Seuraa 
Viestejä9265

Kerro olut-kokemuksistasi. Missä maassa käynyt tuopillisella, missä maassa paras olut? Missä tarjotaan parasta ulkomaista olutta Suomessa? Entä mikä suomalainen olut on vähiten pahaa? Kaikkea muutakin juttua mitä tulee mieleen, aiheena olut. Uskon, että muutaman kymmenen vuosituhannen päästä olut on olennainen osa ihmisen ruokavaliota, ja näin ollen terveellistä.

Nyt kun armeija on takanapäin niin suomalaiselle tyypilliseen tapaan on minullekin alkanut olut maistumaan, eikä vain humalahakuisessa mielessä. Joku työkaveri sanoi joskus että se on siinä 20 iän jälkeen kun kiinnostus olueen tavallisesti herää. Varmaan suggestoi minut. Pitääköhän paikkaansa?

Olen sen verran kempo etten huomaa juurikaan eroa koffin, olvin, karjalan, lapinkullan ja karhun välillä. Onko niissä?

くそっ!

Sivut

Kommentit (39)

Ronron
Uskon, että muutaman kymmenen vuosituhannen päästä olut on olennainen osa ihmisen ruokavaliota, ja näin ollen terveellistä.

Olueksi paneminenhan on viljan säilöntäkeino. Aiemmin se oli niin olennainen osa ruokavaliota, että monissa ammateissa määriteltiin päivittäinen olutmäärä, joka oli oikeus työntekijällä saada. Eikä se ollut ihan vähäinen.

Itse pidän paljon meksikolaisesta oluesta (Corona, Sol) limettipalan kanssa nautittuna. Sopii varsinkin kesään kevyen raikkaana.

Lähestulkoon paras olutmuistoni on skottilaisissa maisemissa nautittu vaalea ale. Aivan upea pehmeä maku. Oli joku paikallisen panimon tuote (joita on sielläpäin jokseenkin runsaasti), jonka nimen olen paha kyllä täysin unohtanut. Maku oli ikimuistoisen hyvä.

Olen sen verran kempo etten huomaa juurikaan eroa koffin, olvin, karjalan, lapinkullan ja karhun välillä. Onko niissä?

Samaa kuraa kaikki, mutta kyllähän niitäkin juo.

Ronron

Olen sen verran kempo etten huomaa juurikaan eroa koffin, olvin, karjalan, lapinkullan ja karhun välillä. Onko niissä?

Kyllä niissä on eroja, parhaimmasta huonoimpaan, karhu, olvi, karjala, koff ja lapinkulta, joka maistuu joulukaljalle, jää kyllä juomatta.
Maista joskus karhua ja sen jälkeen lapinkultaa, jos et huomaa erittäin suurta eroa, makuaistissasi on jotain vikaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Neutroni
Seuraa 
Viestejä34068
Ronron
Joku työkaveri sanoi joskus että se on siinä 20 iän jälkeen kun kiinnostus olueen tavallisesti herää. Varmaan suggestoi minut. Pitääköhän paikkaansa?

No kyllä kakskymppisenä saa jo viinaa, minkä jälkeen kaljakassit kiinnostaa lähinnä opiskelijoita ja muita pers'aukisia. Toki myös alkoholisteja, jotka vakuttaavat itselleen ottavansa vain muutaman oluen ruuan kanssa sen sijaan että myöntäisivät ryyppäävänsä.

Olen sen verran kempo etten huomaa juurikaan eroa koffin, olvin, karjalan, lapinkullan ja karhun välillä. Onko niissä?

No on niissä eroja siinä kun samantyyppisissä oluissa yleensäkin. Mutta ne erot ovat aika pieniä ja niiden maistaminen vaatii hieman harjaantumista, kuten samantapausten tuotteiden makuvivahteiden erottaminen yleensäkin. Kannattaa myös huomata, että koettuun makuun vaikuttaa suuresti psykologiset tekijät. Ympäristö, seura, odotukset ja niin edellen vaikuttavat aivojen saamaan makuaistimukseen. Ravintola-annoksena taskunlämpimät HK:n sininen ja Koffin kalja olisivat suorastaan luotaantyöntävä kokemus, mutta eväänä neljän tunnin metsätyörupeaman jälkeen ne voivat olla suorastaan taivaallinen makuelämys.

Templebar
Seuraa 
Viestejä1216

Kerrankin järkevä aihe.

Neutroni tuossa jo sanoikin paljon oleellista. Oluen juominen - ja alkoholin nauttiminen yleensäkin - on hyvin tilannesidonnaista. Teepäs muutama tunti mökkitöitä 25 asteen lämpötilassa, niin johan se Koffikin maistuu taivaalliselta. Ei siihen olotilaan mitään porteria kiskota, tai ei ainakaan itselleni maistu.

Sama olut voi olla sekä hyvää että pahaa, tai jotain siltä väliltä. Kreikasta löysin mahtavan lagerin, Mythoksen, johon sen verran ihastuin, että sitä tuli lipitettyä lähes jokaisessa ravintolassa ruoan kera. Tulin sitten Suomeen ja ostin samaa tavaraa paikallisesta kreikkalaisesta ravintolasta, mutta eihän siinä oluessa enää mitään muuta erikoista ollut kuin lähes nelinkertainen hinta. Pariin-kolmeen pulloon taisi jäädä sekin harrastus.

Jopa kadunvarren nakkikioskilta ostettu halpatölkkiolut maistuu joskus taivaalliselta, kun ensin on muutaman tunnin kävellyt ja sivistänyt itseään joutavilla nähtävyyksillä.

Hänen pyhyytensä
Seuraa 
Viestejä28239

Oli viimekesänä tapana käydä duunipäivän päätteeksi Kampin Bruuverissa maistelemassa jotain saksalaista vaaleaa vehnäolutta (taisi löytyä ihan hanasta) ja huomasin, että kaljaakin voi juoda puhtaasti janoon. Jostain syystä kaupan peruslagerit eivät ole ajaneet samaa asiaa. Olen myös tummien oluiden ystävä.

Jos argumentista ei voi johtaa yleistä sääntöä, sillä ei ole sisältöä.

Oho
Seuraa 
Viestejä2004
Feminine

Olueksi paneminenhan on viljan säilöntäkeino.

Tai kenties pikemminkin juomaveden.....

Toki aiemmin oluen alkoholipitoisuus on ollut paljonkin matalanpi ja olut on sisältänyt muutakin kuin alkoholiksi käyettyä sokeria mutta luulemma, että perin keskeisessä asemassa esim laivoilla on ollut hiivan kyky pitää vesi puhtaana tai ainakin sopivasti epäpuhtaana.

DerMack
Seuraa 
Viestejä1839

niin tai ihan se seikka että olutta pantaessa se vesi ensin keitettiin, mikä paransi oluen makua. Se tosiasia että vedestä samalla tapettiin taudinaiheuttajat ei ollut tiedossa...

Noista alkoholimääristä mulla on eri tietoa, kunnon väelle tarjottu ensiksi pantu oli vahvaa, 8-10%. Samoista maltaista tehtiin sitten myös normiväelle tarkoitettu, huonompi laatuinen satsi, mikä oli myös laimeampaa, about nykyisen keskarin vahvuista

Oho
Seuraa 
Viestejä2004
DerMack

Noista alkoholimääristä mulla on eri tietoa, kunnon väelle tarjottu ensiksi pantu oli vahvaa, 8-10%. Samoista maltaista tehtiin sitten myös normiväelle tarkoitettu, huonompi laatuinen satsi, mikä oli myös laimeampaa, about nykyisen keskarin vahvuista

No huh, voi hyvinkin olla, muistelen vaan Wasa museosta merimiesten päivittäistä annosta joka oli useita litroja suolaisen ruuan takia. Oisko toi vahvuus tosiaan alokoholi, ei kantavierreväkevyys?

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä17886
DerMack

Noista alkoholimääristä mulla on eri tietoa, kunnon väelle tarjottu ensiksi pantu oli vahvaa, 8-10%. Samoista maltaista tehtiin sitten myös normiväelle tarkoitettu, huonompi laatuinen satsi, mikä oli myös laimeampaa, about nykyisen keskarin vahvuista

Muistelisin jostain lukeneeni että hakkapeliittojen päiväannos 30-vuotisessa sodassa oli 12 litraa olutta. Ei varmaan ollut ihan 10-prossasta kuitenkaan .

Mikähän mahtoi tuohon aikaan olla keskimääräinen alkoholin sietokyky. Ihmiset ainakin olivat pienikokoisempia ja myös paljon nykyistä enemmän erilaisten tautien ym. vaivaamia, joten luulisi ettei kestävyys ollut aivan nykyihmisen luokkaa.

Maailman parhaita oluita ovat Belgialaiset, lajeja on erään arvion mukaan maassa parisen tuhatta (10 milj. asukasta). Leffe sijoittuu hyvin lähelle kärkeä, mutta mahdoton sanoa. Luulenpa, että parasta olutta ei olekaan, eri oluet kun maistuvat eri tilanteissa erilaisilta.

When an educated, influential person tweets something he knows is a lie, he is announcing his contempt for the general public. He’s saying he considers you so stupid that you’ll believe the lie.
Andrew Stroehlein

DerMack
Seuraa 
Viestejä1839

niinno, emmä tarkkaan noista tiedä, TimeTeam ohjelmassa kerran oli juttua keskiajan brittien kaljoista, voihan hyvinkin olla että käytännöt vaihteli paljonkin... tuo vahvin olikin herrasvälle lähinnä, tuskin hekään sitä litratolkulla päivittäin joivat

Olbe
Seuraa 
Viestejä1447

Jahas, mainitaan muutamia hyvä eri (hatusta vetämistäni) kategorioista:

- Suomalainen perusolut: Sandels
- Saksalainen vehnäolut (Hefeweizen): Franziskaner, Weihenstephaner
- Tsekkiläinen samea olut: Gambrinus, Staropramen
- Tumma olut: Newcastle Brown Ale, Kilkenny, Kozel, Budvar
- Englantilainen bitter: London Pride
- Amber ale (meripihkan värinen olut): Mallaskosken Kuohu (onko Suomessa juuri muita tarjolla, Jenkeissä oli vaikka mitä?)
- Belgialainen, vahvahko luostariolut: Augustinus

Se mikä noista on "paras", riippuu paljolti mm. tilanteesta, vuodenajasta, mahdollisesti samanaikaisesti nautittavasta ruoasta yms.

Tulipas jano!

Mutta Karjala on paskinta...

Maistoin tuossa taannoin Levillä Tshekki-nimisessä baarissa hollantilaista Duvel kaljaa, se oli hyvää. Erikoiskalja tho.

Ainoat normibisset mitä saan kurkusta alas (siitä nauttien) on ruottalaiset, yli 5%set kaljat. Stockholmin 7,2 on aika tujua.

EDIT: Maistamattomille tiedoks että aika laihoista kaljoista on kyse.. ehkä vois verrata Olviin tms

Britit osaa tehdä hyviä oluita, kuten myös tsekit ja Belgia jo mainittiinkin. Itänaapurista saa myös hyviä oluita, enkä tarkoita Baltica 3:a, joka toki sekin on ihan ok perusolutta. Useimmista maista joissa oluita tehdään tulee hyvääkin olutta, vaan Saksan kohdalta ei ole meikäläisen eteen vielä yhtään oikein hyvää löytynyt. Käänteisesti sanoisin omalla kokemuksella jotta Saksasta ei saa hyvää olutta, vaikka varmana sieltäkin sitä saa.

Jos nyt kuitenkin kysytään parasta olutta, niin vaikea sanoa, vaan parhaimmille olut on maistunut varmaankin viime kesänä kuumana kesäpäivänä Virossa, ja juomana sieltä löytämämme inkivääriolut. Merkkiä en enää muista mutta sellainen oranssi "retroetiketti" siinä oli. Oikein raikasta juomaa viilentämään mieltä ja kehoa. Vaan tokkopa se yhtä hyvälle maistuisi talven pakkasilla. Talvella maistuu ennemminkin tummat oluet.

Vaan jos olutta pitää tarjota isommalle porukalle (tai juoda humaltuakseen) niin suosittelen Litlin saksalaista Nobelanderia. Halpaa kuin saippua, mutta ihan samaa peruskuraa kuin Koffit, Olvit, yms. Yhtälailla makuaistin omaavat joutuvat juomaan muutaman oikean oluen ensin.

Viinankylväjä
Seuraa 
Viestejä476

Ulkomaisista Litovel on maistunut, suomalaisista ykköskaljana Karhu, ja "festaribissenä" Olvi. Olvia on niin helppo kaataa kurkkuun, ja menee lämpimänäkin.

Ronron
Uskon, että muutaman kymmenen vuosituhannen päästä olut on olennainen osa ihmisen ruokavaliota, ja näin ollen terveellistä.

Alkoholia hyvin sietävien ja siitä hyötyvien ihmisten tulisi lisääntyä enemmän kuin muiden ihmisten, että näin kävisi. Taitavat täysin alkoholittomat lisääntyä kovinta vauhtia tällä hetkellä.

Itsetehty sahti.

Säkki kunnon suomalaisia sahtimaltaita, puhdasta lähdevettä sopiva määrä, kilo tummia kaljamaltaita, humalia mausteeksi. Haudutetaan pikku hiljaa lisäämällä aina kuumempaa ja kuumempaa vettä lopuksi keitetään liemevää puuroa pienellä tulella (prosessi kestää 12h).
Kuuma "puuro" siivilöidään katajanoksien läpi. Vierre jäähdytetään nopeasti kädenlämpöiseksi. Lisätään hiiva.
Kuohukäyminen kestää muutaman tunnin. Kun se on loppunut, niin käymisastia peitetään ja pidetään 12h lämpöisessä paikassa.
Siirretään sahti riittävän suureen tynnyriin ja viedään viileään paikkaan jälkikäymään.

Noin viikon käymisen ja laskeutumisen jälkeen sahti on valmista nautittavaksi. Sahti pitää nauttia tuoreena, muuten sitä ei pysty juomaan. Alkossa myytävä sahti on silkkaa kuraa, ei sitä ihminen juo!

Sahdista saa helposti n. 10 prosenttista, jopa vahvempaa.

Jo siivilöidyn "puuron" päälle kaadetaan vielä kymmenkunta litraa lämmintä vettä ja siitä saadaan laimeampaa vierrettä, josta tehdään ns. naistenkaljaa, joka on vahvuudeltaan n. 2-3%.

Tuota kaljaa ei ylitä mikään kaupan litku!

Lidlissä on myynnissä mämmiolutta. Onko kukaan maistanut?
Carlsberg ja fosters ovat parhaita. Erittäin pehmeitä.
Kaupan peruskaljoista lapin kulta on parasta ja karhu pahinta.
karjala, olvi ja koff maistuvat ihan samalle.

Phony
Itsetehty sahti.

Säkki kunnon suomalaisia sahtimaltaita, puhdasta lähdevettä sopiva määrä, kilo tummia kaljamaltaita, humalia mausteeksi. Haudutetaan pikku hiljaa lisäämällä aina kuumempaa ja kuumempaa vettä lopuksi keitetään liemevää puuroa pienellä tulella (prosessi kestää 12h).
Kuuma "puuro" siivilöidään katajanoksien läpi. Vierre jäähdytetään nopeasti kädenlämpöiseksi. Lisätään hiiva.
Kuohukäyminen kestää muutaman tunnin. Kun se on loppunut, niin käymisastia peitetään ja pidetään 12h lämpöisessä paikassa.
Siirretään sahti riittävän suureen tynnyriin ja viedään viileään paikkaan jälkikäymään.

Noin viikon käymisen ja laskeutumisen jälkeen sahti on valmista nautittavaksi. Sahti pitää nauttia tuoreena, muuten sitä ei pysty juomaan. Alkossa myytävä sahti on silkkaa kuraa, ei sitä ihminen juo!

Sahdista saa helposti n. 10 prosenttista, jopa vahvempaa.

Jo siivilöidyn "puuron" päälle kaadetaan vielä kymmenkunta litraa lämmintä vettä ja siitä saadaan laimeampaa vierrettä, josta tehdään ns. naistenkaljaa, joka on vahvuudeltaan n. 2-3%.

Tuota kaljaa ei ylitä mikään kaupan litku!

Kuulostaa hyvältä. Oletko kokeillut pienempiä eriä, saunasaavillinen saattaa olla haasteena liian suuri, noin tuoreena nautittavaksi?

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat