Armeija tekee tytöistä miehiä

Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

"Armeija tekee tytöistä miehiä
julkaistu tänään klo 11:11, päivitetty tänään klo 13:46

Kuva: YLE / Sauli Antikainen

Naiset miehistyvät armeijassa, kertoo tuore norjalaistutkimus. Norjan yleisradion mukaan naiset viihtyvät Norjan puolustusvoimien palveluksessa, mutta he joutuvat käyttäytymään siellä miehisesti.

Tromssalaisen tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan naiset joutuvat peittelemään feminiinisiä ominaisuuksiaan palvelusaikana. Yksi haastateltava sanoi tutkijoille, että naiset yrittävät olla jopa miehekkäämpiä kuin miehet itse.

Norjan puolustusvoimat kommentoi tutkimusta siten, että naisia pitää saada enemmän varusmiehiksi ja ammattisotilaiksi. Siten naiset saisivat enemmän tukea toisiltaan eivätkä olisi niin riippuvaisia miesten hyväksynnästä.

Puolustusvoimat myöntää, että joissakin tilanteissa vaaditaan miehistä käyttäytymistä.

- Kun olemme kentällä, eivät huulipunat ole mukana. Meillä on joitakin määräyksiä siitä millaisia meidän pitäisi olla, esimerkiksi miten asettelemme tukkamme, sanoi Gerd Malme Setermoen Panssaripataljoonasta.

Norjan puolustusvoimissa on tällä hetkellä naisia kahdeksan prosenttia. Norjan parlamentti on asettanut tavoitteeksi, että osuus kasvaa 15 prosenttiin.

Norjassa on pakollinen asevelvollisuus miehille ja vapaaehtoinen naisille. Palvelusaika on 6-12 kuukautta.

YLE Lappi"

Minua kiinnostaisi tietää että mitä tuo miehinen käytös oikein on? Lisäksi pani naurattamaan tuo itsestäänselvyys, mehtään ei oteta huulipunaa mukaan. Sodankylässä palvelusaikanani me naiset emme edes meikanneet kuin häveliäästi hieman ripsaria ennen lomakuljetuksen lähtöä ja sitten vasta lomabussissa sisällä loput. Palvelusaikana meikkaaminen ei olisi tullut mieleenkään eikä sitä koettu tarpeelliseksi. Muutama naisjääkäri lähti sitten Hoikalle komennukselle ja meidän kaikkien suureksi hämmästykseksi kertoi, että Kajaanissa naiset meikkaavat päivittäin palvelukseen. Tuomitsimme heidät heti huoriksi...

Sitten näkyy tuo armeijan hiustyylikin muuttuneen. Minun aikanani ei puhettakaan että tukka olisi saanut olla tuolla tavalla ponnarilla roikaen. Saati vaaleanpunaisella ponnarilla! Lyhyt tukka oli naisille suositus ja pitkää tukkaa piti pitää tiukalla nutturalla niskassa hiusverkolla suojattuna. Sen lisäksi että se on siistimpää (kuvan roihake näyttää epäsiistiltä) se on myös turvallisuustekijä.

O tempora, o mores!

Hämmentää.

Sivut

Kommentit (34)

Vierailija

Ennen oli naisetkin rautaa ja laivat puuta. Mutta mikäs yllätys tämä on? Eivät naiset voi olla mitenkään erillisiä yleisestä kehityksestä ja olla muuttumatta pullamössöksi.

TERÄS NALLEPUH
Seuraa 
Viestejä5662
Liittynyt31.1.2008

Mitä järkee ees käydä armeijaa? Miksi jotkut naiset käy armeijan läpi? Se on ihan turha paikka. Ei sillä enää ole ees työtä edistävää vaikutusta.

Ja ihankuin jollakin v*tun hiustupsulla olisi mitään väliä että mitenkä se on. Samanlailla sitä kupsahtaa taistelussa, olipa se mitenkä tahansa. Ponnarillahan se on kätsy, kun se tukka ei lepata jokapaikkaan ja on hieno. Turvallisuus tekijä my ass.

Olen syönyt hunajapurkin ja minusta tuli.. SUPER PUH!! TITTIDII!!
Kaikkien aikojen paras BB asukas: BB-Marika (SBB6)

Vierailija
TERÄS NALLEPUH
Miksi jotkut naiset käy armeijan läpi?



Kuulemma siellä saa tytöt niin paljon slerbaa, kuin vain mieli tekee.

Kanga
Seuraa 
Viestejä1327
Liittynyt26.4.2009

Päähine on outo, maastopuvun kuosi kummallinen ja arvomerkkilaatan paikkakin vaihtunut, naiset armeijassa, mutta rynchester on edelleen rynchester.

No jaa, nyt on nuorten vuoro, vanha on reservissä vielä 12 vuotta ennen siirtymistä nostoväkeen. Tuskinpa sitä enää on edes sodanajan sijoitusta (toivon).

Riso abundat in ore stultorum

Vierailija
Vatkain
Naiset miehistyvät armeijassa, kertoo tuore norjalaistutkimus. Norjan yleisradion mukaan naiset viihtyvät Norjan puolustusvoimien palveluksessa, mutta he joutuvat käyttäytymään siellä miehisesti.
O tempora, o mores!

Jos olisit vain luken, mitä olen vuosikausia kirjoitellut, niin tätä uutista ei olisi oo'otella.

Nainen ei oikeesti ole nainen, vaan hän on Jumalan poika, kuten mieskin.
Nainen on tapiton poika ja mies on tapillinen.

Itse asiassa; Mies ei voi tietää sitä, että hän olisikin todellisuudessa nainen; aikojen alussa mies vain sattui kuulemaan väärin, kun Jumala puhui Aatamille.

Miehen miehisyys on siis väärinkäsitys; Jumala puhui naiselle, jolloin nainen kuuli väärin, että hän olisikin mies, josta sitten seurasi yhtä sotkua seuraavat miljoona vuotta

tiäremiäs
Seuraa 
Viestejä13176
Liittynyt3.4.2005

Katselin norjalaista dokumentti missä ne jahtaisi somalian merirosvoja. Niin ne miehitti konekiväärin 20- vuotiaalla blondilla ihan ok näkösellä työttösellä. Oli sotilasuraa tekemässä koska sen äitikin oli sotilas ja joku upseeri.

Mun mielestä armeija ei tee mitään työtöistä miehiä tai naisia koska se on ihan omassa päässä miten pärjää.

Vierailija
Vatkain

Minua kiinnostaisi tietää että mitä tuo miehinen käytös oikein on? Lisäksi pani naurattamaan tuo itsestäänselvyys, mehtään ei oteta huulipunaa mukaan.




No vaikka tuo; luovutaan joistakin naiseuden ulkoisista ilmentymistä ja rituaaleista kuten meikkaamisesta.

Sitten näkyy tuo armeijan hiustyylikin muuttuneen. Minun aikanani ei puhettakaan että tukka olisi saanut olla tuolla tavalla ponnarilla roikaen. Saati vaaleanpunaisella ponnarilla! Lyhyt tukka oli naisille suositus ja pitkää tukkaa piti pitää tiukalla nutturalla niskassa hiusverkolla suojattuna. Sen lisäksi että se on siistimpää (kuvan roihake näyttää epäsiistiltä) se on myös turvallisuustekijä.



Toinen naiseudesta luopumisen merkki on ´vaaleanpunainen ponnari´. Värin pitäisi siis olla maskuliinisempi? Tsaijaijaijai.

Onko pitkä tukka turvallisuustekijä? Esim. teollisuustuotannossa on paljon ammatteja, joissa pitkä tukka voisi paljon paremmin olla turvallisuustekijä, mutta en muista mistään ammatista erityisvaatimuksena lyhyttä tukkaa. Voin toki olla väärässäkin.

Luulen, että lyhyttä tukkaa on ruvettu suosimaan siksi, että sotaoloissa täit ja syöväreet olivat aikamoinen riesa ja kuuskytluvulla hipeistä sai yhteiskunnallisen Simson-otteen, kun niiltä leikkasi tukan.

O tempora, o mores!



In vino veritas!

PeterH
Seuraa 
Viestejä2875
Liittynyt20.9.2005

Mitäs tähän nyt sanoisi. Koska sotiminen on kivikautis-perinteisesti miehinen rooli (miehet lisääntymiskyvyttöminä kannattaa käyttää heimon hyödyksi muilla keinoin), niin kai naisten jotka sotimista haluavat harrastaa sitten täytyy omaksuakin miesmäisempi rooli?

Sama kai sitten myös vastavuoroisesti miesten kanssa jotka haluavat harrastaa kivikautis-perinteisesti naisisimpia rooleja?

Vierailija
anomalia
Pubi
Vatkain

O tempora, o mores!

In vino veritas!

Si vis pacem, para bellum. Inter arma silent leges.



Inter nos: Quot capita, tot sensus; amor vincit omnia.

Vierailija
Pubi
Inter nos: Quot capita, tot sensus; amor vincit omnia.

Alea jacta est. Ecce homo. Ave Caesar, morituri te salutant. Carpe diem. Citius, altius, fortius. Ceterum censeo Carthaginem esse delendam.

[size=50:36bkyvev](Siinä meni kaikki loput kerralla. Enempää latinan lauseita en sitten osaakaan.) [/size:36bkyvev]

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
Pubi

Onko pitkä tukka turvallisuustekijä? Esim. teollisuustuotannossa on paljon ammatteja, joissa pitkä tukka voisi paljon paremmin olla turvallisuustekijä, mutta en muista mistään ammatista erityisvaatimuksena lyhyttä tukkaa. Voin toki olla väärässäkin.

Luulen, että lyhyttä tukkaa on ruvettu suosimaan siksi, että sotaoloissa täit ja syöväreet olivat aikamoinen riesa ja kuuskytluvulla hipeistä sai yhteiskunnallisen Simson-otteen, kun niiltä leikkasi tukan.




Lyhyt tukka on osa uniformua, siis samankaltaista ulkoasua. Siinä riistetään henkilökohtaiset piirteet, itsemääräämisoikeus ja yksilölisyys. Kautta historian pitkä tukka on ollut vapauden, ylhäisyyden ja itsemääräämisoikeuden symboli, kun taas kalju tai lyhyt tukka on ollut orjien, vankien ja sotilaiden kuosi. Jos syöpäläitsen tai muiden syiden takia oma tukka ei ole hulmunnut, ovat monina aikakausina korkea-arvoiset miehet käyttäneet peruukkeja asemansa symbolina. Britanniassa tapa elää vieläkin.

Sinänsä tukkaohjesääntö on aikansa elänyt rauhan aikana. En kylläkään lähtisi oikeasti sotimaan pitkällä tukallani ihan mukavuussyistä. Se olisi kaikkien rytkyjen ja remmien välissä jumissa koko ajan vaikkei varsinainen vaaratekijä olisikaan. Se myös likaantuisi, kastuisi, jäätyisi, sotkeentuisi, olisi silmillä, kutittaisi ja lopulta huovuttuisi iljettäväksi syöpäläispesäksi. Siis tosipaikan tullen ajelisin lyhyeksi ja odottaisin moista muiltakin.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat