Millaista yhteisöllisyyttä tarvitsevat nt yksilöt?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Oon miettinyt paljon että onko olemassa jotakin tietynlaista nt (neurologisesti tyypillinen, nentti) käyttäytymistä sosiaalisesti. Itte kun oon autisminkirjoinen ja usein ihan pihalla kuin lumiukko ihmisten sosiaalisista, kirjoittamattomista säännöistä ja huomaan tämäntästä joutuvani sakinhivutuksenkin kohteeksi niin liekö niin että "tavallisempien" ihmisten pitää muodostaa aina tietyntyyppisiä yhteisöjä ja siihen ei ylletä ellei ole yhteisiä agendoja ja yhteisiä vihollisia?

Sen tiedän jo ettei ihmiset mitenkään on/off jakaannu autisminkirjoisiin ja neurologisesti tyypillisiin. Voi olla niinkin että tulevaisuudessa täsmentyy tieteellisesti yhä tarkemmin erityyppisiä poikkeavuuksia, joita nyt jo on kartoitettu useita.

Se kuitenkin kiinnostaa miten ihmiset sosiaalisuutta tulkitsee. Mikä koetaan sosiaaliseksi ja mikä epäsosiaaliseksi.
Minä pidän yksinäisiä autisminkirjoisia puurtajia jossakin tutkimuskammioissaan tai koodaamassa loputtomiin ittekseen ohjelmiaan, yms. etäsosiaalisena tekemisenä vaikka lähikontaktissa samat ihmiset olis tökeröitä tunareita. Tulokset voi helpottaa muitten elämää paljonkin vaikka kanssakäyminen kangertelis.

Tuo ryhmääntyminen kuitenkin kiinnostaa.
Voiko sitä edes muodostua jos ei ryhmällä ole vastustajia tai haastajia?
Oma tuttava ja kaveripiirini on hajanainen ja parhaimmillaan seurustelu on aina yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Tarkoitan siis seurassaoloa en mitään parisuhteilua, se on oma "genrensä" se eikä siitä nyt. Mun vastustajat ja haastajat on yleensä yksittäisiä ihmisiä tai sit äärimmillään, usein kiukun ja pettymyksen, turhautumisen ja stressin yms. seurauksesta vaikka kaikki psykiatrit tai lääkärit, miehet, jne. Mutta siis vaan kiukunpuuskissa ja nyt vanhemmiten harvemmin. Mihinkään sakkiin en o ikinä erityisesti edes halunnut enkä koe kuuluvani. Oon kyllä väljästi kiinni josssain vaasemmistolaisuudessa, ympäristönsuojelussa, yms. mutta toimin etupäässä etäisesti, voin osallistua johonkin aktiivisti jos on tolkun aihe mutta ei ole mitään vakaata, jatkuvaa suhdetta mihinkään ryhmään.

Hm.. onko täällä ketään nenttejä?

[size=85:znhng38a]Lis. muoks. kirjoittamattomia sääntöjä..[/size:znhng38a]

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Itse en ole kuin lievä ADD, mutta lapseni kuuluu autismin kirjoisiin (AS) joten ymmärrän hyvin tuon sosiaalisen puolen ongelmat. Ongelma on ennemmin niin sanottujen normaalien rajoittuneisuutta, sillä heidän on usein vaikea ymmärtää erilaisuutta mikä ei näy heti päälle päin.

Tällä hetkellä tuntuu, että erilaisia diagnooseja tehdään paljon. Osalla diagnosoituja löytyy tarkasti tietyn tyyppiset neurologiset ominaisuudet (sanon mieluummin ominaisuus kuin erityisvaikeus/ongelma/vamma), kun osalla taas nämä neurologiset ominaisuudet menee ristiin monelta eri alueelta.

Vitsinä kannattaa muistaa: Normaali on ihminen jota ei ole tutkittu.

---

Ai niin... Nenttien yhteisöllisyys oli aihe. Kai se menee enemmän siihen, että kokoonnutaan porukassa samanlaisten ajatusten tai harrastusten pariin. Joillekin työyhteisö on tärkeä. Ja isommissa yhteisöissä on aina omat kuppikuntansa, eli kaikki eivät varmasti tule toimeen keskenään. Toiset näyttävät sen suoraan, toiset osaavat ajatella ja pitävät asian omana tietonaan.

AS-henkilöt usein sanovat suoraan mitä ajattelevat, ja se tulkitaan usein taas epäkorrektiksi toimintatavaksi, jopa töykeäksi.

Ryhmittymiseen ei tarvita mitään yhteistä vihollista tai muuta sellaista negatiivista asiaa. On asioita jotka yhdistää ja se riittää.

jepajee
Seuraa 
Viestejä22001
Liittynyt29.12.2009

En muista mistä päähäni on jäänyt sanonta:
''Lääketiede on kehittynyt niin huimasti, ettei terveitä enää ole'', mutta siinä on kyllä totuuden siemen.

Intelligent people have 'unnatural' preferences and values that are novel in human evolution
http://5z8.info/bombbuilding_g3w0r_anim ... -accidents

In the current study, Kanazawa argues that humans are evolutionarily designed to be conservative, caring mostly about their family and friends, and being liberal, caring about an indefinite number of genetically unrelated strangers they never meet or interact with, is evolutionarily novel. So more intelligent children may be more likely to grow up to be liberals.

Data from the National Longitudinal Study of Adolescent Health (Add Health) support Kanazawa's hypothesis. Young adults who subjectively identify themselves as "very liberal" have an average IQ of 106 during adolescence while those who identify themselves as "very conservative" have an average IQ of 95 during adolescence.

Young adults who identify themselves as "not at all religious" have an average IQ of 103 during adolescence, while those who identify themselves as "very religious" have an average IQ of 97 during adolescence.

In addition, humans have always been mildly polygynous in evolutionary history. Men in polygynous marriages were not expected to be sexually exclusive to one mate, whereas men in monogamous marriages were. In sharp contrast, whether they are in a monogamous or polygynous marriage, women were always expected to be sexually exclusive to one mate. So being sexually exclusive is evolutionarily novel for men, but not for women. And the theory predicts that more intelligent men are more likely to value sexual exclusivity than less intelligent men, but general intelligence makes no difference for women's value on sexual exclusivity. Kanazawa's analysis of Add Health data supports these sex-specific predictions as well.

Vierailija

Oukkei, kiva ja hyvä aloitusviesti! Mukava kun on tuo omakohtainen assiuskin mukana muksun kautta. Add tai adhd voi muuttaa neurostatusta jo niin paljon ettei voida puhua neurotyypillisestä.

Minä tunnen kyllä ihan tavallisenoloisia, siis ei mitenkään erityispoikkeavia todella empaattisia ja suvaistevia nenttejä, joilla ei ole tarvetta klikkiytyä, ei sakinhivuttaa, mutta kun oon kollannut monenmonituisia työpaikkoja, käynyt useampia koluja ja opiskellut, kursseillut, harrastanut ja vaikka mitä, muuttamisten kautta asuinyhteisöissä naapurustanutkin ja siten ollut tekemisissä monituisten ihmisten kanssa niin usein on niin että ihmiset muodostaa keskenään tiiviitä ryhmiä, joiden ulkopuolelle he jättävät muita, joita sitten syrjitään.

Pikkulapsetkin sitä jo tekee puhumattakaan nuorista.
Aikuistuessaan monet oppii sitä pois kun velvollisuudentunto ohjaa ja voi olla kyse jostakin kongnitiivisesta puutteesta tai kypsymättömyydestäkin?
Kyllähän aikuiset periaatteessa aika itsenäisiä lopulta on eikä tarvi mitään tiivistä tukiryhmää ympärilleen.

Jahas, jo toinen asiallinen viesti ilmaantunut, hyvä.

Vierailija
Pönni
niin liekö niin että "tavallisempien" ihmisten pitää muodostaa aina tietyntyyppisiä yhteisöjä ja siihen ei ylletä ellei ole yhteisiä agendoja ja yhteisiä vihollisia?




En ota kantaa tuohon autismiosuuteen, mutta ihmisille on tavanomaista muodostaa yhteisöjä joilla on yhteinen agenda ja yhteisiä vihollisia. Harva ihminen jaksaa sotkea vastatuuleen ja "keskiarvoihminen" tarvii tutun turvallisen joukon jossa on hyväksytty.

Usein toimitaan yhteisön sääntöjen mukaan ja myötäillään sitä vaikka homma ei itselle aivan natsaisikaan.

Jos ei ole itsellä rohkeutta tai voimaa niin on myötäiltävä ja päädyttävä kompromisseihin. Oman tiensä kulkija joka satunaisestikin herättää negatiivisia tunteita keskivertolauman manipulaattoreissa saa valmistautua hyökkäyksiin ja heitä tukeviin hurraahuutoihin yhdentekevyyksien taholta.

On olemassa idividualisteja jotka onnistuvat lähes koko elämänsä dallaamaan astumatta kenenkään varpaille. Elävät oman hiljaisen elämänsä, eivät ota kantaa vaikka oma mielipide löytyisikin ja kuolevat lopulta pois.

Vierailija

Lainaan vanhaa otsikkoa, sillä asiani liittyy NT (neurologically typical) vs. NUT (neurologically untypical) asetteluun.

Asia tuli mieleen uutisesta, jossa todetaan Jenny MCcarthyn pojan kärsivän autismista.

Onko tällainen kärsimys-näkökulma yleinen nentti-näkemys?

Mielestäni kyseessä on ennemmin ominaisuus kuin suuri kärsimys, vaikka usein erilaiset neurologiset ominaisuudet "tavallista" elämää saattavatkin vaikeuttaa.

Asiaan liittyy myös ajatus, kuinka herkästi yhteiskunnassa lyödään leima otsaan ja eläkepaperit kouraan sen sijaan, että lähdettäisiin hakemaan henkilökohtaisen ohjauksen avulla yksilökohtaista lähestymistä mm. työelämään.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26853
Liittynyt16.3.2005

Kyllä useimmat ihmiset tarvitsevat sekä "meitä", porukkaa, johon kuulua, että "muita", joita pitää vähempiarvoisina ja jos mahdollista, hyväksikäytettävinä. Aika harvassa yhteisössä tuollainen jako ei toteudu. Isoissa yhteisöissä, joilla ei ole selviä kilpailijoita/vihollisia/muutan vaan muita, porukka jakaantuu usein kilpaileviksi alaryhmiksi.

Ei tuo kyllä ole mikään selvä systeemi. Normaali ihminen kykenee kuulumaan moneen ryhmään ja hierarkia on eri tasoinen. Alin taso on vaikkapa perhe, kaveripiiri tai lähimmät työtoverit. Seuraava voisi olla oman naapurusto, suku tai oman firman työntekijät. Sitten edelleen oma kaupunki, Suomi ja niin edelleen. Tapauskohtaisesti ihminen valitsee toiminnan sen ryhmän edustajana, josta uskoo saavansa eniten hyötyä. Ei ihme, että sellaiselle, jolle ei ole jaettu täysiä pelimerkkejä sosiaalisen pelaamisen alueella, tuo näyttäytyy käsittämättömänä, arvaamattomana ja pelottavana ympäristönä.

Mercury

Asia tuli mieleen uutisesta, jossa todetaan Jenny MCcarthyn pojan kärsivän autismista.

Onko tällainen kärsimys-näkökulma yleinen nentti-näkemys?

Mielestäni kyseessä on ennemmin ominaisuus kuin suuri kärsimys, vaikka usein erilaiset neurologiset ominaisuudet "tavallista" elämää saattavatkin vaikeuttaa.




No onko sinulla sosiaalista vajavaisuutta? Arvaan että ei. Jos ihmisellä on likimain täysi järki ja edes joitakin sosiaalisia tarpeita, mutta vajavaiset sosiaaliset kyvyt, kyllä elämä on yhtä suurta kärismystä. Kaikki normaalit toiminnat ovat vaikeita tai mahdottomia. Lapsesta asti olet ulkona kaveriporukoista, usein kiusattu. Nuorena on hyvin vaikeaa tai mahdotonta löytää seurustelukumppania. Kouluttautua aina voi, mutta jos annat oudon ja epäsosiaalisen vaikutelman työhaastattelussa, työllistyminen on turha toivo. Siinä sitten kitkutat äidin hoivissa luonnevikaisilta sossuämmiltä armopaloja anoen kunnes viikatemies vapauttaa.

Minusta tuollainen asenne, jossa henkisentai fyysisen vamman haittoja vähätellään vetoamalla ominaisuuksiin tai "erilaisuuden rikkauteen" on kärsivien ihmisten törkeää vähättelyä. Juuri sitä "toisten" syrjintää pahimmillaan.

Vierailija
Neutroni
Minusta tuollainen asenne, jossa henkisen tai fyysisen vamman haittoja vähätellään vetoamalla ominaisuuksiin tai "erilaisuuden rikkauteen" on kärsivien ihmisten törkeää vähättelyä. Juuri sitä "toisten" syrjintää pahimmillaan.



Ymmärsit näkökulmani aiheeseen väärin, mutta niin on sattunut ennenkin kun olen eri aiheista kirjoitellut.

Syy miksi käytän ennemmin nimitystä ominaisuus kuin vamma, on että usein nämä neurologiset vammat, joita ei pystytä fyysisesti havaitsemaan kuin ehkä aivosähkökäyrässä poikkeavana toimintana, eivät näy selvästi ulospäin. Moni "ei neurologisesti tyypillinen" puhuu itsestään ennemmin vamman laadun mukaan esim. ADDi, Assi, jne. mieluummin kuin sanomalla olevansa vammainen - tuo sana kun on lähes kirosana yhteiskunnassamme. Toinen asia on, että usein vammaisena nähdään ainoastaan fyysisesti vammaiset henkilöt, joiden vamma näkyy selvästi päälle päin. Ja tuo on yksi asia monien joukossa vaikeuttamassa neurologisten asiota.

Tässä taannoin tuli mielestäni hyvä dokkari ykködokumenttina nimeltään Työtä taitajille, jossa tanskalainen autistisen lapsen isä perusti ATK-alan yrityksen, joka työllisti autisteja/asseja. Tuollaista toimintaa minä kunnioitan. Nähdään diagnoosin läpi ja opetellaan puolin ja toisin kuinka asiat voidaan saada halutessa pyörimään.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26853
Liittynyt16.3.2005
Mercury
Syy miksi käytän ennemmin nimitystä ominaisuus kuin vamma, on että usein nämä neurologiset vammat, joita ei pystytä fyysisesti havaitsemaan kuin ehkä aivosähkökäyrässä poikkeavana toimintana, eivät näy selvästi ulospäin.



No tietysti diagnosoinneissa ja medikalisaatiossakin on ongelmansa, koska ne antavat helppouteen taipuvaiselle yksilölle täydellisen tekosyyn olla yrittämättäkään kehittää itseään. Mutta silti näkisin piittaamattomuuden, jossa vajaakykyisen vaikeudet vieritetään laiskuuden ja väärien valintojen seuraukseksi, vielä pahemmaksi. Varsinkin juuri sosiaalisesti vammaiset ovat hätää kärsimässä, koska kukaan ei ota vakavasti heidän päälle päin näkymätöntä ongelmaansa.

Moni "ei neurologisesti tyypillinen" puhuu itsestään ennemmin vamman laadun mukaan esim. ADDi, Assi, jne. mieluummin kuin sanomalla olevansa vammainen - tuo sana kun on lähes kirosana yhteiskunnassamme.



Niin varmaan kaikki vammaiset tekevät, ja yksilön mielenterveyden kannalta se on epäilemättä hyvä asia. Mutta ei yhteiskunta muutu paremmaksi sillä, että julkisessa keskustelussa lakataan puhumasta asioista niiden oikeilla nimillä.

Tässä taannoin tuli mielestäni hyvä dokkari ykködokumenttina nimeltään Työtä taitajille, jossa tanskalainen autistisen lapsen isä perusti ATK-alan yrityksen, joka työllisti autisteja/asseja. Tuollaista toimintaa minä kunnioitan.



Kuin myös, ja soisin suojatyön järjestämisen olevan yhteiskunnan velvollisuus. Nykyään yksittäisen "poikkeavin ominaisuuksin varustetun" todennäköisyys päästä tuollaisiin hommiin lienee samaa luokkaa kuin voittaa lotossa, vaikka suurin osa heistä olisi hyvinkin pienillä sopeuttamistoimilla täysin työkykyisiä.

Vierailija
Neutroni
[Kuin myös, ja soisin suojatyön järjestämisen olevan yhteiskunnan velvollisuus. Nykyään yksittäisen "poikkeavin ominaisuuksin varustetun" todennäköisyys päästä tuollaisiin hommiin lienee samaa luokkaa kuin voittaa lotossa, vaikka suurin osa heistä olisi hyvinkin pienillä sopeuttamistoimilla täysin työkykyisiä.



Mutta kyllä myös pitää puhu siitä, mitä ominaisuuksia tai kykyjä tuo 'vamma' ei vähennä. On myös hyvä välillä miettiä, mikä kaikki todella luokitellaan vammaisuudeksi ja mikä voidaan yhtä perustellusti lukea vain erilaisuudeksi. Jos kaikki keskimääräisestä poikkeminen on määritelmälisesti viallisuutta, niin silloinhan myös kaikki erityisen lahjakkaat yksilöt ovat viallisia ja tarvitsevat suojatyöpaikan.

Jokainen meidän hiljaiseen ja sisäänpäinkääntyneeseen suomalaisuuteen kasvanut yksilö on esim. jenkkinäkökulmasta sosiaalisesti rajoittunut ja sikäli vammaiseksi luokiteltava. Siellä kun avoimuus, kontaktihakuisuus, puheliaisuus ja sosiaalinen aktiivisuus ovat tärkeitä ja kasvatuksessa painotettuja ominaisuuksia. Tyypillisen suomalaisen saattaisivat luokitella helposti ties millä neurologisella diagnoosilla.

Monet ns. vammaiset eivät edes varsinaisesti kaipaa mitään 'suojatyöpaikkaa', sillä he saattavat hyvinkin olla täysin päteviä tiettyihin tehtäviin ns. terveiden tavoin. Mutta usein se suurin ongelma on työyhteisön kyvyttömyys ohittaa hänen (mahdollisesti täysin itse työalaan liittymätön) vammansa. Ymmärrän, että pyörätuolissa istuva liikunnaohjaaja on hieman ongelmallinen, mutta onko sitä myös pyörätuolissa istuva puhelinmyyjä? Tarvitseeko hän suojatyöpaikan vai vain ihan tavallisen työpaikan?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26853
Liittynyt16.3.2005
Feminine
Jos kaikki keskimääräisestä poikkeminen on määritelmälisesti viallisuutta, niin silloinhan myös kaikki erityisen lahjakkaat yksilöt ovat viallisia ja tarvitsevat suojatyöpaikan.



Kyllä minä vaatisin vamman määritelmään haitalliseksi koetun poikkeamisen. Useimmiten haitat ovat vieläpä selkeät, niin kuin juuri puutteellisten sosiaalisten kykyjen tapauksessa. Se jää tietysti veteen piirretyksi viivaksi, kunka heikot kyvyt ovat sairaalloisia ja mikä on vain "normaalia" vaihtelua. Mutta jonkinlainen suojatyö (oikeudenmukaisin ehdoin tietysti, nykyiset tuki- ja työllistämistyöt ovat yleensä vain vähäosaisten riistoa) olisi varmasti hyväksi kaikille, jotka eivät pysty normaalia reittiä työllitymään.

Jokainen meidän hiljaiseen ja sisäänpäinkääntyneeseen suomalaisuuteen kasvanut yksilö on esim. jenkkinäkökulmasta sosiaalisesti rajoittunut ja sikäli vammaiseksi luokiteltava. Siellä kun avoimuus, kontaktihakuisuus, puheliaisuus ja sosiaalinen aktiivisuus ovat tärkeitä ja kasvatuksessa painotettuja ominaisuuksia. Tyypillisen suomalaisen saattaisivat luokitella helposti ties millä neurologisella diagnoosilla.



Vammaisuus on aina sidoksissa ympröivään kulttuuriin ja asenteisiin. Tyypillinen suomalainen olisi selkeästi sosiaalivammainen jenkkien työmarkkinoilla. Tuskin hän saisi muita kuin kenellekään kelpaamattomia hanttihommia, jos ei omaisi jotain aivan erikoista ja harvinaista osaamista, jonka joku firma katsoisi välttämättömäksi menestyksensä kannalta.

Monet ns. vammaiset eivät edes varsinaisesti kaipaa mitään 'suojatyöpaikkaa', sillä he saattavat hyvinkin olla täysin päteviä tiettyihin tehtäviin ns. terveiden tavoin. Mutta usein se suurin ongelma on työyhteisön kyvyttömyys ohittaa hänen (mahdollisesti täysin itse työalaan liittymätön) vammansa. Ymmärrän, että pyörätuolissa istuva liikunnaohjaaja on hieman ongelmallinen, mutta onko sitä myös pyörätuolissa istuva puhelinmyyjä? Tarvitseeko hän suojatyöpaikan vai vain ihan tavallisen työpaikan?



Se on totta, että normaali työllistyminen olisi paras ratkaisu, mutta koska ihmisten ylivoimainen enemmistö on ja tulee aina olemaan asenteiltaan mitä on, tilanne, jossa vammainen, jonka vamma ei oikeasti haittaa työn tekemistä, pääsisi läpi normaalista työnhakuprosessista on hyvin utopistinen. Se on vammaisille laiha lohtu, että annetaan nyt vaan asennekasvatusta kansalle ja puhutaan kauniisti vammaisille, niin sitten 37478267 vuoden päästä syntyy laji, joka ei omaa erilaisuuden pelkoa - jos erityisen hyvin käy. Paljon ongelman yhteisölle vierittäviä korulauseita parempi apu tässä reaalimaailmassa, jossa suojatyön vaihtoehto ei ole oikeudenmukainen maailma vaan syrjäytetty yksilö, on se suojatyöpaikka, jossa jollakin erityisellä hallinnollisella menettelyllä ohitetaan normaali työnhakuprosessi joltakin osin.

Vierailija
Neutroni

Se on totta, että normaali työllistyminen olisi paras ratkaisu, mutta koska ihmisten ylivoimainen enemmistö on ja tulee aina olemaan asenteiltaan mitä on, tilanne, jossa vammainen, jonka vamma ei oikeasti haittaa työn tekemistä, pääsisi läpi normaalista työnhakuprosessista on hyvin utopistinen. Se on vammaisille laiha lohtu, että annetaan nyt vaan asennekasvatusta kansalle ja puhutaan kauniisti vammaisille, niin sitten 37478267 vuoden päästä syntyy laji, joka ei omaa erilaisuuden pelkoa - jos erityisen hyvin käy. Paljon ongelman yhteisölle vierittäviä korulauseita parempi apu tässä reaalimaailmassa, jossa suojatyön vaihtoehto ei ole oikeudenmukainen maailma vaan syrjäytetty yksilö, on se suojatyöpaikka, jossa jollakin erityisellä hallinnollisella menettelyllä ohitetaan normaali työnhakuprosessi joltakin osin.



Olemme varsin samanmielisiä tässä. Mutta jotta sitten edes 37478267 vuoden päästä ei oltaisi tismalleen samassa tilanteessa, olisi niiden suojatyöpaikkojen lisäksi aina muutama korulausekin paikallaan. Ne kun eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia asioita.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26853
Liittynyt16.3.2005
jees
Tolla voi tarkoittaa vaikka psykopaattia.



Niin voi, psykopatia (tai millä nimillä psykologit sitä nykyään kutsuvatkin) on vakava sosiaalinen vamma. Vaikka jotkut huippulahjakkaat psykopaatit pääsevät toteuttamaan itseään hyvinkin korkeisiin asemiin, useimpien kohtalo on huomattavan kurja. Painaa duunia alemman johdon paskahommissa huonon työilmapiirin työyhteisöissä, henkilökohtaiset ystävyys- ja parisuhteet kariutuvat yksi toisensa jälkeen, kunnes päihde- ja sopeutumisongelmat vievät sillan alle tai linnaan ja lopulta hautaan.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26853
Liittynyt16.3.2005
Feminine
Olemme varsin samanmielisiä tässä. Mutta jotta sitten edes 37478267 vuoden päästä ei oltaisi tismalleen samassa tilanteessa, olisi niiden suojatyöpaikkojen lisäksi aina muutama korulausekin paikallaan. Ne kun eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia asioita.



No eivät teoriatasolla, mutta mielellään poliitikot korvaavat todelliset toimet niillä korulauseilla ja käyttävät rahat golfkentän laajennukseen tai serkkunsa firman tukemiseen.

jepajee
Seuraa 
Viestejä22001
Liittynyt29.12.2009
Neutroni
jees
Tolla voi tarkoittaa vaikka psykopaattia.



Niin voi, psykopatia (tai millä nimillä psykologit sitä nykyään kutsuvatkin) on vakava sosiaalinen vamma. Vaikka jotkut huippulahjakkaat psykopaatit pääsevät toteuttamaan itseään hyvinkin korkeisiin asemiin, useimpien kohtalo on huomattavan kurja. Painaa duunia alemman johdon paskahommissa huonon työilmapiirin työyhteisöissä, henkilökohtaiset ystävyys- ja parisuhteet kariutuvat yksi toisensa jälkeen, kunnes päihde- ja sopeutumisongelmat vievät sillan alle tai linnaan ja lopulta hautaan.



Selvää fleimausta.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat