Afganistanissa suuria mineraalirikkauksia?

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

The New York Timesin mukaan amerikkalaiset ovat löytäneet Afganistanista merkittäviä mineraalivarantoja. Mm maan litiumvarannot näyttävät olevan ainakin yhtä suuret kuin Bolivialla (tähän mennessä suurimmat tiedetyt varannot) ja lisäksi on myös valtavia rauta- ja kuparimalmiesiintymiä muista harvinaisemmista mutta tärkeistä metalleista puhumattakaan. Artikkelin mukaan Afganistanilla on potentiaalia jopa yhdeksi maailman johtavista kaivosteollisuuskeskuksista. Alun perin jo neuvostogeologit löysivät suuren osan esiintymistä, mutta tiedot (karttoja ym) päätyivät yksittäisten afgaanigeologien haltuun jatkuvassa sotatilassa, jota on nyt käytännössä kestänyt jo yli 30 vuotta.

Jos amerikkalaiset ovat edes lähes oikeassa varantojen määrän suhteen, mineraalirikkauksissa voisi hyvinkin olla pitkän aikavälin ratkaisu Afganistanin tilanteeseen. Mutta miten ihmeessä varantoja voidaan päästä hyödyntämään, kun tilanne on edelleenkin täysin sekasortoinen? Monet löydetyistä varannoista ovat Talibanin vahvoilla tukialueilla ja tieto niiden olemassaolosta todennäköisesti vain vahvistaa Talibanin taistelutahtoa. Hallinto on lisäksi umpikorruptoitunut. Kaivosteollisuutta ei myöskään pistetä pystyyn noin vain, ei varsinkaan Afganistanin kaltaisessa maassa. Melkoinen Gordionin solmu on avattavana. No, joka tapauksessa Kiina näyttää olevan tulossa apajille...

http://www.nytimes.com/2010/06/14/world ... gewanted=2

Kommentit (9)

Seppo_Pietikainen
Seuraa 
Viestejä7615
Liittynyt18.10.2007
Rere

Kiina on perustamassa valtavaa kuparikaivosta Aynakin laaksoon muutaman kymmenen kilometrin päässä Kabulista:

http://www.timesonline.co.uk/tol/news/world/asia/article3941656.ece

Eikä Aynak ole läheskään ainoa kaivostoiminnan kannalta mielenkiintoinen paikka Afghanistanissa...

--
Seppo P.
Kreationismi perustuu tietämättömyyteen, se sikiää tietämättömyydestä ja siitä sikiää tietämättömyyttä. Tietämättömyyden levittäminen on kreationismin elinehto ja tietämättömyydessä rypeminen on kreationistin luonnollinen elämisenmuoto

Vierailija

Näistä asioistan puhutaan osittain jo vuoden 2000 PNAC raportissa. On asioista, joista ei kuitenkaan voi puhua liian avoimesti, kuten tulevasta sodasta Kiinan kanssa. Suurelle yleisölle kerrotaan, että siellä ollaan tappamassa ählämeitä. Samoin keskitysleirit on varattu myös pahoilla "ählämeille" Helpompi ihmisten hyväksyä, niin eivät ryhdy panikoimaan, mikä voisi vaikuttaa myös maan talouteen negatiivisesti.

Vierailija
JonesHenry

Mistä tulevasta sodasta Kiinan kanssa? Kenen kanssa se Kiina sotisi? Kiinahan on niin riippuvainen viennistä, että ihan äkkiä se ei lähde sotaan vientimaitaan vastaan. Raaka-ainevarannoista se toki kilpailee maailmanmarkkinoilla, mutta tuskin asein. Kiinan yksi vahvuus kilpailussa on se, että se on "pragmaattinen" eli ei juurikaan välitä ihmisoikeusasioista ym kunhan raaka-aineita on saatavilla. Toinen on se, että sitä ei mielletä kolonialistiseksi valtioksi. Ja kolmas
on se, että se maksaa markkinahinnan. Ei Kiinallekaan kukaan myy alle markkinahintojen.

Ehkä sinun kannattaisi siirtyä pikkuhiljaa sinne "valkoisten" tulevaan reservaattiin Luoteis-Yhdysvaltoihin, josta floodasit linkinkin palstalle. Siitä vaan vihreää korttia hakemaan.

Vierailija
feldegast
Arvasihan sen ettei sinne "terroristien" vuoksi menty.

No varmaan arvasi, pistä tänne linkkejä arvauksiin. Vai ovatko ne salaisia?

Vissiinkin on totta, että kiinalaisten ÄO on korkeampi kuin meidän eurooppalaisten/amerikkalaisten. Monet tutkimukset todistavat näin. Nyt ne kiinalaiset tappeluttavat islamisteja (terroristeja) ja koalitoata ja sitten tulevat poimimaan kirsikat puusta.

Vierailija
Mistä tulevasta sodasta Kiinan kanssa? Kenen kanssa se Kiina sotisi? Kiinahan on niin riippuvainen viennistä, että ihan äkkiä se ei lähde sotaan vientimaitaan vastaan. Raaka-ainevarannoista se toki kilpailee maailmanmarkkinoilla, mutta tuskin asein. Kiinan yksi vahvuus kilpailussa on se, että se on "pragmaattinen" eli ei juurikaan välitä ihmisoikeusasioista ym kunhan raaka-aineita on saatavilla. Toinen on se, että sitä ei mielletä kolonialistiseksi valtioksi. Ja kolmas
on se, että se maksaa markkinahinnan. Ei Kiinallekaan kukaan myy alle markkinahintojen.

Kyllä syyt aina sodalle keksitään, pikku naiivi idioottini Kyllä me syyt ja keinot aina keksitään, varsinkin kun aikaa on ollut nyt jo 60-vuotta

http://www.washingtonpost.com/wp-dyn/co ... 62_pf.html

http://www.stripes.com/news/pacific/mul ... e-1.106589

Toope
Seuraa 
Viestejä23181
Liittynyt23.7.2006

Olisihan tuossa potentiaalia Afganistanin kehitykselle, tosin suuret raaka-ainevarat tuppaavat usein johtamaan vähän ikävänlaatuisiin yhteiskuntiin, kuten öljyvaltiot ja monet Afrikan raaka-aineita tuottavat valtiot. Mutta ehkä yhteiskunnan kehittyminen tätä kautta vähentäisi näiden 600-lukua haikailevien talibanien touhuja.

"Siirtolaisuuden hyväksyminen kehitysmaista oli pahin virhe, jonka länsimaat tekivät Toisen Maailmansodan jälkeen." - Toope

Peili olisi se keksintö, jota arabialainen ja islamilainen maailma tarvitsisi. He voisivat sen kautta nähdä syyllisen siihen, miksi omat yhteiskunnat eivät toimi.

http://tinyurl.com/jbs6kqp

Vierailija
Toope
Olisihan tuossa potentiaalia Afganistanin kehitykselle, tosin suuret raaka-ainevarat tuppaavat usein johtamaan vähän ikävänlaatuisiin yhteiskuntiin, kuten öljyvaltiot ja monet Afrikan raaka-aineita tuottavat valtiot.

Silloin kun luonnonvarat joutuvat ikäviin käsiin, on taustalla usein USA, tai joku muu läntinen yhteistyökumppani. Luonnonvarat siis ovat ikävissä käsissä, mutta niistä koituvat voitot löytävät tiensä demokratian lippulaivoihin. Mutta jos luonnovarat kansallistetaan, on kysessä jo pahuuden akseli.

Pseudohippi
Seuraa 
Viestejä13828
Liittynyt27.11.2006
feldegast
Arvasihan sen ettei sinne "terroristien" vuoksi menty.

Joo. Kyllähän jo monta vuotta sitten jokainen tiedostava antiamerikkalainen ymmärsi, että jenkit olivat Afganistanissa koska sen läpi suunniteltiin öljyputkea.
http://www.counterpunch.org/monbiot2.html

Mutta nythän tämä selvisi että koko öljyputkisuunnitelma oli CIAn sumutus ja oikeasti sinne mentiin koska tiedettiin että sieltä tulevaisuudessa löydetään mineraaleja...

Ihmiset tekevät tulevaisuuden.

Uusimmat

Suosituimmat