Kato - Jellona!

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

author="<a href="http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/171380.shtml">aamulehti.fi</a>" kirjoitti:

Söötti valkoinen leijona syntyi luonnonpuistossa - katso kuvat!

Lilly, valkoinen tyttöleijona syntyi helmikuun alussa Etelä-Afrikassa, Pretoriassa. Syntymäpaikkana oli luonnonpuisto.

Oheisissa kuvissa Lilly tutkii ympäristöään.

Pentu on jo viety pois vanhemmiltaan, koska pennun isä alkoi osoittaa agressiivisia oireita pentua kohtaan.

Leijonienkin keskuudessa esiintyy albinismia eli väripigmenttien puutosta.

Huhuja valkoisen leijonan olemassaolosta oli ollut kauan liikkeellä, mutta vasta 1975 saatiin ensimmäistä kertaa tieteellisiä todisteita tästä. Myöhäinen löytymisajankohta selittyy suurimmaksi osaksi sillä, että luonnollisen pentukuolleisuuden lisäksi suurin osa albiinoista pennuista kuolee nuorella iällä, koska albinismin takia niille ei synny tavanomaista suojaväriä.

Yhdysvaltoihin, jonka eläintarhoissa isoja kissoja on runsaasti, ensimmäiset valkoiset leijonat tulivat vuonna 1993.

Ilmeisen harvinaisia nuo albiinot. Ilmeisesti tuossa kissaelänten albiinotaipumuksessa on kuitenkin lajikohtaisia eroja? Albiinotiikeri lienee yleisempi kun tuo leijona? Niitähän on elossa useita nytkin.

Siegfried & Roy:llahan oli noita albiinokissoja joka lähtöön.

Esityksissään heillä oli kaksi albiinotiikeriä, mutta 3. lokakuuta 2003 seitsemänvuotias urostiikeri Montecore puri Royta hengenvaarallisesti. Tiikerillä ei ilmeisesti ollut aikomustaan purra Royta, vaan retuuttaa hänet niskasta turvaan tiikereiden tapaan. Roylla ei kuitenkaan ollut riittavan paksua nahkaa tiikereiden tapaan. Roy oli näyttämöllä sanonut ennen tajunnan lähtöä: "Älkää tappako sitä!"

Montecure elelee edelleen albiinotiikereiden vanhainkodissa.

Ohops, lipesi offtopiksi avausviestissä. Olin luullut sen olevan mahdotonta.

Mutta noitten albiinomuotojen yleisyydestä piti puhuttaman.

Sivut

Kommentit (30)

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008

Onkohan valkoihoiset ihmisetkin syntyneet tosta albiino mutaatio jutusta? Ja jääkarhut?

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Vierailija

Albinismi on eri asia kuin valkoinen turkin tai ihon väri.

Albinismilla tarkoitetaan yleensä pigmenttien puuttumista kokonaan, joten albiinot ovat punasilmäisiä, herkkiä auringolle yms.

Osittaisesta pigmenttien puuttumisesta käytetään useammin sanaa leukistisuus, tai "puolialbiinous". Tuo uutisen (oikein suloinen) leijonanpentukin taitaa olla leukistinen. Ainakaan silmät eivät ole punaiset. Valkoiset leijonat ovat käsittääkseni tietyillä alueilla Afrikassa yleistymässä. vaaleassa, hiekkaisessa ympäristössä niiden suojaväri saattaa olla parempikin kuin normaaliväristen sukulaistensa.

Mitä valkoisten tiikerien yleisyyteen tulee, se on rajunpuoleinen tilastollinen harha: kaikki nykyään vankeudessa elävät valkoiset tiikerit polveutuvat yhdestä ainoasta uroksesta, joka pyydystettiin Intiassa reilut puoli vuosisataa sitten. Ulkonäkö on johtanut tämän sisäsiittoisen kannan lisääntymiseen kohtuuttomasti tarhattujen tiikerien keskuudessa. Tiikereistä on siis jalostettu valkoinen kanta.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

Miten tiikeri voi olla albiinotiikeri jos sillä on mustat raidat kumminkin? Vai onko se silloin semmonen leukistinen?

Onko luonnossa muita ympäri vuoden valkoisia elukoita kuin jääkarhu? Valkoinen on elukoissa aika harvinainen väri. Ötököissä lienee enemmän valkoisia, mutta se ei minua kiinnosta, elukat vain.

Hämmentää.

Seppo_Pietikainen
Seuraa 
Viestejä7615
Liittynyt18.10.2007

"Ötökätkin" ovat "elukoita".

Muistuu mieleen erään hieman vähemmän asioista tietoisen kretun ilmeisen aito hämmästyksen purkaus eräällä toisella keskustelupalstalla: "Are insects animals?"

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

Ehkä sana "elukat" olisi pitänyt korvata sanalla nisäkkäät...

Saat anteeksi!

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

Zäp
Seuraa 
Viestejä2299
Liittynyt19.10.2009
Vatkain
Miten tiikeri voi olla albiinotiikeri jos sillä on mustat raidat kumminkin? Vai onko se silloin semmonen leukistinen?

Mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsee? Ehkä tämä pätee myös albiinotiikereille?

Vierailija
Vatkain
Miten tiikeri voi olla albiinotiikeri jos sillä on mustat raidat kumminkin? Vai onko se silloin semmonen leukistinen?

Juu, leukismia - eli pigmenttien vähyyttä - on monenasteista. Valkoisilta tiikereiltä ilmeisesti puuttuu oranssin värin tuottava pigmentti, mutta mustaa tuottava on tallessa ja toimii normaalisti.

Vatkain
Onko luonnossa muita ympäri vuoden valkoisia elukoita kuin jääkarhu? Valkoinen on elukoissa aika harvinainen väri. Ötököissä lienee enemmän valkoisia, mutta se ei minua kiinnosta, elukat vain.

Aika vähänhän noita nisäkkäiden joukossa on. Maitovalas taitaa olla toinen, mutta äkkiseltään en keksi muita.
Saattaa olla, että linnuille suojaväri on vähemmän tärkeä, sillä siltä puolelta valkoisia otuksia kyllä löytyy, aluksi nyt vaikka joutsenet. Lasketaankos linnut tämän varsin persoonallisen luokittelusi piirissä ötököiksi vai elukoiksi?

Vierailija
Seppo_Pietikainen

Muistuu mieleen erään hieman vähemmän asioista tietoisen kretun ilmeisen aito hämmästyksen purkaus eräällä toisella keskustelupalstalla: "Are insects animals?"

No, siinä asiassa kyseinen kreationisti on hyvässä seurassa. Biologian perusopinnoissa oli erään kurssin kokeessa teksti, josta piti etsiä virheet. Aika moni ilmoitti "kasvien ja muiden eliöiden" kohdalla vastauspaperissa, että kasvit eivät ole eliöitä. Tuli lehtorilta hyvää palautetta jälkeenpäin.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008
Mei long
Lasketaankos linnut tämän varsin persoonallisen luokittelusi piirissä ötököiksi vai elukoiksi?

Öh... Linnut taitavat olla "vain" lintuja, eli siis eivät ötököitä eivätkä elukoita. Kuten sanottua, elukat tarkoittavat nisäkkäitä. Puhekieleni saattoi minut nyt nolostuttavaan tilanteeseen.

Mutta jokatapauksessa, maitovalas lasketaan elukaksi vaikka elääkin meressä. Mites muuten tunturipöllö, onko se ympäri vuoden valkoinen? Tuli mieleeni, että monet jalostetut eläimethän ovat valkoisia, useat koirat ja kissat ainakin. Entäs ovatko Intian kaduilla köpöttelevät naudat kuinka jalostettuja, ne näyttävät monissa kuvissa aika vaaleilta. Lienevätkö sitten ennemminkin kermanvärisiä kuin valkeita...

Hämmentää.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008
Zäp
Entä lampaat, vuohet ja kaikki arktisilla alueilla asuvat nisäkkäät talvisin?

Nii joo! Lampaat ja vuohet! Mietin tässä nimen omaan ympäri vuoden valkoisina pysyviä "elukoita." Monet kotilajimmehankin vaihtavat väriä talveksi.

Hämmentää.

Vierailija

Kiitos, nuin pitkällä (mei long) tai jotain semmosta!

Tyhmä kun edelleenkin olen, niin nuo silmät ovat sen oikeaan albinismin tunusmerkit, vai?

Mulla on pari tyhmää kaveria! Miksei ne oo tommosia "puolisokeita"? Miks ne aina väittää, ett ne on albiinoja. Eikä ne silti tajuu mistään sitäkään!

Vierailija
Vatkain
Mites muuten tunturipöllö, onko se ympäri vuoden valkoinen? Tuli mieleeni, että monet jalostetut eläimethän ovat valkoisia, useat koirat ja kissat ainakin. Entäs ovatko Intian kaduilla köpöttelevät naudat kuinka jalostettuja, ne näyttävät monissa kuvissa aika vaaleilta. Lienevätkö sitten ennemminkin kermanvärisiä kuin valkeita...

Tunturipöllö on kyllä ympäri vuoden pohjaväriltään valkoinen. Äkkiseltään luulisi, että väristä on kesällä haittaa, mutta ilmeisesti ei. Toisaalta, mikäpä sen kokoista pöllöä uhkaisi niin, että piiloutumiseen olisi tarvetta?

Useimmat muut arktisen alueen ympärivuotiset asukkaat vaihtavat värinsä talveksi: naali, metsäjänis ja lumikenkäjänis, riekko ja kiiruna.
Hei, mutta napasudethan voivat olla valkoisia ympäri vuodenkin. Niillä tosin värissä on paljon yksilöiden välistä vaihtelua:

Mitä kesyihin eläimiin tulee, ne ovat kyllä usein valkoisia. Ilmeisesti leukistiset mutaatiot ovat varsin yleisiä, ja ihmisillä on tapana viehättyä vaaleista ja valkeista eläimistä. Niinpä valkoisia rotuja on koirista lampaisiin, kesyhiiriin ja kultakaloihin asti. Ja tietenkin vielä ne tiikeritkin. Hevosistahan valkoiset ovat olleet arvostetuimpia kautta aikojen. Luultavasti Intian vaaleat lehmätkin ovat tällaista alkuperää.

Phony
Kiitos, nuin pitkällä (mei long) tai jotain semmosta!

Tyhmä kun edelleenkin olen, niin nuo silmät ovat sen oikeaan albinismin tunusmerkit, vai?

Silmistä tulee punaiset, kun silmien sisäpuolta hajavalolta eristävä musta pigmentti puuttuu. Kun eläimeltä puuttuu kaikki pigmentti, ovat silmätkin punaiset. Mutta vaikka otus olisi muuten valkoinen, normaaliväriset silmät osoittavat, ettei pigmenttien tuotanto ole kokonaan kadonnut. Sanaa albiino käytetään yleensä nimenomaan sellaisista eläimistä, joilla ei pigmenttejä ole lainkaan. Periaatteessa albinismi voi kyllä tarkoittaa myös osittaista pigmentin puuttumista, mutta silloin tosiaan puhekielessä useammin käytetään sellaisia ilmauksia kuin leukismi, puolialbiinous tai hypomelanismi.

Myös punasilmäisiä, mutta muuten normaalivärisiä eläimiä esiintyy, mutta sellaiset mutaatiot lienevät harvinaisia. Niitä näkee lähinnä jalostetuissa lemmikkieläimissä. Chihuahualla punainen on käsittääkseni rotumääritelmässä sallittu silmien väri. Ruskeaturkkisia, mutta punasilmäisiä marsujakin näkee eläinkaupoissa toisinaan.
Esimerkkinä tässä Lemon-värimuoto Marsuyhdistyksen sivuilta:

Luonnonvaraisina albiinot kyllä karsiutuvat yleensä nopeasti, koska ne ovat valkoisen värin lisäksi herkkiä auringonvalolle, ja silmäpigmentin puuttuminen heikentää näköä ja altistaa muillekin silmäongelmille. Albiinoja löytyy kuitenkin luolien ja syvien vesien eläimistä, jotka eivät silmiä kaipaa tai aurinkoa näe. Saattaahan niille olla jopa valintaetua siitä, ettei tarvitse käyttää energiaa pigmenttien tuottamiseen.

Alinna oleva veitsikala muuten elää Amazonjoen pohjalla. Joki todella on niin valtava, että sen pohjalla esiintyy täysin sokeita, pigmentittömiä eläimiä. Osa ansiosta pitää tosin antaa veden sameudelle: edes usean kilometrin syvyydessä elävät syvänmeren kalat eivät näytä sopeutuneen tällaiseen pimeyteen.

Taisinpa jo lipsahtaa aiheesta. No, kun se nyt kerran tuli jo tehtyä, niin Phonylle tiedoksi:
Nimimerkkini viittaa samannimiseen höyhenekkääseen dinosaurukseen (Mei), jonka kiinankielinen nimi tarkoittaa sikeästi nukkuvaa lohikäärmettä, tai jotain sinne päin. Nimi viittaa siihen, että kolmiulotteisena, täydellisenä luurankona säilynyt eläin pitää edelleen päätään siiven alla ja häntäänsä kiedottuna ympärilleen hyvin lintumaisessa nukkuma-asennossa.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat