Seuraa 
Viestejä995

Vuodet tuntuvat kuluvan sitä nopeammin, mitä vanhemmaksi elää. Kun teini-iässä vuosi tuntui lähes loputtoman pitkältä, hurahtaa se näin vanhempana kuin vettä vaan. Kahteenkymppiin asti vuosikin tuntui ikuisuudelta, 30 ikävuoden jälkeen vuodet alkoivat liitää.

Olen miettinyt, että ehkä tämän voisi selittää jotenkin matemaattisella ajattelulla. Voi olla myös, että idea on tarttunut alitajuntaan jostain tiedeartikkelista, enkä sitä tietoisesti tajua.

Eli vuoden pituus kokemuksena on 1/ikävuosien määrä. Pisin vuosi on 1-vuotiaalla, viisikymppisenä vuosi tuntuu jo 50 kertaa lyhyemmältä. 2-kymppisen ja 3-kymppisen vuosikokemuksen ero olisi kolmannes. Vuodenkierron pituus kokemuksena tallentuu parhaiten lapsuudessa, jonka kesät tuntuivat loputtomilta, vanhempana ne hujahtavat ohi ennen kuin ehtivät alkaakaan.

Voisiko jonkinlainen suhteellisuuslaskenta tulla kyseeseen tällaisen psykologisen kokemuksen kohdalla? Ehkä jonkinlainen teoria on jo valmiinakin, en vain ole kuullut.

Sivut

Kommentit (25)

Itse jo paljon vuosia eläneenä en laske elämän laatua vuosissa.
Suhtautuminen kuolemaan on jokaiselle merkityksellistä.
Kuolemista ei saisi pitää jonain " neagatiivisena lopullisuutena".
Riippumatta uskostamme tai uskonnottumuudestamme kuolema on vastassa, ja siihen voi valmistua, ilman, että se haittaa elämää.

Arkkimeedees
Voisiko jonkinlainen suhteellisuuslaskenta tulla kyseeseen tällaisen psykologisen kokemuksen kohdalla? Ehkä jonkinlainen teoria on jo valmiinakin, en vain ole kuullut.



Ei-tieteellinen selitys olisi vaikkapa seuraavanlainen. Aika on tapahtumien sarja. Kun ihminen kerää lisää ikää, niin hänen aivonsa kykenevät käsittelemään tapahtumia enemmän kuin nuorena. Eli ns. fps (frames per second) kasvaa ja siten käsitys ajasta muuttuu siten, että se vaikuttaa etenevän nopeammin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
JW

Ei-tieteellinen selitys olisi vaikkapa seuraavanlainen. Aika on tapahtumien sarja. Kun ihminen kerää lisää ikää, niin hänen aivonsa kykenevät käsittelemään tapahtumia enemmän kuin nuorena. Eli ns. fps (frames per second) kasvaa ja siten käsitys ajasta muuttuu siten, että se vaikuttaa etenevän nopeammin.

Eikös sen pitäisi mennä nimenomaan toisin päin, eli tapahtumarikkaammin ja yksityiskohtaisemmin säilyvät lapsuuden pitkiltä tuntuvat vuodet?

Björn Kurtén käsitteli tätä kirjassaan Viattomat tappajat. Siinä pohdittiin myös ajan suhteellisuutta eri eläinlajeilla. Kurténin käyttämä laskelma ihmisen elinajan jakautumisesta oli itse asiassa aika lähellä Arkkimeedeksen versiota. Hänen mukaansa ihminen on lapsi noin puolet elämästään. Kurtén arveli, että kukin yksilö elää kokoonsa ja aineenvaihduntansa vilkkauteen kytkeytyvällä "vauhdilla" niin, että kaikki eläimet elävät elämänsä aikana suunnilleen yhtä "paljon". Mahtuipa tämä elämä muutamaan kuukauteen tai sataan vuoteen, se tuntuu omistajastaan suunnilleen yhtä pitkältä: yhtä monta sydämenlyöntiä, yhtä monta henkäystä ilmaa, yhtä monta lepo-aktiivisuusjaksoa yms. Vastaavasti vauhti hidastuu iän ja kasvun myötä (esim. vauvalla voi olla vuorokaudessa 7 unijaksoa, siis sen näkökulmasta 7 "päivää ja yötä").

Tietenkin hyvin karkeasti ottaen, vaihtelua on paljon.

En tiedä, oliko tämä ajatus enemmän tiedettä vai filosofiaa, tai onko aiheesta tullut paljonkin uutta tietoa viimeisten reilun 20 vuoden aikana. Kurténhan oli siis perin arvostettu paleontologi, mutta myös kallellaan taiteelliseen ja filosofiseen suuntaan. Hän julkaisi viittaamani kirjan kuolinvuonnaan 1988.

Omaa kuolemaansa ei kukaan ole todistamassa jälkeenpäin. Tai vaikka sen joutuisikin kohtaamaan esim. onnettomuudessa, ei sen jälkeen ainakaan tule "voi v*ttu" - fiilistä.

Aika kuluu vähän sen mukaan, miten sen antaa kulua. En oikeastaan osaa sanoa, meneekö se nopeammin lorviessa vai töitä paiskoessa.

Mei long
Kurtén arveli, että kukin yksilö elää kokoonsa ja aineenvaihduntansa vilkkauteen kytkeytyvällä "vauhdilla" niin, että kaikki eläimet elävät elämänsä aikana suunnilleen yhtä "paljon". Mahtuipa tämä elämä muutamaan kuukauteen tai sataan vuoteen, se tuntuu omistajastaan suunnilleen yhtä pitkältä: yhtä monta sydämenlyöntiä, yhtä monta henkäystä ilmaa, yhtä monta lepo-aktiivisuusjaksoa yms.



Eikö tämä juurikin viittaa nopeampaan rytmiin? Ajattelepa vaikka kärpästä, se saa kuvaa ympäristöstään huomattavasti ihmistä nopeammin.

Mei long
Tietenkin hyvin karkeasti ottaen, vaihtelua on paljon.



Yleinen konsensus kuitenkin lienee, että aikuisena aika kuluu nopeammin kuin nuorena.

visti
Seuraa 
Viestejä6331
Bushmaster

Aika kuluu vähän sen mukaan, miten sen antaa kulua.




Enpä tuohon usko. Kyllä aika tuntuu menevän sitä nopeammin, mitä vanhemmaksi tulee.
Tämä sinun sanontasi muistuttaa kovin suosittua hokemaa, ihminen on niin vanha kuin hän tuntee olevansa.
. Oikeampi muoto olisi: ihminen ei ole niin vanha, mitä hän höpsöyttään kuvittelee olevansa, vaan niin vanha kuin hän on.. Ylipäänsä varmimmat vanhenemisen ja periksi antamisen merkit ovat siinä, että alkaa nuorekkuudestaan höpötellä. Ei kukaan kolmikymppinen lässytä tuntevansa itseään 25- tai 40-vuotiaaksi.

Seuratkaa kuinka hitaasti vanhukset tekevät asioita mieltämättä hitauttaan, koska he kokevat sen nopeampana. Verratkaa sitä lapsien nopeaan sähellykseen ja armottomaan ikärasismiinsa.

Osatekijänä on varmaankin myös keskittymiskyky. Penskana kun joululahjat oli avattu ja käyty läpi, niin mielenkiinto niihin hävisi melkeinpä sen siliän tien, ja taas alettiin laskemaan minuutteja seuraavaan jouluun.

Taasen näin "varttuneena" kolmekymppisenä kun löytää jonkin uuden ja mielenkiintoisen asian, niin sen parissa vierähtää helposti kuukausikin ihan vaan "uutuuden huumassa".

Ateisti Kakkonen
Seuraa 
Viestejä1918

Nuorempana vakiintuneita rutiineja oli kyllä, mutta vähemmän. Niiden oppimisen motivaatiota ja viehätystä selviytymiseen lisäsi uutuuden viehätys. Voisiko todeta niin että jos odottaa elämäänsä vähemmän uusia ja mukavia asioita saattaa tuntea elämän langan valuvan käsistään pois saamatta otetta elämästään.

Odottavan aika on pitkä. Elämänjanon sammuttaneen aika valuu hiekkaan kuin vesi. Tällainen putkahti mieleen.

Muistan kun nuorena kollina odottelin lapsuuden ystäväni kanssa Linnanmäen jonossa sisäänpääsyä, ½-h ennen porttien avautumista. Se tuntui pieneltä ikuisuudelta.

En todellakaan osaa sanoa meneekö se niin, mutta jos tietäisi olevansa kuolemaan tuomittu niin varmaan saattaisi tuntua siltä että aikaa lentää kuin siivillä. Näin ainakin mulla oli lukion koeviikoilla.

-

kaipa se elämän tasaantuminen vaikuttaa...
vaimo ja sitten lapset.
työtä työtä ja työtä.
nopsaan alkaa kulua se aika kun elämä on
tasasta, huippujen löytäminen on vaikiata.

Arkkimeedees
Seuraa 
Viestejä995
JW
Arkkimeedees
Voisiko jonkinlainen suhteellisuuslaskenta tulla kyseeseen tällaisen psykologisen kokemuksen kohdalla? Ehkä jonkinlainen teoria on jo valmiinakin, en vain ole kuullut.



Ei-tieteellinen selitys olisi vaikkapa seuraavanlainen. Aika on tapahtumien sarja. Kun ihminen kerää lisää ikää, niin hänen aivonsa kykenevät käsittelemään tapahtumia enemmän kuin nuorena. Eli ns. fps (frames per second) kasvaa ja siten käsitys ajasta muuttuu siten, että se vaikuttaa etenevän nopeammin.



Kiintoisa ajatus. Olisiko nuoruus kovalevyn lataamisen aikaa, ja tiedostojen lataamisenhan aikana varttuneemmankin ihmisen aika tuntuu sujuvan etanan vauhdilla? Sitten kun aikuisena kovalevy on toimintakunnossa ja sitä rupeaa käyttämään, niin ei enää kiinnitä niin paljon huomiota ajan kulumiseen tai kulumattomuuteen.

Minulle yläaste ja lukio olivat hitauden ME-vuosia kokemustasolla; odottavan aika on pitkä. Mutta muutoinkin ne vuodet vaan "lyhenevät", vaikkei olisi mitään odotettavaakaan. Lisäksi "nykyhetken" kokemukseni ulottuu nykyään taaksepäin useiden vuosien päähän, kun nuorena siirsin tapahtumat "menneisyyden kansioon" paljon nopeammin.

Olin nuorena ensimmäisessä alani työpaikassa kuusi vuotta, ja kun vaihdoin uuteen työpaikkaan, tunsin tehneeni mittavan uran samassa paikassa. Nyt tähän nykyiseen työpaikkaani tulin yhdeksän vuotta sitten, ja tunnen itseni vieläkin tulokkaaksi. Vuodet ovat kuluneet ja sulaneet aivan käsiin. Minusta tähän kannattaakin pohtia selitystä.

visti
Bushmaster

Aika kuluu vähän sen mukaan, miten sen antaa kulua.




Enpä tuohon usko. Kyllä aika tuntuu menevän sitä nopeammin, mitä vanhemmaksi tulee.
Tämä sinun sanontasi muistuttaa kovin suosittua hokemaa, ihminen on niin vanha kuin hän tuntee olevansa.
. Oikeampi muoto olisi: ihminen ei ole niin vanha, mitä hän höpsöyttään kuvittelee olevansa, vaan niin vanha kuin hän on.. Ylipäänsä varmimmat vanhenemisen ja periksi antamisen merkit ovat siinä, että alkaa nuorekkuudestaan höpötellä. Ei kukaan kolmikymppinen lässytä tuntevansa itseään 25- tai 40-vuotiaaksi.



Vertaat fyysistä muuttumista, et henkistä.
Vanhuudessa ja dementiassa asia voi olla näin.
Ihminen keräävät asioita elämänä varrella, jotka voivat tuntua niistä ihmisistä, jotka ottavat "asiat haltuunsa" yhedentekeviltä.
Näin ei välttämättä ole.
Monissa muissa yhteiskunnissa arvostetaan kokemusta.
"Luonnollinen sukupolven vaihdos " tulee aina vastaan!
Eikä saisi olla pelkästään ero yhteiskunnallisten asioiden välillä, vaan suhttautumisen edeltäjiinsä.
Joskushan vanhemmat ovat myös tosi huonoja.
Arvostus vanhempiinsa on kaiketi riippuvainen heidän
teoistaan.

aes
Seuraa 
Viestejä173

En väitä tietäväni asiasta mitään, mutta kyllähän tuon voi omalta kohdaltaan allekirjoittaa. Joskus pentuna sitä pomppi auton takapenkillä että joko sitä ollaan perillä, kun muutaman tunnin ajomatkaa ei voinut vaan käsittää. Ja tässä jokusen vuosikymmenen jälkeen kuukaudetkin vaan tuntuvat vierivän ohi ilman että niihin kiinnittää huomiota.

Timothy Learyko se oli, joka arveli että penskoilla olisi synnynnäisesti aivoissaan DMT:tä, joka vaikuttaisi ajan tajuun, todellisuuden ja mielikuvituksen yhdistämiseen? Sitten kun se kuluu loppuun, ollaan aikuisia ja "realisteja".

En toki usko tuota ilman mitään todisteita, mutta ideana aika hyvä.

Arkkimeedees
Seuraa 
Viestejä995
Mei long
JW

Ei-tieteellinen selitys olisi vaikkapa seuraavanlainen. Aika on tapahtumien sarja. Kun ihminen kerää lisää ikää, niin hänen aivonsa kykenevät käsittelemään tapahtumia enemmän kuin nuorena. Eli ns. fps (frames per second) kasvaa ja siten käsitys ajasta muuttuu siten, että se vaikuttaa etenevän nopeammin.

Eikös sen pitäisi mennä nimenomaan toisin päin, eli tapahtumarikkaammin ja yksityiskohtaisemmin säilyvät lapsuuden pitkiltä tuntuvat vuodet?

Björn Kurtén käsitteli tätä kirjassaan Viattomat tappajat. Siinä pohdittiin myös ajan suhteellisuutta eri eläinlajeilla. Kurténin käyttämä laskelma ihmisen elinajan jakautumisesta oli itse asiassa aika lähellä Arkkimeedeksen versiota. Hänen mukaansa ihminen on lapsi noin puolet elämästään. Kurtén arveli, että kukin yksilö elää kokoonsa ja aineenvaihduntansa vilkkauteen kytkeytyvällä "vauhdilla" niin, että kaikki eläimet elävät elämänsä aikana suunnilleen yhtä "paljon". Mahtuipa tämä elämä muutamaan kuukauteen tai sataan vuoteen, se tuntuu omistajastaan suunnilleen yhtä pitkältä: yhtä monta sydämenlyöntiä, yhtä monta henkäystä ilmaa, yhtä monta lepo-aktiivisuusjaksoa yms. Vastaavasti vauhti hidastuu iän ja kasvun myötä (esim. vauvalla voi olla vuorokaudessa 7 unijaksoa, siis sen näkökulmasta 7 "päivää ja yötä").

Tietenkin hyvin karkeasti ottaen, vaihtelua on paljon.

En tiedä, oliko tämä ajatus enemmän tiedettä vai filosofiaa, tai onko aiheesta tullut paljonkin uutta tietoa viimeisten reilun 20 vuoden aikana. Kurténhan oli siis perin arvostettu paleontologi, mutta myös kallellaan taiteelliseen ja filosofiseen suuntaan. Hän julkaisi viittaamani kirjan kuolinvuonnaan 1988.




Muistelin hieman lisää tuota alkuidean lähtökohtaa. Näin kerran luontodokumentin kaupunkipuiston puun juurella ahertavista muurahaisista, kun taustalla autot kulkivat normaalia nopeutta. Murkkujen sydämen lyöntitiheys oli aivan valtava ja ne säntäilivät valtavalla nopeudella ristiin rastiin.

Sitten kuvaa hidastettiin, niin että murkut kulkivat meidän arkikokemuksemme vauhtia, ja toiminta näytti aivan loogiselta, ne väistelivät vastaantulijaa ja antoivat tietäkin fellowmuurahaisille. Mutta ne autot siellä takana, ne kulkivat äärettömän hitaasti. Kertojaääni arveli, että näiden muurahaisten ja meidän aikamme kulkevat eri tahtiin. Siitä tuo ajatus ehkä sikisi. Se ohjelma saattoi ihan oikeasti liittyä tähän Björn Kurténin teoriaan, ja on siitä vähintään se 20 vuotta aikaakin.

aes
Seuraa 
Viestejä173

BBC:llä on muuten juuri pyörähtänyt viihteellinen kolmiosainen dokkaripätkä, jossa katsotaan asioita niiltä kanteilta mitä ihmissilmä ei näe. Richard Hammond saa paljon naama-aikaa ja asioiden selittämispuoli jää ärsyttävän vähälle, mutta ekassa jaksossa oli erittäin komeaa kuvamateriaalia asioista, jotka jäävät meiltä yleensä näkemättä kun silmä tai aivo eivät vaan ehdi.

http://docuwiki.net/index.php?title=Invisible_Worlds

Arkkimeedees
Seuraa 
Viestejä995
Starman
Itse jo paljon vuosia eläneenä en laske elämän laatua vuosissa.
Suhtautuminen kuolemaan on jokaiselle merkityksellistä.
Kuolemista ei saisi pitää jonain " neagatiivisena lopullisuutena".
Riippumatta uskostamme tai uskonnottumuudestamme kuolema on vastassa, ja siihen voi valmistua, ilman, että se haittaa elämää.



Sitähän sanotaan, että vanhuksena ihminen muuttuu lapseksi jälleen. Hidastuuko hänen aikakokemuksensa myös? Veikkaan että hidastuu, jos vuodeosastolla pitää joka päivä odottaa vaipanvaihtajaa tai ruokaa ja käsitys olevaisuudesta kutistuu sairaalan tiloihin. Sitä jos jatkuu 20 vuotta, niin kuin monella tekee, ja "vieraita vanhoja ihmisiä" eli omia lapsia käy aika ajoin katsomassa, niin enpä haluaisi itselleni moista kohtaloa. Kyllähän siinä aika kävisi pitkäksi.

aes
En väitä tietäväni asiasta mitään, mutta kyllähän tuon voi omalta kohdaltaan allekirjoittaa. Joskus pentuna sitä pomppi auton takapenkillä että joko sitä ollaan perillä, kun muutaman tunnin ajomatkaa ei voinut vaan käsittää. Ja tässä jokusen vuosikymmenen jälkeen kuukaudetkin vaan tuntuvat vierivän ohi ilman että niihin kiinnittää huomiota.



Kai se riippuu myös suhteesta kokonaisuuteen. Jos kymmenvuotiaalle vuosi on 1/10 hänen koko siihenastisesta elämästään, viisikymppiselle se on vain 1/50.

20 vuotta sitten kahden tunnin leffa tuntui loputtoman pitkältä. Nykyään kolmituntinen ei tunnu missään. Tai no, riippuu tietysti leffasta, paska elokuva voi hyvinkin tuntua kuusituntiselta.

Tuttu tunne tuo ajan kulun nopeutuminen tai ainakin tunne siitä, että aika rientää nopeammin, kun tulee vanhemmaksi. Toisaalta sanotaan, että mukavan harrastuksen parissa aika vilahtaa todella nopeasti. Mutta toisaalta olen huomannut, että luontoharrastukseen tämä ei päde. Olen nyt seurannut vuodenkiertoa säässä ja luonnossa muutamia vuosia ja edelleen minua hämmästyttää se kuinka hitaasti aika tuntuu kuluvan. En odota jotain luonnonjuttua enemmän kuin jotain toista eli tuskin on kyse "odottavan aika on pitkä"-tyyppisestä tapauksesta. Säässä ja luonnossa riittää ihmeteltävää joka päivä. Ehkä olen harrastaessani lapsenomainen ja aika tuntuu siksi matelevan. Töissä olen aikuinen ja työpäivät menevät aina nopeasti. Sitten tulen kotiin ja aika hidastuu taas...

Menin itseeni.
Koen ajan pidentyneen ja enkä varmana koe tuota aikaa "pitkästyneenä". Nykyisin nautin ja koen enemmän joka ajan hetkestä ja nyt vasta ikääntyneenä minulla on enemmän aikaa tuohon hetkeen. Minulla ei niin varmastikaan enää aika vilise silmissä.

On taas aikaa seurata sitä kuinka muurahaiset kokoavat kuolleensa keräämispaikalleen ( noin 30*30 sm kokoinen ala)

Sivut

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suosituimmat