Parhaat keksinnöt työpaikan saamiseksi?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Eilen oli taas haastattelu. Tiedän jo nyt, että 5-8 viikon päästä tulee maili että sorry, vaikka onnistuin olemaan asiallinen lähes loppuun saakka.

Siinä oli mies ja nainen, kuten aika usein on. Kertoivat nimensä ja tittelinsä, mutta meni ohi. Kaivoin taskusta korttipakan, ja ehdotin että pelataan samalla kun jutellaan. Mies innostui, mutta nainen ilmoitti ettei osaa mitään peliä. Olin välillä voitolla, mutta jäin loppujen lopuksi tappiolle. Oltiin ensin pokeria ja lopuksi muutama erä venttiä.

Ei taaskaan yhtään relevanttia eli työhön liittyvää kysymystä. Eläkeikää ei tarvisi nostaa, jos näin turhat haastattelut loppuisivat koko maasta. Jos haluaa tietää esim huolellisuuden, niin kysyisivät suoraan esim kaskon bonusta. Se on nopeampi keino kuin 2 tunnin liirum laarum.

"Missä näet itsesi 3 vuoden päästä". No tietenkin tässä huoneessa, toisella puolen pöytää, haastattelemassa itselleni uusia alamaisia.

Huumeiden käyttöä kysytään aina isoissa työpaikoissa lopuksi, johon pyydän heitä kertomaan huumeen määritelmän.

Kommentit (9)

Denzil Dexter
Seuraa 
Viestejä6665
Liittynyt7.8.2007
U.Boltin jänis

"Missä näet itsesi 3 vuoden päästä". No tietenkin tässä huoneessa, toisella puolen pöytää, haastattelemassa itselleni uusia alamaisia.



Kysymykseen on olemassa vain yksi vastaus olettaen, ettei vastaaja sairasta skitsofreniaa tai ruumiista irtautumista: Peilissä tai peilimäisessä pinnassa.

Vierailija

1) En olisi ottanut kortteja koko keskusteluun mukaan ollenkaan. What on earth possessed you to do that? (niin paitsi jos duuni liittyy korttipeleihin jotenin)

2) Jos rupeat saivartelemaan huumeasiosita, niin pitävät sinua nistinä tai vähintäänkin huumemyönteisenä. Todennäköisimmin tosta päättelevät että polttelet jointtia, jonka seurauksena tietysti duuni jää saamatta, vaikka olisti kuinka tohtori. Kumpikin vaihtoehto on siis syvältä, joten keksi jotain aivan muuta. Tässä kysymyksessä lähinnä haetaan sitä, että käytätkö kannabista, heroiinia, jotain siltä väliltä tai kaikkia sekaisin. Vaikka vedät viinaa ja kahvia kuin norsu vettä ja hengität nikotiinisavua enemmän kuin ilmaa, voit turvallisin mielin sanoa ettet käytä huumeita.

3) Missä näet itsesi 3 vuoden päästä?
Kysymys kartoittaa lähinnä sitä, että meinaatko ylipäänsä olla saman firman palveluksessa. Jos et, ei sinua kannata firmassa paljoa kouluttaa, saatika ottaa duuniinkaan. Firmoissa ja nasissa on sen verran yhteistä, että molemat kaipaavat sitoutumista. Vapaana pörräävät taivaan linnut eivät kelpaa.

Hyödynsit tilanteen tämän kysymyksen suhteen, koska onnistuit siinä välittämään kunnianhimon ja sitoutumisen samanaikaisesti. Toisaalta haastattelija voi kokea tämän henkilökohtaisena uhkana ja tehdä kielteisen päätöksen henkilökohtaisista syistä.

Vierailija

Musta kysymys missä näet itsesi kolmen vuoden kuluttua on helvetin lapsellinen ja johdatteleva. Tuon tilalle vois laittaa vaikka jonkun sellaisen kysymyksen johon ei ole välttämättä oikeaa ja väärää vastausta: Kuvittele seinälle hattuhylly josta voit ottaa yhden asian. Mikä se olisi?

Vierailija

Jos kysytään että kuuletto ääniä niin vastaa että kuulet.

Muuten luulevat sinua kuuroksi ja jää duuni saamatta.

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
rautaleuka
Musta kysymys missä näet itsesi kolmen vuoden kuluttua on helvetin lapsellinen ja johdatteleva. Tuon tilalle vois laittaa vaikka jonkun sellaisen kysymyksen johon ei ole välttämättä oikeaa ja väärää vastausta: Kuvittele seinälle hattuhylly josta voit ottaa yhden asian. Mikä se olisi?



Kysymyksen tarkoitus ei ole anella sitä itsestäänselvää pyllynnuolemisvastausta, että "teidän firmassanne kokeneena mutta silti nöyränä yleispäteväapulaisena", kuten moni luulee.

Tällä halutaan pikemminkin saada selville, onko tyypillä todella jotain tulevaisuudensuunnitelmia vai onko se vain randomilla hakenut tänne saadakseen seuraavan puolen vuoden rälläysrahat. Ei ole väliä, mikä se suunitelma on, tai liittykö se ko. firmaan. Toki sitä parempi jos liittyy, koska tällöin hakija osoittaa ottaneensa selvää uramahdollisuuksista firman sisällä eli mitä luultavimmin on aidosti kiinnostunut siitä.

Tärkein kysymyksen merkitys on kuitenkin siinä, onko tyyppi epämääräinen haahuilija vai määrätietoisempi/kunnianhimoisempi. Jos on mikä tahansa kauaskantoisempi tavoite, silloin henkilö luultavasti on valmis kehittämään itseään ja tekemään aidosti hyödyllisen työpanoksen samalla firmalle. Jos ei ole minkäänlaisia visioita tulevasta, ei liene myöskään motivaatiota yrittää, oppia ja kehittyä.

Tuohon on ihan yhtä oikein vastata "teidän firmanne Key Customer Account Manager Plaa Plaa" kuin "MTV Music Awardsin vuoden tulokas -palkittu". Vääriä vastauksia ovat "emmä tiedä", "missä tahansa", "kertokaa te missä haluate minun olevan" tai "tilanteen mukaan siellä mihin ura vie".

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
U.Boltin jänis
Eilen oli taas haastattelu. Tiedän jo nyt, että 5-8 viikon päästä tulee maili että sorry, vaikka onnistuin olemaan asiallinen lähes loppuun saakka.



Tarkoitat siis, että lopussa kuitenkin olit asiaton? Eipä ylläri että tiedät tuloksen jo ennalta... Siinäpä siis parantamisen paikka seuraavana haastatteluun. Tsemppiä!

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

jepajee
Seuraa 
Viestejä22001
Liittynyt29.12.2009
Kosh
Tällä halutaan pikemminkin saada selville, onko tyypillä todella jotain tulevaisuudensuunnitelmia vai onko se vain randomilla hakenut tänne saadakseen seuraavan puolen vuoden rälläysrahat.



Tossa on vaan se naurettava pointti että ne paskaduunit mihin mut hyväksytään haastatteluun, on paikkoja joihin meen tienatakseni seuraavan puolen vuoden rälläysrahat.
Oikeastaan alle 3 kk on vielä parempi niin ei kuse edes tukiaan.

Vierailija
Kosh

Kysymyksen tarkoitus ei ole anella sitä itsestäänselvää pyllynnuolemisvastausta, että "teidän firmassanne kokeneena mutta silti nöyränä yleispäteväapulaisena", kuten moni luulee.




Kyllä kyllä mutta kysymys on silti turha. Varmasti valtaosa haastateltavista osaa luovia suht sopivan vastauksen tai sitten olen yliarvioinut työnhakijat. Työpaikkoja vaihdetaan kuin sukkia ja sen tietää kumpikin osapuoli. Kysymykset jotka kohdistuvat vaikkapa alaan, yritykseen itseensä ja sellaisiin kysymyksiin joista käy paremmin selville haastateltavan mielenkiinto toimenkuvaa, yritystä, työtovereita kohtaan ja erityisesti mitä työntekijä voi tarjota työnantajalle. Pidän missä olet n vuoden pääst kysymyksiä kliseisinä. Ehkä tuo hattuhylly-esimerkkikin oli.

Uusimmat

Suosituimmat