Heinäseipäiden tervaus

Seuraa 
Viestejä3330
Liittynyt22.3.2005

Tiedän, että palstalla on ainakin tusina keskustelunavauksia samasta aiheesta, mutta en pääse kommentoimaan niitä, sillä hakutoiminto ei toimi vaan jäkittää: "koita miljoonan vuoden kuluttua uudelleen".

Siksi uusi aihe.

Rakennan siis aidan heinäseipäistä. Siitä tulee perinneaidan kuvausaita, salkoaitaa vastaava, mutta urbaanimpi, koska käytössäni ei ole pintalautaa miltään sahalta, tai laudalta — aito heinäseiväsaita silti, jos sellaiselle on aitouden yltäkylläisyyttä, paljosti lyhyemmästä tavarasta joka tapaus, anopin kotitilalta.

Ainakaan en käytä pultteja, niin kuin naapuri sen jo lahonneessa aidassa. Sen vuoksi tervaan seipääni, maata vasten tuleviin osiin useamman kerroksen. Samalla säästän kaupunkilaispultteja. Paksummin väriä tosin saavat vain alffaseipäät, ne joissa on oikea tyvi, kulmikas juonne ja selvä suunta — alalaita paksumpi, yläältä suippo, silmää hivelevä harmaa muoto, ennen kuin mustuu ja muuttuu silmää hiveleväksi ruskeaksi muodoksi nuotiolla kuumenneen tervan kuivuessa.

Siteeksi punon sähköaidan lankaa samalta tilalta. Paksut hanskat kädessä. Oikeampi kataja- tai pajupunos ei nyt käy— keskellä kaupunkia ja pieteetillä, jota siihen ei ole.

Mutta suunnitelmaan. Kaksi rinnakkaista pystyä siis. Niillä pysyy paremmin sivusuunnan tuki yhden sijaan. Kuhunkin pystypariin nojaa aidan suuntaisesti viistosti neljä seivästä, ja kolmen pystyparin välein poikittaiset sivutuet, seipään kärki symbolisesti naapuria kohti, koska pysyttelen omalla tontilla, vaikka tukivastuu pitäisi jakaa tasan. Eipä notku ainakaan meidän puolelle, ja pysyy pahat tuolla puolen.

Sivutuet torppaan omalla maalla lisäksi lyhyillä seipäistä sahatuilla vaarnoilla niin, että veto on silti molempiin suuntiin, naapuriin ja meille, vaikka ovatkin kaikki samalla puolella aitaa.

Asiaa kohti. Se liittyy tervaan. Se on valmis blandis pellavasiemenöljyä ja jotain liuotinta, K-raudasta. Staditervaa, mutta haisee siltä silti, semminkin, kun lämmitin sen nuotiolla muorin antamassa alumiinikattilassa. Niitä ei kuulema kannata käyttää ruoanlaittoon. Käy pensseliin paremmin, ja ranteille, lämmin terva, ja ilmaan. Kattila menee pilalle.

Ja lopulta asiaan, hajumaailmaan. Suomi on sen hajun synonyymi, ja koivuhalon palo. Pitäisi haistattaa sillä Brysseliä. Onko parempaa, oikeaa ja kohtuullista. Nyt jo kolmen pesun jälkeen se vain on minussa yhä eikä lähe — terva ja savu. Jokin satojen, tuhansien vuosien takaa murtautuva kollektiivinen muistijälki, ja minä olen heinäseipäitä tervaava aito suomalainen tawara, joka kiittää kun modet liittää tämän johonkin aiheesta toisaalla jo käynnissä olevaan vireään keskusteluun.

V.

"Jos sanon olevani väärässä siinä että Jumala on olemassa, väitän samalla Jumalan olevan väärässä, mitä hän taas ei voi olla. Olen siis oikeassa m.o.t." (LivingHeart)

Sivut

Kommentit (26)

Vierailija

Ei kiusallakaan siirretä.

Mutta asiaan. Tuo haju on rangaistus Suomen muinaisjumalilta siitä, että menet hienon heinäseiväsaidan pilaamaan jollakin kummallisella rautalankavirityksellä. Kärsi siis hajuista sinä senkin pieteetinpetturi. Aidot vitsakset sinun siihen pitää hakeman, ja sitten voit olla vapaa hajuista, sinä kurjaakin kurjempi pseudoaidon aidan rakentaja.

Kärsi niin kirkkaaman kruunun saat.

Vierailija

Tullee kaunoaita. Tervanhaju on paras vasta parin vuoden kuluttua, kun ensimmäinen kevätauringonsäde tervat lämmittää. Joten tervaa vähän korkeammalta.

Sitä paree on vaan palava koivuhalko ja mätänevät lehdet. Kolmisointuna Suomi.

Vaari
Seuraa 
Viestejä3330
Liittynyt22.3.2005
Phony
Aidot vitsakset sinun siihen pitää hakeman

Tiedän.

Minulla oli hetkeni, kun mielin pajunvitsaa punoksimaan ja kaarnaa pureksimaan.

Mutta tuli siihen musta, ja sainoiksihe: ”herää, ota Sepon lanka-aidan kerää, ja oikasihe, poikasihe, roikahise, joikasihe...

Keskeytin sen, ja tuiman sieltä mistä mistä mustuus ja tuimuus tulevat, mistä se ei pitänyt.

Sitä lepyttääkseni yksin, kun oli muutenkin saman oloinen, otin Sepon lanka-aidan kerää ja lupasin etten enää mieli pajunvitsaa punoksimaan ja kaarnaa pureksimaan.

Minkä teen kun olen luonnostani pahalle niin hyvä.

V.

"Jos sanon olevani väärässä siinä että Jumala on olemassa, väitän samalla Jumalan olevan väärässä, mitä hän taas ei voi olla. Olen siis oikeassa m.o.t." (LivingHeart)

Vaari
Seuraa 
Viestejä3330
Liittynyt22.3.2005
Volitans
Heinäseipään päät kannattaa hiillostaa.

Juma. Tuota en tiennyt. Teenpä kaksoissokkotutkimuksen.

Kertomatta sitä niille, ota osan, ja hiillostan niiden tyvet tervoineen. Kiitos vihjeestä.

K-rauasta, venemiehen sekoitus, toista kymppiä kolme litraa, tai jotain. Ei paha.

V.

"Jos sanon olevani väärässä siinä että Jumala on olemassa, väitän samalla Jumalan olevan väärässä, mitä hän taas ei voi olla. Olen siis oikeassa m.o.t." (LivingHeart)

Vierailija
Vaari
Volitans
Heinäseipään päät kannattaa hiillostaa.

Juma. Tuota en tiennyt. Teenpä kaksoissokkotutkimuksen.

Kertomatta sitä niille, ota osan, ja hiillostan niiden tyvet tervoineen. Kiitos vihjeestä.

V.

Juu. Polttaa hiillokselle maahan menevä osa, ja poka kestää. Olen itsekin suunnitellut risuaidan tekoa. Heinäseipäitä ei ikävä kyllä enää ole, mutta on sen verran sellaista metsää, missä on ohkaista mäntyriukua harvomiseen asti. Saisi vain aikaan lähteä sahan kanssa hommiin.
Kaikki näkemäni aidat, jotka on mäntyriuista tehty on ensin tyvestään poltettu, eli se taitaa olla vanha ja hyväksi koettu menettely.

Jägermeister
Seuraa 
Viestejä1013
Liittynyt23.4.2008

Vaarilla taitaa pyöriä mielessä pysty-, piste- eli riukuaita.

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histm ... aminen.htm

Silloin ei kyllä käytetä heinäseipäitä, pintalautoja, nauloja, pultteja, rautalankaa eikä tervaa. Hehheh.

Halkaistuja 4-6 metrisiä näresalkoja aidaksina, närekeppejä pystytolppina, sidetarpeet punottuja närevitsoja.
Kunnolla tehtynä kestää 40-50 vuotta. Ja kuusta sen tosiaan olla pitää.

Nuo kiviaidat voi tässä tapauksessa ilmeisesti unohtaa. Ne on kyllä vielä kestävämpiä.

---

Vaari
Seuraa 
Viestejä3330
Liittynyt22.3.2005
Jägermeister
Vaarilla taitaa pyöriä mielessä pysty-, piste- eli riukuaita.

Kävi kyllä mielessä, mutta etääntyi todellakin pyörien sitten. Tarkasti mielessä sen sijaan on yhä, että heinäseipäillä, tervalla ja aitalangalla voi tavoitella vain jostain tullutta mielikuvaa noista mainitsemistasi. Nöyränä.

V.

"Jos sanon olevani väärässä siinä että Jumala on olemassa, väitän samalla Jumalan olevan väärässä, mitä hän taas ei voi olla. Olen siis oikeassa m.o.t." (LivingHeart)

Vierailija

Heinäseiväs on muuten 1900-luvun alun innovaatio, joten mistään perinteisestä heinänkuivausmenetelmästä ei varsinaisesti ole kyse.

Vaari
Seuraa 
Viestejä3330
Liittynyt22.3.2005

Minulle tulee hightechaita!

Mutta nyt lähden lämmittämään savusaunaa. Illan suussa sulkeudun maailman leppeimpään löylyyn.

Hauskaa, mutta turvallista juhannusta.

V.

"Jos sanon olevani väärässä siinä että Jumala on olemassa, väitän samalla Jumalan olevan väärässä, mitä hän taas ei voi olla. Olen siis oikeassa m.o.t." (LivingHeart)

Vaari
Seuraa 
Viestejä3330
Liittynyt22.3.2005

Just nyt oli leppeet löylyt. Juman iha.

Perinneaidan, ne mitkä perinneaidaasta jotain oli, on myöhässä. Huomenna nousee aitaa maasta, edellä sanotuin parametrein, kymmenen metriä juurikin tasan vasten naapuria. Ja tervaasena. Kokeeks.

"Hyvää yritetään, mutta erinomaasta tuppaa tulemaan."

Hiton V.

"Jos sanon olevani väärässä siinä että Jumala on olemassa, väitän samalla Jumalan olevan väärässä, mitä hän taas ei voi olla. Olen siis oikeassa m.o.t." (LivingHeart)

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat