Se pitkäperjantai, eli Kristuksen ristiinnaulitsemispäivä

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Pitkäperjantai on pääsiäistä edeltävä perjantai. Se on Kristuksen ristiinnaulitsemis- ja kuolinpäivä.
Uskokoon kukaan Jeesukseen Kristuksena tai ei, mutta eikö olisi mahdollista paikallistaa se noin vuoden 30 perjantai jona Jeesus ristiinnaulittiin, jos oletetaan että auringon pimeneminen oli luonnonilmiö auringonpimennys ja se nähtiin Jerusalemissa. Hetkikin mainitaan.

Onko asiasta uudempia tutkimuksia kuin alla oleva?
http://almanakka.helsinki.fi/aikakirja/ ... 42-177.pdf
"Tähtitiedettä on käytetty avuksi myös Jeesuksen ristiinnaulitsemispäivän määräämiseen.
Jeesuksen tarkkaa kuolinpäivää ei Raamatun perusteella voida selvittää.
Sen tiedetään olleen Pontius Pilatuksen aikana eli vuosien
26–36 välillä, perjantaipäivänä ja juuri ennen pääsiäisjuhlaa, kuten Johanneksen evankeliumissa sanotaan.
Juutalaisten pääsiäinen tai sen aatto sattui perjantaiksi vuosina 27, 30, 33 ja 34.
Todennäköisimmät päivät ovat 7. huhtikuuta vuonna 30 tai 3. huhtikuuta vuonna 33. Mutta kumpi näistä ajoista on se oikea?
Englantilaistutkijat C.J. Humphreys ja W.G. Waddington ovat ottaneet tähtitieteen avuksi.
Raamatussa on mainittu, että Jeesuksen kuoleman aikaan "aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi".
Auringonpimennystä ei kyseisenä aikavälinä Jerusalemissa satu, ja Raamatussa mainittu pimeys on tulkittu esimerkiksi voimakkaaksi hiekkamyrskyksi.
Sen sijaan kuun muuttuminen vereksi on tuttu näky kuunpimennysten aikaan.
Ilmiö johtuu siitä, että kuun pinnalle osuva valo kulkee maan ilmakehän läpi, jolloin se punertuu.
Yksi kuunpimennys sattui Jerusalemissa perjantaina huhtikuun 3. päivänä vuonna 33, jolloin kuu nousi illalla jo osittain pimentyneenä ja varmasti vaikuttavan näköisenä.
Englantilaistutkijat päättelevät siten alkuperäisen pitkäperjantain päivämääräksi 3.4.33.
Suomalainen asiantuntija Risto Heikkilä on tullut siihen tulokseen, että todennäköisempi päivämäärä on 7. huhtikuuta vuonna 30 ja että Raamatun mainitsemat ilmiöt ovat mahdollisesti hiekkamyrskyn aiheuttamia".

Sivut

Kommentit (207)

Barbaari
Seuraa 
Viestejä13621
Liittynyt4.10.2007

Pääsiäinenhän oli alunalkaen juhlapäivä jo ennen ristiinnaulitsemistakin käsittääkseni.

Kalenterista on jouduttu keinotekoisesti muuttelemaan ja siirtelemään päiviä koska alunperin karkauspäivä siitä puuttui. Ehkä kaikista paras tapa olisi etsiä alkuperäisen pääsiäisen viettopäiviä ja päätellä siitä.

wikistä:

Juutalaisuudessa pääsiäistä vietetään Mooseksen aikaisen Egyptin orjuudesta vapautumisen eli vapaaksi pääsemisen muistoksi, mistä johtuu myös sana pääsiäinen. Juutalaisten juhlan nimi on pesah ja siihen liittyvä Happamattoman leivän juhla. Pesahin ajankohta ei ole sidoksissa kristilliseen pääsiäiseen, vaan se määräytyy juutalaisen kalenterin mukaan.
Vierailija

Juutalaiset alkoivat viettää pääsiäistä n. 3500 vuotta sitten sen muistoksi että pääsivät kansana pois Egyptin orjuudesta. He aloittivat tavan että karitsa uhrataan ja kodin ovenreunat voidellaan karitsan verellä.

Faarao päästi heidät orjuudesta mutta tappoi esikoispojat joka perheestä tai jotain sinne päin.

Oletteko nähneet elokuvaa "Tieto - knowing" ?

Vierailija
U.Boltin jänis
Juutalaiset alkoivat viettää pääsiäistä n. 3500 vuotta sitten sen muistoksi että pääsivät kansana pois Egyptin orjuudesta.

Missä he eivät koskaan ole edes olleet.

U.Boltin jänis
He aloittivat tavan että karitsa uhrataan ja kodin ovenreunat voidellaan karitsan verellä.

Kuulostaa järkevien ihmisten toiminnalta.

U.Boltin jänis
Faarao päästi heidät orjuudesta mutta tappoi esikoispojat joka perheestä tai jotain sinne päin.

Eiköhän niillä faaraoilla ollut riittävästi ohjelmaa niiden kivikasojen rakentelussa ja omien siskojensa koinimisessa, joten tuskin tappoivat. Juutalaisethan ne kovia esikoispoikien ja muidenkin omiensa tappamisessa taisivat raamatun mukaan olla, koska Jaffa käski.

U.Boltin jänis
Oletteko nähneet elokuvaa "Tieto - knowing" ?

Hauska komedia.

Vierailija

author="Advocatus Diaboli" kirjoitti:

Vikings have never existed., "The Viking Age" and "pure royal race that never have mixed with another race" is a is facistic, racistic, nazistic pseudoscience. My God is living in all people who are "Image of God", "Vikings" are not, "Vikings" are bullshit written on paper.

It is said, INRI equal to Iesus "Nazarenus Rex Iudaeorum", however, in INRI the R (R.ex) is replaced with M (M.essias) making it read INI IMI : (inimi in me) name, nimi, nomi. And when you go to a graveyard, you find crosses with a NAME on it, or atleast the one who is buried under the cross, have a name.

2000 years ago, there was only 10 months

9 Sebtember : septem : 7
10 October : octo : 8
11 November : novem 9
12 December : decem : 10

Two more months were added in the calendar later; June and July (Kesä ja Heinä). The crucifixion and rising did not take place in mars/april (in present time calendar) like the pagans believe, but in MidSummer time (IOANNIS).

Vierailija

Ristillä riippuva verinen ihmisraato - kaikkine rituaaleineen - on sen verran rajua nähtävää, että pääsiäinen pitäisi ehdottomasti kieltää alle 18-vuotiailta!

Vierailija
Tarkkailija
Ristillä riippuva verinen ihmisraato - kaikkine rituaaleineen - on sen verran rajua nähtävää, että pääsiäinen pitäisi ehdottomasti kieltää alle 18-vuotiailta!



[list:3bflkmx1]Se on kielletty Raamatussakin
Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.[/list:u:3bflkmx1]

Todistaa sen, että uskovaiset seuraavat jonkun muun oppeja kuin Jumalan.

Vierailija
Tarkkailija
Ristillä riippuva verinen ihmisraato - kaikkine rituaaleineen - on sen verran rajua nähtävää, että pääsiäinen pitäisi ehdottomasti kieltää alle 18-vuotiailta!



Ylösnousemus se raju juttu on. Minun lapseni kuulevat koko tarinan alkaen luomisesta aina loppuaameneen saakka niin tuo raatokin avautuu paljon paremmin.

Vierailija

Kiittäen kirjoitti:
"Minun lapseni kuulevat koko tarinan alkaen luomisesta aina loppuaameneen saakka niin tuo raatokin avautuu paljon paremmin."

Lastesi iästä riippuen he ymmärtävät minkä ymmärtävät...
Alle 10-vuotiaat eivät tajua "perisynneistä" tai "pyhistä kolmiyhteyksistä" höläyksen pölähtämää; he näkevät vain verisen ihmisraadon riippumassa ristillä.
"Syntien anteeksisaamiset" ja "iankaikkiset elämät" aukeavat vasta aikuisuuden kynnyksellä - jos silloinkaan. Amen.

Vierailija

Lasten tekoon ja kasvatukseen pitäisi olla jonkinlainen testien jälkeen myönnettävä lupa. Osalta porukkaa lisääntyminen olisi syytä estää.

Vierailija
U.Boltin jänis
Juutalaiset alkoivat viettää pääsiäistä n. 3500 vuotta sitten sen muistoksi että pääsivät kansana pois Egyptin orjuudesta. He aloittivat tavan että karitsa uhrataan ja kodin ovenreunat voidellaan karitsan verellä.

Faarao päästi heidät orjuudesta mutta tappoi esikoispojat joka perheestä tai jotain sinne päin.



Korjauksena farao ei tappanut, vaan jumala tappoi eli yhtenä vitsauksena päätti tapattaa kaikki alueen esikoispojat ( huom! ei pelkästään ihmisten esikoispoikia vaan myös karjalta ). Tämän reilun teon jälkeen mahtoi egyptiläisiä vähän hatuttaa puhumattakaan muista vitsauksista....

http://www.evl.fi/raamattu/1992/2Moos.13.html (käsittelee syitä israelilaisten tavoille)
"...ja kun farao itsepintaisesti kieltäytyi päästämästä meitä, Herra surmasi Egyptissä jokaisen esikoisen, ihmisten esikoisista karjan esikoisiin"

Jos nyt oikein muistan ja tietenkin muistan, niin karitsan verta laitetaan oviin muistoksi sille, että kaikki ne ovet, joilla herran tappajaenkeli näki karitsanverta, säästettiin eli lapsia ei murhattu enkelitappajan toimesta. Jos ei karitsanverta ovessa näkynyt tiesi herran tappajaenkeli mennä sisään ja murhata esikoispojat plus karjan esikoiset. En tiedä miksi herran enkeleillä ei datan välitys kulje muutoin kuin karitsanveren avulla... tiedä noista enkelasioista nyt sitten. Ehkä taivaalliset tietokoneet olivat päivityksessä juuri siihen aikaan.

Tuossa Helsingin yliopiston kurssimatskua hieman asiaan liittyen (hassun hauskaa omalla tavallaan katsoa mihin kaikkeen joidenkin usko perustuu... kaikenmaailman legendoja löytyy)
http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/eks ... tista.html

Vierailija

Peksu: Sinun valtakunnastasi tulisikin diktatuuri, jossa ei sallita toisinajattelua.

Lapseni tulevat tietämään olevansa Jumalan luomia ja rakastamia ja joiden on tarkoitus elää Jumalan kunniaksi. Jeesuksen elämä kertoo Jumalasta ja hänen luonteestaan enemmän kuin tarpeeksi. Lapsenmielisten on helpompi ottaa Jumalan valtakunta vastaan kuin aikuisen. Lapsenmielisyys ei poissulje vastuuta yhteiskuntaa kohtaan.

Vierailija
pellonpekko
U.Boltin jänis
Juutalaiset alkoivat viettää pääsiäistä n. 3500 vuotta sitten sen muistoksi että pääsivät kansana pois Egyptin orjuudesta. He aloittivat tavan että karitsa uhrataan ja kodin ovenreunat voidellaan karitsan verellä.

Faarao päästi heidät orjuudesta mutta tappoi esikoispojat joka perheestä tai jotain sinne päin.



Korjauksena farao ei tappanut, vaan jumala tappoi eli yhtenä vitsauksena päätti tapattaa kaikki alueen esikoispojat ( huom! ei pelkästään ihmisten esikoispoikia vaan myös karjalta ). Tämän reilun teon jälkeen mahtoi egyptiläisiä vähän hatuttaa puhumattakaan muista vitsauksista....

http://www.evl.fi/raamattu/1992/2Moos.13.html (käsittelee syitä israelilaisten tavoille)
"...ja kun farao itsepintaisesti kieltäytyi päästämästä meitä, Herra surmasi Egyptissä jokaisen esikoisen, ihmisten esikoisista karjan esikoisiin"

Jos nyt oikein muistan ja tietenkin muistan, niin karitsan verta laitetaan oviin muistoksi sille, että kaikki ne ovet, joilla herran tappajaenkeli näki karitsanverta, säästettiin eli lapsia ei murhattu enkelitappajan toimesta. Jos ei karitsanverta ovessa näkynyt tiesi herran tappajaenkeli mennä sisään ja murhata esikoispojat plus karjan esikoiset. En tiedä miksi herran enkeleillä ei datan välitys kulje muutoin kuin karitsanveren avulla... tiedä noista enkelasioista nyt sitten. Ehkä taivaalliset tietokoneet olivat päivityksessä juuri siihen aikaan.

Tuossa Helsingin yliopiston kurssimatskua hieman asiaan liittyen (hassun hauskaa omalla tavallaan katsoa mihin kaikkeen joidenkin usko perustuu... kaikenmaailman legendoja löytyy)
http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/eks ... tista.html




Kuvaus ensimmäisenä pääsiäisenä tapahtuneesta viattoman karitsan uhrauksesta oli esikuva tulevasta Jeesuksen, Jumalan esikoispojan sovitusuhrista, joka suoritettiin täsmälleen samana ajankohtana pääsiäisenä. Jeesus puhuikin ehtoollissanoissa ruumiinsa ja verensä muodostamasta uudesta liitosta.

Vierailija

Kiittäen kirjoitti:
"Jeesus puhuikin ehtoollissanoissa ruumiinsa ja verensä muodostamasta uudesta liitosta."

Miten sinun lapsesi ymmärtävät tuollaista puhetta, kun minäkään en ymmärrä siitä sanaakaan? Minkä ikäisiä lapsesi ovat?

("Ruumiin ja veren liitto" )

Templebar
Seuraa 
Viestejä1216
Liittynyt13.9.2007
kiittäen
Tarkkailija
Ristillä riippuva verinen ihmisraato - kaikkine rituaaleineen - on sen verran rajua nähtävää, että pääsiäinen pitäisi ehdottomasti kieltää alle 18-vuotiailta!



Ylösnousemus se raju juttu on. Minun lapseni kuulevat koko tarinan alkaen luomisesta aina loppuaameneen saakka niin tuo raatokin avautuu paljon paremmin.



Onneksi jotkut toipuvat noista koko lapsuuden kestäneistä aivopesujutuista. Vaikeaa se voi olla, muttei mahdotonta.

http://www.youtube.com/view_play_list?p=A0C3C1D163BE880A&annotation_id=a...

Tuossapa mielenkiintoinen tarina kaikille uskovaisille katsottavaksi. (AD:n mainiosta blogista löytyi).

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat