Tila ei laajene

Seuraa 
Viestejä38
Liittynyt9.9.2009

Kari Enqvist

Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat

sivu 151

"Tämä uskomusten häilyvyys mitätöi myös kaiken dialogin. Uskonnosta on turha väitellä, sillä uskolla ei ole ankkuria vaan se mukautuu argumenttien painosta ja etsii uuden uoman kuin vesi."

"Kun yrittää kysyä, mitä oikea usko on, vastaukset ovat mantroja. >>usko on syvää.>> Kun kysyy, millä tavoin syvää, vastaus kuuluu: Selittämättömällä tavalla. Se kiertää kehää olemattoman ytimen ympärillä. Uskonto ei ole uskoa johonkin, vaan uskoa uskomiseen. Sellaisena se voitaisiin jättää muhimaan kirkkoihin ja moskeijoihin ellei se pyrkisi kuristamaan myös niitä, joilla uskoa ei ole."

Kosmologit ja fyysikot uskovat laajenevaan tilaan.

Kun kysyy, miten tila laajenee, vastaukseksi saa mantroja. Se laajenee niin ettei kolmiulotteinen ihminen voi sitä ymmärtää. Kaksiulotteinen ei voi ymmärtää kolmatta tilaulottuvuutta jne.

Kun sanoo että kolmiulotteinen ihminen ymmärtää ettei kaksiulotteisia asioita ole fyysisesti olemassa, saa vastaukseksi mantran, niin mutta kyseessä olikin vain vertaus jne.

Minä olen kyllästynyt laajenevan tilan teoriaan jonka avulla fysiikan kaiken teoriaa ei voi saada aikaiseksi, koska eihän se tila mitään laajene tai muutu muutenkaan millään tavalla.

Nyt meillä on adressi jonka voi allekirjoittaa jos ei usko laajenevan tilan olemassa oloon.

http://www.adressit.com/tilaeilaajene

Otetaanpa sitten tämä ilmapallomantra ja tarkastellaan sitä kolmiulotteisesti.,

Ilmapallovertaus kolmiulotteisesti

Mehän voimme ajatella koko näkyvän maailmankaikkeuden olevan pieni osa ison ilmapallon pintaa.

Ajatellaan että ison ilmapallon pinta on paksuudeltaan vaikkapa 1000 x näkyvän maailmankaikkeuden halkaisija. Näkyvä maailmankaikkeus siis sijaitsee jossakin kolmiulotteisen ilmapallon pinnan sisäpuolella ja jossakin todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella ja ilmapallon pinnan ulkopuolella on tuon ison ilmapallon keskusta, jossa tässä kuvitteellisessa tapauksessa olisi vähemmän tiheämmin energiaa kuin ilmapallon pinnan sisäpuolella.

Ajatellaan tuon keskustan olevan tällä hetkellä 1000 x ilmapallon pinnan paksuuden päässä meistä. Silloin jatkamalla ilmapallon keskustasta matkaa toiset 1000 kertaa ilmapallon pinnan paksuuden pituisen matkan, tulisi ilmapallon keskustan toisella puolella olevan pinnan sisäpuolelle.

Kaikki ilmapallon pinnan aine/energia työntyy pois päin ison ilmapallon keskustasta koko ajan, sitä nopeammin mitä enemmän ilmapallon sisään puhalletaan ilmaa.

Yhdessä hetkessä koko ilmapallon kolmiulotteinen pinta voi työntyä pois päin ilmapallon keskustasta ilmapallon pinnan paksuuden verran.

Samalla ilmapallon pinta muuttuu koko ajan ohuemmaksi, jolloin ilmapallon "atomit" loittonevat toisistaan, koska liikkuvat JO OLEMASSA OLEVASSA TILASSA pois päin ilmapallon keskustasta ja samalla pois päin toisistaan.

Toivottavasti kukaan ei enää ajattele ilmapallovertauksen todistavan millään tavalla jotakin mystistä laajenevaa tilaa, koska oikeasti ilmapallovertaus todistaa jotakin aivan muuta.

Aina tämän jälkeen kun joku vetää hihastaan ilmapallovertauksen, tulet ja kopioit tämän viestin ja lyöt kolmiulotteisen ässän pöytään.

.

Boris Kuznetsov

EINSTEIN

Elämä. Kuolema. Kuolemattomuus

Sivu 196

"Maaliskuun lopussa 1949 Einstein kirjoitti Solovinelle vastaukseksi tämän onnitteluihin seuraavaa:

"Teidän sydämellinen kirjeenne on liikuttanut minua syvästi. Se eroaa niin jyrkästi lukuisista muista kirjeistä, joita on satanut niskaani tämän surullisen tapauksen johdosta. Teistä tuntuu, että minä katselen elämäni työtä rauhallisena ja tyytyväisenä. Läheltä nähtynä kaikki näyttää toisenlaiselta. Ei ole ainuttakaan käsitettä, jonka pätevyydestä olisin vakuuttunut. En ole varma edes siitä, että olen oikealla tiellä. Aikalaiset näkevät minussa kerettiläisen ja taantumuksellisen, joka on niin sanoakseni elänyt aikansa yli. Tietysti se johtuu muodista ja likinäköisyydestä. Mutta tyydyttämättömyyden tunne kasvaa myös sisältä. Toisin ei voi ollakaan, kun on kriittinen ja rehellinen, ja huumori ja vaatimattomuus luovat tasapainon vastoin ulkoisia vaikutuksia.""

Joidenkin fyysikkojen ja kosmologien mukaan laajenevan tilan käsitteen kyseenalaistaminen on järjetöntä tai avaruuden laajeneminen on järjellisen epäilyn
ulkopuolella.

Itse Einstein epäili kaikkia käsitteitä.

"Ei ole ainuttakaan käsitettä, jonka pätevyydestä olisin vakuuttunut. En ole varma edes siitä, että olen oikealla tiellä."

.

Jos olet sitä mieltä ettei tila laajene, allekirjoita adressimme.

http://www.adressi.com/tilaeilaajene

.

Syksy Räsäsen mielipidettä asiaan voit kysyä Syksyn Blogissa.

http://www.tiede.fi/blog/2010/02/28/pal ... /#comments

Ps. Jos olet joskus epäillyt tilan laajenemista, nyt voit vaikuttaa siihen että asiasta aletaan keskustelemaan isommin, niin ettei tilan laajenemista uskota varmaksi asiaksi, vaikka laajenevalla tilalla ei voida tehdä tieteellisiä kokeita ollenkaan.

Pientä painetta isoille pojille, you know.

Ps. ps. Jos tila laajenee, se ilmeisesti on jotain ja näin tila ilmeisesti laajenisi jossakin joka on ei yhtään mitään? Miksi energian tiheys vaihtelisi tilassa joka laajenee jossakin mikä ei ole mitään? Miksi laajenevan tilan teoria ei sisällä tätä paikkaa jossa tila muka laajenee?

.

Mitään uutta ei synny ilman vuorovaikutusta, ei edes lapsia tai uutta maailmankaikkeutta.

Hawking: Jumala on tarpeeton, koska on olemassa gravitaatio eli vetävä voima

Mr. Pressure: Vetävä voima on jumala jota ei oikeasti ole olemassa.

Ikuista Rakkautta

Sivut

Kommentit (204)

Vierailija

mitä ihmeen väliä jollain addressilla on asian kanssa? eikait todellisuuden tutkimusta millään äänestyksellä toteuteta. minulla ei ainakaan ole pätevyyttä allekirjoittaa kumpaankaan suuntaan.

Vierailija

Adressit ei kuulu tieteeseen. Mistä tulikin yksi toinen ala missä näitä adresseja väännetään ja sitten lesotaan allekirjoittaja määrillä.

Vierailija
magic device
"Jumala" on ihmisen sotkema käsite, käytä mieluummin sanaa "maailmankaikkeus", "fysiikka" tai "todellisuus".
- Cubemon



Fysiikka Jumalan asemassa on aika erikoisen kapea näkemys.

Se on kuin väittäisi että shakin säännöt ovat shakki itsessään. Tai jalkapallo.

Vierailija
Armitage
magic device
"Jumala" on ihmisen sotkema käsite, käytä mieluummin sanaa "maailmankaikkeus", "fysiikka" tai "todellisuus".
- Cubemon



Fysiikka Jumalan asemassa on aika erikoisen kapea näkemys.

Se on kuin väittäisi että shakin säännöt ovat shakki itsessään. Tai jalkapallo.




Niinpä. Tiede kyllä tutkii auton moottorin toimintaa ja se tuntee mitat, tehot ja tilavuudet, mutta ei halua kuulla tai ottaa kuuleviin korviin, että sillä olisi mahdollista ajaa..

Vierailija
magic device
mitä ihmeen väliä jollain addressilla on asian kanssa? eikait todellisuuden tutkimusta millään äänestyksellä toteuteta. minulla ei ainakaan ole pätevyyttä allekirjoittaa kumpaankaan suuntaan.



"Pressu" on haloslainen tieteenfilosofiassa...

Vierailija

Minä olen sitä mieltä, että valonnopeus on 200.000 km/sek koska noh ... se nyt vaan on. Kuka lähtee vetämään addressia tämän maailmaamullistavan hypoteesin tueksi? Addressin vetäjä saa kahdeksasosan saamastani Nobelin palkinnosta, jos homma menee läpi.

Vierailija
Mr. Pressure

Kosmologit ja fyysikot uskovat laajenevaan tilaan.





On pyhäinhäväistystä osoitella sormella ja ivata uskoa.

Mutta juuri niin meidän on tehtävä.

Jos poistaisimme maailmankaikkeudesta kaiken siihen kuuluvan materian, mitä jäisi jäljelle?

Tila.

Materian avulla saa käsityksen tilasta, kun niitä voi verrata toisiinsa.

Goswell
Seuraa 
Viestejä10348
Liittynyt8.3.2010
tulihevonen
Jos poistaisimme maailmankaikkeudesta kaiken siihen kuuluvan materian, mitä jäisi jäljelle?

Tila.




Juuri noin.

Ja avaruuden "kaareutuminen" johtuu materian vuorovaikutuksesta.
Materiapisteet, yleensä pallomaiset, luo pallomaisen vuorovaikutuskentän, siinä on avaruuden kaareutuminen. Sama muoto säilyy pääpiirteissään myös suuremmissa kokonaisuuksissa, no tosin galaksit kiekkomaisia keskuspullistumineen, tuoskin saa pallomaisen vuorovaikutuskentän.

Minun mielestä noin.

derz
Seuraa 
Viestejä2431
Liittynyt11.4.2005

Mr. Pressuren aka. Savorin mielestä tila ei siis laajene, mutta atomit kyllä LAAJENEVAT RÄJÄHDYSMÄISESTI KOLMIULOTTEISESTI, MIKÄ NÄKYY PAINOVOIMANA JA AURINKO ON VAIN YKSI ISO ATOMI, JOKA LAAJENEE SUPERNOPEASTI JA E=TILA ELI ENERGIA ON TILAA JOKA LAAJENEE ELI RÄJÄHTÄÄ ELI ATOMIT ON TILAA.

Onneksi Savor ei nykyään ole enää ainoa modernin fysiikan täydellisesti (väärin)ymmärtävä näillä palstoilla, vaan joukkoon kirjavaan on liittynyt paljon nuorempaakin verta!

∞ = ω^(1/Ω)

Vierailija
derz
LAAJENEVAT RÄJÄHDYSMÄISESTI KOLMIULOTTEISESTI, MIKÄ NÄKYY PAINOVOIMANA JA AURINKO ON VAIN YKSI ISO ATOMI, JOKA LAAJENEE SUPERNOPEASTI JA E=TILA ELI ENERGIA ON TILAA JOKA LAAJENEE ELI RÄJÄHTÄÄ ELI ATOMIT ON TILAA.


Vierailija

Tilan kaareutuminen.

Havainnollisesti asiaa todistelevat "tiede"miehet taivuttelevat avaruusviivoja tajuamatta, että vain viivat taipuvat ja nekin vain kuvainnollisesti.

Tila ei kaareudu.

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat