Miksi vuodet "lyhenevät" iän karttuessa?

Seuraa 
Viestejä995
Liittynyt13.12.2009

Vuodet tuntuvat kuluvan sitä nopeammin, mitä vanhemmaksi elää. Kun teini-iässä vuosi tuntui lähes loputtoman pitkältä, hurahtaa se näin vanhempana kuin vettä vaan. Kahteenkymppiin asti vuosikin tuntui ikuisuudelta, 30 ikävuoden jälkeen vuodet alkoivat liitää.

Olen miettinyt, että ehkä tämän voisi selittää jotenkin matemaattisella ajattelulla. Voi olla myös, että idea on tarttunut alitajuntaan jostain tiedeartikkelista, enkä sitä tietoisesti tajua.

Eli vuoden pituus kokemuksena on 1/ikävuosien määrä. Pisin vuosi on 1-vuotiaalla, viisikymppisenä vuosi tuntuu jo 50 kertaa lyhyemmältä. 2-kymppisen ja 3-kymppisen vuosikokemuksen ero olisi kolmannes. Vuodenkierron pituus kokemuksena tallentuu parhaiten lapsuudessa, jonka kesät tuntuivat loputtomilta, vanhempana ne hujahtavat ohi ennen kuin ehtivät alkaakaan.

Voisiko jonkinlainen suhteellisuuslaskenta tulla kyseeseen tällaisen psykologisen kokemuksen kohdalla? Ehkä jonkinlainen teoria on jo valmiinakin, en vain ole kuullut.

Sivut

Kommentit (25)

Vierailija

Itse jo paljon vuosia eläneenä en laske elämän laatua vuosissa.
Suhtautuminen kuolemaan on jokaiselle merkityksellistä.
Kuolemista ei saisi pitää jonain " neagatiivisena lopullisuutena".
Riippumatta uskostamme tai uskonnottumuudestamme kuolema on vastassa, ja siihen voi valmistua, ilman, että se haittaa elämää.

Vierailija
Arkkimeedees
Voisiko jonkinlainen suhteellisuuslaskenta tulla kyseeseen tällaisen psykologisen kokemuksen kohdalla? Ehkä jonkinlainen teoria on jo valmiinakin, en vain ole kuullut.



Ei-tieteellinen selitys olisi vaikkapa seuraavanlainen. Aika on tapahtumien sarja. Kun ihminen kerää lisää ikää, niin hänen aivonsa kykenevät käsittelemään tapahtumia enemmän kuin nuorena. Eli ns. fps (frames per second) kasvaa ja siten käsitys ajasta muuttuu siten, että se vaikuttaa etenevän nopeammin.

Vierailija
JW

Ei-tieteellinen selitys olisi vaikkapa seuraavanlainen. Aika on tapahtumien sarja. Kun ihminen kerää lisää ikää, niin hänen aivonsa kykenevät käsittelemään tapahtumia enemmän kuin nuorena. Eli ns. fps (frames per second) kasvaa ja siten käsitys ajasta muuttuu siten, että se vaikuttaa etenevän nopeammin.

Eikös sen pitäisi mennä nimenomaan toisin päin, eli tapahtumarikkaammin ja yksityiskohtaisemmin säilyvät lapsuuden pitkiltä tuntuvat vuodet?

Björn Kurtén käsitteli tätä kirjassaan Viattomat tappajat. Siinä pohdittiin myös ajan suhteellisuutta eri eläinlajeilla. Kurténin käyttämä laskelma ihmisen elinajan jakautumisesta oli itse asiassa aika lähellä Arkkimeedeksen versiota. Hänen mukaansa ihminen on lapsi noin puolet elämästään. Kurtén arveli, että kukin yksilö elää kokoonsa ja aineenvaihduntansa vilkkauteen kytkeytyvällä "vauhdilla" niin, että kaikki eläimet elävät elämänsä aikana suunnilleen yhtä "paljon". Mahtuipa tämä elämä muutamaan kuukauteen tai sataan vuoteen, se tuntuu omistajastaan suunnilleen yhtä pitkältä: yhtä monta sydämenlyöntiä, yhtä monta henkäystä ilmaa, yhtä monta lepo-aktiivisuusjaksoa yms. Vastaavasti vauhti hidastuu iän ja kasvun myötä (esim. vauvalla voi olla vuorokaudessa 7 unijaksoa, siis sen näkökulmasta 7 "päivää ja yötä").

Tietenkin hyvin karkeasti ottaen, vaihtelua on paljon.

En tiedä, oliko tämä ajatus enemmän tiedettä vai filosofiaa, tai onko aiheesta tullut paljonkin uutta tietoa viimeisten reilun 20 vuoden aikana. Kurténhan oli siis perin arvostettu paleontologi, mutta myös kallellaan taiteelliseen ja filosofiseen suuntaan. Hän julkaisi viittaamani kirjan kuolinvuonnaan 1988.

Vierailija

Omaa kuolemaansa ei kukaan ole todistamassa jälkeenpäin. Tai vaikka sen joutuisikin kohtaamaan esim. onnettomuudessa, ei sen jälkeen ainakaan tule "voi v*ttu" - fiilistä.

Aika kuluu vähän sen mukaan, miten sen antaa kulua. En oikeastaan osaa sanoa, meneekö se nopeammin lorviessa vai töitä paiskoessa.

Vierailija
Mei long
Kurtén arveli, että kukin yksilö elää kokoonsa ja aineenvaihduntansa vilkkauteen kytkeytyvällä "vauhdilla" niin, että kaikki eläimet elävät elämänsä aikana suunnilleen yhtä "paljon". Mahtuipa tämä elämä muutamaan kuukauteen tai sataan vuoteen, se tuntuu omistajastaan suunnilleen yhtä pitkältä: yhtä monta sydämenlyöntiä, yhtä monta henkäystä ilmaa, yhtä monta lepo-aktiivisuusjaksoa yms.



Eikö tämä juurikin viittaa nopeampaan rytmiin? Ajattelepa vaikka kärpästä, se saa kuvaa ympäristöstään huomattavasti ihmistä nopeammin.

Mei long
Tietenkin hyvin karkeasti ottaen, vaihtelua on paljon.



Yleinen konsensus kuitenkin lienee, että aikuisena aika kuluu nopeammin kuin nuorena.

visti
Seuraa 
Viestejä6331
Liittynyt16.11.2009
Bushmaster

Aika kuluu vähän sen mukaan, miten sen antaa kulua.




Enpä tuohon usko. Kyllä aika tuntuu menevän sitä nopeammin, mitä vanhemmaksi tulee.
Tämä sinun sanontasi muistuttaa kovin suosittua hokemaa, ihminen on niin vanha kuin hän tuntee olevansa.
. Oikeampi muoto olisi: ihminen ei ole niin vanha, mitä hän höpsöyttään kuvittelee olevansa, vaan niin vanha kuin hän on.. Ylipäänsä varmimmat vanhenemisen ja periksi antamisen merkit ovat siinä, että alkaa nuorekkuudestaan höpötellä. Ei kukaan kolmikymppinen lässytä tuntevansa itseään 25- tai 40-vuotiaaksi.

Vierailija

Seuratkaa kuinka hitaasti vanhukset tekevät asioita mieltämättä hitauttaan, koska he kokevat sen nopeampana. Verratkaa sitä lapsien nopeaan sähellykseen ja armottomaan ikärasismiinsa.

Vierailija

Osatekijänä on varmaankin myös keskittymiskyky. Penskana kun joululahjat oli avattu ja käyty läpi, niin mielenkiinto niihin hävisi melkeinpä sen siliän tien, ja taas alettiin laskemaan minuutteja seuraavaan jouluun.

Taasen näin "varttuneena" kolmekymppisenä kun löytää jonkin uuden ja mielenkiintoisen asian, niin sen parissa vierähtää helposti kuukausikin ihan vaan "uutuuden huumassa".

Ateisti Kakkonen
Seuraa 
Viestejä1918
Liittynyt11.3.2008

Nuorempana vakiintuneita rutiineja oli kyllä, mutta vähemmän. Niiden oppimisen motivaatiota ja viehätystä selviytymiseen lisäsi uutuuden viehätys. Voisiko todeta niin että jos odottaa elämäänsä vähemmän uusia ja mukavia asioita saattaa tuntea elämän langan valuvan käsistään pois saamatta otetta elämästään.

Odottavan aika on pitkä. Elämänjanon sammuttaneen aika valuu hiekkaan kuin vesi. Tällainen putkahti mieleen.

Muistan kun nuorena kollina odottelin lapsuuden ystäväni kanssa Linnanmäen jonossa sisäänpääsyä, ½-h ennen porttien avautumista. Se tuntui pieneltä ikuisuudelta.

En todellakaan osaa sanoa meneekö se niin, mutta jos tietäisi olevansa kuolemaan tuomittu niin varmaan saattaisi tuntua siltä että aikaa lentää kuin siivillä. Näin ainakin mulla oli lukion koeviikoilla.

-

Vierailija

kaipa se elämän tasaantuminen vaikuttaa...
vaimo ja sitten lapset.
työtä työtä ja työtä.
nopsaan alkaa kulua se aika kun elämä on
tasasta, huippujen löytäminen on vaikiata.

Arkkimeedees
Seuraa 
Viestejä995
Liittynyt13.12.2009
JW
Arkkimeedees
Voisiko jonkinlainen suhteellisuuslaskenta tulla kyseeseen tällaisen psykologisen kokemuksen kohdalla? Ehkä jonkinlainen teoria on jo valmiinakin, en vain ole kuullut.



Ei-tieteellinen selitys olisi vaikkapa seuraavanlainen. Aika on tapahtumien sarja. Kun ihminen kerää lisää ikää, niin hänen aivonsa kykenevät käsittelemään tapahtumia enemmän kuin nuorena. Eli ns. fps (frames per second) kasvaa ja siten käsitys ajasta muuttuu siten, että se vaikuttaa etenevän nopeammin.



Kiintoisa ajatus. Olisiko nuoruus kovalevyn lataamisen aikaa, ja tiedostojen lataamisenhan aikana varttuneemmankin ihmisen aika tuntuu sujuvan etanan vauhdilla? Sitten kun aikuisena kovalevy on toimintakunnossa ja sitä rupeaa käyttämään, niin ei enää kiinnitä niin paljon huomiota ajan kulumiseen tai kulumattomuuteen.

Minulle yläaste ja lukio olivat hitauden ME-vuosia kokemustasolla; odottavan aika on pitkä. Mutta muutoinkin ne vuodet vaan "lyhenevät", vaikkei olisi mitään odotettavaakaan. Lisäksi "nykyhetken" kokemukseni ulottuu nykyään taaksepäin useiden vuosien päähän, kun nuorena siirsin tapahtumat "menneisyyden kansioon" paljon nopeammin.

Olin nuorena ensimmäisessä alani työpaikassa kuusi vuotta, ja kun vaihdoin uuteen työpaikkaan, tunsin tehneeni mittavan uran samassa paikassa. Nyt tähän nykyiseen työpaikkaani tulin yhdeksän vuotta sitten, ja tunnen itseni vieläkin tulokkaaksi. Vuodet ovat kuluneet ja sulaneet aivan käsiin. Minusta tähän kannattaakin pohtia selitystä.

Vierailija
visti
Bushmaster

Aika kuluu vähän sen mukaan, miten sen antaa kulua.




Enpä tuohon usko. Kyllä aika tuntuu menevän sitä nopeammin, mitä vanhemmaksi tulee.
Tämä sinun sanontasi muistuttaa kovin suosittua hokemaa, ihminen on niin vanha kuin hän tuntee olevansa.
. Oikeampi muoto olisi: ihminen ei ole niin vanha, mitä hän höpsöyttään kuvittelee olevansa, vaan niin vanha kuin hän on.. Ylipäänsä varmimmat vanhenemisen ja periksi antamisen merkit ovat siinä, että alkaa nuorekkuudestaan höpötellä. Ei kukaan kolmikymppinen lässytä tuntevansa itseään 25- tai 40-vuotiaaksi.



Vertaat fyysistä muuttumista, et henkistä.
Vanhuudessa ja dementiassa asia voi olla näin.
Ihminen keräävät asioita elämänä varrella, jotka voivat tuntua niistä ihmisistä, jotka ottavat "asiat haltuunsa" yhedentekeviltä.
Näin ei välttämättä ole.
Monissa muissa yhteiskunnissa arvostetaan kokemusta.
"Luonnollinen sukupolven vaihdos " tulee aina vastaan!
Eikä saisi olla pelkästään ero yhteiskunnallisten asioiden välillä, vaan suhttautumisen edeltäjiinsä.
Joskushan vanhemmat ovat myös tosi huonoja.
Arvostus vanhempiinsa on kaiketi riippuvainen heidän
teoistaan.

aes
Seuraa 
Viestejä173
Liittynyt4.7.2008

En väitä tietäväni asiasta mitään, mutta kyllähän tuon voi omalta kohdaltaan allekirjoittaa. Joskus pentuna sitä pomppi auton takapenkillä että joko sitä ollaan perillä, kun muutaman tunnin ajomatkaa ei voinut vaan käsittää. Ja tässä jokusen vuosikymmenen jälkeen kuukaudetkin vaan tuntuvat vierivän ohi ilman että niihin kiinnittää huomiota.

Timothy Learyko se oli, joka arveli että penskoilla olisi synnynnäisesti aivoissaan DMT:tä, joka vaikuttaisi ajan tajuun, todellisuuden ja mielikuvituksen yhdistämiseen? Sitten kun se kuluu loppuun, ollaan aikuisia ja "realisteja".

En toki usko tuota ilman mitään todisteita, mutta ideana aika hyvä.

Arkkimeedees
Seuraa 
Viestejä995
Liittynyt13.12.2009
Mei long
JW

Ei-tieteellinen selitys olisi vaikkapa seuraavanlainen. Aika on tapahtumien sarja. Kun ihminen kerää lisää ikää, niin hänen aivonsa kykenevät käsittelemään tapahtumia enemmän kuin nuorena. Eli ns. fps (frames per second) kasvaa ja siten käsitys ajasta muuttuu siten, että se vaikuttaa etenevän nopeammin.

Eikös sen pitäisi mennä nimenomaan toisin päin, eli tapahtumarikkaammin ja yksityiskohtaisemmin säilyvät lapsuuden pitkiltä tuntuvat vuodet?

Björn Kurtén käsitteli tätä kirjassaan Viattomat tappajat. Siinä pohdittiin myös ajan suhteellisuutta eri eläinlajeilla. Kurténin käyttämä laskelma ihmisen elinajan jakautumisesta oli itse asiassa aika lähellä Arkkimeedeksen versiota. Hänen mukaansa ihminen on lapsi noin puolet elämästään. Kurtén arveli, että kukin yksilö elää kokoonsa ja aineenvaihduntansa vilkkauteen kytkeytyvällä "vauhdilla" niin, että kaikki eläimet elävät elämänsä aikana suunnilleen yhtä "paljon". Mahtuipa tämä elämä muutamaan kuukauteen tai sataan vuoteen, se tuntuu omistajastaan suunnilleen yhtä pitkältä: yhtä monta sydämenlyöntiä, yhtä monta henkäystä ilmaa, yhtä monta lepo-aktiivisuusjaksoa yms. Vastaavasti vauhti hidastuu iän ja kasvun myötä (esim. vauvalla voi olla vuorokaudessa 7 unijaksoa, siis sen näkökulmasta 7 "päivää ja yötä").

Tietenkin hyvin karkeasti ottaen, vaihtelua on paljon.

En tiedä, oliko tämä ajatus enemmän tiedettä vai filosofiaa, tai onko aiheesta tullut paljonkin uutta tietoa viimeisten reilun 20 vuoden aikana. Kurténhan oli siis perin arvostettu paleontologi, mutta myös kallellaan taiteelliseen ja filosofiseen suuntaan. Hän julkaisi viittaamani kirjan kuolinvuonnaan 1988.




Muistelin hieman lisää tuota alkuidean lähtökohtaa. Näin kerran luontodokumentin kaupunkipuiston puun juurella ahertavista muurahaisista, kun taustalla autot kulkivat normaalia nopeutta. Murkkujen sydämen lyöntitiheys oli aivan valtava ja ne säntäilivät valtavalla nopeudella ristiin rastiin.

Sitten kuvaa hidastettiin, niin että murkut kulkivat meidän arkikokemuksemme vauhtia, ja toiminta näytti aivan loogiselta, ne väistelivät vastaantulijaa ja antoivat tietäkin fellowmuurahaisille. Mutta ne autot siellä takana, ne kulkivat äärettömän hitaasti. Kertojaääni arveli, että näiden muurahaisten ja meidän aikamme kulkevat eri tahtiin. Siitä tuo ajatus ehkä sikisi. Se ohjelma saattoi ihan oikeasti liittyä tähän Björn Kurténin teoriaan, ja on siitä vähintään se 20 vuotta aikaakin.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat