Öljyvuodon tukkiminen

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Öljyn vuotokohdan ylle Meksikonlahden pohjaan on laskettu toinen, pienempi säiliö.

Sen toivotaan toimivan paremmin kuin viime viikolla puolentoista kilometrin syvyyteen laskettu satatonninen öljykupu. Ensimmäinen kupu tukkeutui matalassa lämpötilassa muodostuneista jääkiteistä.

Öljyjätti BP:n edustaja kertoi torstai-iltana uutistoimisto Reutersille, että uusi öljynkeräyskupu saataneen lopullisesti paikalleen ja toimimaan vasta ensi viikolla. Aiemmin uskottiin, että toimivuus ratkeaa jo viikonvaihteen aikana.

BP on korostanut, ettei tämäntyyppistä menetelmää ole koskaan testattu tällaisissa syvyyksissä ja lämpötiloissa.

Yksi, mutta varsin epätoivoinen keino vuotokohdan tukkimiseksi on jättimäisen romukuorman upottaminen sen päälle. Samalla voi toivoa, että jotkut esineistä, kuten autonrenkaan kappaleet tai golfpallot, osuisivat juuri vuotokohtaan ja lopettaisivat öljyvuodon.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201005 ... 7_ul.shtml

"Ensimmäinen kupu tukkeutui matalassa lämpötilassa muodostuneista jääkiteistä."

Joo-o, öljyvuoto tukkeutui, eikös se ollut tarkoituskin?
Mitäköhän idiootteja siellä oikeasti on suunnittelemassa,

Sivut

Kommentit (46)

Volitans
Seuraa 
Viestejä10670
Liittynyt16.3.2005
fenomenologi

Joo-o, öljyvuoto tukkeutui, eikös se ollut tarkoituskin?
Mitäköhän idiootteja siellä oikeasti on suunnittelemassa,



No ne haluaa vielä sen öljyn talteen sieltä. Ei paljon haittaa, jos luontoa tuhoutuu sen vuoksi.

Vierailija
Volitans
fenomenologi

Joo-o, öljyvuoto tukkeutui, eikös se ollut tarkoituskin?
Mitäköhän idiootteja siellä oikeasti on suunnittelemassa,



No ne haluaa vielä sen öljyn talteen sieltä. Ei paljon haittaa, jos luontoa tuhoutuu sen vuoksi.



Siltä vähän näyttää. Olisikohan metaanihydraatti-tulpan saanut jotenkin auki sitten kun kuvun yläpäähän on kiinnitetty letku.

Cargo
Seuraa 
Viestejä979
Liittynyt27.8.2007

Olisi kiva tietää, että millainen se itse vuotokohta on. Onko se törröttävä putkenpätkä merenpohjassa, vaiko porattu reikä peittynyt osittain maa-aineksella jolloin mitään "tulppaa" ei ainakaan voi laittaa. Viheliäinen juttu joka tapauksessa.

" sähkö (se sähkö, jota tuotetaan mm. voimalaitoksissa) ei ole energiaa "
- Vastaaja_s24fi

“Jos et ole kaksikymppisenä vihreä, sinulla ei ole sydäntä. Mutta jos et ole nelikymppisenä perussuomalainen, sinulla ei ole aivoja.”
- Cargo

Jouni__
Seuraa 
Viestejä110
Liittynyt26.3.2010

Jos kuvun sisustaa olisi lämmitetty niin metaanihydraatti olisi sulanut, metaani olisi kohonnut ylöspäin. Olisiko kuvussa voinut olla kaasun poistumisreikä, joka olisi sitten suljettu kun ollaan paikalla?

kohe
Seuraa 
Viestejä1257
Liittynyt30.8.2009

Käsittämätöntä ettei näissä reijissä ole jonkinlaista "letkurikkoventtiiliä" merenppohjan alapuolella.

Jos hydrauliletkuun saa letkurikkoventtiilin parilla kympillä niin luulisi öljy-yhtiön resursseilla saavan sellaisen porausreikään parilla miljoonalla.
Mitä koko lautta mahtaa maksaa?

Vierailija
kohe
Käsittämätöntä ettei näissä reijissä ole jonkinlaista "letkurikkoventtiiliä" merenppohjan alapuolella.



Kyllähän siellä on, mutta se ei toiminut.

Vierailija

Mitäköhän taulapäitä täällä taas on liikeellä?

Vai että romua päälle? Just joo. Ehkä joku miljoonan tonnin teräskuutio saattaisi riittää, mutta paineolosuhteet ovat kovin erilaiset. Kupu toimisi ainoastaan, jos öljyä pumpattaisiin alati pois, mutta jos se täyttyisi, pienikin öljyreiästä tuleva positiivinen paine irrottaisi kuvun merenpohjasta heti.

Kuvun mahdollista jäätymistä ehkäisemään kannattaisi siihen laskuvaiheessa kytkeä kyllin voimakas pumppu, joka pitäisi vesi- ja öljymassat liikkeellä. Toisekseen pumpun ja letkulaitteiston on oltava tarpeeksi järeitä. Myös lämpötilaltaan korkeampaa nestettä voitaisiin hyödyntää klaraattijäiden hävittämiseen.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat