Monessako maassa olet käynyt. Monessako paikassa asunut?

Seuraa 
Viestejä60
Liittynyt8.8.2008

Itse aika useasti muuttaneena huomasin tällaisen asian, jolla voisi olla korrelaatiota.

Maassa käymiseksi ei lasketa välilaskumaita. Asumispaikoiksi lasketaan sellaiset, joihin olet "muuttanut" kamojesi kanssa.

Itselläni 52 vuoden aikana sattumoisin molemmissa luku on 17.

Ikä varmankin vaikuttaa tulokseen? Nykynuori on saattanut muuttaa kerran tai kaksi ja maita on useampia. Ja sama toisinpäin.

Make

Sivut

Kommentit (35)

petsku
Seuraa 
Viestejä1473
Liittynyt6.6.2009

Asunut vain Suomessa, itsenäistyttyä kahdessa eri paikassa, käynyt kahdessatoista maassa Suomen lisäksi, kaikki Euroopassa. Reilireissu tuplasi tuon käytyjen maiden saldon viime kesänä.

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005

Olen asunut kahdessa maassa ja käynyt näiden lisäksi kahdeksassa muussa maassa neljällä eri mantereella. Äkkiä laskien. En tiedä meneekö Havaiji Amerikan mantereeseen vai pitäisikö se laskea omakseen Tyynenmeren laatan vuoksi. Jos, niin sitten se on viides manner. Parin viikon päästä valloitan Ranskan uutena maana. Saksassa en ole koskaan varsinaisesti käynyt, mutta lukemattomien välilaskujen takia olen viettänyt varmaan viisi vuorokautta sen isoilla lentokentillä München ja Frankfurt.

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

Pitäskö vielä listata nuo maat missä on käynyt ja asunut. Tää on aika jännää. Minun vierailemani maat ovat Ruotsi, Norja, Puola, Tshekki, Itävalta, Unkari ja Kreeta. Eli onko tuo Kreeta nyt sitte Kreikkaa...

Sitten ku saadaan tarpeeksi dataa ni joku velho vois tehdä siitä semmosen levinneisyyskartan tai jotain

Hämmentää.

Kosh
Seuraa 
Viestejä21228
Liittynyt16.3.2005
Vatkain
Pitäskö vielä listata nuo maat missä on käynyt ja asunut.



Kokeillaan. Olen asunut Suomessa ja Puolassa. Olen käynyt Ruotsissa (N kertaa), Norjassa (kerran), Virossa (2 kertaa), USA:ssa (2 kertaa), Turkissa (2 kertaa), Marokossa (kerran), Espanjassa (kerran) ja Alankomaissa (kerran).

Se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

asdf
Seuraa 
Viestejä11069
Liittynyt16.3.2005

Olen asunut vain Suomessa. Sitä tuskin lasketaan asumiseksi, kun roikkuu tutun tutun kämpillä Kööpenhaminassa vajaan kuukauden?

Äkkiä mietittynä olen käynyt kymmenessä maassa Suomen ulkopuolella. Tai 11:ssa, jos Ruotsi lasketaan mukaan. Euroopan ulkopuolella olen käynyt vain kahdessa maassa.

Vierailija

Suomessa vain asunut, tosi monessa paikassa kylläkin. Yhteen aikaan tuli muutettua kerran vuodessa.

Ulkomaista vierailtuja on 17 nopeasti laskien. Euroopassa kaikki, ellei Turkin Aasian puoleista osaa lasketa. Ei kai sitä lasketa?

Neutroni
Seuraa 
Viestejä26890
Liittynyt16.3.2005

Olen asunut 9 paikassa, jos eri kämpät Otaniemen teekkarikylässä lasketaan yhdeksi. Kaikki asuinpaikkani ovat Suomessa. Olen käynyt Suomen lisäksi 5 maassa (Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Saksa).

make58
Seuraa 
Viestejä60
Liittynyt8.8.2008
make58
Itse aika useasti muuttaneena huomasin tällaisen asian, jolla voisi olla korrelaatiota.

Maassa käymiseksi ei lasketa välilaskumaita. Asumispaikoiksi lasketaan sellaiset, joihin olet "muuttanut" kamojesi kanssa.

Itselläni 52 vuoden aikana sattumoisin molemmissa luku on 17.

Ikä varmankin vaikuttaa tulokseen? Nykynuori on saattanut muuttaa kerran tai kaksi ja maita on useampia. Ja sama toisinpäin.




Tarkennusta siis sen verran, että asuinpaikat lasketaan riippumatta missä maassa ne ovat. Itselläni kaikki ovat Suomessa.

Make

Wolf
Seuraa 
Viestejä820
Liittynyt29.5.2005

Sudet ovat aika liikkua otuksia, johtuu varmaan metsästyksestä!

Sillä Wolf maita on asuttu Viro, Latvia ja Liettua.

Matkustettu: Mongolia, Kiina, Intia, Thaimaa, Laos, Vietnam, Kambodza, Ecuador, Hollannin Pienet Antillit Karibialla, Kenia, Egypti. Eurooppaa pitkin poikin joista oudoimmat lienee Albania ja San Marino, Kroatia ja Montenegro silloin kun se oli Euroopan nuorin valtio! Venäjällä on käyty, muttei Neuvostoliitossa. Tsekissä on käyty muttei Tsekkoslovakiassa!

Olisi kiva päästä ! Itä-Euroopan hyljeksittyyn helmeen: Molvaniaan!

Navigare necesse est, vivere non necesse (Cicero)

Vierailija

Olen asunut ainoastaan Helsingissä ja sielläkin ainoastaan kolmessa eri asunnossa ja vain kahdessa eri kaupunginosassa ennen tätä nykyistä, joka on siis neljäs asunto ja kolmas kaupunginosa. Töissä sentään olen naapurikaupungissa.

Matkoilla olen käynyt: Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Neuvostoliitossa (nimenomaan siis siellä!), Ranskassa, Iso-Britanniassa, Saksassa, Itävallassa, Italiassa, Kreikassa, Turkissa, Espanjassa, Unkarissa, Tanskassa, Tunisiassa, Kuubassa, Meksikossa, Venezuelassa, Yhdysvalloissa, Monacossa, San Marinossa, Vatikaanissa, Maltalla. Joku pikku pistäytyminen saattoi unohtuakin, mutta sekä Aasia että Australia ovat täysin käsittelemättä. Japanissa olisi hauska joskus käydä. Jos nuo lilliputtivaltiotkin lasketaan on siis saldo 23. Joissakin maissa on tullut käytyä monia kertoja, joissakin on vain ohi mennen pistäytynyt. Osa matkoista liittyy työhön ja osa on puhtaita lomareissuja.

Vatkain
Seuraa 
Viestejä27432
Liittynyt4.3.2008

Jaa no jos kaikki pitää laskea noin tarkkaan niin olen asunut neljällä paikkakunnalla ja asunut suunnilleen parissakymmenessä eri asunnossa. Seitsemän asuntoa ennen kuin täytin 12. Loput 15 ikävuodesta eteenpäin.

Hämmentää.

el6
Seuraa 
Viestejä1457
Liittynyt12.2.2007

Olen asunut Suomessa kolmella paikkakunnalla, Kangasalla 19v, Maarianhaminassa noin:8kk,Tampereella25 vuotta. Ulkomailla uitun Ruåhtissa 1,5 vuotta Stockholm, Tensta(Varsinainen persläpi jo silloin.)Norjassa vu8oden verran(Stavanger). Näissä siis olen asunut ja työskennellyt.
Köpiksessä olin punkkianarkistipummina muutaman kuukauden 80-luvun alussa; ennenkuin Tanskan paskapääviranomaiset karkotti mut pois! Hö, mää mitään oo tehny.

Pari sotaretkee on tehty Aafrikkaan ja isolla merellä on lilluttu.
Kyllä tää meidän Suomi on maailman paras maa meille suomalaisille, ja Häme kallihin.

.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat