Mistä apua nivelongelmiin?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

Minua on vuosia vaivannut toinen polveni pienestäkin rasituksesta, jolloin painoa pitää varata sen päälle. Vaiva ilmeni raskauden aikana jolloin painoin 25kg enemmän kuin nyt. Aiemmin se ei ole juurikaan haitannut sillä en ole harrastanut liikuntaa. Nyt olen kuitenkin hankkinut kuntosalijäsenyyden reilu kuukausi sitten ja huomannut etten voi juuri kyykkyjä tai jalkaprässiä tms. tehdä kun polven sisällä alkaa pistää. Ei pisto tunnu kauhean kovana vaan lähinnä ikävänä niin etten halua tehdä liikettä sillä jalalla täysillä. Arjessa polvi on ihan ok eikä juuri vaivaa ellen ole sitä salilla rasittanut.

Lääkärissä en ole vielä käynyt, vaan ajattelin kysäistä itsehoitovinkkejä salille tai esim. luontaistuotteisiin joita näyttää olevan monenlaista. Entä voisiko jonkinlaisesta polvituesta olla apua vai peittääkö se vain kivun syyn? Ovatko nivelvaivat yleensä sellaisia ettei ne oikeastaan voi enää parantua kun ovat kerran ilmenneet? Toivottavasti ainakin pahentumisen voisi pysäyttää sillä tilanteenihan on loppujen lopuksi vielä aika hyvä. Olisi vain hyvä jos voisi treenana molempia jalkoja kunnolla sillä ikä lähestyy jo neljääkymppiä ja olisi hyvä alkaa ylläpitää/parantamaan lihasten ja luuston kuntoa.

Sivut

Kommentit (24)

Vierailija

Luontaistuotteista ei tutkimusten mukaan ole hyötyä nivelvaivoissa. Nivelliitto.fi -sivuilta löytyy tietoa lähinnä nivelrikosta.

Mene nyt ensin lääkärille, joka selvittää, mikä polvessasi on vikana. Turha sitä on netissä arvuutella. Voihan parantava hoito löytyä vaikka puukosta.

Vierailija

Inkiväärin on puhuttu auttavan. Tiedä sitten jotain mineraaleja/vitamiineja mitä se sisältää mikä auttaa.

Et siis koskaan harrastanut liikuntaa ja sitten painojen kanssa? Suosittelisin ensin jotain hölkkää, pyöräilyä, portaita tms. Ei kannata varmaan täysillä lähteä liikkeelle isoilla painoilla, koska nivelet eivät ole valmiit.

Ja jos on todella pistävää KIPUA niin lääkärille tietenkin.

Ding Ding
Seuraa 
Viestejä9031
Liittynyt16.3.2005

Minulla oli lukioikäisenä ponnistusjalan polvessa tuota kuvaustasi tarkkaan vastaava pistävä kipu, joka esti hyppäämisen. Sain siihen jotain pistoksia kankkuun. En enää muista mitä se aine oli, mutta vaiva parani sillä aika nopeasti, joten kyllä nivelvaivat voivat parantua.

Vierailija

Minulla on kevättalvesta alkaen vaivannut toinen polvi noustessa seisaalleen matalalta tuolilta tms. Aluksi se tuntui voimakkaana kipuna reisilihaksessa ja nyt lumpion tienoilla melko lievänä. Se alkoi ehkä pienestä kolhusta polveen kaatuessani.

Vierailija
Vpää

Et siis koskaan harrastanut liikuntaa ja sitten painojen kanssa? Suosittelisin ensin jotain hölkkää, pyöräilyä, portaita tms. Ei kannata varmaan täysillä lähteä liikkeelle isoilla painoilla, koska nivelet eivät ole valmiit.



Painot ovat sellaisia että 15 toistoa menee putkeen, ei siis mitään hurjia painoja. Ja kuntosaliohjaajan tekemän ohjelman mukaan olen tehnyt, koko kroppa kerralla kerran viikossa. Loput 2-3 liikuntakertaa on ohjattua jumpaa/vesijumppaa.

Kai se on lääkärillä käytävä. Tuntuu vain ettei moni sieltä apua saa polviongelmiin hetkellistä helpotusta lukuunottamatta. Musta tuntuu että olen joskus satuttanut polven että se on jotenkin kiertoliikkeestä tullut kipeäksi mutta parantunut kuitenkin itsestään, tai ainakin niin luulin...

Mutta nivelien hyvinvointiin haluan jatkossa kiinnittää enemmän huomiota ettei tulisi lisää ongelmia. Inkivääri kuulostaa hyvältä ja luonnonmukaiseltakin jos alkaisi käyttämään sitä enemmän ruuanlaitossa. Googlaamalla löysin mm. hyljeöljyn, mutta kuulosti hieman mainospuheelta... Mutta tässä esim. lainaus osoitteesta http://www.blueomega.info/4.html

”Hyljeöljy parantaa nivelkipuja

Bergeniläiset tutkijat ovat löytäneet uuden ihmelääkkeen nivelkipuihin – hyljeöljyn. Kymmenen vuoden kuluttua hyljeöljy saattaa olla kyseisen kaltaisten vaivojen tärkein hoitomuoto.

Bergenissä on saavutettu hämmästyttäviä tuloksia viisi vuotta kestäneiden kliinisten hyljeöljykokeiden tuloksena. Suolistotulehduksista tai nivelkivuista kärsivät potilaat pääsevät kivuistaan eripituisiksi ajoiksi.

- Kymmenen vuoden kuluessa hyljeöljystä saattaa tulla tämän potilasryhmän ”perusvoide” ja tärkein hoitomuoto nivelkipuihin, sanoo professori Arnold Berstad Haukelandin yliopistosairaalasta Bergens Tidende –sanomalehdelle.

- Onko tämä uusi ihmelääke?
- Siltä näyttää. Potilaat eivät ole kokeneet mitään vastaavaa. He pääsevät kivuistaan ja pitävät hyljeöljyä ihmelääkkeenä. Hylkeenrasva ei jähmety kylmässä, selittää Berstad.
- Kun reumapotilaat saavat samaa rasvaa, heidän nivelensä pehmenevät. He eivät kangistu kylmässä, kuten ei hyljekään.

Mutta hyljeöljyn kipua lievittävä vaikutus on edelleen arvoitus. Tutkijat uskovat, että vastaus löytyy omega-3 -rasvahapoista, joita hyljeöljy sisältää runsaasti. Haukelandissa suoritettaviin kokeisiin osallistuu tulevaisuudessa myös tiettyjä nivelkihtipotilaita.”

Vierailija

Itselläni oli joskus nivelkierukan repeämä, joka tulee helposti polven vääntyessä pienelläkin voimalla.

Siihen ei auta muu kuin puukko.

Kulaushaikara
Seuraa 
Viestejä1023
Liittynyt27.4.2009

Ehkä kumminkin hyvä olisi tutkia se polvi...

Nivelen kulumaan tai alkavaan nivelrikkoon autta vihersimpukka-hainrusto, ainakin kokemuksella äidilläni. Runsaan D-vitamiinin on todettu myös estävän nivelrikkoa, onhan se tunnettu "luustovitamiini". Inkivääri vie kipua, ei juuri korjaa tilannetta.

Ihan maalaisjärjellä olen ajatellut, että hyvät rasvahapot voitelisivat myös polveani, ei niistä ainakaan haittaa ole ollut. Voitelee mitä voitelee.

Polvelle hyviä urheilumuotja ovat uinti ja pyöräily, joissa ei tule tärähdyksiä tai suuria painomuutoksia yhtäkkisesti.

Aina on mahdollista myös, että nilkka on hieman sijoiltaan, silloin astut väärin ja polvi taittuu väärään asentoon.

Vierailija

Paljon kalaöljyä, D-vitamiinia ja inkivääriä. Ja voihan niitä glukosamiineja ja vastaaviakin kokeilla.

Toki sitten riippuu paljon, että missä se varsinainen vaivan aiheuttaja on. Hyvä lihaskunto, lihastasapaino ja liikkuvuus tekee ihmeitä polvenkin kivuille.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14027
Liittynyt23.6.2005

Manninen kirjoitti hyvää juttua aiheesta äskettäin:

MSM (ja glukosamiini):

http://manninen-nutraceuticals.blogspot ... 1/msm.html

Glukosamiini:

http://manninen-nutraceuticals.blogspot ... ustoa.html

Sitten se C-vitamiini, jonka puutoksen on tiedetty jo kauan lisäävän nivelrikon riskiä:

http://manninen-nutraceuticals.blogspot ... at_17.html

Etenkin viimeinen kannattaa lukea - teksti päätyy suunnilleen tuollaisena tulevaan alan suomenkieliseen oppikirjaan.

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Vierailija
Neonomide
Manninen kirjoitti hyvää juttua aiheesta äskettäin:

MSM (ja glukosamiini):

http://manninen-nutraceuticals.blogspot ... 1/msm.html

Glukosamiini:

http://manninen-nutraceuticals.blogspot ... ustoa.html

Sitten se C-vitamiini, jonka puutoksen on tiedetty jo kauan lisäävän nivelrikon riskiä:

http://manninen-nutraceuticals.blogspot ... at_17.html

Etenkin viimeinen kannattaa lukea - teksti päätyy suunnilleen tuollaisena tulevaan alan suomenkieliseen oppikirjaan.




Kiitos Neolle tulevan kirjani puffaamisesta. Korjaan kuitenkin sen verran, että painettuun kirjaani tuleva nivelluku on selvästi laajempi ja yksityiskohtaisempi kuin blogissani julkaistu näytepätkä.

Neonomide
Seuraa 
Viestejä14027
Liittynyt23.6.2005

Joo eipä kestä. Mitäs kirjoitat niin kiinnostavista aiheista. ^^

SAMe on sikamaisen kallista ulkomailtakin tilattuna, olen itse kokeillut 200/400 mg versioita.

Millaisia määriä noissa niveltutkimuksissa käytettiin SAM-e:ta ja kuinka kauan ?

Pretending to be certain about propositions for which no evidence is even conceivable—is both an intellectual and a moral failing. —Sam Harris

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat