyn porukoilla kaupungissa,olen yleensä syönyt aamiaisen ja lähen kaupunkiin asioille+kylään porukoille,siitä tuo säännölliseltä kuulostava paastoaika).Myös verenpaineet aika hyvät yläpaineen vaihdellessa 110-130 välissä(minulla on herkästi ärsykkeisiin reagoiva yläpaine)ja alapaineen vaihdellessa 65-75 välillä.

Niin ja ikää tuli just 31 ja mies olen.

RaahenTiikeri
Seuraa 
Viestejä973
Liittynyt18.2.2009

Niin.Liikuta rajotuu talvella puiden hakkaamiseen+sisälle kantamiseen.Tätä loosia saa lämmittää,ja muutenkin tänä talvena tekemistä on lämmön kanssa ollut.Tietysti koiratkin pitää ulkoiluttaa.
Kesäisin epäsäännöllisen säännöllistä kuntoilua.Uimista ja jonkin verran kaikkea kevyttä lihasharjoitusta.

Vierailija

Kaksi kuukautta yhteensä noudatin melko tiukkaa vhh:ta. Hiilarit koko ajan n. 40 - 70 g per vuorokausi.

Kuukauden jälkeen tuli pahoja rytmihäiriötuntemuksia ja kahden kuukauden kohdalla katsoin viisaammaksi lopettaa ja siirtyä syömään enemmän hiilareita. Tästä n. kahdessa viikossa rytmihäiriöt hävisivät.

Merisuolat ja magnesiumit tuli testattua, tuloksetta.

Harrastin aktiivista juoksua (3-4 krt viikossa, 30-60 min. kerrallaan) koko vhh-kokeiluni ajan.

PeterH
Seuraa 
Viestejä2875
Liittynyt20.9.2005

Ketokarpannut noin vuoden. Migreeni parantunut kokonaan; istumatyö paljon helpompaa kun ei tule nälkä kesken hommien. IBS (ärtynyt paksusuoli) parantunut kokonaan. Ei väsymystä ruokailun jälkeen kuten ennen. Ei väsymystä nälkäisenäkään. Kehonkoostumus muuttuu edelleen, rasvaprosentti alenee. Jo alussa lähti vyötäröltä muutama sentti vaikka paino ei paljon laskenut.

(Olisiko ollut järkevämpää antaa kyselyyn vastaajan valita vain yksi vaihtoehto?)

Makroravinteiden kalorijakauma: 70% rasvaa, 20% proteiinia, 10% hiilihydraatteja. Palttiarallaa.

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006
PeterH

(Olisiko ollut järkevämpää antaa kyselyyn vastaajan valita vain yksi vaihtoehto?)



Olisiko, miksi? Ajattelin että voihan joku olla kokeillut sekä VHH:ta ja paleota, nehän on kuitenkin vähän eri asioita. Ja jos joku nyt on sattunut kokeilemaan eri pituisia aikoja niitä, niin kyllä teoriassa voi neljäkin ruksia laittaa.. kaksi molempiin.. epätodennäköistä mutta varmuuden vuoksi.

くそっ!

PeterH
Seuraa 
Viestejä2875
Liittynyt20.9.2005
Ronron
voihan joku olla kokeillut sekä VHH:ta ja paleota, nehän on kuitenkin vähän eri asioita.

Minusta sen verran samanlaisia kuitenkin, että sillä ei välttämättä ole merkitystä. Mutta tämä on siis vain mielipide. Jokaisella on omansa.

Itseni katson ketokarppaajaksi, esmes, mutta syön about kaikki elintarvikkeeni tuoreina ja vältän käsiteltyjä eineksiä - paleota? Säilykkeitä kyllä menee joskus, mm. sardiineja. Ovat kuitenkin ihan kätevä vaihtoehto kun tuoretta kalaa ei ole saatavilla.

Ronron
Seuraa 
Viestejä9265
Liittynyt10.12.2006

Käsittääkseni paleodieetissä jätetään pois kaikki uudenaikainen ruoka jota ei ole syöty evolutiivisesti merkittävän pitkään. Maito ja sen johdannaistuotteet kuulunevat myös niihin.

VHH ja paleo on kuitenkin eri asioita ja siksi niistä pitää puhua erillään. Niillä voi olla erilaisia terveysvaikutuksia, mutta ei välttämättä kuitenkaan ole. Jos suurin osa vaikutuksista perustuukin nimenomaan hiilareihin.

くそっ!

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14026
Liittynyt23.6.2005

Joo, tosin se mikä on "uutta" määritellään paitsi ruoka-aineiden myös ravintoaineiden mukaan. Esimerkiksi maitorasva on tyydyttynyttä rasvaa, joka on metabolisesti wanha juttu ihmisille, mutta maidon kaseiini on jonkinasteinen allergeeni ja voi vaikuttaa negatiivisesti sokeriaineenvaihduntaan. Tämä lisää vähän homman monimutkaisuutta.

Jatkakaa.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija
Carloz
Kaksi kuukautta yhteensä noudatin melko tiukkaa vhh:ta. Hiilarit koko ajan n. 40 - 70 g per vuorokausi.

Kuukauden jälkeen tuli pahoja rytmihäiriötuntemuksia ja kahden kuukauden kohdalla katsoin viisaammaksi lopettaa ja siirtyä syömään enemmän hiilareita. Tästä n. kahdessa viikossa rytmihäiriöt hävisivät.

Merisuolat ja magnesiumit tuli testattua, tuloksetta.

Harrastin aktiivista juoksua (3-4 krt viikossa, 30-60 min. kerrallaan) koko vhh-kokeiluni ajan.




Johtui liian alhaisesta kalsiumin ja kaliumin saannista. Tämä on yleistä VHH:lla.

Vierailija
Twilight
Carloz
Kaksi kuukautta yhteensä noudatin melko tiukkaa vhh:ta. Hiilarit koko ajan n. 40 - 70 g per vuorokausi.

Kuukauden jälkeen tuli pahoja rytmihäiriötuntemuksia ja kahden kuukauden kohdalla katsoin viisaammaksi lopettaa ja siirtyä syömään enemmän hiilareita. Tästä n. kahdessa viikossa rytmihäiriöt hävisivät.

Merisuolat ja magnesiumit tuli testattua, tuloksetta.

Harrastin aktiivista juoksua (3-4 krt viikossa, 30-60 min. kerrallaan) koko vhh-kokeiluni ajan.




Johtui liian alhaisesta kalsiumin ja kaliumin saannista. Tämä on yleistä VHH:lla.



Ei johtunut. Tai sitten eivät imeytyneet elimistöön kunnolla.

Nimittäin "partista", raejuustoa etc. tuli nautiskeltua riittävästi, samoin kasviksia ja marjoja meni jopa kilo päivässä.

Kulaushaikara
Seuraa 
Viestejä1023
Liittynyt27.4.2009

Unohtui kirjoittaa, että en itse asiassa laske tai tarkkaile hiilihydraattien määrää, vaan laatua. Syön runsaasti kasviksia ja jopa heldelmiä. Ärtyneestä suolesta ei tällä ruokavaliolla ole tietoakaan, mutta ikään kuin olisin tullut herkemmäksi "väärille" aineille eli pienestäkin määrästä sokeria menee vatsa sekaisin tai ainakin kaamea turvotus. Sokeria (ja lisäaineita) olen vältellyt jo vuodesta 2002.

Syön kylässä ihan mitä lystää, mutta kotona teen kunnon safkaa. Onneksi kyläilen harvoin.

tootired
Seuraa 
Viestejä805
Liittynyt8.11.2009

Lopetin tupakoinnin 5 v sitten ja siitä alkoi ongelmat
kun painoa pukkas hetikohta + 20 kg ja lisäksi paljastui
kilpparivaje, johon aloitin thyroxin 0,1 läälityksen.

Kun vielä tupakoin sain syödä mitä vaan ja paljon söinkin
mutta olin langanlaiha jopa vain 85 kg kun mittaa on 195 cm.

Jostakin syystä pikkuhiljaa alkoi sokeri tuntumaan tympeältä ja kun sillä oli vielä taipumus turvottaa kivuliaastikin, niin pikkuhiljaa aloin vältteleen ja syömään lihaista ruokaa (en tietty vielä silloin rasvaa hyi ) eikä kasviksetkaan tuntuneet sopivan eli lenkkimakkara ja grilliruuat oli parhaita!

Liikuntakin pikkuhiljaa jäi joten painotus sai hyvän pysyvän jalustan ja edelleen 110 kg mittarissa

Ikää 55 v ja kun geeniperintöä sydärivaivaista ja dementiasta niin ravitsemus alkoi tulla tärkeäksi ja siten kalaöljy ja antioksidantit jne. Veriarvot olivat ok kun siis vielä tupakoin mutta sitten savuttomana alkoi nekin pikkuhiljaa huonota (kaiketi se sokeri, liikunnan puute tms?).

Mulla vaivana lisäksi jonkinlainen refluksivaiva eli närästää/ilmavaivoja moni asia esim. rasvainen sokeriruoka tms?, tuoreet kasviksetkin saa aikaan ilmavaivoja mutta keitetty liha, kala ja keitetyt kasvikset ok. Rasvan suhteen mulla ehkä heikko ruuansulatus varmaankin siksikin kun joudun usein syömään esin Nexium -happotasaajaa.

Eli jonkinlainen oravanpyörä käynnissä ja se pitäs saada pysähtyyn kun refluksin kanssa nukkuukin huonosti siten taas väsyneenä kahvia, paska ruokaa pikana jne jne.

Tänä talvena Deen tuoma lisäsuihke antoi uutta puhtia, energiaa ja olen voinut aika hyvin ja vaimonkin kanssa olemme yrittäneet välttää nopeita hiilareita (leipää, pullaa)
ja syödä kasviksia ja rasvaa lihan lisäksi ja hyvältä on jotenkin tuntunut.

Nyt kun (mukamas ) kolearvot "pahasti" pielessä niin pitää vielä sisuuntua ja alkaa liikkumaan jos ei vaikka tartteisi statiini-kuuria vaan rasvaa, kasviksia, hedelmiä että protskua sekä tietty D näin talvella.

Don't give up!

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14026
Liittynyt23.6.2005
tootired
Lopetin tupakoinnin 5 v sitten ja siitä alkoi ongelmat
kun painoa pukkas hetikohta + 20 kg ja lisäksi paljastui
kilpparivaje, johon aloitin thyroxin 0,1 läälityksen.

Eikös tupakoijilla ole selvästi vähemmän kilpparin vajaria ?

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija

Hidas mutta varma lihominen ja jatkuvat vatsakivut taustalla, sekä 20 vuotta kutiavaa ihottumaa. Äitini oli saanut avun selkäkipuunsa Antti Heikkilältä ja tuli ostaneeksi tämän kirjan Elämän paras aika. Olin syönyt erittäin tarkasti virallisen ravintosuosituksen mukaan, joten tiesin että sieltä ei apua tulisi, ja olin valmis kahden viikon kokeiluun. Jo kolmantena päivänä ihmettelin, mihin kipeä vatsani oli kadonnut. Siiten hävisi ihottuma ja muutamissa kuukausissa ne liiat kilotkin.

Tämä tapahtui lähes kahdeksan vuotta sitten, ja tällä tiellä ollaan edelleen.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat