Dinosaurusten tappaja

Seuraa 
Viestejä337
Liittynyt6.1.2010

Se sitten varmistunu taivaalta tipahtaneeksi kiveksi.
Ihmetyttää vaan kuin paljon tuhoa saa aikaiseksi 10km kappale tormätessään meihin. Kattelen tossa pöydällä olevaa karttapalloa ja kuvittelen siihen törmäävää asteroidia. Moisen möhkäleen koko aika pieni, lähes mitätön.

Sivut

Kommentit (16)

Vierailija

Tunguskaan vuonna 1908 tippunut komeetta oli halkaisijaltaan enintään 60 metriä, mutta räjähti sekin ilmakehässä hajotessaan yli tuhannen Hiroshiman atomipommin voimalla. Just do the math.

Se muuten olisi voinut osua suoraan Helsinkiin, mikäli olisi saapunut Maan ilmakehään muutamaa tuntia myöhemmin.

Vierailija

Kyllähän asia tosiaan siltä näyttää, että asteroidi oli ainakin tärkein yksittäinen syy liitukauden lopun massasukupuuttoon. Sehän ei toki tarkoita, etteikö asiaan olisi mikään muu vaikuttanut. Samoihin aikoihin esimerkiksi Intiassa tapahtui massiivisia tulivuorenpurkauksia, joskin niiden tärkeimmät vaikutukset olivat jo reilusti ennen sukupuuttoaallon alkua (Wikipedia-linkki). Ne ovat silti voineet olla osatekijänä, esimerkiksi heikentämällä ekosysteemejä ennen lopullista iskua.

Mitä Meksikoon pudonneen murikan kokoon tulee, se on tosiaan ollut vain 10-15 kilometrin kokoluokkaa. Kosmiset nopeudet, joilla tällaiset kappaleet putoavat, kuitenkin tekevät iskuvoimasta uskomattoman: kraatteri onkin 180 kilometriä leveä, ja isku hävitti käytännössä koko Väli-Amerikasta kaiken elollisen. Isku oli ilmeisesti noin kaksi miljoonaa kertaa voimakkaampi kuin suurimman ihmisen tekemän pommin räjähdysvoima.

Tässä yllättävänkin kattavassa Wikipedia-artikkelissa kartoitetaan myös teorian kriitikkojen näkemyksiä ja muita samoille ajoille sijoittuvia meteori-iskuja:
http://en.wikipedia.org/wiki/Chicxulub_crater

-PP74-
Seuraa 
Viestejä337
Liittynyt6.1.2010

Mutta kun ajattelee maapallon pinta-alaa niin satakilometriäkin on aika pieni törmäyskiven koko.
Tuntuu käsittömältä ku ajattelee minkälainen energia siitä purkautuu.

Vierailija
-PP74-
Mutta kun ajattelee maapallon pinta-alaa niin satakilometriäkin on aika pieni törmäyskiven koko.
Tuntuu käsittömältä ku ajattelee minkälainen energia siitä purkautuu.

No, eihän se kivenmurikka planeetalle mitään vahinkoa aikaiseksi saanut, vaan elämälle. Ajatteleppa kuinka ohkainen tämä elävä kerros on tämän planeetan pinnalla ja suhteuta se tapahtuneeseen.

Vierailija

Kyllä noissa potkua löytyy.

Herneen kokoinen meteoriitti iskeytyi suoraan 14-vuotiaan koulupojan käteen Essenissä, Saksassa, kertovat brittilehdet. Gerrit Blank oli matkalla kouluun, kun hän näki tulipallon tulevan suoraan kohti. Pieni kivenpalanen iskeytyi Blankin käteen valtavalla vauhdilla ja kimposi siitä maahan. Pieni meteoriitti teki noin 30 sentin levyisen kraaterin kadulle, väittää Telegraph-lehti.



http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/63168- ... 93-selvisi

-PP74-
Seuraa 
Viestejä337
Liittynyt6.1.2010

En tiä mikä on ku viestit ei näköjään tule perille. V..tuttaa...
Joo, ymmärsin ettei planeetalle paljoa vahinkoa tee.
Mutta vertailkaa kuin pieni tollanen asteroidi on suhteessa maapalloon. Minun puolenmetrin karttapalloon ajateltuna, ei edes voi, on se niin pirunpieni.
Tosin ei ilmakehäkään kovin paksu olis.

Jägermeister
Seuraa 
Viestejä1013
Liittynyt23.4.2008
Poison dart frog
Kyllä noissa potkua löytyy.

Herneen kokoinen meteoriitti iskeytyi suoraan 14-vuotiaan koulupojan käteen Essenissä, Saksassa, kertovat brittilehdet. Gerrit Blank oli matkalla kouluun, kun hän näki tulipallon tulevan suoraan kohti. Pieni kivenpalanen iskeytyi Blankin käteen valtavalla vauhdilla ja kimposi siitä maahan. Pieni meteoriitti teki noin 30 sentin levyisen kraaterin kadulle, väittää Telegraph-lehti.



http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/63168- ... 93-selvisi



"Gerrit Blankin mukaan hän oli nähnyt valopallon tulevan kohti ja tuntenut äkillistä kipua kädessään. Sitä seurasi valtava pamahdus. Muistoksi tapahtumasta Blankille jäi arpi käteen."

Meteoriitti törmää valtavalla vauhdilla teinin käteen, kimpoaa siitä ja omaa vielä sen verran vauhtia, että kaivaa katuun 30 senttisen kraatterin.

Entäs poika? Arpi käteen.
Joopa. Pientä lähdekritiikkiä.

---

Vierailija

Konkreettista vahinkoa ne ei välttämättä juurikaan tee planeetan rakenteeseen, mutta nouseva tomu/tuhka/sonta nousee ilmakehän yläkerroksiin pyörimään ja estää tehokkaasti auringonvalon tuloa maahan.

Lämpöä meteoreista syntyy melkoisesti osumahetkellä, mutta suurin osa purkautuu saman tien avaruuteen.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26890
Liittynyt16.3.2005
-PP74-

Joo, ymmärsin ettei planeetalle paljoa vahinkoa tee.
Mutta vertailkaa kuin pieni tollanen asteroidi on suhteessa maapalloon. Minun puolenmetrin karttapalloon ajateltuna, ei edes voi, on se niin pirunpieni.
Tosin ei ilmakehäkään kovin paksu olis.



Niinpä, vertaa sitä meteoriittiä biosfäärin mittasuhteisiin, niin ei se ihan pieni ole. Ilmakehän massasta valtaosa on 10 km:n alapuolella. Merien keskisyvyys on alle 4 km. Ne ovat vain vähäinen tahra sen karttapallon pinnalla. Ja biosfääri on vielä tavattoman herkkä systeemi. Jos sen lämpötila laskee muutaman asteen (eli muutaman vaivaisen prosentin termodynaamisessa lämpötilaskaalassa) muutamaksi vuodeksi (mikä on silmänräpäys astronomiassa ja geologiassa), johan suurin osa eliökunnasta on helisemässä.

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26890
Liittynyt16.3.2005
Jägermeister

Meteoriitti törmää valtavalla vauhdilla teinin käteen, kimpoaa siitä ja omaa vielä sen verran vauhtia, että kaivaa katuun 30 senttisen kraatterin.



Niinpä. Jokainen voi miettiä vaikkapa tuliaseiden luotien efektiä käteen ja katuun. Siihen tarvitaan varmaan joku ilmatorjuntatykki, että luoti tekee katuun 30 senttisen kraatterin.

Vierailija
Jägermeister

Meteoriitti törmää valtavalla vauhdilla teinin käteen, kimpoaa siitä ja omaa vielä sen verran vauhtia, että kaivaa katuun 30 senttisen kraatterin.

Entäs poika? Arpi käteen.




Kyllähän tuo kimpoaminen kuulostaa typerältä. Ikäänkuin meteori(edes herneen kokoinen) muuttaisi suuntaansa hipaistessaan orgaanista materiaa.

Mutta arpeen(se tosiaan vain hipaisi nopeudella 48 000 km/tunti)

http://www.impactlab.com/2009/06/12/boy ... 30000-mph/


Joopa. Pientä lähdekritiikkiä.



Älä nyt

-PP74-
Seuraa 
Viestejä337
Liittynyt6.1.2010

Luulis ilmakehän kuitenkin "varastoivan" törmäys energian itteensä, kuten räjähteitäkin ammutaessa. Suurin osa kuiten kohdistuu taivaan tuuliin. Vai olenko ymmärtäny väärin?

No-one
Seuraa 
Viestejä535
Liittynyt18.8.2008

Mitkäs muutes on nykyään mahdollisuudet puuttua tapahtumiin, kun (huom kun) seuraava suurempi kohdalle osuu?

"... En ikinä uskonut, että muut voisivat ottaa teoriani niin paljon vakavemmin, kuin minä itse..." Albert Einstein

Jägermeister
Seuraa 
Viestejä1013
Liittynyt23.4.2008
Poison dart frog
Jägermeister

Meteoriitti törmää valtavalla vauhdilla teinin käteen, kimpoaa siitä ja omaa vielä sen verran vauhtia, että kaivaa katuun 30 senttisen kraatterin.

Entäs poika? Arpi käteen.




Kyllähän tuo kimpoaminen kuulostaa typerältä. Ikäänkuin meteori(edes herneen kokoinen) muuttaisi suuntaansa hipaistessaan orgaanista materiaa.

Mutta arpeen(se tosiaan vain hipaisi nopeudella 48 000 km/tunti)

http://www.impactlab.com/2009/06/12/boy ... 30000-mph/


Joopa. Pientä lähdekritiikkiä.



Älä nyt



Läheltäpä on mennyt.

"Ansgar Korte Essenin Walter Hohmannin observatoriosta sanoo, että kyseessä todella on avaruudesta tullut meteoriitti. Tutkijat selvittivät eilisiltana kiven alkuperää."

Jos herneen kokoinen esine törmään katuun nopeudella 48 000 km/h, 13333 ja risat m/s, minkä verran jää tutkittavaa?
Tuoko kuvassa näkyvä muru?

No, sovitaan että juttu on totta. Onhan se ollut lehdessä.

Osaako joku laskea, miten suuri sen on täytynyt olla ilmakehään tullessaan ja paljonko nopeutta, että sillä vielä ilmakehän läpäistyään oli noin paljon kyytiä ja herneen verran kokoa?

---

Aslak
Seuraa 
Viestejä9177
Liittynyt2.4.2005

Sehän on hyvinkin paljon siittä kiinni, mihin kohtaa maapalloa tuommonen planedoiti osuu. Osuessaan keskelle mannerlaattaa voivat "vahingot" jäädä melkoisen pieniksikkin.
Mutta annappa jos osuu laatan reunaan, niin osuman vaikutus moninkertaistuu, jos laatat vaikkapa repeävät hieman erilleen niin sula magma pääsee vapaasti purkaintumaan, ja myrkylliset kaasut lisäävät osuman tehoa.
Esimerkiksi mannerlaattat Alaskasta etelään erilleen revetessään, (siis tyynenmeren laatta sekä pohjois amerikan laatta ) "keittäisivät" valtavat määrät vettä yläilmoihin, jolloin tuho olisi kaameaa.

Lisäksi tuollaisen planedoiti-osuman isku aiheuttaa melkoisen täräyksen, maanjäristyksiä sekä tulivuorien purkautumisia ympäri planeettaa. Tuommosessa iskussa syntyy myös tsunameja , jotka saattavat olla jopa sata metriä korkeita, ehkä enemmänkin. Jos tuommoinen 10 kilometrin planetoidi osuu mereen, on tuho kaameaa.

Ensinäkin se menee meren pohjasta läpi, sulaan magmaan että sutkahtaa. Syntyy jättiläis tsunami joka pyyhkii ympäri maapalloa, ja planetoidin aiheuttamaan reikään vyöryy valtameri, jonka sula magma kiehuttaa ja nostaa tulikuumana höyrynä ylös stradosfääriin. Kuuman höyryn mukana nousee myöskin muuta tavaraa ylös , kuten pieniä magmapisaroita kaasuja tuhkaa sun muuta tilpehööriä.
Syntyy paksu "pilvikerros" jossa on vesihöyryä tuhkaa
magmapisaroita ja muita aineksia joita syntyy tulivuorien purkauksissa. Mutta oletettavasti tuhkaa ja vesihöyryä pilvi sisältäisi pääasialliseti. Se taatusti estäisi auringon paistamasta, ja seuraus olisi äkillinen jääkausi ja maan
päällä tallustavien jäätyminen. Ehkä elollisesta tuhoutuisi 90-95% , ehkä jopa enemmänkin.
Aikanaan ilmakehään joutunut vesihöyry jäähtyisi , ja rankkasateet huuhtoisivat maata. Saattas olla että sateet lopettasivat viimisenki kituvan elukan ja kasvin, ehkä uuven elämän siemeneksi jäis joitaki itiöitä ja jokunen bakteeri.

Piruko tuon tietäs ? Mutta nuin on käynyt menneisyyvessä, ehkä nuin olis myöskin tulevaisuuvessa ?
Ehkä seuraavalla kerralla meille käy niinkuin Marssille, eli son kaput ja finito ,ja ropello stop !

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat