Helppo kysymys suhteellisuusteoriasta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Hemmetti, kun jo luulin, että ymmärrän oikein hyvin tuon suppean suhteellisuusteorian, mutta nyt tajuan että en osaa ratkaista tätä: hetkellä t0 lähtee kaksi avaruusalusta liikkeelle planeetoilta X ja Y toisiaan kohti identtisillä nopeuksilla 0.9c. Missä kohtaa matkaa ne havaistevat ohittavan vastaantulijansa? Entä millä nopeuksilla ne näkevät toistensa sujahtavan itsensä ohi?

Osaako joku selventää kysmystä? Oma päättelyni johtaa jatkuvasti vain siihen, että niiden pitäisi kohdata puolivälissä matkan pituutta, kuten se heille näyttäytyy supistuneena (x * lorenzvakio), ja että vastaaantulijan pitäisi ohittaa raketti nopeudella 1.8c, koska määränpäähän lähestyy liikkujaa nopeudella 0.9c ja kun sieltä lähtee joku tulemaan itseään kohti (joku muu, kuin valo, joka liikkuu aina nopeudella c itseä kohti), niin sen nopeus vain lisätään tuohon 0.9c:hen, mikä tietysti on mahdotonta...
Eli kun itseä kohti liikkuvalta näyttävästä kappaleesta lähtee kappale itseä kohti jollain nopeudella, miten lasketaan se, millä nopeudella tämä kappale lähestyy itseä?
Nopeushan ei voi ylittää c:ta, koska se johtaisi ohitustilanteessa mahdottomaan yhtälöön.

Osaisiko joku selventää?

Sivut

Kommentit (119)

Vierailija

Koska aika on hidastunut matkustajilla, jää se nopeus alle valonnopeuden. Eli vauhti on sama, mutta aika muuttuu. Jotenkin se lorenzin yhtälöillä saatiin laskettua.

Stratonovich
Seuraa 
Viestejä358
Liittynyt14.6.2009
nostokurki
Hemmetti, kun jo luulin, että ymmärrän oikein hyvin tuon suppean suhteellisuusteorian, mutta nyt tajuan että en osaa ratkaista tätä: hetkellä t0 lähtee kaksi avaruusalusta liikkeelle planeetoilta X ja Y toisiaan kohti identtisillä nopeuksilla 0.9c. Missä kohtaa matkaa ne havaistevat ohittavan vastaantulijansa? Entä millä nopeuksilla ne näkevät toistensa sujahtavan itsensä ohi?

Osaako joku selventää kysmystä? Oma päättelyni johtaa jatkuvasti vain siihen, että niiden pitäisi kohdata puolivälissä matkan pituutta, kuten se heille näyttäytyy supistuneena (x * lorenzvakio), ja että vastaaantulijan pitäisi ohittaa raketti nopeudella 1.8c, koska määränpäähän lähestyy liikkujaa nopeudella 0.9c ja kun sieltä lähtee joku tulemaan itseään kohti (joku muu, kuin valo, joka liikkuu aina nopeudella c itseä kohti), niin sen nopeus vain lisätään tuohon 0.9c:hen, mikä tietysti on mahdotonta...
Eli kun itseä kohti liikkuvalta näyttävästä kappaleesta lähtee kappale itseä kohti jollain nopeudella, miten lasketaan se, millä nopeudella tämä kappale lähestyy itseä?
Nopeushan ei voi ylittää c:ta, koska se johtaisi ohitustilanteessa mahdottomaan yhtälöön.

Osaisiko joku selventää?


Alukset kulkevat identtisillä nopeuksilla 0.9c, mutta suhteessa mihin? Ilmeisesti tarkoitat, että siinä keskipisteessä sijaitseva "paikallaan oleva" havaitsija näkee kummankin aluksen lähestyvät nopeudella 0.9c? Tällöin vastaantulonopeus aluksien näkökulmasta on vr = (0.9c+0.9c)/(1+0.9^2) = 0.99448c nopeuksien yhteenlaskukaavan mukaisesti:

http://en.wikipedia.org/wiki/Velocity-addition_formula

Idea on siis, että se keskipistekoordinaatisto lähestyy nopeudella 0.9c ja sen koordinaatiston suhteen toisen aluksen nopeus on 0.9c.

Tuo matkan lyheminen on hieman epämääräinen käsite, koska ei ole mitään absoluuttista matkaa joka lyhenee, vaan koordinaatit riippuvat havaitsijasta. On kyllä totta, että alukset mittavat kulkevansa eri matkan kuin se keskipisteessä oleva havaitsija.

David
Seuraa 
Viestejä8875
Liittynyt25.8.2005
Stratonovich
Tuo matkan lyheminen on hieman epämääräinen käsite, koska ei ole mitään absoluuttista matkaa joka lyhenee, vaan koordinaatit riippuvat havaitsijasta. On kyllä totta, että alukset mittavat kulkevansa eri matkan kuin se keskipisteessä oleva havaitsija.

Tämä se onkin mikä pahiten vastustusta mielessäni synnyttää, ajan suhteellisuushan seuraa periaatteessa ihan siitä, että kiihdyttäneen osalta aika hidastuu (johtuen juuri sitä seuraavasta vuorovaikutusten hidastumisesta), mutta tuo matkan lyheneminen ei käy mielestäni laatuun.

Jos oletamme avaruuteen esim. kaksi täysin samanlaista pallonmuotoista taivaankappaletta, joiden välinen etäisyys on vaikkapa 1000 kertaa niiden halkaisija.

Lähtökohdat:
1. Taivaankappaleiden sisäiset vuorovaikutukset määräävät kappaleiden muodon = homogeeninen pallo.
2. Havaitsijan liiketila ei vaikuta taivaakappaleiden sisäisiin vuorovaikutuksiin eli em. taivaankappaleiden muoto on oltava tässä tarkastelussa absoluuttinen pallo.
3. Havaitsijan liiketilasta riippumatta, käyttäen mittana joko litistyneeltä näyttävää palloa tai todellista palloa, välimatka niiden välillä on oltava kaikissa tapauksissa 1000 pallon liikkeen suuntaista pituutta.
4. Vaikka liikkujan havainnoima avaruus näyttäisikin litistyineeltä, niin silloin myös nuo taivaankappaleet näyttäisivät litistyneiltä, mikä oli mahdotonta. Edellisestä seuraa, että todellinen matka on oltava absoluuttinen. m.o.t.

Vakionopeuden ollessa suhteellista toisten liikkujien suhteen, vain aika jää ns. vapaaksi muuttujaksi. Toisaalta olen sitä mieltä, että mitään aikaa ei varsinaisesti ole edes olemassa, joten ei siinä mitään menetetä vaikka se täysin suhteellista (lokaalina näennäissuureena) olisikin.

Jos nimittäin mitataan jonkun ulkopuolisen referenssikappaleen nopeutta esim. noiden kahden taivaankappaleen välillä, niin todennäköisesti saadaan eri tulos jos aikana pidetään esim. samanlaisen värähtelijän antamaa tulosta (eli mitattua "aikaa") kahdessa eri gravitaatiopotentiaalissa tai kahdessa eri nopeudella liikkuvassa aluksessa.

Oleellistahan tässä on se, että kiihtyvyys on inertian kannalta absoluuttista. Eli inertia sanelee sen, mikä aikakokemus kiihdyttäneellä on.

Stratonovich
Seuraa 
Viestejä358
Liittynyt14.6.2009
David
Stratonovich
Tuo matkan lyheminen on hieman epämääräinen käsite, koska ei ole mitään absoluuttista matkaa joka lyhenee, vaan koordinaatit riippuvat havaitsijasta. On kyllä totta, että alukset mittavat kulkevansa eri matkan kuin se keskipisteessä oleva havaitsija.

Tämä se onkin mikä pahiten vastustusta mielessäni synnyttää, ajan suhteellisuushan seuraa periaatteessa ihan siitä, että kiihdyttäneen osalta aika hidastuu (johtuen juuri sitä seuraavasta vuorovaikutusten hidastumisesta), mutta tuo matkan lyheneminen ei käy mielestäni laatuun.

Mutta eihän suhteellisuusteoriassa ajan hidastumisesta sinänsä ole kyse vaan siitä, että kaikki havaitsevat saman valonnopeuden c riippumatta lähettäjän ja vastaanottajan liiketilasta. Ajan ja pituuden mittauksien riippuminen liiketilasta johtuu tästä ja erityisessä suhteellisuusteoriassa voi vielä ajatella, että tämä on vain mittausharha joka johtuu tuosta valonnopeuden "epäloogisesta" tulkinnasta. Mutta luontopa toimiikin niin, että kaikki aika oikeasti on synkattu tuohon valonnopeuteen ja samalla tavalla pituuden muuttuminenkin on jossain mielessä aito ilmiö.

David
Jos oletamme avaruuteen esim. kaksi täysin samanlaista pallonmuotoista taivaankappaletta, joiden välinen etäisyys on vaikkapa 1000 kertaa niiden halkaisija.

Ei-fysikaalisista oletuksista voi johtaa ei-fysikaalisia johtopäätöksiä. Jotta tuossa olisi järkeä, sinun pitäisi määrittää missä aika-avaruuskoordinaatistossa tuo pätee. Missään muualla se ei toki välttämättä päde. Muista, että puhumme suhteellisuusteoriasta.

David
Lähtökohdat:
1. Taivaankappaleiden sisäiset vuorovaikutukset määräävät kappaleiden muodon = homogeeninen pallo.
2. Havaitsijan liiketila ei vaikuta taivaakappaleiden sisäisiin vuorovaikutuksiin eli em. taivaankappaleiden muoto on oltava tässä tarkastelussa absoluuttinen pallo.
3. Havaitsijan liiketilasta riippumatta, käyttäen mittana joko litistyneeltä näyttävää palloa tai todellista palloa, välimatka niiden välillä on oltava kaikissa tapauksissa 1000 pallon liikkeen suuntaista pituutta.
4. Vaikka liikkujan havainnoima avaruus näyttäisikin litistyineeltä, niin silloin myös nuo taivaankappaleet näyttäisivät litistyneiltä, mikä oli mahdotonta. Edellisestä seuraa, että todellinen matka on oltava absoluuttinen. m.o.t.

Ilmeisesti haluat vastauksen siihen, että missä tämä päättely menee pieleen? Kohdassa 1 oletat, että on olemassa jokin globaali referenssikoordinaatisto. Erityisessä suhteellisuusteoriassa tällainen voidaankin fiksata, joten ok. Numero 2 on totta taivaankappaleen koordinaatistossa, mutta havaitsijan koordinaatistossa muoto voi muuttua liiketilan mukana. Numero 3 on ok, koska Lorentz-muunnos on lineaarinen ajan ja paikan suhteen. Numero 4 on väärin, koska havaitsijan koordinaatistossa taivaankappaleet voivat hyvinkin olla litistyneitä.

David
Vakionopeuden ollessa suhteellista toisten liikkujien suhteen, vain aika jää ns. vapaaksi muuttujaksi. Toisaalta olen sitä mieltä, että mitään aikaa ei varsinaisesti ole edes olemassa, joten ei siinä mitään menetetä vaikka se täysin suhteellista (lokaalina näennäissuureena) olisikin.

Jos nimittäin mitataan jonkun ulkopuolisen referenssikappaleen nopeutta esim. noiden kahden taivaankappaleen välillä, niin todennäköisesti saadaan eri tulos jos aikana pidetään esim. samanlaisen värähtelijän antamaa tulosta (eli mitattua "aikaa") kahdessa eri gravitaatiopotentiaalissa tai kahdessa eri nopeudella liikkuvassa aluksessa.

Oleellistahan tässä on se, että kiihtyvyys on inertian kannalta absoluuttista. Eli inertia sanelee sen, mikä aikakokemus kiihdyttäneellä on.


Tuo ajan vääristyminen johtuu juurikin siitä, että kaikki havaitsijat mittaavat aikaa näkemänsä valonnopeuden avulla. Periaatteessa kyllä hetkellinen nopeus määrää kellon käyntinopeuden myös kiihtyvässä liikkeessä, joten tässä mielessä kiihtyvyys ei suoraan sitä määrää. Mutta onhan nopeus toki kiihtyvyyden integraali.

David
Seuraa 
Viestejä8875
Liittynyt25.8.2005
Stratonovich
Ilmeisesti haluat vastauksen siihen, että missä tämä päättely menee pieleen? Kohdassa 1 oletat, että on olemassa jokin globaali referenssikoordinaatisto. Erityisessä suhteellisuusteoriassa tällainen voidaankin fiksata, joten ok.

En oleta mitään muuta kuin sen, että sen taivaankappaleen atomien väliset vuorovaikutukset huolehtivat siitä, että se taivaankappale saa pallon muodon. Mitään sen parempaa referenssiä en voi mitenkään kuvitella olevan olemassa.

Jos havaitsija sitten syystä tai kolmannesta havainnoi jotain muuta, niin kyse täytyy olla jostain vääristymästä informaation siirtymisessä kohteesta havaitsijalle tai havaitsijassa itsessään.

Ne (vääristymää aiheuttavat) vuorovaikutukset voivat muuttua vain kohteen ja kiihdyttäneen havaitsijan välillä, ei itse kohteissa tai niiden välisessä avaruudessa. Kiihdyttäjän sisäiset vuorovaikutukset voivat toki periaatteessa muuttua kiihdytyksestä johtuen, ollaanhan tekemisessä inertian kanssa ko. tapauksessa.

Kun kiihtyvyys on jatkuvaa tai "matkaaja" tekee koko ajan todellista matkaa suhteessa vertailukoordinaatistoon (kuten esim. satelliiteissa suhteessa maahan) niin tuo mahdollinen (aika)vääristymä jää tietysti pysyväksi ilmiöksi, koska mikään ei kompensoi jo syntynyttä muutosta.

Eli aika on (satelliittikellojenkin mukaan) suhteellista tai oikeastaan vuorovaikutusnopeuksien suhteellinen poikkeama, mutta matkat ovat absoluuttisia. Paikat sen sijaan eivät ole juuri siitä syystä ettei ole olemassa mitään absoluuttista koordinaatistoa.

Stratonovich
Seuraa 
Viestejä358
Liittynyt14.6.2009
David
Stratonovich
Ilmeisesti haluat vastauksen siihen, että missä tämä päättely menee pieleen? Kohdassa 1 oletat, että on olemassa jokin globaali referenssikoordinaatisto. Erityisessä suhteellisuusteoriassa tällainen voidaankin fiksata, joten ok.

En oleta mitään muuta kuin sen, että sen taivaankappaleen atomien väliset vuorovaikutukset huolehtivat siitä, että se taivaankappale saa pallon muodon. Mitään sen parempaa referenssiä en voi mitenkään kuvitella olevan olemassa.

Missä koordinaatistossa tämä siis pätee? Entä mitä tapahtuu muissa koordinaatistoissa? Vastaus on, että vuorovaikutukset näyttävät erilaisilta eri koordinaatistoissa ja ne muodostavat erilaisia muotoja.

David
Jos havaitsija sitten syystä tai kolmannesta havainnoi jotain muuta, niin kyse täytyy olla jostain vääristymästä informaation siirtymisessä kohteesta havaitsijalle tai havaitsijassa itsessään.

Juuri tästä vääristymisestä suhteellisuusteoriassa on kysymys (laveasti sanottuna). Ja havaitsijan maailmassa on nimenomaan tämä kohteesta havaittu vääristynyt ilmentymä. Oikeastaan se ei olekaan vain se havaittu maailma vaan se oikeasti on se havaitsijan maailma sikäli kun havaitsija asiasta voi tietää. Koska ei ole olemassa globaalia referenssikoordinaatistoa, havaitsija ei voi myöskään takaperin laskea miltä ilmiö "oikeasti" näyttää kun virhe on kompensoitu.

David
Ne (vääristymää aiheuttavat) vuorovaikutukset voivat muuttua vain kohteen ja kiihdyttäneen havaitsijan välillä, ei itse kohteissa tai niiden välisessä avaruudessa. Kiihdyttäjän sisäiset vuorovaikutukset voivat toki periaatteessa muuttua kiihdytyksestä johtuen, ollaanhan tekemisessä inertian kanssa ko. tapauksessa.

Ei siellä ole mitään vääristymää aiheuttavia vuorovaikutuksia. Kyse on samankaltaisesta vääristymästä kuin että ympyrä näyttää ellipsiltä kun sitä katsotaan viistosta. Ei sen ympyrän oikeasti tarvitse muuttua mihinkään, mutta silti katsojan näkökulmasta - jos mitään muuta informaatiota ei ole käytettävissä - se on ellipsi.

Trash
Seuraa 
Viestejä1726
Liittynyt25.2.2010
David
En oleta mitään muuta kuin sen, että sen taivaankappaleen atomien väliset vuorovaikutukset huolehtivat siitä, että se taivaankappale saa pallon muodon. Mitään sen parempaa referenssiä en voi mitenkään kuvitella olevan olemassa.



Pallonmuotohan tulee tasaisesti joka suuntaa vaikuttavasta painovoimasta. Mutta liikkuvan tarkkailijan vinkkelistä myös tuo pallon painovoimakenttä litistyy.

Olenkin joskus miettinyt että voisiko inertian selittää massan itsensä aiheuttamalla avaruusajan kaareutumisella. Massan kiihdyttäessä sen pitää liikkua omaa aiheuttamaansa gravitaatiota vastaan. Siis kun massa nopeus muuttuu, muuttuu gravitaatiokenttä kuitenkin max valon nopeudella ja tästä seuraisi se pienenpieni "vaihe-ero" joka aiheuttaisi inertian.

Stratonovich
Seuraa 
Viestejä358
Liittynyt14.6.2009
David
Eli aika on (satelliittikellojenkin mukaan) suhteellista tai oikeastaan vuorovaikutusnopeuksien suhteellinen poikkeama, mutta matkat ovat absoluuttisia. Paikat sen sijaan eivät ole juuri siitä syystä ettei ole olemassa mitään absoluuttista koordinaatistoa.

Ajattelepa, että olet maanpinnalla koordinaatistossa O ja mittaat etäisyyttä satelliittiin lähettämällä sinne valonsäteen ja odottamalla sen takaisinheijastumaa, jolloin saat tuloksen T. Sitten vaihdat koordinaatistoon O' ja paikan suhteen samasta kohdasta mittaat etäisyyden sitten samaan satelliittiin. Koska kello kulkee eri tahtia, saat jonkun tuloksen T <> T'. Koska valonnopeus on kaikissa koordinaatistoissa sama c, satelliittien etäisyys koordinaatistossa O on L = c*T/2 ja koordinatistossa O' se on L' = c*T'/2. Miten selität sen, että L <> L' muutoin kuin, että O ja O' näkevät eri matkat?

Stratonovich
Seuraa 
Viestejä358
Liittynyt14.6.2009
Trash
Olenkin joskus miettinyt että voisiko inertian selittää massan itsensä aiheuttamalla avaruusajan kaareutumisella. Massan kiihdyttäessä sen pitää liikkua omaa aiheuttamaansa gravitaatiota vastaan. Siis kun massa nopeus muuttuu, muuttuu gravitaatiokenttä kuitenkin max valon nopeudella ja tästä seuraisi se pienenpieni "vaihe-ero" joka aiheuttaisi inertian.

Ihan mielenkiintoinen idea sinänsä. Ja pienillä nopeuksilla riittäisi oikeastaan ajatella, että Newtonin gravitaatiolaki pätee, mutta kentän muutokset tapahtuvatkin äärellisellä nopeudella. Mutta näinhän oikeastaan on sähkökentällä jo, ja vaikka sähkökenttä on matemaattisesti Newtonin gravitaation kanssa analoginen, ei siitä aiheudu mitään (käänteistä) inertiailmiötä. Mutta ehkäpä joku äärellinen kentän muutoksen kiihtyvyys, aikaviive, paikkaviite tai joku voisi aiheuttaa inertian kaltaisen ilmiön.

David
Seuraa 
Viestejä8875
Liittynyt25.8.2005
Stratonovich
Koska valonnopeus on kaikissa koordinaatistoissa sama c, satelliittien etäisyys koordinaatistossa O on L = c*T/2 ja koordinatistossa O' se on L' = c*T'/2. Miten selität sen, että L <> L' muutoin kuin, että O ja O' näkevät eri matkat?

Siten, että O ja O' tulkitsevat liikenopeudet eri tavoin. Eli siis sisäiset ajat ja ulkoiset liikenopeudet ovat suhteellisia, eivät matkat.

Otetaan maakeskeinen frame kontrollitilavuus / ikkuna joka kattaa sekä maapallon, että sitä kiertävän satelliitin. Unohdetaan gravitaationvaikutus aikaan eli tarkkaillaan vain liikkeestä aiheutuvaa muutosta ja toisaalta liiketiloja eri näkökulmista.

Sovitaan että tuon framen piirissä kaikki vuorovaikutukset etenevät samalla nopeudella. Nyt maan keskipiste on levossa tuon framen suhteen eli siellä kahden pisteen väliseen (atomikellossa) matkaan kuluu vuorovaikutukselta sama aika kuin staattisessa framessa muutenkin.

Maapallon pinta on liikkeessä maan keskipisteeseen nähden, joten vuorovaikutuksen etenemiseen atomikellossa täytyy kulua pidempi aika, koska matka pitenee liikkeen seurauksena vuorovaikutusprosessin aikana.

Vielä etäämmälle mentäessä eli satelliitissa kuluu samasta syystä vielä pidempi aika. Eli mitä nopeammin kierretään maapallon keskustaa sitä hitaammanksi muuttuu atomikellon toiminta.

Nyt jos vaihdamme koordinaatiston satelliittin, niin miltäs se maan liike sieltä näyttääkään. Maa ei suinkaan kierrä (todellisuudessa) satelliittia kuten satelliitti maata vaan maa näyttää vain paikoillaan pyörivältä pallolta (voi se toki näyttää siltä että kiertää, jos satelliitti pyörii maahan nähden mutta tilanne ei ole aito). Tämä on tärkeää sikäli, että satelliittiin liitetty koordinaatisto ei ole tässä tapauksessa yhdenvertainen maan keskipisteeseen liitetyn koordinaatiton kanssa.

Maan keskipisteen suhteen ei siis näytäkään muodostuvan mitään poikkeamaa satelliitin atomikelloon nähden (maapinta toki liikkuu satelliitin suhteen). Nyt meillä on siis käsissämme selkeä epäsymmetria verrattaessa tilannetta maan keskipisteen kannalta satelliittiin ja päinvastoin.

Molemmat atomikellot eivät ole vuorovaikutusten kannalta samassa asemassa ja aikapoikkeama seuraa liikkeen osalta puhtaasti sisäisten vuorovaikutusten suhteellisesta hidastumisesta maan keskipisteeseen sijoitetun kellon suhteen. Maan pintaan nähden muutos on samansuuntainen, mutta tietysti vähäisempi.

Kelloihin syntyy siis väistämättä niiden toimintojen erilaisen hitauden kautta aikaeronäyttämä, joka johtuu siis liikkeen epäsymmetriasta (so. liike ei ole puhtaasti suhteellista vaan kiertoliikkeen takia syntyvä epäsymmetria, kun satelliitin liike on todellista suhteessa maan keskipisteeseen).

Sillä ei sitten ole merkitystä käykö se matkaaja raketilla toisessa galaksissa (vrt. kaksosparadoksi) vai kiertääkö se saman matkan maapallon ympäri miljardilla kierroksella. Matkaajan sisäiset vuorovaikutukset hidastuvat suhteessa paikallaan pysyttelevään ja ne ulkoiset nopeudet havaitaan erilaisiksi. Matkat eivät kummittele kuin korkeintaan informaatioviiveestä johtuen, tämä virhe jos sellaista ilmenee voidaan korjata laskennallisesti.

Näin minä sen tulkitsen, sikäli kun pysytellään lähteestä riippumattomassa vakioisessa valon nopeudessa. Eri asia on sitten onko se todella sitä, vai kenties joku välimuoto puhtaan ballistisesta (galilei-transformaatio) ja vakionopeuksisesta termistä tai sitten sähkömagneettisen pulssin siirtyminen lähteestä lähteen kenttän ja lähteen kentästä havaitsijan kenttään ja edellen sitä myöten havaitsijalle. Tällöinhän havaitsija mittaisi nopeuden aina itsensä suhteen c:ksi täysin tilanteesta riippumatta.

Pidemmittä puheitta Good Night.

David
Seuraa 
Viestejä8875
Liittynyt25.8.2005

Piti nyt tuon Derzin esityksen pohjalta tarkemmin ruveta selvittämään, että mistä tuo oletus on tullut, että säteilyn pitäisi edetä aina samalla vakionopeudella lähteestä ja havaitsijasta riippumatta.

Nähtävästi taustalla on tuo ns. kentänmuutosvirta tai siirrosvirta, joka syntyy esim. kodensaattorin ilmaväliin. Asia sinällään on melko selvä, mutta en ymmärrä mitä tekemistä sillä on säteilyn kanssa. Eihän säteilyn tarvitse välttämättä olla missään tekemisissä ko. sähkökentän kanssa sen jälkeen kun se on lähtenyt liikkeelle. Tuossa ilmavälissähän pulssi etenee välissä olevassa sähkökentässä (tarkemmin sähkökentän muutoksena) jonka muodon määräävät käytännössä kondensaattorin rakenteelliset ominaisuudet. Mielestäni sähkökentän (tai magneettikentän) muutos synnyttää säteilyn, mutta se muutos itse ei ole säteilyä.

Säteily taas etenisi itsenäisesti kentistä riippumattomana entiteettinä (tai näin voisi ainakin olettaa). Tällöin se muuttuu täysin tai osittain riippumattomaksi lähteestä, tai vastaanottajasta tai kummankaan niiden sähkömagneettisesta kentästä. Eli säteily olisi periaatteessa koordinaatistoriippumatonta.

Loppupäätelmänä siis niin että muutos (pulssi tmv.) sähkömagneettisessa kentässä etenee aina nopeudella c, mutta säteilyn ei tarvitse (sähkökentästä riippumattomana) edetä havaitsijan suhteen nopeudella c vaan jollain suhteellisella nopeudella havaitsijaan nähden. Nopeusero saadaan selville doppler-ilmiöstä.

Goswell
Seuraa 
Viestejä10360
Liittynyt8.3.2010
David

Säteily taas etenisi itsenäisesti kentistä riippumattomana entiteettinä (tai näin voisi ainakin olettaa). Tällöin se muuttuu täysin tai osittain riippumattomaksi lähteestä, tai vastaanottajasta tai kummankaan niiden sähkömagneettisesta kentästä. Eli säteily olisi periaatteessa koordinaatistoriippumatonta.

Loppupäätelmänä siis niin että muutos (pulssi tmv.) sähkömagneettisessa kentässä etenee aina nopeudella c, mutta säteilyn ei tarvitse (sähkökentästä riippumattomana) edetä havaitsijan suhteen nopeudella c vaan jollain suhteellisella nopeudella havaitsijaan nähden. Nopeusero saadaan selville doppler-ilmiöstä.




Samaa mieltä, E=mcv.

Minun mielestä noin.

Stratonovich
Seuraa 
Viestejä358
Liittynyt14.6.2009
David
Piti nyt tuon Derzin esityksen pohjalta tarkemmin ruveta selvittämään, että mistä tuo oletus on tullut, että säteilyn pitäisi edetä aina samalla vakionopeudella lähteestä ja havaitsijasta riippumatta.

En tiedä mitä Derz on esittänyt, mutta kyseessä on (a) empiirinen havainto (b) Maxwellin yhtälöiden ratkaisujen ominaisuus. Ja tämän ilmiön pohjalta Einstein johti suhteellisuusteorian. Tai lisäoletuksena on vielä se massan ja energian täydellinen ekvivalenssi, mutta se liittyy taas sinne teorian toiseen puoleen.

David
Säteily taas etenisi itsenäisesti kentistä riippumattomana entiteettinä (tai näin voisi ainakin olettaa). Tällöin se muuttuu täysin tai osittain riippumattomaksi lähteestä, tai vastaanottajasta tai kummankaan niiden sähkömagneettisesta kentästä. Eli säteily olisi periaatteessa koordinaatistoriippumatonta.

Loppupäätelmänä siis niin että muutos (pulssi tmv.) sähkömagneettisessa kentässä etenee aina nopeudella c, mutta säteilyn ei tarvitse (sähkökentästä riippumattomana) edetä havaitsijan suhteen nopeudella c vaan jollain suhteellisella nopeudella havaitsijaan nähden. Nopeusero saadaan selville doppler-ilmiöstä.


SM-säteily on sähkö- ja magneettikentän värähtelyä. Kannattaa ottaa ihan Maxwellin yhtälöt käteen ja laskea tulos niistä, jolloin huomaat, että kyllähän sen säteilyn on edettävä nopeudella c. Ja vielä riippumatta havaitsijan koordinaatistosta (liiketilasta) lähteeseen nähden.

Vierailija
nostokurki
Hemmetti, kun jo luulin, että ymmärrän oikein hyvin tuon suppean suhteellisuusteorian, mutta nyt tajuan että en osaa ratkaista tätä: hetkellä t0 lähtee kaksi avaruusalusta liikkeelle planeetoilta X ja Y toisiaan kohti identtisillä nopeuksilla 0.9c. Missä kohtaa matkaa ne havaistevat ohittavan vastaantulijansa? Entä millä nopeuksilla ne näkevät toistensa sujahtavan itsensä ohi?

Osaako joku selventää kysmystä? Oma päättelyni johtaa jatkuvasti vain siihen, että niiden pitäisi kohdata puolivälissä matkan pituutta, kuten se heille näyttäytyy supistuneena (x * lorenzvakio), ja että vastaaantulijan pitäisi ohittaa raketti nopeudella 1.8c, koska määränpäähän lähestyy liikkujaa nopeudella 0.9c ja kun sieltä lähtee joku tulemaan itseään kohti (joku muu, kuin valo, joka liikkuu aina nopeudella c itseä kohti), niin sen nopeus vain lisätään tuohon 0.9c:hen, mikä tietysti on mahdotonta...
Eli kun itseä kohti liikkuvalta näyttävästä kappaleesta lähtee kappale itseä kohti jollain nopeudella, miten lasketaan se, millä nopeudella tämä kappale lähestyy itseä?
Nopeushan ei voi ylittää c:ta, koska se johtaisi ohitustilanteessa mahdottomaan yhtälöön.

Osaisiko joku selventää?





Mä en osaa selventää, mutta heitän lisäkysymyksen:

Miten se valo voi viipeltää tyhjiössä nopeudella 300 000kms (valon nopeus tyhjiössä) jos vastaan tulee väistämättä valoa samalla nopeudella?

Hokkus-pokkus?

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat