Ongelmavyyhti ohjelmasta

Seuraa 
Viestejä3164
Liittynyt16.3.2005

Kävin äsken kirjaston konein kuvieni kimppuun yrittäen omatoimisesti omaksua kuvankäsittelyä Photoshop elements -ohjelmin.
Mutta oppikirjan avuinkaan en saanut ohjelmaa tottelemaan, vaan kuvasta irrottamani tasot hävisivät kuin hukkasanoma bittiavaruuteen! En siis saanut askarrelluksi näppäriä kollaaseja ottamistani kuvista - enkä mitään muutakaan. Lopulta ohjelma kieltäytyi tykkänään noudattamasta komentojani .
Olen yrittänyt opiskella Photoshop-ohjelman käyttöä myös lyhytkursseilla mutta siellä tipahdin kärryiltä, joille nyreä ope oli haluton minua takaisin nostamaan.
Ongelman ydin saattaa piillä siinä, etten ymmärrä jotain tiettyä perusasiaa, jota tuntematta en yksinkertaisesti voi edetä puuhassani.
Kaikkein helpointa olisi leikellä paperikuvia ja yhdistellä niiden palasia kollaaseiksi mutta saksien tulen muokanneeksi kutakin kopiota peruuttamattomasti. Sitä paitsi nauttisin alkeellisen kamerani ikuisteiden muokkailemisesta - sen jälkeen, kun ensin olen onnistuneesti skannannut paperikuvat digitaalimuotoon.
Ovatko kaikki muut saaneet jo näkymättömät piuhat orgaaniseen keskusyksikköönsä niin, että vaikkapa kuvankäsittely sujuu ainakin lähes vaivatta? Eihän moinen puuha voi vaikeaa olla...eihän ?

Kommentit (2)

Piru Naiseksi
Seuraa 
Viestejä3164
Liittynyt16.3.2005

Tasot - nehän juuri minulta häviävät. Yksi taso on visusti lukittu, ja lukon kuvan ymmärrän mutten sitä, että ne muutkin tasot jumittuvat sijoilleen minua ääneti ilkkuen.

Uusimmat

Suosituimmat