Työpöydällä kaksi taustakuvaa

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Laitoin joitain aikoja sitten erään kuvan työpöydälle taustakuvaksi. Kuva ei oikein onnistunut, vaan jäi tavallista pienemmäksi, jolloin suurensin sen vetämällä kuvaa. Sitten vaihdoin kuvaa ja tällä kertaa kaikki meni hyvin. Vaihdoin taas jonkun ajan päästä kuvan ja nytkin meni aluksi kaikki hyvin. ( Pidän taustakuvina lapsenlasteni kuvia ja sen vuoksi vaihtelen niitä usein, jotta kaikki kolme pääsevät vuorollaan näytölle).

No, tässä eräänä päivänä avasin koneen ja näytölle tuli viimeksi laittamani kuva. Kun kone pääsi siihen vaiheeseen, että pikakuvakkeet tulivat näytölle, tapahtui jotain outoa. Yhtä'äkkiä taustakuvaksi muuttuikin se kuva, jonka jouduin suurentamaan vetämällä. Koska kuva ei silloin suurentunut koko ruudun mittaiseksi, sen yläreunassa on noin puolen sentin alue, ja siinä näkyy pieni osa sitä kuvaa, jonka viimeksi laitoin näytölle ja jonka siinä pitäisi ollakin. Kun sitten sammutan koneen, näytölle ilmestyy hetken ajaksi se kuva, jonka siinä haluaisin olevan. Mistä tällainen ilmiö johtuu?

Olen katsonut ohjauspaneeli > ominaisuudet > näyttö ja siellä näkyy se kuva, jonka viimeksi laitoin. En ole muuttanut mitään asetuksia enkä tehnyt siellä mitään sääntöjä, kun en tiedä mitä tässä pitäisi tehdä. Pohdi nditä, että miten pääsen eroon tuosta kuvasta, jonka ei olisi pitänyt enää näytölle tulla ja omia aikojaan siihen ilmestyi jostain menneisyydestä.

Kommentit (14)

Vierailija

Vastauksia odotellaan mahdollisimman pian, joten jos osaat sanoa miten saan tuon vanhan kuvan pois, niin kerro mullekin

Vierailija

Et kertonut käyttöjärjestelmää, mutta joskus olen törmännyt tähän ilmiöön Windows 2000:ssa ja ongelma mitä todennäköisemmin liittyy profiileihin. En muista tarkkaan enää kun on vuosia aikaa, mutta epäilen että alimmainen kuva on kaikille käyttäjille ja Windows suuressa viisaudessaan lätkäisee päälle henkilökohtaisen profiilin kuvan.

Varmasti siihen on joku oikeakin tie korjata tilanne, mutta itse poistin kylmästi sen kuvan tiedostot mistä halusin päästä eroon (tiedostot monikossa siksi, että windows pitää kopioita siitä ja jos vain toisen poistaa luodaan toinen uudestaan).

Vierailija

Kas vain, empä näemmä muistanut tänne laittaa käyttöjärjestelmä, se on Windows XP. Mulla on ollut tämä kone viisi vuotta eikä ikinä aiemmin ole tällaista ilmiötä tullut eteen. Pitää jotenkin yrittää poistaa tuo toinen kuva.

kuningas
Seuraa 
Viestejä1246
Liittynyt10.12.2007

Mulla on XPssä sama homma, aina jos lappari sammuu esim. akun loppumiseen, tasta vaihtuu johonkin vanhaan.

Sitä en tajua miksi kone säilyttää vanhojen taustojen nimiä/sijainteja.

War doesn't determine who's right but who's left.

There is no such thing as an atheist in a foxhole.

DerMack
Seuraa 
Viestejä1839
Liittynyt16.3.2005

itse törmäsin samantapaiseen ilmiöön joskus vuosia sitten...

syynä oli silloin että olin toisen kuvan laittanut taustakuvaksi sieltä näyttö-ominaisuudet-työpöytä lehdeltä ja toisen ihan suoraan kuvien katselusta oikealla napilla klikkaamalla ja valikosta 'aseta taustakuvaksi' kohdasta. Sitä en enää muista kumpaa kuvaa se vilkutteli käynnistuksen/sammutuksen yhteydessä ja kumpaa näytti muutoin...

outoa oli se

Vierailija

Sain yllättäen eilen korjattua tämän ongelman, kun aloi oikein tutkimaan miten pitää toimia. Kerroin aloitusviestissä, että tuon vanhan kuvan laittamisessa sattui joku virhe eikä se peittänyt koko kuvaruutua, jolloin suurensin kuvaa vetämällä. Kun en sitten eilen keksinyt mitään muuta keinoa saada se kuva pois, ajattelin että se lähtee samalla tavalla kuin tulikin. Vedin kuvaa oikealle päin ja se pieneni, kunnes melkein katosi ruudulta. Sitten siihen ilmestyi yläkulmaan rasti, josta klikkasin ja hups! vanha kuva katosi ja nyt näytöllä on se kuva, jonka siihen viimeksi laitoin. En tiedä mikä oli homman nimi, mutta ainakin se toimi.

DerMack
Seuraa 
Viestejä1839
Liittynyt16.3.2005

miten hitossa sä pystyt taustakuvan kokoa muuttamaan 'vetämällä'? eihän siitä saa millään kiinni suoraan työpäydältä käsin... mitäköhän siellä nyt ihan oikeesti on tapahtunut...

Saw
Seuraa 
Viestejä6251
Liittynyt20.6.2009
DerMack
mitäköhän siellä nyt ihan oikeesti on tapahtunut...
Tämähän on jo se Windows 98ssa ilmestynyt uutuus, Active desktop.

Työpöydälle voi asettaa mitä tahansa web-kohteita, joksi sopii tietysti paikallisen koneen tiedostokin.

Ominaisuudet: Näyttö -> Työpöytä -> Mukauta työpöytää -> Web -> Uusi...

Näin toimittiin ennen Widgettejä...

Young man, there's a place you can go.
I said, young man, when you're short on your dough.
You can stay there, and I'm sure you will find
Many ways to have a good time.

It's fun to stay at the Y.M.C.A.
It's fun to stay at the Y.M.C.A.

Vierailija

DerMack: en tiedä mutta niin se vain toimi. Kun laitoin sen vanhan kuvan näytölle, klikkasin normaalisti oikeanpuoleista näppäintä. En tiedä mitä siinä meni vikaan, mutta se kuvahan jäin ruudun oikeaan laitaan pienempänä kuin sen olisi pitänyt olla. Kylä minä sen oikeasti sain vetämällä suurennettua, mutta en minä tiedä miksi se onnistui. Samalla tavalla se lähti, vedin sen tuonne oikeaan reunaan päin ja koska siinä näkyi se rasti, klikasin siitä ja kuva katosi. Viruksia en voi syyttää tästä, koska niitä ei nyt ole koneessa. Ihan kaikkia teknisiä vempaimia en kovin hyvin tunne, joten en tiedä mikä ominaisuus mahdollisti kyseisen toimenpiteen. Niin vain kävi.

Vierailija

Lisään vielä tämän. Se suurentamani kuva ei koskaan peittänyt kokonaan kuvaruutua, vaan se jäi reunoista vajaaksi. Kohdistin vain hiiren siihen reunaan, jolloin siinä näkyi se merkki, jolla vedetään. Minä ihmettelin tätä juttua jo silloin, kun sen kuvan aikoinaan laitoin työpöydälle. Mikä lie ollut syynä siihen,että sen laittaminen meni pieleen. Mut ei siitä nyt näyttäisi sen kummemmin vahinkoa aiheutuneen.

Saw
Seuraa 
Viestejä6251
Liittynyt20.6.2009

Active Desktop on tunnettu siitä, että se toimii aina väärin. Windows 98:n aikaan se kaatuili lähes päivittäin. XP:ssä sitä on vain hyvin vaikea käyttää.

Young man, there's a place you can go.
I said, young man, when you're short on your dough.
You can stay there, and I'm sure you will find
Many ways to have a good time.

It's fun to stay at the Y.M.C.A.
It's fun to stay at the Y.M.C.A.

DerMack
Seuraa 
Viestejä1839
Liittynyt16.3.2005
Saw
DerMack
mitäköhän siellä nyt ihan oikeesti on tapahtunut...
Tämähän on jo se Windows 98ssa ilmestynyt uutuus, Active desktop.

Työpöydälle voi asettaa mitä tahansa web-kohteita, joksi sopii tietysti paikallisen koneen tiedostokin.

Ominaisuudet: Näyttö -> Työpöytä -> Mukauta työpöytää -> Web -> Uusi...

Näin toimittiin ennen Widgettejä...


kappas vaan, enpä ole tuommoista web valikkoa ennen ihmetellytkään... justjust ei ole näemmä ihan kaikki sopukat tulleet vielä tutuksi tästäkään käyttiksestä

Vierailija

Tämä on ongelma johtuen microsoftin sovelluksesta puoliälykkäästi yrityksiäsi.

Kaikki kuva-asetukset manuaalisiksi, jotta ite voi niitä käyttää. Google Picasa on tosi hyvä perustyökalu kuville.

Vierailija

Hyi, saan painajaisia pelkästä Active Desktopin mainitsemisesta.

Mutta muistan myös joskus itse ihmetelleeni vastaavaa 2000/XP-käyttöjärjestelmässä. Kirjautuessa koneelle/-lta oli taustalla toinen kuva kuin omalla käyttäjälläni. Ongelma liittyy siis useampiin käyttäjäprofiileihin. Windows jostain syystä halusi asettaa jonkun tietyn taustakuvan kaikille käyttäjille ja tätä oli hyvin hankala saada pois.

Muistaakseni ratkaisin ongelman muokkaamalla Windowsin rekisteriä siten että oman profiilini ja yleisen profiilin taustakuvana käytettiin samaa tiedostonimeä. Ongelma ratkeaa tietysti myös paikantamalla vaikkapa rekisteristä tämän yleisen profiilin taustakuvan sijainnin ja poistamalla koko kuvatiedoston.

Huom: Edellistä ei tosin kannata yrittää jos ei ole tuntemusta rekisteristä tai siitä kuinka sitä muokataan. Saa hyvin helposti koko koneen sekaisin jos mokaa.

Kannattaa kokeilla ottaa aluksi koko Active Desktop-ominaisuus pois päältä jos ongelmia vielä tulee. Vipu löytynee työpöydän asetuksista.

Uusimmat

Suosituimmat