Peilisolupuoskarit yrittävät luistella juridisesta vastuusta

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

http://www.tiede.fi/uutiset/3902/autist ... peilisolut

" Autisteilla onkin normaalit peilisolut

Autistin lelut ovat siistissä järjestyksessä.

Yhdysvaltalaistutkijat ovat huomanneet, että autistien peilisolut toimivatkin normaalisti. Peilisoluilla on keskeinen asema sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

Neuron-lehdessä julkaistu tulos on ristiriidassa aiemman käsityksen kanssa. On luultu, että juuri peilisolujen häiriöt aiheuttavat autistien vaikeudet ymmärtää toisia ihmisiä.

Peilineuronien järjestelmä aktivoituu sekä silloin, kun liikutamme esimerkiksiä käsiämme, että silloin, kun passiivisesti havainnomme toisten tekevän näitä samoja liikkeitä. Jo kauan on tiedetty näiden solujen rooli liikkeiden säätelyssä, mutta vasta äskettäin on havaittu, että nämä alueet ovat aktiivisia myös silloin, kun passiivisesti tarkkailemme muita. On esitetty, että tämä aktiivisuus olisi eräänlaista liikkeiden simulaatiota, joka auttaa meitä ymmärtämään muiden ihmisten tekojen merkityksiä ja päämääriä.

Jotta simulointi toimisi kunnolla, meidän pitäisi simuloida täsmälleen samaa liikettä jota tarkkailemmekin. Pelisolujen pitäisi siis tunnistaa jokainen liike ja reagoida niihin täsmälleen tuolle liikkeelle ominaisella tavalla.

Vaikka autisteilla on havaittu peilisolujärjestelmän heikkouksia, aiemmissa tutkimuksissa ei ole tarkasteltu sitä, kuinka täsmällisesti peilineuronit reagoivat kuhunkin liikkeeseen.

Uudessa tutkimuksessa käytettiin toiminnallista magneettikuvausta (fMRI). Tutkijat havaitsivat, että autistien peilijärjestelmä reagoi jopa voimakkaammin kuin terveiden verrokkien, ja eri liikkeitä terveiden verrokkien tapaan erotellen.

Tutkijat päättelevät, että heidän havaintonsa puhuvat voimakkaasti autismin peilineuroniteoriaa vastaan. Heidän mukaansa autismitutkimusta olisi ohjattava lupaavampiin suuntiin. "

Pavlovin-Filedsin ehdollistumismekanismi, jolle ihmisen tajunta perustuu, ei tunne mitää geneettisesti erikoistuneita "peilisoluja", ja sellaiset ovat myös kyseisessä järjestelmässä mahdottomia.

(Olisi miljardi kertaam mahdottomampaa "selittää", miten yksittäinen solu ajattelee, kuin miten aivot, niiden ehdollisten refleksien mekanismi rakentuu ja toimii!)

YKSITTÄISET SOLUT EIVÄT "TUNNISTA" YHTÄÄN MITÄÄN, vaan koko ehdollistumismekanismi kokonaisuutena tunnistaa sen mikä tunnista!

"PEILISOLUTEORIA" RINNASTUU PERÄTTÖMÄNÄ PUOSKARITEORIANA JURIDISESTI JATKETTUUN MURHAAN, VAIKKEI SILLÄ "SELITETTÄISI" TAI "DIAGNOSOITAISIKAAN" AUTISMIA JA SKITSOFRENIAA

josta nyt yritetään "perääntyä" juridisen edesvastuun välttämiseksi "peilisolupiireissä"...

http://www.vapaa-ajattelijat.fi/keskust ... #msg-18798

" SARJASSAMME ”EUROTIEDE” TÄNÄÄN:

“PEILISOLU” ON PSYKOLOGIASSA TURHA JA HARHAANJOHTAVA KÄSITE

Tiede 8/2005 –lehti kirjoittaa ihmisen aivokuoren oletetuista geneettisesti toiminnallisesti erikoistuneista neuroneista (hermosoluja) otsikolla ”Peilisolut auttavat ymmärtämään muita”.1 Liekö koskaan väitetty missään muualla kuin ”peilisoluteoriassa”, että ´ymmärtäminen´ olisi solutason ilmiö. Kansan Ääni on aikaisemmin käsitellyt ”peilisoluteoriaa” otsikolla ”Europuoskaritiedettä Suomen tieteen huippuyksikössä”.2

Vaikka Tiede-lehden artikkelissa jo mainitaankin ehdollistumisteoria, toisin kuin ainakaan suomalaisten ”peilisoluista” kirjoittaneiden aikaisemmissa esityksissä, niin uuden kirjoituksen perusteella ei näytä olevan aihetta tarkistaa tuolloin esittämääni tyrmäävää arviota peilisoluteorian järkevyydestä ja todenperäisyydestä.

Erityisistä ”peilisoluista” on tämän ”euroteorian” mukaan määritelmällisesti kyse, jos jokin aivokuoren alue osoittaa magneettikuvauksessa aktivoitumista sekä jotakin tiettyä toimintoa itse suoritettaessa että havaittaessa muiden suorittavan sitä.

Välittömästi herää ensinnäkin kysymys, mistä on ”päätetty”, että kyseessä olisi nimenomaan solutason ilmiö. ”Perusteluksi” ei kelpaa sellainen latteus, että ”aivot koostuvat neuroneista” (paitsi korkeintaan jonkin höpötiedelehden poliittisessa jutussa!), sillä neuronien välillä on myös rakenteita, ja erilaistumattomienkin neuronien keskinäiset tilapäisetkin kytkennät voivat kantaa vaikka kuinka monimutkaista informaatiota. Tieteessä EI saisi tehdä perustelemattomia yleisyyttä rajoittavia olettamuksia: silloin helposti osa koetulosten varteenotettavista mahdollisista selityksistä sivuutetaan perusteettomasti, jolloin tutkimus on väärin suoritettu.

Ilmeisesti ”peilisolu”-termin isä Giacomo Rizzolatti mittasi solutason ilmiöitä alun perin nobelisti ja Nobel-komitean puheenjohtaja Ragnar Granitin Helsingin yliopistossa 40-luvulla kehittämällä elektrodimenetelmällä havaitessaan kokeellisesti ”peilaamiseksi” tulkitsemansa ilmiön, joka sivumennen sanoen ainakin muilta kuin sen ”solutason” osalta on pilkulleen samanlainen kuin mitä vallitseva I.P.Pavlovin ehdollistumisteoriakin ennustaa ilman minkäänlaisia ”peili-” tai muita erikoistuneita neuroneja ainakaan aivokuorella!

Otaniemen kylmälaboratorion aivotutkimusyksikön magneettikuvaus ei menetelmänä ulotu solutasolle (ei erottele solu- ja niiden välisen tason ilmiöitä). Rizzolattin makakeilla suorittamia kokeita ei tuossa suhteessa ole myöskään pystytty toistamaan muilla lajeilla, eivätkä näiden kaikki pöytäkirjat ole edes ”sosiobiologistikirkon” napamiesten/naisten saatavilla.8 ”Solutaso” onkin asetettu siellä ”omienkin” keskuudessa kyseenalaiseksi, samoin ns. tietoisuuden simulaatuoteoria, jonka mukaan ”tajunta tulisi peilisolusta” vähän niin kuin jokin molekyyliparvi…8

Vallitseva teoria ihmisen ja korkeampien eläinten psyyken biologisesta perustasta on Ivan Pavlovin (1849 – 1936) ehdollistumisteoria.5 Tämän teorian mukaan kuitenkin isojen aivojen kuoren cortexin pintakerros, jolla nuo magneettikuvattavatkin aktiviteetit tapahtuvat, on geneettisesti erilaistumaton (joskin kokemuksellista tietä erikoistuva) horisontaalisesti homogeeninen kudos, joka yhdistelee ja muokkaa minkä tahansa aistimien välittämiä signaaleja ja muokkaa niiden pohjalta kuhunkin ympäristöön spesialisoituneita käyttäytymismalleja, ns. ehdollisia refleksejä.

Paitsi opittuja ehdollisia ihmisellä on geneettisiä ehdottomia refleksejä, jotka nekin on ensimmäisenä kokeelliselle luonnontieteelle kuvannut I.P.Pavlov, ja niistä hän sai myös lääketieteen Nobelin v. 1904. Ehdottomat refleksit sijaisevat aivokuoren alapuolisissa kerroksissa sekä elimissä, jotka aistimellisiin ärsykkeisiin reagoivat. Ne ovat ”alempaa hermotoimintaa” opittuun informatioon verrattuna, ja toimivat lähes aina tälle alisteisina varsinkin ihmisellä.

