Kolmas maailmansota nurkan takana?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Internetissä enimmäkseen elävältä ja viihteen avulla lobotomian ottaneelta länsimaiden kansalaisten enemmistöltä on jäänyt huomaamatta, että elämme suuren murroksen aikaa. Murroksen avaintekijöitä ovat ja tulevat olemaan a) Kiinan taloudellinen ja poliittinen vahvistuminen, b) fasistien ja islamistien väliset kahnaukset Euroopassa, c) tiettyjen Lähi-idän maiden ajautuminen konkurssiin, d) maailmanlaajuinen ympäristönmuutos, e) Israelin ja Palestiinan välinen sota, f) radikaalin islaminuskon vahvistuminen sekä g) arvaamattomien johtajien hallitsemien maiden ydinohjelmat.

Kollektiivinen ruususen unemme tulee loppumaan parinkymmenen vuoden kuluessa, kun löydämme itsemme keskeltä kolmatta maailmansotaa.

Kukaan tuskin vakuuttuu kolmannen maailmansodan uhasta vielä edellisen epämääräisten tekijöiden listan perusteella. Siksipä pyydänkin teitä pohtimaan kiihkottomasti, ovatko seuraavaksi kuvaamani tapahtumien kulut teidän mielestänne realistisia.

Lienee mahdollista, ehkä jopa todennäköistä, että lähivuosina Afrikkaa, Lähi-Itää, Kiinaa ja Kaakkois-Aasiaa tulee koettelemaan ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma kuivuus, ja kuivuuden synnyttämä kärsimys on omiaan lisäämään kaunaa hiilidioksidia ilmakehään syytäviä länsimaita kohtaan. Mainitsemieni Aasian ja Afrikan alueiden asukeista merkittävä osa on muslimeita.

Tuhansien kilometrien mittaisia vesiputkia tuskin rakennetaan, joten länsimailla on oikeastaan kaksi mahdollisuutta: ottaa vastaan ilmastopakolaisia tai olla tekemättä juurikaan mitään.

Pysyessämme edelleen oletuksessa kohtalokkaan ympäristömuutoksen kehittymisestä, Kiinan vahvistumisen vuoksi suhteessa taloudellisesti heikentyneet Eurooppa, Australia ja Yhdysvallat valitsenevat suurimmaksi osaksi jälkimmäisen vaihtoehdon eli ilmastopakolaisten vastaanottamatta jättämisen. Hupenevat vesivarannot ehkä osasta Eurooppaakin, tosin luultavasti lähinnä pohjavesivarantojen ylihyödyntämisen eikä ilmastonmuutoksen vuoksi.

Pakolaispolitiikka saattaa aluksi höllentyä varsinkin poliittisen Islamin kyllästämillä Euroopan alueilla, tietysti innokkaasti äänestäneiden suurien ikäluokkien luonnollisen poistuman avittamana, mutta jo valmiiksi muslimienemmistöisten alueiden islamilaistuminen muslimipakolaisten maahantulon seurauksena vain kiristää alkuperäisväestön ja muslimien välisiä suhteita. On selvää, että köyhä kansanosa tulee syyttämään pakolaisia natiivien työpaikkojen viemisestä, vaikka todellisuudessa työt ovat siirtyneet lähinnä Kiinaan. Eurooppaan syntyy muslimialueita ja muslimivastaisia alueita.

Kävi pakolaispolitiikan kuinka tahansa, alussa mainituilla Aasian ja Afrikan alueille jäävillä muslimeilla (Kiinassa uiguurit) olot muuttuvat kurjiksi, mikäli ympäristönmuutos jatkuu. Kurjuutta lisää se, että eräiden Lähi-idän maiden, esimerkiksi Yhdistyneiden Arabiemirikuntien, merkittävä tulojen lähde öljy alkaa käymään vähiin. Kiinassa ympäristönmuutoksen ohella muslimien tilannetta tukaloittaa Kiinan uiguureja syrjivä politiikka.

Hätää kärsivien apuun rientää vielä vauras Saudi-Arabia, Islaminuskon synnyinmaa, jonka tarjoama rahallinen apu muslimiveljilleen lisää vanhoillisen islaminuskon suosiota. Uiguurit siirtynevät suureksi osaksi ojasta allikkoon: Pakistanin ja Afganistanin köyhille alueille. Syntyy vanhoillisen islaminuskon vallitsemia alueita, joiden asukeilla ei ole mielestään mitään menetettävää, mutta sitäkin enemmän kaunaa vääräuskoisia kohtaan.

Euroopassa vastakkainasettelu kärjistyy.

Äärioikeisto, joka kritisoi lähes kaikkea mahdollista aina feministeistä kristittyihin ja maltillisiin muslimeihin, jättää huomioimatta, että näillä ryhmillä olisi myös intressinsä radikaalin islamin vastustamiseen. Islaminuskon ja neofasismin vastakkainasettelu johtaa siihen, että maltilliset muslimit tulevat taistelemaan radikaalien muslimien rinnalla ja vasemmisto pysynee pitkään muslimien puolella. Turkissa vanhoillisen islaminuskon suosion kasvu jatkunee, vaikka vastakkainasettelu ei välttämättä ole siellä kovin voimakasta.

Euroopan oikeisto leimataan fasisteiksi ja rasisteiksi, joista sen tuki myös todellisuudessa suurimmaksi osaksi koostuu, eivätkä älyköt ota islamvastaisten puheita tosissaan. Suurin osa länsimaalaisista pysyy pitkään sanoissa tekojen sijaan.

Varsinainen sota levinnee muualle Lähi-idästä, jossa tilanteen kiristymiseen vaikuttaa ennen kaikkea Israelin ja Palestiinan välinen sota, väkivallan kierre ylipäätään, taloudelliset ja ympäristölliset ongelmat, sekä Iranin ydinaseohjelma.

Länsimaiden merkittävimmät mahdit saattavat olla:
USA, suurin osa Eurooppaa, Israel, Venäjä, Australia.

Islamin merkittävimmät mahdit saattavat olla:
Lähi-idän maat, Egypti, Turkki, Uiguurit (maanpaossa?), alueet Ranskassa, Saksassa ja Hollannissa, alueet Kaakkois-Aasiassa, Albania.

Kiina ja Japani saattavat pysyä sivustakatsojina mikäli alueella ei tulevaisuudessa elä eikä sinne pyri muslimeita.

Taisteluita tultaneen käymään rajojen sisällä, raja-alueilla, sekä kyberavaruudessa.

--

Tämän kirjoituksen laati eräs nojatuolifilosofiaa harrastava anti-intellektuelli.

Sivut

Kommentit (38)

Vierailija

Vaikeat ajat synnyttävät levottomuutta. Syttyykö sotia on kiinni monesta asiasta, mutta eihän sota ole täysin poissuljettukaan. Pikemminkin on niin, että voidaan veikkailla missä seuraava sota käydään, ehkä joku resurssisota. Jos sitten levottomuudet leviävät pitkin planeettaa, niin voi olla pitkään puolianarkistinen tila, mikä synnyttää lopulta radikaaleja poliittisia ja muita liikkeitä. Ihmisten arvot kovenevat, kun pitää miettiä mistä saa seuraavan päivän elannon, ja siten radikaalimmat liikkeet saavat kannatusta.

Vierailija
Vallesmanni
Internetissä enimmäkseen elävältä ja viihteen avulla lobotomian ottaneelta länsimaiden kansalaisten enemmistöltä on jäänyt huomaamatta, että elämme suuren murroksen aikaa. Murroksen avaintekijöitä ovat ja tulevat olemaan a) Kiinan taloudellinen ja poliittinen vahvistuminen, b) fasistien ja islamistien väliset kahnaukset Euroopassa, c) tiettyjen Lähi-idän maiden ajautuminen konkurssiin, d) maailmanlaajuinen ympäristönmuutos, e) Israelin ja Palestiinan välinen sota, f) radikaalin islaminuskon vahvistuminen sekä g) arvaamattomien johtajien hallitsemien maiden ydinohjelmat.

Pakolaispolitiikka saattaa aluksi höllentyä varsinkin poliittisen Islamin kyllästämillä Euroopan alueilla, tietysti innokkaasti äänestäneiden suurien ikäluokkien luonnollisen poistuman avittamana, mutta jo valmiiksi muslimienemmistöisten alueiden islamilaistuminen muslimipakolaisten maahantulon seurauksena vain kiristää alkuperäisväestön ja muslimien välisiä suhteita. On selvää, että köyhä kansanosa tulee syyttämään pakolaisia natiivien työpaikkojen viemisestä, vaikka todellisuudessa työt ovat siirtyneet lähinnä Kiinaan. Eurooppaan syntyy muslimialueita ja muslimivastaisia alueita.

Euroopassa vastakkainasettelu kärjistyy.

Äärioikeisto, joka kritisoi lähes kaikkea mahdollista aina feministeistä kristittyihin ja maltillisiin muslimeihin, jättää huomioimatta, että näillä ryhmillä olisi myös intressinsä radikaalin islamin vastustamiseen. Islaminuskon ja neofasismin vastakkainasettelu johtaa siihen, että maltilliset muslimit tulevat taistelemaan radikaalien muslimien rinnalla ja vasemmisto pysynee pitkään muslimien puolella. Turkissa vanhoillisen islaminuskon suosion kasvu jatkunee, vaikka vastakkainasettelu ei välttämättä ole siellä kovin voimakasta.

Euroopan oikeisto leimataan fasisteiksi ja rasisteiksi, joista sen tuki myös todellisuudessa suurimmaksi osaksi koostuu, eivätkä älyköt ota islamvastaisten puheita tosissaan. Suurin osa länsimaalaisista pysyy pitkään sanoissa tekojen sijaan.

Mielestäni maahanmuuttaja-pakolaiskriittisyys ei millään tavalla liity oikeistolaisuuteen. Suurin pakolaiskriittisyys kytee nimenomaan vuokralähiöissä, joissa oikeistolaisuuden suosio on pohjamudissa. Esim. perussuomalaisten isänmaallisuus on jotain aivan muuta kuin oikeistolaisuus tai fasismi sekä rasismi. Maahanmuuttaja-pakolaiskriittisyys luetaan valtamediassa pakolaisvastaisuudeksi ja vihamielisyydeksi. Muslimien ja heidän tapojensa rantautuminen Suomeen on varmasti näkyvin maahanmuuttajakriittisyyden lähde. Kun puhutaan suomalaisten perinteiden lakkauttamisista esiopetuksessa ja kouluissa liian "kristillisinä" sekä vaikkapa jokaisen vapaan pukeutumisen oikeuden rajoittamisista, samalla kun muslimimaissa jopa toisen uskonnon harrastaminen julkisesti saattaa olla kiellettyä ja rangaistavaa.
Perussuomalaistenkin äänestäjät ovat todellisuudessa enemmänkin vasemmisto-orientuneita kuin oikeistolaisia, tai oikeistofasisteja.

Petu
Seuraa 
Viestejä2287
Liittynyt17.3.2005

Enemmän oikeastaan herättää levottomuutta nuo pohjoisnavan käyttämättömät öljykentät. Niitä tuntuu omivan itselleen suurvalta jos toinenkin. Energia, tai oikeastaan sen puute, on aloittanut usein sotia.

Vierailija
Ulmas
Mielestäni maahanmuuttaja-pakolaiskriittisyys ei millään tavalla liity oikeistolaisuuteen. Suurin pakolaiskriittisyys kytee nimenomaan vuokralähiöissä, joissa oikeistolaisuuden suosio on pohjamudissa. Esim. perussuomalaisten isänmaallisuus on jotain aivan muuta kuin oikeistolaisuus tai fasismi sekä rasismi.

Pakolaiskriittisyys ei välttämättä tunnusta väriä (sininen, punainen tai vihreä), mutta historian vuoksi se liitetään oikeistolaisuuteen. Ja historiaahan kaivetaan jatkuvasti lähemmäs pintaa Euroopassa, kun neofasistit pyrkivät rakentamaan identiteettiään ja historiaansa.

Vierailija
Petu
Enemmän oikeastaan herättää levottomuutta nuo pohjoisnavan käyttämättömät öljykentät. Niitä tuntuu omivan itselleen suurvalta jos toinenkin. Energia, tai oikeastaan sen puute, on aloittanut usein sotia.

Ei siellä pohjoisnavallakaan mitään ihmeellisiä määriä käyttämätöntä öljyä ole. Jotkut arvioivat sen olevan Saudi-Arabian luokkaa, toiset ovat pessimistisempiä.
Uutinen

Maailma tarvitsee Saudi-Arabian verran öljyä kahden vuoden välein korvatakseen tulevaa öljyntuotannon heikkenemistä.
Linkki

Käytännössä tämä tarkoittaa, että talous ei voi kasvaa. Tulee työttömyyttä ja muuta ongelmaa. Väkimääräkin kasvaa, mikä tarkoittaa taistelua resursseista. Ehkä suurvallat jakavat jäljellä olevat resurssit, koska ydinaseiden aikana ei ole järkeä sotia.

Mutta kurjuus lisääntyy kansan keskuudessa ja tällöin levottomuus leviää ja asiat alkavat menemään pitkin seiniä. Johtajiksi nousee enemmän ihmisiä, jotka saavat jotain aikaiseksi eli pystyvät toimimaan muuttuneessa tilanteessa, ja kaikenlainen piiperrys vähenee.

jepajee
Seuraa 
Viestejä22001
Liittynyt29.12.2009

Sota on maailman tapa, enkä osaa sanoa kumpi on parempi. Kattoa loppuun asti ympyrän sulkeutumista, vai aloittaa puhtaalta pöydältä.
Poliitikojen mielestä meidän pitää luopua oikeuksistamme ja raataa suuremman hyväksi, kun suurempikin on meidän hyväksi. Oikeudet kääntyy velvollisuuksiksi joka pikku konfliktin jälkeen, eikä mua huvita totalitarismia kohti rakentaa.
Suomessa mitään väliaikaista ole. Kaikki muu tulee jäädäkseen, paitsi vapaus.

Vierailija
Vallesmanni
Internetissä enimmäkseen elävältä ja viihteen avulla lobotomian ottaneelta länsimaiden kansalaisten enemmistöltä on jäänyt huomaamatta, että elämme suuren murroksen aikaa. Murroksen avaintekijöitä ovat ja tulevat olemaan a) Kiinan taloudellinen ja poliittinen vahvistuminen,

Se on maailmassa tällä hetkellä tärkein VAKAUTTAVA tekijä!

b) fasistien ja islamistien väliset kahnaukset Euroopassa,

Hyttysenpierua maailmanpolitiikassa.

c) tiettyjen Lähi-idän maiden ajautuminen konkurssiin,

Ai MINKÄ niistä? Eiväthän Kreikka, Islanti, Latvia ja Suomi ole Lähi-Idän maita!

d) maailmanlaajuinen ympäristönmuutos,

Ai ilmastonmuuttos?

e) Israelin ja Palestiinan välinen sota,

Se kriisi päin vastoin ratkaistaan nyt.

Siinä ei tarvitse miettiä linjakysymyksiä, sillä niistä on YK:n päätökset joita on mahdotonta muuttaa, elleivät israel ja palestiinan arabivaltio yhdessä esitä muutoksia.

f) radikaalin islaminuskon vahvistuminen sekä

Auringonlaskun oppi, aika hoitaa...

g) arvaamattomien johtajien hallitsemien maiden ydinohjelmat.

Ai.... Onko SUOMESSKIN siis muka "ydinohjelma"....

Kollektiivinen ruususen unemme tulee loppumaan parinkymmenen vuoden kuluessa, kun löydämme itsemme keskeltä kolmatta maailmansotaa.

Ainoa maailmansodan uhkaa ylläpitävä organisaatio on NATO.

Jos ja kun se lakkautetaan, uhkaavat enemmäkin vain paikalliset konfliktit!

Kukaan tuskin vakuuttuu kolmannen maailmansodan uhasta vielä edellisen epämääräisten tekijöiden listan perusteella.

Tässä olet oikeassa...

Siksipä pyydänkin teitä pohtimaan kiihkottomasti, ovatko seuraavaksi kuvaamani tapahtumien kulut teidän mielestänne realistisia.

Lienee mahdollista, ehkä jopa todennäköistä, että lähivuosina Afrikkaa, Lähi-Itää, Kiinaa ja Kaakkois-Aasiaa tulee koettelemaan ilmastonmuutoksen mukanaan tuoma kuivuus, ja kuivuuden synnyttämä kärsimys on omiaan lisäämään kaunaa hiilidioksidia ilmakehään syytäviä länsimaita kohtaan.

Ei siinä puhuta länsimaiden hiilidioksideista (eikä edes Halosen pieruista...)

Kiinalaiset tietävät erittäin hyvin, että Gobi-erämaa on laajenemassa kohti Pekingiä. Se on ollut sitä 1000 vuotta, ja se luultiin jo välillä saaduksi pysähtymäänkin, mutta kun hiekkadyynit kohosivat yli metsäistutusten n. 10 metriin, ne lähtivät uudestaan liikkeelle.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/03/ ... 45529.html

Mainitsemieni Aasian ja Afrikan alueiden asukeista merkittävä osa on muslimeita.

Tuhansien kilometrien mittaisia vesiputkia tuskin rakennetaan, joten länsimailla on oikeastaan kaksi mahdollisuutta: ottaa vastaan ilmastopakolaisia tai olla tekemättä juurikaan mitään.

Pysyessämme edelleen oletuksessa kohtalokkaan ympäristömuutoksen kehittymisestä, Kiinan vahvistumisen vuoksi suhteessa taloudellisesti heikentyneet Eurooppa, Australia ja Yhdysvallat valitsenevat suurimmaksi osaksi jälkimmäisen vaihtoehdon eli ilmastopakolaisten vastaanottamatta jättämisen. Hupenevat vesivarannot ehkä osasta Eurooppaakin, tosin luultavasti lähinnä pohjavesivarantojen ylihyödyntämisen eikä ilmastonmuutoksen vuoksi.

Pakolaispolitiikka saattaa aluksi höllentyä varsinkin poliittisen Islamin kyllästämillä Euroopan alueilla, tietysti innokkaasti äänestäneiden suurien ikäluokkien luonnollisen poistuman avittamana, mutta jo valmiiksi muslimienemmistöisten alueiden islamilaistuminen muslimipakolaisten maahantulon seurauksena vain kiristää alkuperäisväestön ja muslimien välisiä suhteita. On selvää, että köyhä kansanosa tulee syyttämään pakolaisia natiivien työpaikkojen viemisestä, vaikka todellisuudessa työt ovat siirtyneet lähinnä Kiinaan. Eurooppaan syntyy muslimialueita ja muslimivastaisia alueita.

Kävi pakolaispolitiikan kuinka tahansa, alussa mainituilla Aasian ja Afrikan alueille jäävillä muslimeilla (Kiinassa uiguurit) olot muuttuvat kurjiksi, mikäli ympäristönmuutos jatkuu. Kurjuutta lisää se, että eräiden Lähi-idän maiden, esimerkiksi Yhdistyneiden Arabiemirikuntien, merkittävä tulojen lähde öljy alkaa käymään vähiin. Kiinassa ympäristönmuutoksen ohella muslimien tilannetta tukaloittaa Kiinan uiguureja syrjivä politiikka.

Hätää kärsivien apuun rientää vielä vauras Saudi-Arabia, Islaminuskon synnyinmaa, jonka tarjoama rahallinen apu muslimiveljilleen lisää vanhoillisen islaminuskon suosiota. Uiguurit siirtynevät suureksi osaksi ojasta allikkoon: Pakistanin ja Afganistanin köyhille alueille. Syntyy vanhoillisen islaminuskon vallitsemia alueita, joiden asukeilla ei ole mielestään mitään menetettävää, mutta sitäkin enemmän kaunaa vääräuskoisia kohtaan.

Euroopassa vastakkainasettelu kärjistyy.

Äärioikeisto, joka kritisoi lähes kaikkea mahdollista aina feministeistä kristittyihin ja maltillisiin muslimeihin, jättää huomioimatta, että näillä ryhmillä olisi myös intressinsä radikaalin islamin vastustamiseen.

Islaminuskon ja neofasismin vastakkainasettelu johtaa siihen, että maltilliset muslimit tulevat taistelemaan radikaalien muslimien rinnalla ja vasemmisto pysynee pitkään muslimien puolella.

Taidat kannattaa niitä neofasisteja...

Turkissa vanhoillisen islaminuskon suosion kasvu jatkunee, vaikka vastakkainasettelu ei välttämättä ole siellä kovin voimakasta.

Euroopan oikeisto leimataan fasisteiksi ja rasisteiksi, joista sen tuki myös todellisuudessa suurimmaksi osaksi koostuu, eivätkä älyköt ota islamvastaisten puheita tosissaan. Suurin osa länsimaalaisista pysyy pitkään sanoissa tekojen sijaan.

Varsinainen sota levinnee muualle Lähi-idästä, jossa tilanteen kiristymiseen vaikuttaa ennen kaikkea Israelin ja Palestiinan välinen sota, väkivallan kierre ylipäätään, taloudelliset ja ympäristölliset ongelmat, sekä Iranin ydinaseohjelma.

Höpsistä.

Länsimaiden merkittävimmät mahdit saattavat olla:
USA, suurin osa Eurooppaa, Israel, Venäjä, Australia.

Islamin merkittävimmät mahdit saattavat olla:
Lähi-idän maat, Egypti, Turkki, Uiguurit (maanpaossa?), alueet Ranskassa, Saksassa ja Hollannissa, alueet Kaakkois-Aasiassa, Albania.

Uskonsodat ovat vanhanaikaisia...

Kiina ja Japani saattavat pysyä sivustakatsojina mikäli alueella ei tulevaisuudessa elä eikä sinne pyri muslimeita.

Sänkysi allakin on varmaan "äärimuslimeita"...

Taisteluita tultaneen käymään rajojen sisällä, raja-alueilla, sekä kyberavaruudessa.

--

Tämän kirjoituksen laati eräs nojatuolifilosofiaa harrastava anti-intellektuelli.

Vierailija

Irakissa eletään erikoista aikaa siinä mielessä, että ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Sunnit ja Siiat näyttävät äänestävän ensisijaisesti muulla kuin uskonnollisella perusteella. Tilanne tulkitaan yleensä siten, että he äänestävät uskonnosta riippumatta. Monelta tuntuu jäävän huomaamatta, että uskonasiat voidaan kokea maan sisällä yhdistäväksi, eikä merkityksettömäksi tekijäksi. Länsimaa- ja kristinuskovastaisuus ovat omiaan lisäämään kansan yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Vierailija
Arkkis
c) tiettyjen Lähi-idän maiden ajautuminen konkurssiin,

Ai MINKÄ niistä? Eiväthän Kreikka, Islanti, Latvia ja Suomi ole Lähi-Idän maita!

Ensimmäisenä vajonnee Yhdistyneet Arabiemirikunnat, mikäli se ei saa taloudellista tukea. Apua voidaan pyytää ainakin Saudi-Arabian ja Kiinan suunnalta. Veikkaan edellistä.

e) Israelin ja Palestiinan välinen sota,

Se kriisi päin vastoin ratkaistaan nyt.

Miten? Muslimiterroristit vähät välittävät joistain YK:n päätöksistä.

f) radikaalin islaminuskon vahvistuminen sekä

Auringonlaskun oppi, aika hoitaa...

Katsotaan kehitystä muutama vuosi eteenpäin, niin olet varmasti toista mieltä.

Taidat kannattaa niitä neofasisteja...

Olisin kiinnostunut lukemaan sen päättelyketjun, jonka avulla päädyit tuohon päätelmään.

Ei laajempaa merkitystä. Niin pieni maa, että jonkun ison kannattaa pitää sitä tolpillaan vaikkapa vain saadakseen YK:ssa, Arabiliitossa je. ylimääräisen äänen. Vaikka Hugo Chavezin, ellei mielisempiä ole tarjolla.

e) Israelin ja Palestiinan välinen sota,

Se kriisi päin vastoin ratkaistaan nyt.

Miten? Muslimiterroristit vähät välittävät joistain YK:n päätöksistä.

Ratkaisu on tähän asti ollut kiinni vain USA:sta, joka nyt ei enää halua pitää siellä kriisiä yllä, ja alkaa toimia enenevässä määrin YK:n kautta sen sijaan että yrittäisi mitätöidä sitä ja pelata kaksilla korteilla saaden huonompia tulokia kuin yksillä.

f) radikaalin islaminuskon vahvistuminen sekä

Auringonlaskun oppi, aika hoitaa...

Katsotaan kehitystä muutama vuosi eteenpäin, niin olet varmasti toista mieltä.

Enpä usko. Islamkin maallistuu. Ääri-islamin ja poliittisen islamismin vahvistuminen erityisesti teollisuusmaissa on ohimenevä ilmiö.

Taidat kannattaa niitä neofasisteja...

Olisin kiinnostunut lukemaan sen päättelyketjun, jonka avulla päädyit tuohon päätelmään.

Ehkä se oli enempi sellainen perstuntuma...

Vierailija
Dredex
Johtajiksi nousee enemmän ihmisiä, jotka saavat jotain aikaiseksi eli pystyvät toimimaan muuttuneessa tilanteessa, ja kaikenlainen piiperrys vähenee.

Ja veri vuotaa runsaammin kuin koskaan ennen. Historiassa "muutos" kun saadaan aikaan asevoimin, enkä näe siinä tapahtuvan muutosta.

Vierailija
Mandix
Sota ainaki ois erittäin paha takapakki ihmisen kehitykselle tästä maapallon kuopasta pitemmälle...

Millä perusteella?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat