Minkälaista on insinööriksi opiskeleminen? Mitä vaatii?

Seuraa 
Viestejä1918
Liittynyt11.3.2008

Elikäs mulla on seuraavanlainen tilanne: Valmistumassa merkonomiksi. Vihdoin koulu jonka saatan loppuun sitten ylioppilaaksi tulemisen.

Päässyt sisään Metropolia AMK:hon, ollut sieltä poissaolevana yhden lukuvuoden sekä kuluvan lukuvuoden. Nyt jättänyt sähköisessa haussa hakemuksen vetämään Liiketalouden alalle AMK:hon. Olen päässyt aikoinaan Heliaan opiskelemaan tradenomiksi, otin vastaan, en aloittanut. Olen päässyt KYAMK:iin opiskelemaan metsätalousinsinööriksi neljäntenä kun reilut 20 opiskelijaa otettiin sisään. En ottanut paikkaa edes vastaan, kuin luin netistä ettei töitä kuulemma rakennemuutoksen kourissa ole lainkaan.

Uskoisin lahjakkuuteni olevan ennemminkin kielellisessä ilmaisussa. Äq:ni olevan jotain Gaussin käyrän oikealla puolella, ei oikeastaan poikkeuksellisen lahjakkaiden tasolla.
Painoa on 113 kg ja harrastan runkkaamista sekä keuhkokääryleen ulkoiluttamista.

Vielä sen verran että, mulla jäi sähköasentaja koulu aikuiskoulutuskeskuksessa taannoin kesken sen takia kun mua vitutti se että kouluttamaton, reilusti vanhempi rekkakuski omaksui särmällä asenteella uudet asiat minua helpommin. Tästä opin ettei kolutus välttämättä aina korreloi sen todellisen älykkyyden kanssa. Pisteet siitä isokokoiselle karpaasille!! Olin voimani tunnossa kun latelin ulkoa opeteltuja yläasteen yhtälön ratkaisukaavoja taululla naama voiton riemusta hehkuen. Mutta heti kun minulle uutta asiaa ruvettiin opettamaan niin olinkin samalla viivalla muiden kanssa. Olen ilmeisesti hidas oppimaan.

Sanokaa te viisaamaat ja nuoremmatkin jotka olette koulunne käyneet loppuun mitä minun kaltaisen vääräleuan kannattaisi elämällään tehdä? Ongelmanan on ettei minua rahalla saa perusduuneja tekemään. Henkistä sisältöä pitäisi olla. Katsokaas kun, saan nyt käteen 1160€/kk työkyvyttömyyseläkettä. Jos menisin duuniin jossa palkka n. 10€/h ja täyspäiväisesti tekisin niin asumistuen jäädessä pois nettoaisin -20€. Ihme maa tää suomi!!! Hetkisessä pikaruokaravintolan pihvinpaistajana en viihdy koska minulla on tarkkaavaisuuden kanssa haasteita. En kykene tekemään nopeasti tuottavia ratkaisuja.

Kiitos vastauksistanen jo etukäteen!

-

Kommentit (13)

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26890
Liittynyt16.3.2005
baal1984

Uskoisin lahjakkuuteni olevan ennemminkin kielellisessä ilmaisussa.

Ongelmanan on ettei minua rahalla saa perusduuneja tekemään. Henkistä sisältöä pitäisi olla.





Cosinivalas
Israelin armeijaan mars!



Armeijassa sitä henkistä sisältöä onkin yllin kyllin ja peruspuurtaminen loistaa poissaolollaan. Vai meinaatko, että siellä oppisi värikkäitä kielellisiä ilmaisuja palestiinalaisista.

Mitä tulee alkuperäiseen kirjoittajaan, se on parempi opetella tekemään niitä perusduuneja. Mihin tahansa ammattiin opiskeletkin, suurin osa niin opiskelusta kuin työstä on sitä tylsää peruspaskaa, vaikka se olisi henkistä laadultaan. Eikä siitäkään haittaa ole, että oppii sietämään itseään fiksumpia. Varsinkin henkisen työn työpaikoilla yleensä löytyy niitä fiksunpuoleisia tyyppejä.

Cargo
Seuraa 
Viestejä979
Liittynyt27.8.2007
baal1984
saan nyt käteen 1160€/kk työkyvyttömyyseläkettä.



Kunnan hommissa kohta 30 vuotta ollut lastenhoitaja (lastentarhassa) saa täysipäiväisestä työstä 1300€/kk, näin siis ainakin Pirkanmaalla.

Ettei sinulla nyt ollenkaan huonosti mene. Ala itsenäiseksi tutkijaksi tuolla palkalla. Itse uppoutuisin sinun tilanteessasi epälineaaristen osittaisdifferentiaaliyhtälötten teoriaan ja haaveilisin kieliposkella kansainvälisestä maineesta...

" sähkö (se sähkö, jota tuotetaan mm. voimalaitoksissa) ei ole energiaa "
- Vastaaja_s24fi

“Jos et ole kaksikymppisenä vihreä, sinulla ei ole sydäntä. Mutta jos et ole nelikymppisenä perussuomalainen, sinulla ei ole aivoja.”
- Cargo

Viinankylväjä
Seuraa 
Viestejä476
Liittynyt15.1.2009
baal1984
Katsokaas kun, saan nyt käteen 1160€/kk työkyvyttömyyseläkettä. Jos menisin duuniin jossa palkka n. 10€/h ja täyspäiväisesti tekisin niin asumistuen jäädessä pois nettoaisin -20€.



Et taida olla kovin työkyvytön, jos tuollaista murehdit. Aika suuri eläke btw.

Vierailija

Jos tuo tulotaso riittää kattamaan menosi, niin opiskele kaikessa rauhassa mitä mieleen juolahtaa kunnes löydät jonkun oikeasti kiinnostavan alan. Jos ei muuta, niin opiskelu ainakin pitänee mielen virkeämpänä kuin jatkuva sohvalla rötvääminen ja auttaa sosiaalisten verkostojen luomisessa. Kotona makaamalla sinua odottanee syrjäytyminen ja päihdeongelmat.

Ateisti Kakkonen
Seuraa 
Viestejä1918
Liittynyt11.3.2008

Joo siis ihan hyviä pointteja on tullut.
Sairaspäivärahalla meno oli aika moista, kontteja kannoin viikossa pahimmillaan kolme pesääni.Nyt meno on laantunut. Ja olen myös karsinut ystäväpiiriäni pahimmasta päästä pois.

Täsmennän vielä että työkyvyttömyyseläkkeeni Keva:sta on n. 20€ ja Varmasta 380€. Sekä Kelan työkyvyttömyyseläke n. 410€. Ja Kelan eläkkeen saajan ast. 33m2 kokoiseen linnaani n. 350€. ELi tästä tulee sitten se mainitsemani työkyvyttömyyseläke/kuntoutustuki.. Hävettää saada kuntsareita jos ei ole velvoitetta tehdä mitään.

Joo, opiskella kannattaa, on itseni kannalta mielekkäämpää jos tekee jotain kun ei tee mitään. Sen opin sairaspäivärahakaudelta jolloin ei virallisesti saanut opiskella eikä tehdä töitä. Nyt kuntoutustuella saa opiskella ja tehdä myös osa-aika työtä, minun tapauksessani n. 300€/kk ilman että tukiin kajotaan. Veroprosentti on muuten nykyisin 0, koska verotoimiston virkailijan mukaan tuloni on niin pienet...

-

bergepanther
Seuraa 
Viestejä4819
Liittynyt5.11.2008

No henkilökohtaisesti ajateltuna saat aivan liian paljon rahaa "eläkeläisenä". Itse olen ko koulut käynyt 90-luvun alussa ja sanoisinko vaikka kauniisti niin että silloin mentiin töihin jos ikinä siihen mahdollisuuksia löytyi joten se vaati sen mitä oli antaa, kaikki ei valmistunut aikanaan. Olin töissä mm Neuvostoliitossa pitkään 80-luvun lopussa ja se oli meille silloin nuorille lähes lottovoitto. Se on ihan itestä kiinni mitä haluaa/ei halua tehdä, tolkku päälle ja silmät auki

Ei kannata jäädä sluibailemaan

Vierailija
baal1984
Joo siis ihan hyviä pointteja on tullut.
Sairaspäivärahalla meno oli aika moista, kontteja kannoin viikossa pahimmillaan kolme pesääni.Nyt meno on laantunut. Ja olen myös karsinut ystäväpiiriäni pahimmasta päästä pois.

Täsmennän vielä että työkyvyttömyyseläkkeeni Keva:sta on n. 20€ ja Varmasta 380€. Sekä Kelan työkyvyttömyyseläke n. 410€. Ja Kelan eläkkeen saajan ast. 33m2 kokoiseen linnaani n. 350€. ELi tästä tulee sitten se mainitsemani työkyvyttömyyseläke/kuntoutustuki.. Hävettää saada kuntsareita jos ei ole velvoitetta tehdä mitään.

Joo, opiskella kannattaa, on itseni kannalta mielekkäämpää jos tekee jotain kun ei tee mitään. Sen opin sairaspäivärahakaudelta jolloin ei virallisesti saanut opiskella eikä tehdä töitä. Nyt kuntoutustuella saa opiskella ja tehdä myös osa-aika työtä, minun tapauksessani n. 300€/kk ilman että tukiin kajotaan. Veroprosentti on muuten nykyisin 0, koska verotoimiston virkailijan mukaan tuloni on niin pienet...




Mistä hyvästä saat noin isoa sairaseläkettä? Nickissi mukaan olet vasta 25-26. Harva saa noin isoa eläkettä vaikka on raatanut ikänsä ja terveytensä pilalle.
Minäkin haluan eläkkeelle.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

Velipojan eläke oli kans samoja lukuja.

Mitä Baalin tulee niin ei tunnu vieläkään se rasia näiden juttujen perusteella olevan kunnossa. Jatka vaan kotona tsillailua siihen asti että olet ns. koulukypsä.

Hämmentää.

Vierailija
baal1984
Veroprosentti on muuten nykyisin 0, koska verotoimiston virkailijan mukaan tuloni on niin pienet...

peruspäiväraha työttömyyskorvauksestakin on rosentti vähintään 20%
sanoo valtionvarainministeriö.
muuten.. prkl sain mätkyjä siitä 20% pitämisestä työttömänä
700€.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008
enska
baal1984
Veroprosentti on muuten nykyisin 0, koska verotoimiston virkailijan mukaan tuloni on niin pienet...

peruspäiväraha työttömyyskorvauksestakin on rosentti vähintään 20%
sanoo valtionvarainministeriö.
muuten.. prkl sain mätkyjä siitä 20% pitämisestä työttömänä
700€.

Ei muuten sano. Työttömän veroprosentti on yleensä 10 % hujakoilla ja voit ihan vapaasti lähettää KELAlle verokorttisi jonka mukaan vero pidätetään. Jos verokorttia ei toimita niin silloin peritään tuo 20 %. Jos olet koko vuoden työttömänä ja ainoastaan sosiaalietuuksia nautit, niin silloin saat vuosittain veronpalautusta yhden kuukauden työmarkkinatukea vastaavan määrän.

Hämmentää.

Uusimmat

Suosituimmat