Ehdollisten refleksien neurofysiologinen mekanismi

Neuvostoliittolainen ”Psykologian sanakirja” (Psihologitsheskij slovarj) vuodelta 1983 määrittelee ehdollisutumismekanismin, koneiston joka toimii psyykkisten ilmiöiden pohjana, seuraavasti:3

KORKEIN HERMOTOIMINTA - neurofysiologiset prosessit, jotka tapahtuvat isojen aivojen kuorella ja välittömästi sen alapuolella olevassa kerroksessa, ja jotka ovat ihmisten ja eläinten psyykkisen toiminnan pohjana. K.h.t.:n prosessit ovat psyyken hermostollinen perusmekanismi, sen materiaalinen kasvualusta (substraatti).

K.h.t.:n peruskäsitteet ovat tilapäinen (vremennaja, temporary, ei-pysyvä) yhteys ja
ehdollinen refleksi. Keskuhermoston kaikkien osien toiminta on reflektorista (refeleksiperustaista, ehdottomat ja ehdolliset refleksit).

Tehtävältään K.h.t. on signaalitoimintaa ; k.h.t:n ansiosta organismi reagoi ehdollisiin ärsykkeisiin, jotka signaloivat ehdottomien ärsykkeiden ilmenemistä.

K.h.t. muodostuu kahdesta hermoprosessista ´ehdollistumisesta´ ja ´sammu(ttu)misesta´. Ehdollistumisprosessi perustuu uusien väliaikaisten yhteyksien ja ehdollisten käyttäytymisrefleksien synnylle. Mutta jos ehdottomat ärsykkeet evät vahvista ehdollista ärsykettä, ehdollinen refleksi alkaa sammua. Ehdollisten refleksien täsmentyminen ja sammuminen tapahtuvat negatiivisen ehdollistumisen prosessien, ”jarruttumisen” (tormozhenie), perustalla.

K.h.t. on analyyttis–synteettistä toimintaa. Isot aivot ovat ärsykkeiden eriyttämisen (ulkoisista fysikaalisista signaaleista, differentiaatio) ja näiden yhdistelemisen (integraatio) neuroanatominen perusta. K.h.t.:n ehdollisreflektoriset prosessit muodostavat ihmisen tiedostustoiminnan neurofysiologisen perustan, objektiivisen todellisuuden heijastamisen perustan tämän suhteiden ja yhteyksien kokonaisuutena.

K.h.t.:n peruslakeihin kuuluvat:

1) Uusien ehdollistuneiden yhteyksien muodostaminen kytkemällä neutraali ärsyke ehdottomaan.
2) Ehdollistuneiden yhteyksien sammuttaminen jättämällä kytkemättä ehdollinen ärsyke ehdottomaan.
3) Neurofysiologisten prosessien hajauttaminen ja tiivistäminen (irradiaatio ja konsentaatio)
4) Hermoprosessien keskinäinen induktio (toistensa aiheuttaminen)
5) Monimutkaisten dynaamisten refleksisysteemien muodostaminen, ns. dynaaminen stereotyyppi.

Väliaikaisten yhteyksien muodostumisen ja sammuttumisen neuroanatominen koneisto on isojen aivojen kuorikerros (cortex). Välittömästi sen alapuolisissa aivojen osissa sijaitsevat sellaisten tärkeimpien ehdottomien refleksien hermokeskukset, jotka muodostavat pohjan ehdollisten refleksien muodostumiselle. Välittömästi aivokuorenalaiset kerrokset turvaavat aivokuoren hermosolujen korkean aktivaatiotason luoden samalla välttämättömät edellytykset ehdollisten yhteyksien luomiselle ja erilaistumiselle. Tässä yhteydessä välittömästi aivokuorenalainen kerros toimii aivokuorelle alistettuna, sen kontrolloimana, joka viimemainittu stimuloi ja tukahduttaa (jarruttaa) sen aktiivisuuden nousua.

I h m i s e n korkeimman hermostollisen toiminnan laadullinen ero verrattuna eläimiin on seurausta siitä, että ihmisellä on tapahtunut psyykkisen toiminnan monimutkaistuminen, koska on ilmestynyt uudentyyppinen erikoinen ehdollinen ärsyke, nimittäin SANA. ”

Ehdollistumisen biokemiallista perustaa ei toistaiseksi varmuudella tunneta, mutta kokeet viittavat enemmän siihen, että se olisi solujenvälisten rakenteiden kuten ns. hermotuppiverkon (perineuronal net) kuin solun sisäisten kemikaalien kantama ilmiö.6 Se on yksi neurofysiologian tärkeimmistä tutkimusongelmista ja verrattavissa tärkeydeltään geneettisen koodin kuvaamiseen. Vastavaa yksiselitteistä koodia kuin DNA tuskin kuitenkaan löytyy.

Ehdollisten refleksien järjestelmä ja tyypit

Itse ehdollistuneen informaation (ei siis sitä kannattelevan koneiston, ne ovat kaksi täysin eri asiaa!) perusyksikön ehdollisen refleksin ”Psykologian sanakirja” määrittelee seuraavasti:3

” EHDOLLINEN REFLEKSI - väliaikainen yhteys, joka muodostuu ja kehittyy ehdollisten ja ehdottomien ärsykkeiden yhteensattumisen ja yhteensaattamisen tietä.

Ehdollinen refleksi toteutuu aivojen ylimmissä osissa ja perustuu väliaikaisille yhteyksille, jotka ovat muodostuneet määrättyjen hermorakenteiden välille eläimen tai ihmisen yksilöllisessä kokemuksessa. Ehdolliset refleksit muodostuvat määrättyjen ehtojen vallitessa yksilön elinprosessissa.

Ehdottomat refleksit ovat periaatteessa yhdenmukaisia kaikilla lajin yksilöillä, mutta ehdolliset refleksit sen sijaan ovat äärettömän monimuotoisia. Perusehto ehdollisen refleksin muodostumiselle on indifferentin (”merkityksettömän”) ärsykeen ajallinen yhteenkäyminen ehdottoman ärsykkeen kanssa (joka voi olla ainutkertainenkin, mutta useimmiten kuitenkin toistuva). Sen tuloksena indifferentti ärsyke alkaa aktivoida vastausreaktion, jollaista se ei aiemmin aiheuttanut. Esimerkiksi jos yhdistetään ajallisesti ääni- tai valomerkki ruoan antamiseen eläimelle, niin nämäkin alkavat aktivoida syömisreaktion (syljenerityksen, jouksun ruokintapaikalle jne) jota ne ilman tuota ajallista yhteenkämistä eivät missään tapuksessa olisi aiheuttaneet. Ehdollisten refleksien luonteenomainen piirre on niiden ajallinen, ”tilapäinen” (epäpysyvä) luonne. Jos ehdollisen refleksin perusmuodostumisehdot lakkaavat olemasta voimassa eikä ehdoton ärsyke enää vahvistakaan ehdollista, niin tilapäinen yhteys taantuu, ”jarruttuu”, ja ehdollinen refleksi siis alkaa sammua. ”

” Ehdolliset refleksit muodostuvat kaikkien ehdottomien refleksien perustalta, ja ehdollisiksi ärsykkeiksi saattavat muodostua mitä moninaisimmat ulkoisen ja sisäisen ympäristön vaikuttajat, niin äärimmäisen yksinkertaiset kuin kuin mitä mutkikkaimmatkin samanaikaiset ja peräkkäiset ilmiökompleksit. Uudet ehdolliset refleksit muodostuvat edelleen aikaisemmin muodostuneiden ja yksinkertaistuneiden ehdollisten refleksien perustalle (ensimmäisen, toisen, kolmannen jne. kertaluvun ehdolliset refleksit).

…Tätä ilmiötä nimitetään ehdollisten refleksien ketjuttumiseksi (verkottumiseksi) .

Nykyisin erotetaan klassiset ja instrumentaaliset ehdolliset refleksit. Klassisia sanotaan edelleen ensimmäisen tyypin ehdollisiksi reflekseiksi ja instrumentaalisia toisen tyypin sellaisiksi, tai operanttireflekseiksi (am., RK). Klassisissa ehdollisissa reflekseissä, jotka ensimmäisenä kuvasi ja joita tutki I.P.Pavlovin koulukunta, vastausreaktio toistaa, herättää, ehdottoman kytkennän aiheuttaman ehdottoman reaktion.

Instrumentaalisten ehdollisten refleksien muodostamisessa, työstämisessä ihminen tai eläin suorittamaan määrättyjä toimintoja, jotka joko saavat vahvistusta (ruoka, seksi tmv.) tai vapauttavat kivulaiden, vahingoittavien jne. (ns. aversiivisten) tekijöiden vaikutukselta. Esimerkiksi, vastauksena johonkin signaaliin (tai tilanteeseen, jossa opetus on tapahtunut) eläin painaa jotakin vipua, saadakseen ruokaa tai päästäkseen pois häkistä, jonka lattian kautta kulkee sähkövirta. Kuten esimerkikstä nähdään, eläimen suorittama liikereaktio ehdollistetuun signaaliin (vivun painaminen), ja vahvistavan tekijän aiheuttama reaktio (syljeneritys ja ruoan syöminen, rauhaton liikehdintä ja käpälien varominen), eivät ole yhdenmukaiset. Ehdollistettu liikereaktio esiintyy näissä esimerkeissä välineenä, instrumenttina, vahvistuksen saamiselle. (Tästä nimitys instrumentaalinen ehdollinen refleksi). ”

Klassiset ehdolliset refleksit eivät ole puhtaasti ehdollisia, vaan ehdollisten ja ehdottomien refleksien välimuoto siten, että refleksin ärsykeosa on ehdollinen, mutta reaktio-osa ehdoton. Nimitys johtuu historiallisista syistä, ja ehkä myös siitä, että näitä alkeellisempia refleksejä tarvitaan kehittyneempien, ”puhtaampien” operandisten ehdollisten refleksien muodostamisessa.

Ehdollistumisteorian mukaan siis aivokuoren pinnalla risteilevät toistuvat ohimenevät yhteydet ”materialisoituvat” välittömästi aivokuoren pinnan alaiseen kerrokseen ko. yhteyden korostuneena taipumuksena aktivoitua joidenkin muiden, signaloivien yhteyksien aktivoituessa, ja nämä suhteellisesti aivokuoren pinnan alaiseen kerrokseen ”piirtyneet” yhteydet muodostavat niin klassisten kuin operandis-instrumentaalistenkin ehdollisten refleksien neurofysiologisen perustan, ”mielen mentaalisen olomuodon”. Kyseessä ei siis todellakaan ole mikään ”non-mentalistinen” teoria, edes siinä mielessä, että käyttäytymismallit olisivat jossakin muualla kuin aivokuorella! Siellä muualla, eri paikoissa, ovat nimenomaan ehdottomat geneettiset yhteydet!

Ehdollinen refleksi on yksi psyykkinen entiteetti, yhteys on nimenomaan aivokuoren erikoistumattomuudesta johtuen olemuksellisesti aina kahdensuuntainen: paitsi että ärsyke aktivoi reaktion, myös reaktio ja sellaisten havaitseminenkin tuo mieleen siihen liittyvät ärsykkeet. Neurofysilogiassa puhutaan erityisestä refleksikaaresta, joka aktivoituu kokonaisuutena refleksin toiminnan fysiologisena ilmentymänä (ja voidaan herättää ”eri paikoistaan”). Muuten se ei ole refleksi lainkaan, vaan kaksi erillistä ilmiötä!

Nuo kohteiden representaatioiden mielelliset yhteydet ovat aivan olennainen asia, kun jotakin havaitsemme, oli se sitten toisten toiminta tai jotakin muuta, sillä juuri noiden yhteyksien avulla aivot kokoavat erillisistä signaaliperustaisista aistimuksista todellisuuden kohteita kokonaisuuksina heijastavia havaintoja sekä mielikuvia joista kokemusmaailmamme muodostuu. Tässä valossa on pidetty sata vuotta ilman muuta selvänä, että kiinnittäessämme huomiomme vaikkapa jonkun tarttumiseen johonkin esineeseen peukalo-etusormiotteella meidän oma vastavaa toimintoa ohjaava aivoyhteytemme aktivoituu, ja toimii mukana havainnossa. Noin sata vuotta on yritetty myös mitata todisteita ihmisen äänninelinten (joita ns. Brocan kielialue ohjaa) jonkinasteista aktivoitumisesta pelkästään ajateltaessa toimintaa tai sellaista havainnoitaessa! 10

Peilisoluteoria on ”sosiobiologiaa”.

Peilisoluteoreetikkojen nykyisestä käsityksestä peilisoluteorian ja ehdollistumisteorian keskinäisestä suhteesta ”Tieteen” artikkeli lainaa kahta vähemmän esillä ollutta tutkijaa:

” - Toisten ymmärtäminen todella vaikuttaa niin yksinkertaiselta, että asiaa on vaikea uskoa. Ei tässä silti ole mitään mystistä. Periaatteessa tämä on klassista ehdollistumista, Christian Keysers sanoo.

– Käyttäytyminen on valtaosin liikkeitä, eleitä ja ilmeitä, ja ihminen oppii ihmisen tavoille sosiaalisessa kanssakäymisessä ja paljolti muita matkimalla. Jäljittely, joka alkaa lähes heti syntymän jälkeen, valmentaa aivot tuntemaan ja tunnistamaan niin omia kuin toisten olotiloja, Marco Iacoboni täydentää. ” 1

Iacoboni on valinnut tarkoin sanansa: hänen mukaansa (esimerkiksi) jäljittely ja siihen liittyvä (toiminnon) palkitseminen/palkkiutuminen/palkittuminen eivät LUO niitä "omia ja toisten (psyykkisiä) olotiloja" (kuten tapahtuu instrumentaalisen ehdollisen refleksin muodostuessa!), vaan matkiminen "valmentaa tunnistamaan" jotkin psyykkiset ilmiöt, jotka "jo ovat", ilmeisestikin jonkinlaisten "potentioiden" ominaisuudessa (vähän niin kuin ylikiltin vanhanpiian orgasmi, joka ei ole koskaan "saanut", vaikkei asialle mitään ylitsekäymätöntä fysiologista estettä olisikaan...)

Varmasti OSA aivokuvantamisessa ilmenevistä aivokuoren pinnan alueiden aktivoitumisista todellakin liittyy klassisiin ehdollisiin reflekseihin. Iacoboni tietää aivan oikein, että ”hänen tavallaan” opitaan nimenomaan klassisia ehdollisia refleksejä, tietoisesti tai tiedostamattomasti. Mutta ei instrumentaalisia.

Mutta klassistenkaan ehdollisten refleksien olemassaolo ei todista minkäänlaisten geneettisten ”peilisolujen” olemassaolosta aivokuorella.

Päinvastoin, myös klassisten ehdollisten refleksien tähänastinen teoria kieltää aivokuoren pinnan geneettisesti erikoistuneiden neuronien/alueiden olemassaolon, vähintäinkin tarpeettomina, ellei suorastaan vahingollisina organismin tehokkaan ympäristöönä sopeutumisen kannalta! (Sikäli Keysers joko valehtelee, puhuu ristiin tai ei pidä itsekään ”peilisolujaan/alueitaan” ”suoraan geenistä” erikoistuneina, vaan niiden alapuolisten alueiden erikoitumisen heijastumina. SE taas ei olisi ristiriidassa klassisten ehdollisten refleksien ominaisuuksien kanssa.)

”Ihmisen pelisoluteorian” määrittelevässä Rizzolattin työkaverin Vittorio Gallesen ja amerikkalaisen metafysiikan professorin (suomeksi: ammattimaisen dialektiikanvastustajan) Alvin Goldmannin artikkelissa 4 kiellelletään ehdottomasti nimenomaan instrumentaalisten(ven.)/operandisten(am.) ehdollisten refleksien olemassaolo. Trikki on sellainen, että operandiehdollistuminen katsotaan kuuluvan kategoriaan ”non-mentalist alternatives”, eli että operandis/instrumentaalisella ehdollistuneella refleksillä ei voisi olla minkäänlaista neurofysiologista ilmenemismuotoa, mikä on täydellisen järjetön vaatimus (koska kaikella informaatiolla on jokin ns.materiaalinen kantaja!). ”Mentaalinen” ja ”neurofysiologinen” ovat heidän aksiomatiikassaan ”synonyymeja”, koska he ”eivät tunnusta” heijastusteoriaa (jossa olennaista voi olla aivofysiologian kannalta esimerkiksi, että minkä aistimuksen aiheuttamaa vastaavaa jokin aivofysiologinen prosessi matkii. Gallesen ja Goldmannin artikkeli onkin täyttä kusetusta, mutta siihen on viitattu ”peilisoluväitöskirjoissa” kuin kiistämättömään tieteelliseen todistusasaineistoon. (Herääkin kysymys, miksi itse ”peilisolun” käsitteen isä Giacomo Rizzolatti ei ole osallistunut tuon ”tieteet mullistavan” hengentuotteen laadintaan. Varmastikaan ei ole ollut kyse siitä, etteikö olisi pyydetty mukaan. Mutta hän on sitten kyllä myötäillyt artikkelin linjaa, kun se on ruvennut tuottamaan rahaa ja ”tieteellisiä” yhteyksiä…)

Nyt voimme tarkentaa, mitä tarkoittaa Keysersin ja Iacobonin idea ”peilisoluista klassisena ehdollistumisena”, eli klassisen ehdollisen refleksin neurofysilogisena ilmentymänä:

Se tarkoittaa sitä, että erilaiset toiminnot (refleksien reaktio-osat), joilla on ”peilialue” (ei kinata nyt yksityiskohdista…), esimerkiksi sormen koukistaminen, ovat muka geneettisesti määrytyneitä. Tuo toiminto sitten havaitaan sekä itsellä että muilla ja todetaan ”samaksi”. Toiminnan mielikuva itse kullakin viittaa ennen kaikkea omaan ko. toimintaan, mutta koska nuo (”alkeis”?)toiminnot ovat eri henkilöillä muka ”Keenistä” osapuilleen samoja, niin ihmiset muka tietäisivät toiminnan perusteella myös erittäin luotettavasti, mitä muut ajattelevat, tai miltä heistä tuntuu!

Ehdollistuminen ja oppiminen tunnustetaan sanoissa, mutta funktionaalisesti (ja myös evolutionaarisesti vaikuttavana olennaisena ”ympäristötekijänä” organismille 10) niiden olemassolo ja vaikutus kielletään niin kuin ennenkin. ”Kaikki tulee keenistä”, hokevat ”peilisoluteoreetikot” yhä, vain hieman toisin sanoin.

Suunnattoman paljon yksinkertaisempaa ja monissa tapauksissa ainoa mahdollisuus on olettaa, että toimintamme varsinaisena perustana (ja myös korkeimpien nisäkkäiden ja lintujen toiminnan perustana, ja myös ihmisen kielen representoitumisen mekanismina) toimivat instrumentaaliset eivätkä klassiset ehdolliset refleksit!

Esimerkiksi nuo tarttumarefleksit ovat aivan varmasti juuri niitä, ja ihmisellä ne ovat lisäksi kielellis-ajatuksellisesti muokattuja, mikä ilmenee aivojen ns. Brocan kielialueen aktivoitumisena ihmisen niitä niin suorittaessa kuin havainnoidessakin!

Ehdollistumisteoriassa tarvita ensimmäistäkään spesialisoitunutta ”peilisolua”, kun taas peilisoluteoria ei kuitenkaan pärjää ilman ehdollistumista! Tieteenfilosofinen ns. ”Occamin partaveitsi” -periaate määräisi tällöin pysyttäytymään ehdollistumisteoreettisessa selittämisessä (vähintäänkin kunnes ilmenisi jotakin, mitä se ei kerta kaikiaan selitä!) Avoin kysymys on lähinnä ollut, että mikä on tuollaisten aktivoitumisten voimakkuuksien suhde a) todella toimittaessa itse tai b) vain ajateltaessa toimintaa tai havoinnoitaessa toisten toimintaa (jotka jälkimmäiset ovat hyvin lähellä toisiaan prosesseina). Rizzolattin ja Harin tulokset näyttäisivätkin vain osoittavan, tuon aktivoitumisen voimakkuus on aivan samaa luokkaa, ja se, johtaako aktivoituminen omaan toimitaan riippuu muista tekijöistä kuin aktivoitumisen voimakkuudesta! Mitä kaikkea muuta tuo prosessi aktivoi, se voi riippua paitsi subjektin aikomuksista myös mm. ehdollistumishistoriasta.

”Peilisoluteoria” on katsottava nykyisellään kuuluvaksi ”evoluutiopsykologisten” eli ”sosiobiologisten” teorioiden ryhmään, joihin sisältyy väärä ja älytön olettamus ”geenistä tulevasta ajattelusta”. Kyseiset teoriat ovat nostaneet nyttemmin vihaisen vastarintaliikkeen myös ”porvarillisen tieteen” piirissä lännessä. Sen piiristä mainittakoon englantilainen professori Yehouda Harpaz, joka lähteessä 7 keskustelee aiheesta suomalaisella keskustelufoorumilla.

Lehtemme seuraavassa numerossa pyrimme tarkastelemaan paremmin ihmisen ns. korkeampien psyykkisten toimintojen kuten tietoisuuden, ajattelun, tahdon, tunteiden jne. tulkintoja toisaalta vallitsevan ja toisaalta ”peilisoluteorian” pohjalta. Ehkä myös asian poliittisia kytkentöjä.

1. http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.p ... 79&vl=2005

2. http://www.euvkr.com/5-2004.html

3. http://www.vapaa-ajattelijat.fi/keskust ... hp?5,14549

4. http://www.anticipation.info/texte/gall ... Goldman.pd

5. http://psychclassics.yorku.ca/Pavlov/

6. http://keskustelu.skepsis.fi/html/Kesku ... iID=100343

7. http://www.nakokulma.net/keskustelu/ind ... pic=8999.0

8. http://www.nakokulma.net/keskustelu/ind ... pic=7762.0

9. http://www.helsinki.fi/agora/vara/mieli ... iolle.html

10.viewtopic.php?t=13269&postdays=0&postorder=asc&start=747

Julkaistu Kansan Äänessä 1/2006

Nuo kokeet muuten kertovat, että ainakin nyt tutkittujen autistien ehdollisten refleksien koneistoperusta toimii siten kuin pitäisikin, ja ehdollisia refleksejä muodostuu selkeine refleksikaarineen aivokuorella.

Se vahvistaa teoriaa, että autismi on perusperiaatteeltaan EHDOLLISTEN REFLEKSIEN JÄRJESTELMÄN KIELELLISTYMISEN HÄIRIÖ. Se taas voi syntyä moninaista ulkoisista ja myös sisäisistä syistä. Autistin geeneissä ja varsinkaan hermoston geeneissä ei tarvitse olla vikaa (joskin kyllä sikäläinenkin vika VOI kielellistymisen estää!) ja autisti voi olla joissakin yksittäisissä hyvin harjaannutetuissa suorituksissa varsinanen mestari.

Autismi on nopeasti lisääntynyt mm. USA:ssa, ja siellä edelleen alueellisesti epätasaisesti, syistä, jotka eivät voi olla geneettisiä, eivätkä kasvatuksellisiakaan, vaan mm. ympäristömyrkkyjä epäillään.

Kommentit (4)

Vierailija

Onko sinulla jotain henkilökohtaista kaunaa peilisoluja vastaan, vai miksi pitää väkisin kiistää itsestään selvä asia?

iMuke
Seuraa 
Viestejä1339
Liittynyt13.3.2008

Niin, tuntuu oudolta kiistää melko selvä asia. En tosin ole koskaan jaksanut lukea yhtäkään Arkkiksen juttua loppuun asti mutta asiahan kävi kätevästi jo selville otsikosta. Tästä tulee mieleeni nämä köökkifyysikot jotka ovat tälläkin palstalla joka käänteessä julistamassa Einsteinin aivoitukset tai muut, satojen fyysikoiden satojen vuosien aikana tutkimat jutut täysin vääriksi.

Vierailija
kabus
Onko sinulla jotain henkilökohtaista kaunaa peilisoluja vastaan, vai miksi pitää väkisin kiistää itsestään selvä asia?



Tiederikollisuus kaikilla aloilla ja kaikkialla maailmassa on veriviholliseni.

Vierailija
iMuke
Niin, tuntuu oudolta kiistää melko selvä asia. En tosin ole koskaan jaksanut lukea yhtäkään Arkkiksen juttua loppuun asti mutta asiahan kävi kätevästi jo selville otsikosta. Tästä tulee mieleeni nämä köökkifyysikot jotka ovat tälläkin palstalla joka käänteessä julistamassa Einsteinin aivoitukset tai muut, satojen fyysikoiden satojen vuosien aikana tutkimat jutut täysin vääriksi.



Sitäkin uusmachismia olen kumonnut oamsta mielestäni ansiokkaasti.

Olemattomat "peilisolut" ovat myös uusmachismin sekoilufilosofiaa.

post1326727.html?hilit=machismi*#p1326727

Uusimmat

Suosituimmat