Mielipiteesi Jussi Halla-ahon oikeudenkäynnistä ja loppupuhe

Seuraa 
Viestejä45973
Liittynyt3.9.2015

envuorosta.

Olen lukenut jostakin sellaisen periaatteen, että rikosoikeudellisissa prosesseissa yhteiskunnalle koituvan hyödyn tulisi olla järkevässä suhteessa yksilölle, siis rikoksesta epäillylle, syytetylle tai tuomitulle aiheutuvaan haittaan.

Katson, että minua on pitkäkestoisella julkisella nöyryytyksellä ja leimaamisella sekä poliittista toimintaani häiritsemällä ja vaikeuttamalla jo rangaistu ankarimman mukaan.

Kaikki tietävät, että yleisön silmissä jo rikoksesta epäilty on yhtä kuin tuomittu. Sekä kirjoituksiani koskevat rikosepäilyt, esitutkinnan aloittaminen, syyteharkinta, syytemääräys, oikeudenkäynti että tuomio saivat valtavasti ja ns. teon merkittävyyteen nähden täysin suhteettomasti julkisuutta. Syytteen nostaminen ja oikeudenkäynti olivat televisiouutisten pääaiheina.

Tiedotusvälineiden suhtautuminen tapahtumiin oli lähinnä vahingoniloinen ja verenhimoinen. Syytteeseen päätyneiden lauseiden asiayhteyttä ei valotettu lainkaan, ja oma näkökulmani ja puolustukseni vaiettiin kuoliaaksi.

Kun käräjäoikeuden tuomio ei ollut tiedotusvälineiden mieleen, monet niistä alkoivat systemaattisesti valehdella, että olisin saanut tuomion kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Viimeksi näin teki Hufvudstadsbladet maaliskuussa.

Syyttäjä Kalske osallistui tähän propagandasotaan esittämällä asiasta valheita televisiouutisissa syytteen nostamisen yhteydessä.

Katson siis, että vaikka olisin syyllistynyt siihen, mistä minua syytetään, minkään ylimääräisen seuraamuksen määrääminen rikkoisi kohtuullisuusperiaatetta, jota tuomioistuimen on noudatettava.

Rangaistusvaatimusta kommentoidessani selostin jo, millaista vahinkoa ja kärsimystä tämä prosessi on aiheuttanut minulle ja perheelleni. Kun arvioidaan jutun yhteiskunnallista vaikutusta, on syytä luoda silmäys sen historiaan.

Välittömästi syksyn 2008 kunnallisvaalien ja perussuomalaisten vaalivoiton jälkeen kilpailevaa poliittista puoluetta edustava oikeusministeri vaati kunnanvaltuustojen puheenjohtajille koulutusta, jotta nämä osaisivat keskeyttää perussuomalaisvaltuutettujen puheenvuorot.

Joitakin päiviä myöhemmin saman kilpailevan puolueen naisjärjestö, Vihreät Naiset ry, ryhtyi tekemään tutkintapyyntöä eräästä pari vuotta aiemmin laatimastani kirjoituksesta, jossa heidän mukaansa yllytettiin raiskauksiin. Tämä laajasti uutisoitu tutkintapyyntö ei edennyt sen pidemmälle, koska poliisin mukaan ei ollut aihetta epäillä rikosta.

Sen sijaan poliisi aloitti esitutkinnan koko kirjallisesta tuotannostani. Sain puhelimitse kuulla poliisilta, että valtionsyyttäjä Mika Illman oli ohjeistanut poliisin käymään läpi kaikki parisataa kirjoitustani, josko niistä löytyisi jotakin. Näyttää erittäin vahvasti siltä, että syyte oli jo päätetty nostaa, puuttui vain veruke.

Keväällä 2009 hyvin kuuma kysymys julkisuudessa oli se, asetetaanko minut ehdolle europarlamentin vaaleissa. Useimmat julkiset kommentaattorit arvioivat mahdollisuuteni vaaleissa melko hyviksi. Tiedotusvälineet ja kilpailevat puolueet hyökkäsivät ehdokkuuttani vastaan raivolla, joka sai välillä omituisia piirteitä. Ylen pääuutislähetyksessä toimittaja nimitteli minua rotutohtoriksi, ja ruotsalainen kansanpuolue puuhasi puolueiden välistä ”rasisminvastaista julistusta”, jonka julkilausuttuna tavoitteena oli estää minun ehdokkuuteni.
Ehdokkuuteni nähtiin olevan pitkälti riippuvainen siitä, nostetaanko minua vastaan syyte. Ja kuinka ollakaan, syyttäjä Kalske antoi syytemääräyksensä päivää ennen kuin perussuomalaiset löivät ehdokaslistansa lukkoon.

Se, että syyte ylipäänsä piti nostaa, johtui epäilemättä sekä poliittisesta että median luomasta paineesta. Se, että syyte nostettiin juuri tästä tekstistä, on myös helppo ymmärtää. Siitä saatiin poimittua kaksi hurjalta ja herjaavalta kuulostavaa lausetta, jotka kontekstistaan irrotettuina soveltuivat erinomaisesti minun mustamaalaamiseeni. Lisäksi siitä saatiin noukittua peräti kaksi rikosnimikettä samalla kertaa. Ja lisäksi syytteellä haluttiin alleviivata sitä, että valtionsyyttäjä Mika Illmanin varpaille ei tallota.

Syyte on asiallisesti ottaen mieletön, minkä useimmat tekstiin tutustuneet hyvin ymmärtävät. Tästä osoituksena toimitin hovioikeudelle mm. Vapaa-ajattelijat ry:n ja Effi ry:n asiasta antamat lehdistötiedotteet. Kukaan ei ole ymmärtänyt kirjoitustani somaleihin tai muslimeihin kohdistuvana arvosteluna, ei tietenkään edes syyttäjä Kolehmainen, vaikka hän virkansa puolesta joutuukin sitä teeskentelemään.

On oikeusjärjestelmän uskottavuuden ja sen nauttiman luottamuksen kannalta tuhoisaa, jos ihmiset näkevät, että syyttäjälaitos valjastetaan poliittiseksi työkaluksi tai valtionsyyttäjän herkän hipiän varjelijaksi. On tuhoisaa, jos tekaistuilla syytteillä pyritään vaikuttamaan ja onnistutaan vaikuttamaan vaaleihin ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Somalit ja muslimit ovat pelkkiä keppihevosia, joilla syyttäjä ratsastaa. Se, mitä tässä todella suojellaan, on syyttäjälaitoksen arvovalta ja vallitsevat poliittiset voimasuhteet. Se, mitä vastaan tässä todella hyökätään, ei ole rasismi tai kiihotus vaan sananvapaus ja poliittinen vapaus. Minun kirjoitukseni ei lisää suvaitsemattomuutta, koska sen tosiasiallisena kohteena eivät ole somalit tai muslimit. Sen sijaan tällaiset oikeudenkäynnit polarisoivat varmuudella yhteiskuntaa ja kärjistävät asenteita entisestään.

On tosiasia, että yhteiskunnassa esiintyy kasvavaa tyytymättömyyttä eräitä politiikan osa-alueita kohtaan. Minä en ole tätä tyytymättömyyttä luonut, mutta omaksi meriitikseni katson sen, että olen kanavoinut sitä poliittiseksi osallistumiseksi ja yhteiskunnalliseksi keskusteluksi. Yhteiskunta on melko terveellä pohjalla niin kauan kuin ihmiset voivat keskustella elämäänsä koskettavista asioista ja pyrkiä vaikuttamaan niihin demokraattisesti.

Monet ihmiset kokevat, että minä edustan heitä ja olen heidän äänensä. Tällainen hysteerinen reaktio vallanpitäjien taholta lähettää varsin masentavan viestin näille ihmisille. Viesti on se, että turpa kiinni tai sinut lynkataan. On kuitenkin turha kuvitella, että itse tyytymättömyys katoaisi näillä konsteilla. Jos se ei saa kanavoitua keskusteluksi ja poliittiseksi osallistumiseksi, se kanavoituu jollakin muulla tavalla.

En epäile arvoisan hovioikeuden ymmärryskykyä, enkä sen vuoksi halua toistamiseen vääntää rautalangasta, mistä kirjoituksessani on kysymys. Sen sijaan pelkään joutuvani syyttäjälaitoksen arvovallan uhriksi. Tarkoitan tällä sitä, että mitä enemmän Jorma Kalskeen ja Mika Illmanin arvovaltaa on sidottuna langettavan tuomion saamiseen, sitä vaikeammaksi millekään oikeusistuimelle tulee hylätä tätä syytettä, niin ilmeisen makaaberi kuin se onkin.

Uskoakseni käräjäoikeuden tuomio heijastelee juuri tätä dilemmaa. Tuomari hylkäsi kahdesta syytteestä vakavamman ja härskimmän mutta tuomitsi lievemmästä pienet rapsut, koska kummankin syytteen kaatuminen olisi ollut syyttäjälle kasvojen menetys. Tuomari varmaankin toivoi, että kumpikin osapuoli voisi tyytyä nahkapäätökseen.

Väärä tuomio ei kuitenkaan ole siedettävä, vaikka seuraukset olisivatkin vähäiset. Voin vain hartaasti toivoa, että arvoisa hovioikeus säilyttäisi moraalisen integriteettinsä toisin kuin syyttäjä.

Kommentit (0)

Uusimmat

Suosituimmat